Keskustelin aamulla mieheni kanssa syyllisyydestä. Hänen mukaansa syyllistän (totta tämäkin, häpeäkseni) häntä erilaisista asioita säännöllisin väliajoin. Keskustelun jälkeen jäin miettimään syyllistämistä. Haittaako syyllistäminen, mikäli syyllistettävän henkilön "omatunto" on puhdas. Eihän syytön suostu syyllistymään? Eli siis jos syytetään, niin vain syyllinen syyllistyy, vai mitä mieltä olette?
Saikohan tuosta nyt mitään selvää? Olo on aikankin kuin yleisellä syyttäjällä... :)
Saikohan tuosta nyt mitään selvää? Olo on aikankin kuin yleisellä syyttäjällä... :)
Vastaukset 55
Vanhimmat
Tottakai se haittaa jos joku läheinen syyttää, siinä osoittaa samalla ettei luota toiseen.
täysin näkökantasi. Tarkoitin kuitenkin vähän eri asiaa. Eli siis jos sinua syytetään suotta, tunnehan on yleensä lähinnä loukkaantuminen vai mitä? Mutta jos sinua syytetään, ja koet olevasi syyllinen, tunnetila on kait useimmilla kiukustuminen?
Aika yksilöllisiä nuo suhtautumiset. Jos syyttely olisi jatkuvaa tai olisin muuten huonolla tuulella niin varmasti turhautuisin ja saattaisin kiukustuakin vaikka olisin syytön.
Jäin kuitenkin pohtimaan edellistä kommenttiasi, että esim. työelämässä syyllistäminen ja parisuhteessa syyllistäminen ovat varmaan aikalailla eriarvoisia asioita. Läheisen ihmisen hyökkäys tuntuu eritavalla pahalta, kuin ulkopuolisen. Itse huomaan syyllistyväni, vaikka aihetta ei olisikaan??? Vaikka tiedän tehneeni asiat parhaan kykyni mukaan, niin syytettäessä otan syyt niskoilleni ja kannan murhetta asiasta, ihmettelen miksi näin?
Kyllä minusta jatkuva eri asioista syyllistäminen haittaa ja murentaa suhdetta. Huomaathan sen jo tuosta, että asia on noussut teillä esille ja miehesi kokee sen ilmeisesti ahdistavana.
Sun kannattais oikeesti tuossa asiassa skarpata, tai kohta huomaat, että sulla ei ole ketään ketä syyllistäisit. Ehkä sun on siinä vaiheessa osoitettava syyttävä sormesi itseesi :)
En halua tähän yksityiselämääni kommentoida sen enempää, kuin että keskustelimme yhteisymmärryksessä, eikä tarkoitukseni ole peilata tätä asiaa nyt oman parisuhteeni kautta, vaan siis tunteita, joita syyllistäminen voi aiheuttaa.
pohdi vähemmän - ei tunnu sulle oikein soveltuvan.
Voi vittu mitä ameeba-aivoja täälläkin pyörii.
toisin todistetaan.
"Haittaako syyllistäminen, mikäli syyllistettävän henkilön "omatunto" on puhdas."
Haittaa. Se osoittaa luottamuksen puutetta ja tietenkin loukkaa. Jos syyttely on jatkuvaa niin varmasti sitä hermostuu, oli syyllinen tai ei.
Jos ajattelet tilanteen toisinpäin ja sua syyteltäis jatkuvalla syötöllä ihan suotta niin eikö se alkais suakin pikkuhiljaa ärsyttään?
Haluan edelleen ulkoistaa keskustelun omasta parisuhteestani syyllistämisen aiheuttamiin tunteisiin ja lähinnä siihen mikä saa ihmisen kokemaan syyllisyyttä, vaikkei syyllinen olisikaan.
Luulisin ainakin.
Minua vituttaa ihan eniten silloin, kun syyllistäjä syyllistää minua samoista asioista, joita ei omassa käytöksessään huomaa.
