Muutaman kerran on radiossa soinut mm Tapio Rautavaaran tributelevy, esittäjää en muista.
Siis miten voi noin pahasti aliarvioida musiikkikansaa.
Sovitus ei varmaan ole vikana mutta solisti määkii kuin pässi.
Miten liittyy karaokeen, no ei mitenkään paitsi että vaikka esim melpin sovituksissa on joskus miettimistä, ei niitä pilalle laulamalla saa. Jotkut taustat taas on eri asia, niitä ei pysty tavallinen tallaaja laulamaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
levyjä joissa olisi osaava esittäjä. Useimmiten ovat rahan keräämistä toisen nimen avittamana. Olen samaa mieltä että nuo ovat merkityksetöntä höttöä. En ikinä osta niitä.
Tapio Rautavaaran nimen varjolla tehdään uudelleenäänityksiä.Pilalle saadaan hyvät levyt.
Rautavaaran kaikki levyt ovat kyllä oston arvoisia._-eipä tiedä vaikka isänpäivänä nämä saisin.
On se radiosoittolistalla oleva heppu, alakoulussa vielä laulun suhteen.