Koko klasa kuolis heti, jos liittovaltio ei tukis sitä miljoonilla. Klasalla ei ole missään riittävästi maksavaa yleisöö. Kuinka kauan jengi pakotetaan jonkun pienen piirin toimesta tunkemaan rahojaan tuottamattomaan klasaan? Eiks kyse ole kansan ryöstöstä? Apurahataiteiljoita ja heidän tekemää ns. kulttuurityötä on liikaa, joka tapauksessa monikertainen määrä kysyntään nähden.
Klasa elää vain
valtion tuella
3187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
On niin paljon ylevämpää elää valtion tuella köyhästi kuin valtion JA pypyn keikuttamiseen omistautuneen kansanosan tuella leveästi.
Aikalailla verovaroilla taitavat pyöriä myös koulut ja kirjastotkin huippu-urheilun ohella. Maamme melko ainutlaatuinen musiikkiopistojärjestelmämme (El Sistema on jo meillä!) pukkaa vankasti peruskoulutettuja lahjakkuuksia niin klassisen musiikin kuin kevyemmänkin palvelukseen niin että vientiin asti riittää. Musiikki tekee hyvää ja yhteiskunnan tuen ansiosta korkealaatuinen musiikki on kaikkien kuunneltavissa eliitin sijaan. Lippujen subventio on köyhän etu!
K.B.
Mut mitäs on hallinnon puhe kulttuurin tuotteistamisesta. Se trendi jättää klasan markkinoille - kuten pankitki(heh..). Ja sit miks vouhkaat rahamusaa eli pyppyä vastaan. Eiks juuri pimppahumppa ole parasta, koska se lisää kansan penetratiivista actionia. Sitähän jengi odottaa eikä tekosyvää klasaa. Lompsakansa ei luota klasan ejakulatiivisiin voimiin. Suurimmat bisnes-nerot ovat jo kauan sitten oivaltaneet, että kansalle pitää tarjota helppoa saantia. Siks nerot ajelevatki arkisin Bentleyllä ja viikonloppuisin Ferrarilla. Jäävuorista viis.