YKSIN

Hain pienen hetken "oikeata" osastoa mihin kirjoittaa. Sitten totesin, ettei sillä ole mitään väliä, kunhan saan kirjoitettua. Valitsin kuitenkin tämän, koska sinkkuudessa on monta puolta... Tämä olkoon siis minun äännetön huutoni ulos maailmaan, pysyäkseni järjissäni.

Olen ollut yksin kohta neljän vuoden ajan. Siis totaalisesti ilman toisen aikuisen kosketusta. Alussa en kokenut yksinäisyyttä kuin hetkittäin. Täyteen tuupattu kalenteri ja oma lapsi antoivat muuta ajateltavaa ihan riittämin. Ohjelmaa riittää nytkin; useampi työ, opinnot ja ne edellä mainitut kulkevat mukana päivittäin. Käsitän aktivovani itseäni aika paljon senkin vuoksi, etten saisi aikaa ajatella, tuntea. Aika ajoin luulenkin olevani totaalisen tunnekuollut; en tunne yhtään mitään, enkä kaipaa mitään. Mutta toisinaan kuten nyt, yksinäisyys iskee vastoin kasvojani kuin piiska. Ikävöin kosketusta niin paljon, että tunnen fyysistä kipua sisimmässäni. Siellä jokin kutistuu ihan pieneen kasaan, enkä saa henkeä - luoja, miten se onkaan niin voimakasta?
En ole koskaan saanut seksistä mitään ahaa-elämystä, tosin, ei ole paljon kokemustakaan. Olen ollut elämässäni kolmen miehen kanssa, viimeisin niisä kesti 10v. Olen lukenut seksistä ja luulenkin tietäväni siitä melko paljon, teoriassa, mutta omat kokemukseni ovat niukat. Niinpä ihmettelenkin ajoittain niin voimakasta fyysisen rakkauden kaipuuta, etten osaa edes lokeroida sitä. Miten voi kaivata jotain, mitä ei edes kunnolla ymmärrä? Toisinaan saatan herätä yöllä niin kovaan kaipuuseen, että luulen sekoavani.

Ongelma ei varmastikaan ole ulkonäössäni. Vaikka olen melko tavallinen 30-kymppinen nainen, huolehdin ulkonäöstäni, omaan hyvät käytöstavat, en polta enkä juo ja olen iloinen persoona. Vaikken näytä missiltä, en ihan vyörykään; minua on sanottu söpöksi ja ihanaksi mutta okei, ne on katsojan makuasioita. Ongelma on varmaan siinä, että olen vahva persoona, kunnioitan itseäni ja minulla on terve itseluottamus. Työskentelen miesvaltaisella alalla eikä se yhtään auta asiaa. En siltikään ole periaatteellinen feministityranni. Kunnioitan vanhaa ja mielestäni tasa-arvo ei ole sitä, että naiset muuttuu miesten kopioiksi. Edellytän mieheltä vahvaa ja erittäin tervettä itseluottamusta, siisteyttä ja käytöstapoja. Itsestään huolehtiminen, terveet elämäntavat ja positiivinen temperamentti on vain plussaa. Mutta minuun ihastuvat ns. nyhveröt! Yleensä vielä pätkät sellaiset (itse olen 168cm) jotka katsovat minua ihailevasti alhaalta ylöspäin koiranpentumaisella tavallaan. No ei uppoa! (lue: tämä ei ole seuranhakuilmoitus). Eli en siis huoli ketä tahansa kuten kuvitella saattaisi.
Jaksan kuitenkin toivoa, että minullekin on vielä jossain joku, joku joka rakastaisi minua omana epätäydellisenä itsenäni, joku joka pitelisi kun on raskasta ja suojelisi tätä niinkin vahvaa mutta herkkää naista maailman pahuudelta.

Ja huomenna maanantaina ulos astelee taas niin iloinen ja itsevarma nainen jolla ei mikään voisi enää olla paremmin...
3445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kokonaiset neljä vuotta?

Miten olet jaksanut ja kestänyt?

Osa on ollut kaksi, kolme, neljä tai viisi kertaa pitemmän ajan ja osa on ollut aina yksin.

Osalla ei ole ollut tietoakaan mistään suhteesta ja sinulla on ollut pitkä suhde takana.

Tuliko pipi sormeen? Mepä puhalletaan siihen yhdessä eihän nyt kukaan kestä kokonaista neljää vuotta yksin.