Eli vaikka olisimme joskus aiemmin keskustelleet juuri samasta asiasta, mutta niinpäin että minä selittelen hänen ongelmalliseksi kokemaansa käytöstäni jollakin sellaisella, mikä sinänsä on ihan järkeenkäypä "syy" käytökselle, siis osasyy, niin kun paletti pyörähtääkin ympäri ja hän on samankaltaisessa tilanteessa kuin minä olen ollut jouduttuani syyllistetyksi, ja satun huomauttamaan asiasta, niin asiassa ei enää olekaan mitään ongelmaa. Eli ongelma on oudosti olemassa vain silloin kun toinen saa syyllistettyä minua ja minun käytöstäni, mutta kun syyllistäjä itse käyttäytyy samoin, ehkä jopa enemmän "ääripäisemmin", niin asiassa ei todellakaan ole niinQ mitään ongelmaa.
Enkä minä nyt tiedä liittyykö tuollaisiin tilanteisiin omatunnon puhtoisuus, sillä onhan se jonkinlainen ongelma kuitenkin olemassa koska toinen siitä huomauttaa tai syyllistää. Eli ehkä ne huomauttelutkin pitäisi tehdä sopivan neutraalista ja rakentavaan sävyyn, ei siten että alkaa syylistämään. Toki (pitkäkestoista) turhautumista ei pidä unohtaa, saatika vähätellä, näissä asioissa.
Yksioikoisesti ajateltuna on tietenkin niin, että jos toinen ei ole tehnyt mitään väärään ja toinen syyllistää, niin en minä ainakaan syyllisty. Kyllä minä itse tiedän mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä, ja minkä takia.
mielestäni kohdallasi suhteellisen tervettä itsetuntoa. Syyllistyminen turhan takia saattaa olla seurausta jatkuvasta sormella osoittamisesta, ja toisaalta juuri tuosta, mistä mainitsitkin, eli että syytetään toista omista virheistä. Kun peili käännetään toisin päin, ja kenellä rohkeutta sen kääntämiseen riittää, syyt löytyvät sieltä omasta itsestä. Omalla kohdallani ne tulevat riittämättömyyden tunteista. Toisaalta taas on ahdistavaa katsella sivusta esim. parisuhteita, missä jompi kumpi kumppaneista nimenomaan ottaa sen syyllisen roolin, vaikka aihetta ei olisikaan, kun toisella puoliskolla ei siihen peilin kääntämiseen ole tarpeeksi rohkeutta.
"Syyllistyminen turhan takia saattaa olla seurausta jatkuvasta sormella osoittamisesta, ja toisaalta juuri tuosta, mistä mainitsitkin, eli että syytetään toista omista virheistä"
...kuitenkin sitä, että omassa käytöksessä, omassa itsessä ei tiedosteta tai nähdä niitä samoja ongelmia, jotka koetaan ongelmaksi toisessa osapuolessa ja/tai kun niistä huomautetaan / paletti kääntyy toisinpäin, niin niitä ongelmia ei ikään kuin olekaan kun onkin omasta itsestä kyse.
Tai sitten en vaan ymmärtänyt lukemaani.
ilmeisesti aivoni toimivat sunnuntaivaihteella. eli tarkoitit että omat virheet hyväksytään, mutta samat virheet kumppanissa aiheuttavat närää. Mielenkiintoinen huomio, ja huomaan heti että puhut totta, mikäli tällä kertaa luetunymmärtämisen toimii. Puolison likaiset vaatteet olohuoneessa ovat lähes maailmanloppu, mutta omat paidat ja housut odottavat sohvalla vain seuraavaa käyttökertaa. Hmm... :)
jotenkin niin tutulta :D
"Puolison likaiset vaatteet olohuoneessa ovat lähes maailmanloppu, mutta omat paidat ja housut odottavat sohvalla vain seuraavaa käyttökertaa."
Meidän taloudessa se vaan meni niin, että oli kumman tahansa vaatteita,kahvikuppeja,tms niin ne oli siinä niin kauan kunnes mä kuljin perässä ja siivosin pois molempien romppeet. :P
näinhän se menee meilläkin. Valitettavasti ilmeisesti ehdin luoda sen syyllistävän katseen siinä välissä. :)
tulin ymmärretyksi, jee. Pitkäänhän tuota sai tahkotakin...
että kyllä mäkin sellasen syyllistävän mutinan ja mulkoilun tuossa tilanteessa osaan kun oikein ottaa päähän. Krhm.
