Kun rakkaus onkin vain harhaa

Olen neljä vuotta seurustellut mieheni kans. Ei onneksi ole lapsia. Tilanne on se, että mies sai vihdoin sanottua, että ei ole voinut unohtaa kymmenen vuoden takaista naistaan. Mies oli 18. Nainen oli hänen ensimmäinen. Mies oli aiemmin jätetty ja pelkäsi jätetyksi tulemista,joten ei uskaltanut jatkaa tämän ensimmäisensä kanssa ja katui ja katuu sitä edelleen.

Mies sanoi, että jos nainen tulis oven taakse, hän lähtis. Eli mitä järkeä tätä on jatkaa?
Miksi minä kidutan itseäni? Miksi en jo toimi?

Koska kyseessä on masennus. Mies hakee apua. Haluan uskoa, että kyseessä on vain tunnemuisto ja tosi tilanteessa hän valitsisi minut? Vaan voinko luottaa siihen? Voinko tehdä lapsia ihmisen kanssa, jonka rakkauteen en voi luottaa? Mennä naimisiin? Elää elämäni? Vain huomatakseni 20 vuoden päästä, että mies jätti minut, aivan kuten aikoikin??

Olen luvannut olla miehen tukena, vaan en tiedä voinko jatkaa suhdetta. En halua olla se toinen nainen, vaikka kyseessä olisikin pelkkä muisto. Jos hän rakastaisi minua ylitse muiden, ei kai hänen tarvisi muistella entisiä? Minä en vain ole se oikea hänelle.

On niin paha olla.On niin kivuliasta ajatella, että neljä vuotta olen rakastanut miestä, joka ei ehkä koskaa ole rakastanut minua. Kuinka sokea ihminen voi olla, että ei tajua, että toinen ei rakasta sinua!!!

Onko parempi olla toinen nainen, kuin olla kokonaan yksin? Mies voi olla muuttamassa vieläpä työn perässä toiselle paikkakunnalle. LÄhdenkö mukaan vai en? Ei tässä ole mitään järkeä. Ei näin typerää tilannetta voi ollakaan. Toisaalta rakastan miestäni, mihin minun rakkauteni yhtäkkiä kuolis, mutta toisaalta haluaisin kunnioittaa itseäni ja ajatella omaa parastani.

Miksi kaikki on niin vaikeaa? Mies sanoo rakstavansa minua, mutta silti hän rakstaa entistään ja valitsee hänet tai hänen muistonsa ennen minua! Ja sydämeen ei pitänyt mahtua kahta ämmää...
3578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

satuttaa ja koskee sinua, mutta MUISTOT OVAT MUISTOJA. Jos miehelläsi kerran on masennusta, niin laittaisin tämän asian masennuksen piikkiin. Ja totuushan on, että eihän tämä nainen konkreettisesti ole elämässänne; siis tarkoitan sitä, että sinähän miehesi kanssa seurustelet eikä tämä toinen nainen. Koska kertomasi perusteella miehesi ei tällä hetkellä tiedä mitään tästä 10 vuoden takaisesta tuttavuudestaan, niin sinuna unohtaisin koko asian ja jatkaisin elämää niin kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.

Äänestä

että jäisin junnaamaan suhteeseen vaikka sydän sanoo muuta, mutta näin ulkopuolisena neuvoni on, että anna miehen mennä ja katso tuleeko takaisin. Ero saa miehen kyllä oikeasti miettimään onko se vanha rakkaus oikeasti rakkautta ja parempi vaihtoehto kuin sinä, vai vaan ajan kultaama muisto joka ei todellisuudessa enää toimisi.

Äänestä

löytää miehen, jolle sinä olet se "ykkönen." Älä missään nimessä jää nykyisesi luo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nobodybutme kirjoitti:

Olen neljä vuotta seurustellut mieheni kans. Ei onneksi ole lapsia. Tilanne on se, että mies sai vihdoin sanottua, että ei ole voinut unohtaa kymmenen vuoden takaista naistaan. Mies oli 18. Nainen oli hänen ensimmäinen. Mies oli aiemmin jätetty ja pelkäsi jätetyksi tulemista,joten ei uskaltanut jatkaa tämän ensimmäisensä kanssa ja katui ja katuu sitä edelleen.

Mies sanoi, että jos nainen tulis oven taakse, hän lähtis. Eli mitä järkeä tätä on jatkaa?
Miksi minä kidutan itseäni? Miksi en jo toimi?

Koska kyseessä on masennus. Mies hakee apua. Haluan uskoa, että kyseessä on vain tunnemuisto ja tosi tilanteessa hän valitsisi minut? Vaan voinko luottaa siihen? Voinko tehdä lapsia ihmisen kanssa, jonka rakkauteen en voi luottaa? Mennä naimisiin? Elää elämäni? Vain huomatakseni 20 vuoden päästä, että mies jätti minut, aivan kuten aikoikin??

Olen luvannut olla miehen tukena, vaan en tiedä voinko jatkaa suhdetta. En halua olla se toinen nainen, vaikka kyseessä olisikin pelkkä muisto. Jos hän rakastaisi minua ylitse muiden, ei kai hänen tarvisi muistella entisiä? Minä en vain ole se oikea hänelle.

On niin paha olla.On niin kivuliasta ajatella, että neljä vuotta olen rakastanut miestä, joka ei ehkä koskaa ole rakastanut minua. Kuinka sokea ihminen voi olla, että ei tajua, että toinen ei rakasta sinua!!!

Onko parempi olla toinen nainen, kuin olla kokonaan yksin? Mies voi olla muuttamassa vieläpä työn perässä toiselle paikkakunnalle. LÄhdenkö mukaan vai en? Ei tässä ole mitään järkeä. Ei näin typerää tilannetta voi ollakaan. Toisaalta rakastan miestäni, mihin minun rakkauteni yhtäkkiä kuolis, mutta toisaalta haluaisin kunnioittaa itseäni ja ajatella omaa parastani.

Miksi kaikki on niin vaikeaa? Mies sanoo rakstavansa minua, mutta silti hän rakstaa entistään ja valitsee hänet tai hänen muistonsa ennen minua! Ja sydämeen ei pitänyt mahtua kahta ämmää...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu