Joskus vuonna nakki näin voicella sellasen musiikkivideon jonka bändin jäsenistä, musiikkivideon tyylistä ja musiikista yhdistin aika paljon jrockiin/popiin ja animeen/mangaan. Musavideo sisälsi animaatiota ja real life kuva materiaalia. Tässä serkun kanssa ollaan pari päivää etsitty mielenkiinnosta pari vuotta vanhoja hittejä, tai biisejä joita "silloin joskus kuunteli", tämä on kuitenkin ainut jota ei ole tullut löydetyksi.
Jonkun aikaa ollut hakusessa tämä, se on ihan suomalainen bändi joka oli hetken aikaa kuunneltavissa mutta katosi sitten kuin tuhkana tuuleen sen yhden musiikkivideon jälkeen, ainakin minulle. Kaveri kyseli joskus myös tämän kyseisen bändin/kappaleen/musiikkivideon perään, hänkin ihan silkasta mielenkiinnosta ja nyt se sitten jäi vaivaamaan minunkin mieltäni.
Oisko tietoo, ja jos tulee mieleen muita huippu hittejä pari vuotta taaksepäin niin pistäkää tulemaan nimee.
Kiits.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.