ilmeisemmin olet mies :D Kiitos vaan kärsivällisyydestä, katsos tippaleivässä liike on niin vaikeaa välillä.
melkein hätääntyä ja vähän katkeroitua, että taasko NAINEN ei ymmärrä mua, mutta sitten muistinkin että nainenhan siellä toisessa päässä onkin ja jaksoin sen voimin olla kärsivällinen - taas yhden kerran *huokaus*
panee aiheesta poiketen taas miettimään että kenen idea oli yrittää tehdä miehestä ja naisesta toisiaan täydentävä kokonaisuus nimeltään parisuhde???
tuollaisessa sinänsä syytäkin näyttää iivil ai'ta koska eihän sikolätissäkään ole kiva elää. Vaikka tuleehan tuota itsekin pidettyä vaatteitaan joskus harvoin vähän missä sattuu. Siis kotona, mutta eipähän nuo ketään häiritse. Jossain melkein loogisessa järjestyksessäkin, käytössähän ne "lojuvat" vaatteet on - tai ainakin voi kohta olla. Tai voi ne nyt vähän aikaa olla tuossa sohvan selkänojalla... nojoo, pääasiassa ne mitkä lojuvat, lojuvat yhdessä ja samassa paikassa.
Minusta tuo(kin) on vaan luojan julmaa pilaa - kovaonnisten kohtalo maanpäällä. Huonoimmillaan ainakin.
Joka tästä aikanaan päätti, olkoon se Luoja tai joku muu, ei ainakaan puutu huumorintajua. Ja sehän se on ehkä kuitenkin tämän elämän suola.
Mä tykkään,että tavarat on suurin piirtein järjestyksessä, vaikka se näiden metriheikkien kanssa joskus onkin hankalaa. En mä mikään himosiivooja ole ja kyllä mä välillä nukkumaan mennessä jätän vaatteet muualle kuin kaappiin, kahvikuppi saattaa unohtua olkkarin pöydälle tms mutta minä ne itse siitä siivoankin, ja yleensä hyvinkin pian ettei kauheaa sekasortoa pääse syntymään. Kyllä se pisti sieppaan kun kahden lapsen lisäks sai siivota kolmannen mokoman jälkiä.
taas menee niin, etten tosiaankaan laittele käytössä olevia vaatteita kaappiin niiden käyttämättömyyden ajaksi. Pari paitaakin tapaa roikkua hengarin avustamana ovessa, mutta ne paidat nyt on sellaisia joita ei viitsisi taitella (ettei tarvitsisi silitellä). Pitäisi taas vaihteeksi inspiroitua ja viedä joutavia vaatteita kaapista pois. Tai no, eihän tuo ole kokototuus, koska on mulla toisessa kaapissa tilaa, mutta se kaappi ei taas sijaitse mitenkään loogisesti suhteessa muihin vaatteisiin, niin eihän nyt sinne voi hajauttaa osaa kamoistaan. E-hei, en varmalla hajauta....
Kahvikupit yms. taas pääosin sijaitsevat tiskipöydällä, vaikka joskus tilapäisesti niitä unohtuukin jonnekin muualle. Mutta kyllä ne aika pian löytää tiensä tiskipöydälle/-altaaseen.
Toisten jälkien siivoaminen on todella rasittavaa, on kertynyt jonkinlaista kokemusta asiasta.
hajauttaa vai et jaksa? ;)
Mä just raivasin vaatekaappini ja vein kirpparille osan, UFF:n keräyslaatikkoon loput. Nyt olis vielä raivattavana lasten kaapit, siellä niitä käytöstä jääneitä vaatteita vasta onkin. Vähän suunnittelin,että veisin ne yhdelle taksikuskille täällä joka vie itse niitä (pääasiassa) lastenvaatteita Venäjälle johonkin sairaalaan (vastasyntyneille kun siellä joissain sairaaloissa heitetään vaan likanen rätti ympärille kun ei muuta ole). Ei kun nyt mä meinaan eksyä itse aiheesta...
Entäs sitten kun et elä yksin,unohtuuko helpommin omien jälkien siivous vai teetkö kaiken samalla tavalla kuin yksin eläessäsikin kun tiedät joutuvas itse siivoomaan kuitenkin?