Äänestä
  • Onhan neljä vuotta jo oikeasti melko pitkä aika. Monethan valittavat samaa neljän kuukauden jälkeen. Ja aloittajan tuskaa lisää takuulla se, että hän sentään tietää, mistä paitsi jää - meidän luuseriuden tosiammattilaisten on vain syytä olla onnellisia, ettei meillä ole oikeastaan aavistustakaan siitä.

    Äänestä

Mutta joskus se ei niin helpolla löydy ja täytyy nähdä vähän vaivaa löytääkseen. Työ, harrastus, suomi24 treffit, Google? Mies voi löytyä monesta paikasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sinkkunainen75 kirjoitti:

Hain pienen hetken "oikeata" osastoa mihin kirjoittaa. Sitten totesin, ettei sillä ole mitään väliä, kunhan saan kirjoitettua. Valitsin kuitenkin tämän, koska sinkkuudessa on monta puolta... Tämä olkoon siis minun äännetön huutoni ulos maailmaan, pysyäkseni järjissäni.

Olen ollut yksin kohta neljän vuoden ajan. Siis totaalisesti ilman toisen aikuisen kosketusta. Alussa en kokenut yksinäisyyttä kuin hetkittäin. Täyteen tuupattu kalenteri ja oma lapsi antoivat muuta ajateltavaa ihan riittämin. Ohjelmaa riittää nytkin; useampi työ, opinnot ja ne edellä mainitut kulkevat mukana päivittäin. Käsitän aktivovani itseäni aika paljon senkin vuoksi, etten saisi aikaa ajatella, tuntea. Aika ajoin luulenkin olevani totaalisen tunnekuollut; en tunne yhtään mitään, enkä kaipaa mitään. Mutta toisinaan kuten nyt, yksinäisyys iskee vastoin kasvojani kuin piiska. Ikävöin kosketusta niin paljon, että tunnen fyysistä kipua sisimmässäni. Siellä jokin kutistuu ihan pieneen kasaan, enkä saa henkeä - luoja, miten se onkaan niin voimakasta?
En ole koskaan saanut seksistä mitään ahaa-elämystä, tosin, ei ole paljon kokemustakaan. Olen ollut elämässäni kolmen miehen kanssa, viimeisin niisä kesti 10v. Olen lukenut seksistä ja luulenkin tietäväni siitä melko paljon, teoriassa, mutta omat kokemukseni ovat niukat. Niinpä ihmettelenkin ajoittain niin voimakasta fyysisen rakkauden kaipuuta, etten osaa edes lokeroida sitä. Miten voi kaivata jotain, mitä ei edes kunnolla ymmärrä? Toisinaan saatan herätä yöllä niin kovaan kaipuuseen, että luulen sekoavani.

Ongelma ei varmastikaan ole ulkonäössäni. Vaikka olen melko tavallinen 30-kymppinen nainen, huolehdin ulkonäöstäni, omaan hyvät käytöstavat, en polta enkä juo ja olen iloinen persoona. Vaikken näytä missiltä, en ihan vyörykään; minua on sanottu söpöksi ja ihanaksi mutta okei, ne on katsojan makuasioita. Ongelma on varmaan siinä, että olen vahva persoona, kunnioitan itseäni ja minulla on terve itseluottamus. Työskentelen miesvaltaisella alalla eikä se yhtään auta asiaa. En siltikään ole periaatteellinen feministityranni. Kunnioitan vanhaa ja mielestäni tasa-arvo ei ole sitä, että naiset muuttuu miesten kopioiksi. Edellytän mieheltä vahvaa ja erittäin tervettä itseluottamusta, siisteyttä ja käytöstapoja. Itsestään huolehtiminen, terveet elämäntavat ja positiivinen temperamentti on vain plussaa. Mutta minuun ihastuvat ns. nyhveröt! Yleensä vielä pätkät sellaiset (itse olen 168cm) jotka katsovat minua ihailevasti alhaalta ylöspäin koiranpentumaisella tavallaan. No ei uppoa! (lue: tämä ei ole seuranhakuilmoitus). Eli en siis huoli ketä tahansa kuten kuvitella saattaisi.
Jaksan kuitenkin toivoa, että minullekin on vielä jossain joku, joku joka rakastaisi minua omana epätäydellisenä itsenäni, joku joka pitelisi kun on raskasta ja suojelisi tätä niinkin vahvaa mutta herkkää naista maailman pahuudelta.

Ja huomenna maanantaina ulos astelee taas niin iloinen ja itsevarma nainen jolla ei mikään voisi enää olla paremmin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu