tästä tulisi pitkä tarina, mutta koetan nyt lyhyesti selostaa. Vuosien suhde takana siis avokin kanssa, ja viime aikoina on alkanut harmittamaan tosi paljon, kun mies ei ota minua tosissaan. Ei missään asiassa oikeastaan.
Otetaan nyt muutama esimerkki; vaikka sienten suolaaminen. Mies ihmetteli miten se tehdään, ja minä kerroin kun tiesin. no mies ei uskonut tietenkään, vaan soitti sukulaisnaiselle, ja kun hän sanoi saman niin sitten uskoi kyllä. Tällaisia esimerkkejä olisi tuhat muuta.
no sitten, minulla on sairaus, jonka vuoksi en aina jaksa kaikkea tehdä. Joudun lepäämään tavallista enemmän. Ja kun sanon miehelle, että nyt en oikeasti jaksa, jos vaikka pitäisi johonkin lähteä. Niin hän ei usko, vaan alkaa jauhaa jotain että nuori ihminen eikä jaksa.
Vaikka hyvin tietää sairauteni (ainakin pitäisi tietää), että en huvikseni jää lepäämään, vaan sairauden takia. Ja luulisi, että hän myös näkisi että milloin en voi hyvin.
Ja vielä, jos olen koettanut ottaa puheeksi suhteemme tilaa, joka ei mikään hyvä nykyisin enää ole. Kertonut tuntemuksistani, että en ole onnellinen.
Mies on kuin ei kuulisi.
Minua siis vaivaa, että sanonpa mitä hyvänsä niin minua ei kuunnella!
Tai jos tiedän jotain, niin minua ei uskota.
Saikohan tästä nyt selkoa, mutta onko kenelläkään neuvoja tai kokemuksia......?? vai turhastako valitan....
Otetaan nyt muutama esimerkki; vaikka sienten suolaaminen. Mies ihmetteli miten se tehdään, ja minä kerroin kun tiesin. no mies ei uskonut tietenkään, vaan soitti sukulaisnaiselle, ja kun hän sanoi saman niin sitten uskoi kyllä. Tällaisia esimerkkejä olisi tuhat muuta.
no sitten, minulla on sairaus, jonka vuoksi en aina jaksa kaikkea tehdä. Joudun lepäämään tavallista enemmän. Ja kun sanon miehelle, että nyt en oikeasti jaksa, jos vaikka pitäisi johonkin lähteä. Niin hän ei usko, vaan alkaa jauhaa jotain että nuori ihminen eikä jaksa.
Vaikka hyvin tietää sairauteni (ainakin pitäisi tietää), että en huvikseni jää lepäämään, vaan sairauden takia. Ja luulisi, että hän myös näkisi että milloin en voi hyvin.
Ja vielä, jos olen koettanut ottaa puheeksi suhteemme tilaa, joka ei mikään hyvä nykyisin enää ole. Kertonut tuntemuksistani, että en ole onnellinen.
Mies on kuin ei kuulisi.
Minua siis vaivaa, että sanonpa mitä hyvänsä niin minua ei kuunnella!
Tai jos tiedän jotain, niin minua ei uskota.
Saikohan tästä nyt selkoa, mutta onko kenelläkään neuvoja tai kokemuksia......?? vai turhastako valitan....
Vastaukset 7
Vanhimmat
Samalla tavalla minä olin näkymätön ja kuulumaton exälleni...
Oletko pakotettu uskonnollisista syistä elämään kuvaamasi olion kanssa?
Vai onko syynä sukusi painostus? Vai oletko taloudellisessa orjuudessa sidottu häneen?
Kaikista edellämainituista voi päästä eroon, lain mukaan.
Jos taas elät tuon olion kanssa omasta vapaasta tahdostasi, lukijan on vaikea ymmärtää, miksi valitat.
ulkoruokintaan kk tai lähde itse pois,ei tommonen pitemmän päälle toimi
En vaadi mieheltäni mitään! Joskus mies voi ''uhrautua'' kotitöihin ja niistä pitää olla sitten niin kiitollinen että! Omia menojaan vaan menee vähät välittämättä että meilläkin olisi joskus jotain yhteistä menoa. Me vaan jaksetaan miehiä. Itse aina kun ei olla yhdessä mietin kuinka ihana toinen oikeasti on ja kun ollaan yhdessä niin ARG! Toista voisi ottaa huomioon edes joskus! Muutenkin kuin ilmoittamalla että on taas menossa kavereiden kanssa rientoihin.
Miksi ihmeessä olette ottaneet itsellenne itsekkäitä, uusavuttomia ja teihin luottamattomia äijiä? Jos näin on kuitenkin on tapahtunut jostain syystä, niin mikä ihme estää kritisoimasta ääliömäistä käytöstä. Minun naiseni ainakin avautuu minulle ja minä hänelle jos joku asia toisessa nyppii. Puhumalla asiat selviää. Ei natisemmalla, kärvistelemällä tai huutamalla.
Olet siis naimisissa mielikuvitusolennon kanssa!
"Itse aina kun ei olla yhdessä mietin kuinka ihana toinen oikeasti on ja kun ollaan yhdessä niin ARG! "
Meidän suhteessa on vähän sama vika. Avomieheni ei yleensä usko minua ja vähät välittää siitä, mitä sanon, oli sitten kyseessä ruuanlaitto, raha-asiat, siivoaminen, seksi, asiat joita haluaisin tehdä, matkat jne. Suhteemme on tällä hetkellä hyvin laimea ja välillä tuntuu, että etäännymme toisistamme koko ajan. Olen yrittänyt moneen kertaan sanoa miehelleni tästä asiasta, mutta turhaan - hän ei ota minua ja minun tunteitani tosissaan, kun kaikki on HÄNEN mielestään hyvin. Avokilla tuntuu olevan jokin nurinkurinen ideologia siitä, ettei suhteen eteen pidä tai tarvitse nähdä vaivaa.
Nyt tapasin työni kautta erään miehen, johon ihastuin ja jota tapaan työni kautta viikottain. Vuosien avoliiton jälkeen tapahtuma jotenkin säikäytti, ja mietinkin, että missä tilassa oma suhteeni loppujen lopuksi onkaan, kun haaveilen koko ajan toisesta miehestä. Emme ole tehneet muuta kuin puhuneet tuon miehen kanssa, enkä aio pettää puolisoani tms, mutta mieleen on kuitenkin hiipinyt, että minkä ihmeen takia sitä sitten kuluttaa elämänsä miehen kanssa, jolle on suurin piirtein ilmaa?