Joo,on se vähintäänkin rasittavaa toisen perässä kulkea jälkiä korjaamassa. Mun mielestä aikuisen ihmisen pitäis osata itse huolehtia itsestään, muussakin kuin jälkiensä siivoamisessa.
sä kysyitkään ekana, en muista enää niin en voi myöskään vastata *viheltelee*
Olen selitellyt itselleni tuota ylimääräisten vaatteiden kertymistä osin sillä, ettei ole jaksanut selvitellä minne ne olisi fiksuinta viedä. Pieniä eriä olen joskus hävitellyt ihan roskien mukana, mutta ei jotenkin ilkeä sinnekään viedä kun ihan toimiviakin kuteita on mukana. Eli just joku kirppis tai Pelastusarmeija yms. mihin ne tekisi mieli viedä, mutta sitten on vähän sitäkin että ne ei olevinaan käy omiin aikatauluihin ne kamojen toimitukset kyseisiin vastaanotto-osoitteisiin. Selittelyähän tuo pääasiassa melkein kokonaan on, ei vaan ole saanut aikaiseksi kun ei ole ollut pakottavaa tarvetta. Aika typerää...
Mulla on mennyt siten, että tässä mun osoitteessani ei ole tullut kenenkään kanssa pitkäaikaisesti asuttua, enkä muutenkaan ole ikinä asunut kenenkään kanssa yhteisessä osoitteessa. Mutta kun en ole yksin, eli silloin harvoin kun olen päätynyt parisuhteelliseksi, niin oikeastaan on tainu käydä niin, jotta olen ollut hivenen skarpimpi niiden yksin ollessani hiukan retuperällä olevien asioiden suhteen.
Myös mitä on tullut naisen luona majailtua, niin jotenkin tulee oltua ehkä "liiankin" huolellinen tekemistensä suhteen. Eli vaatteet ovat lähes tosinätisti jossain ihan pienessä nurkkauksessa, joka mulle on lohkottu jostain tuolin päältä ja mihin mun käyttövaatteet sopivat. Puhtaat vaatteet ovat tietenkin olleet naisen kaappien kätköissä - mistä myöskin on lohkottu hyllyn reunasta pieni palanen taivasta. Ja olenpa omatoimisesti tarttunut imuriin tai tiskaillut vaikka nainen on suunnilleen purru käsivartta jotta älähän nyt viiti tiskata. Nyt paljastui että oon ihan nössö.
tunnen jälkeenpäin aina niin valtavaa syyllisyyttä kun saan kamalan shoppailuvimman (tätä ei kuitenkaan siis usein tapahdu,köhköh),että mun on pakko niitä vanhempia vaatteita toimittaa muiden iloksi,siis kaikki ne mitä itsellä ei ole käytössä. Ja samoiten täällä,hyviä vaatteita ne on mitkä kaapin perälle syystä tai toisesta on jääneet niin ei niitä rasitte poiskaan heittää (etkä sinäkään enää heitä niitä roskien mukana menemään,höh!). Etenkin noista lastenvaatteista on monessa paikassa pulaa, niin on mahtava fiilis tietää kuinka joku pieni prinssi/prinsessa jossain on onnesta halkeemassa saadessaan niitä käyttöönsä :) ...Voi lässynlässyn...
Ai nössö?! Älä nyt viitti, mä pikemminkin epäilevästi suhtaudun noihin puheisiin...siis eihän tuollasia miehiä ole olemassakaan? Okei, tähän on oltava joku järjellinen selitys. Ha,keksin! Siis onko tuo sitä vaihetta kun yritetään kovasti tehdä vaikutusta ja uhraudutaan jopa imuroimaan toisen kämpillä? Myönnä nyt...
Mutta tuon reaktion ymmärrän kyllä,ettei oikein kehtaa antaa toisen siivota. En mäkään osaa kuvitella tilannetta,että antaisin kenenkään siivota mun kotona jos ei yhdessä siis asuta.
Missä kiven alla tuollasia tapauksia oikein piileskelee? ;)
keskustelupalstoilla tietysti :)
aivan taatusti jotain mielikuvituksen villejä tuotoksia tuollaiset.
Täällähän me ollaan piilossa.
uskotaan... :P
että kun olen vakava, niin sä aina epäilet mun sanomisia. Kesälläkin joskus julkesit kyseenalaistaa mun mielipiteeni siitä, minä kauniita naisia pidän. Ja se perhanan r_e:kin vielä siinä säesti.
