Mistä mahtaisin löytää sinut hurmaava tanssikavaljeerini, joka olit Porin Punaisessa Kukossa perjantaina 31.10? Jouduin lähtemään hieman yllättäen pois paikalta, vaikka sinun kanssasi olisi ollut vielä kiva tanssia. Olen se vaalea kiharahiuksinen neitonen, jota tulit hakemaan monta kertaa sinä iltana tanssimaan. Liikuin PK:ssa kahden ystäväni seurassa. Sanoit kyllä etunimesi minulle, mutta en saa valitettavasti sitä mieleeni. Kerroit, että sinun piti tulla työkavereiden kanssa PK:hon. Heille tuli kuitenkin jokin este, mutta päätit joka tapauksessa tulla yksin paikalle. Olit todella taitava tanssimaan ja kerroit harrastaneesi lapsuudessasi tanssia. Sinulla taisi olla siilihiukset. Toivottavasti näistä hieman hatarista vihjeistä kuitenkin löytäisin sinut.
Tanssikavaljeerini Porin PK:ssa 31.10
mistä löytäisin sut
2607
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuohon ei voi vielä tarttua. Liikaa vaihtoehtoja.
Tässä tulisi vielä hieman lisätietoa:
Ikä: n. 25-30 vuotta
Pituus: n. 180cm
Hiukset: tummat, todella lyhyt siili
Pukeutuminen: nuorekas pukeutuminen (farkut sekä paitapusero, joka oli auki ja alla jokin t-paita)
Istui tanssipuolella baaritiskin luona Kirsi Rannon esiintymisen aikoihin ellei juuri tanssittanut minua :) Olen kyllä todella tyhmä, kun menin hukkaamaan hänet :(