Yritetään tehdä vaikutusta? Oikeastaan ei mun ole tarvinnut tehdä vaikutusta. Uskotko sen? Eli ei se ole ollut motiivina sille, että olen joutessani saattanut tarttua imuriin tai pulloon - siis tiskiainepulloon. Mun mielestäni se menee niin, että jos yhdessä sotketaan, niin yhdessä ne siivotaankin. Mä olen toiminut niin naisen luona, ja nainen on väliin toiminut samoin mun luonani. Eikä tuo ole ketään/kumpaakaan haitannut, vaikka siis (myös) minua haittaa kun joutuu katsomaan toisen tiskaamista omassa kodissaan.
Eikä nuo tilanteet ole menneet fifty-fifty (siis kun toisen kodissahan siinä ollaan eikä yhteisessä kodissa), vaan siten että osa tiskikerroista tai imurointikerroista on jäänyt vierailevan tähden suoritettavaksi. Mikä siis on tapahtunut omasta halusta.
Kuten tuo toinen vastasikin, niin täällä Internetin Ihmeellisessä Erämaassahan meitä seikkailee. Vai What Went Wrong:ko se oli.
käsittämättömän hyvä muisti...Onko joku tuollanenkin keskustelu käyty vai? Ilmeisesti, tässä tää mun loistava muisti taas tulee ilmi. Ja musta kyllä tuntuu,että tää epäileminen taitaa olla molemmin puoleinen vika ;)
No tuo mun on pakko uskoa,että sun ei tarvi yrittämällä yrittää tehdä vaikutusta. Ja kyllä mä enempää mukisematta nielen tuonkin,että sä todella siivoat siellä missä sotketkin. Se kuulostaa vaan niin utopistiselta kun mä en moiseen ilmiöön ikävä kyllä ole koskaan törmänny.
Mutta noin sen pitää mennäkkin. Se on kumppanin väheksymistä mikäli jättää kaiken toisen harteille välittämättä yhtään.
päivämäärän milloin tuo keskustelu käytiin - ainakin kun lunttasin. Ja siis mähän en epäile mitään, sä et vaan välitä mun mielipiteistä....
Oletpa sä harvinaisen vastaanottavaisella tuulella tänä iltana, mitähän muuta mä saisin ujutettua sun alitajuntaan, hmm. Mutta joo, olen minäkin kuullut niitä suunnilleen perhehelvetistä, tai ainakin hyvin läheltä sitä, olevia tarinoita ihan mitättömistä asioista, mitkä sitten loppupeleissä taitaakin näytellä aika merkittävää roolia parisuhteessa. Juuri esimerkiksi nuo kahden ihmisen eroavaisuudet liittyen vaikkapa vaatteiden sijoittamisiin, tiskeihin tai siivoamiseen. En tiedä, mulla ei varmaan tuollaisessa tilanteessa kärsivällisyys riittäisi siihen, että antaisin asioiden olla niin kuin ne toisen jäljiltä on, eikä toisaalta siihenkään, että alkaisin niitä toistuvasti korjailemaan tai että jaksaisin niistä nalkuttaa.
Pienistä puroista ne järvetkin muodostuu, niin se on.
tiedäthän ettei tuo ole alkuunkaan totta. Hmh.
Joo,tää on todella kummallinen päivä,mutta älä käytä mun mielenhäiriötä räikeästi hyväkses kuitenkaan ;)
Noista pienistä puroista..okei,siis mä en saa itkupotkuraivaria jos joudun sillon tällön jonkun vaatekappaleen jostakin noukkimaan. Mutta sitten kun se on jatkuvaa, siihen liitetään taloudesta huolehtiminen täysin (laskuista huolehtimiset, kaupassa käynnit, kaikki siivoamiset, ruoan laitot, lapsista huolehtiminen 100%:sti ja kaikki mahdollinen) aina siihen asti,että pitää varata toisen puolesta lääkäriajat, muistuttaa tärkeistä menoista ja kaikesta mahdollisesta niin joo, se ihan tosi alkaa vuosien myötä rassaan toden teolla. En mä halua aikuista ihmistä passata kuin lasta.
Hui,melkein alko verenpaine kohoomaan. :D
siis, eli oireiden jatkuessa alkaa (epäilen ainakin, koska enhän parisuhteessa ole kokenut tuota) mittakin tulla täyteen.
Huh, melkein saattoi verenpaine kohota minullakin, tosin myötätunnosta. Tuollainen kuvailemasi (hmm...) on tosiaan jo äitinä olemista. Mun mielestäni ainakin.
Mutta NtiBloom, hyvät yöt milloin luiskahdatkaan yöpuulle. Tai no, jos sä roikut päivät kattohirrestä pää alaspäin jotta voit pimeän ajan valvoa, niin saathan tuota vielä valvoakin ennen.. ennen.. aamupuulle menoa.
Mutta tuohon siivoiluaiheeseen liittyen tässäpä sulle linkki millainen sun pitäisi (ei siis pitäisipitäisi) olla, ja anna vaan kärsivällisesti lataantua vaikka ei kyllä pitäisikään mennä kauaa:
http://www.freewebs.com/veronsku/ws hauskabloom.jpg
Arvaa muuten kuka tuosta tulee mieleen? Äläkä siis edes kysy miksi olen päätynyt tuollaiselle sivulle alunperin. Öitä.
Ja olisin toki voinut listaa jatkaakkin mutta ajattelin,että eiköhän tuossa ole purnausta tälle päivää jo ihan tarpeeksi,heh. Kiitos myötätunnosta, ei tosiaan kyllä ole tapana alkaa näin(kään) vuodattaan mutta kun vauhtiin pääsi niin ei meinannu jarrua löytyä...
Kyllä mäkin tästä taidan livahtaa pikkuhiljaa peiton alle, aamulla taas aikanen herätys edessä.
Ja pidän tuon kuvan mielessä ;)
Mutta pakkohan se on kysyä kun kerran kielletään.. kuinka sä olet päätyny tuollaiselle sivulle alunperin?
Öitä sinnekkin :)
syyllisellä ei niin väliä ole, tärkeintä on saada asiat oikealle tolalle. Siksi minua saa syytellä ihan mistä huvittaa, en saa siitä paiseita.
Mutta sitten joissain paljon tärkeimmissä asioissa liittyen vaikka parisuhteeseen tms. tärkeisiin asioihin, voin kokea syyllistämisen todella vahvastikin, varsinkin sellaisissa asioissa, jotka tiedostan olevan tärkeitä, mutta joille en yksinkertaisesti voi mitään. Silloin turhaannun ja vittuunnun, tunnen oloni epämukavaksi ja kaltoinkohdelluksi ja väärinymmärretyksi ja kaikkea sellaista. Masennun ja menen omiin oloihini, ja palaan sitten kun siltä tuntuu.
Eli on asioita ja asoita, syyllistyksiä ja syyllistyksiä.
Tälleen täällä. Miten lie sitten muualla, vaikea sanoa.
on riittävän neuroottinen/emotionaalisesti epätasapainoinen/yliherkkä hän syyllistyy vaikkei mitään olisi tehnytkään..
tuohon syyllistymisen tunteeseen mielestäsi välttämättä olla jollain tavalla noinkin vakavasti psyykkisesti sairas? Itse taipuisin ajattelemaan, että pelkkä huono itsetuntokin aiheuttaa noita turhia syyllistymisen tunteita.
Neuroottisuus/emotionaalinen epätasapainoisuus hei camoon ei ole psyykkinen sairaus vaan yksi viidestä suuresta(the big five) luonteenpiirteestä, so jatkumo, jota meillä kaikilla on - enemmän tai vähemmän.
Ei siis joko/tai.
Todella pahasti psyykkisesti sairas ei kuule syyllisty. Nimenomaan syyllisyyden tunnon puuttuminen on eräs psykopatian/antisosiaalisen persoonallisuushäiriön luonteenominaisin piirre.
oletin yksinkertaisesti että viittasit kansankielisiin sanoihin. Suo anteeksi, tarkoitukseni ei ollut aliarvioida sinua. Takerruin ilmeisesti mainitsemaasi neuroottisuuteen.
siitä, että rakastettu syyllistää: olen siis syyllinen hänen mielestään: en siis vastaa hänen odotuksiinsa: tämä on lopun alkua suhteellemme.
On eri asia syyllistyä tai olla syyllistymättä jostain "rötöksestä". Jos suhteessa on jatkuva syyllistämisen/syyllistymisen kierre, se tuhoaa uskoa siihen rakkauteen. Eikä se riipu suostumisista.
sana suostua onkin huonosti valittu. Kuitenkin joissain tapauksissa on valittava tietoisesti sellainen näkökulma omaan elämäänsä, ettei suostu syyllistymään turhaan. Tämä ei varmaan kuitenkaan tule ilmi kenenkäänn elämässä itsestään, hoitomuotona kuitenkin aika yleistä, siis asioiden konkretisoiminen.
itse syyllisyyttä, mulla on (ainakin ollut) ylikehittynyt omatunto:P Olin aikoinaan suhteessa, jossa mua syytettiin uskottomuudesta. En ollut koskaan uskoton, mutta aloin pikku hiljaa tuntemaan syyllisyyttä hiukankin asiaa sivuavista asioista. Kuten omista ajatuksistani. Olen (olin) ilmeisesti tällainen neurootikko johon ylempänä viitattiin. Joten on olemassa ihmisiä, jotka tuntevat syyllisyyttä, vaikka eivät olisi syyllisiä.
Toisaalta olen myöhemmin itsekin oppinut syyllistämisen jalon taidon:( Se on vain helppo ase saada monet ihmiset ymmärtämään omasta mielestäni väärin toimimiset. Kuitenkin yritän pitää mielessäni omat kokemukseni turhasta syyllistämisestä ja pitää syyllistämisen tarpeet mahdollisimman kurissa.
jollain tavalla samaistua tuohon. Vanhempani syyttivät minut teini-iässä tupakoinnista, jota en silloin harrastanut lainkaan. Aikuisen näkökulmasta pieni asia, mutta silloin lapsena tuntui todella pahalta.
turhaan on paha juttu. Mun vanhemmat eivät olleet mitään pahoja syyllistäjiä, mutta muistan silti viettäneeni monia unettomia öitä "pahojen" tekojeni ja ajatusteni vuoksi...Nämä olin kehitellyt siis omassa päässäni, kun on päätellyt jostain, että ne olivat "pahoja":/ Asiat olivat siis sen tyyppisiä, että olin toivonut jollekin jotain pahaa, pahoittanut (mahdollisesti) jonkun mielen, "melkein" varastanut jne.
näillä kymmenillä siis lähinnä peilaamaan omaa lastenkasvatustaitoaa kohtaan. Kunpa emme tekisi samaa virhettä.
Tottakai syyllistäminen vaikuttaa myös objektiin (kohteeseen) vaikka hänen omatuntonsa olisikin puhdas siitä, mistä syyllistetään.
Vaikutus on vain erilainen verrattuna siihen, jos omatunto ei olisikaan phdas.
Oletetaan, että omatunto ei ole puhdas. Silloin syyllistetty kokee entistä suurempaa omantunnontuskaa ko. asiassa jos joutuu syylistetyksi. Mikäli taas on syytön. Kärsii siitä, että on syyttömänä joutunut syyllistetyksi.
vähän muutakin kuin pelkän aloituksen.
Menee näköjään yli ja ympäri, mutta silti pitää oma lusikkansa työntää soppaan.
Olen kovin kiireinen mies.
Perusteluja uhon sijaan.
Mielestäni vastasin alkuperäiselle aloituksen tekijälle, joka totesi miehensä tuon tuostakin valittavan sitä, että aloituksentekijä häntä syyllistää.
Aloituksentekijä pohti aloituksessaan syyllisyyden olomuotoja erilaisita näkökohdista. Mietiskeli jopa sitä, miksi pitää kokea syyllistämisestä syyllisyydentuntoja jos omatunto on puhdas.
Tähän hänen pohdiskeluunsa mielestäni vastasinkin.
Mitä taas toiset ovat kommentoineet, millaisia dialogeja on käyty, niistä en tiedä kun en ole lukenut.
Kommentoin ja vastasin ainoastaan aloituksentekijälle.
Tuollinen on mahdollista vain, jos on ns. sitoutunut.