Muistan

lukion psykologian tunnilta, kun käsittelimme maslow,n tarvehierarkiaa jossa tuo, ah niin ihana ja kaikkien harrastama seksi esiintyy muistaakseni toiseksi alimmalla portaalla.

Siinä sitten noista tarpeista keskustelimme opettajamme kanssa ja seksistä hän totesi vähän aikaa mietittyään, että eihän se ihminen nyt ihan kuole jos ei se sitä seksiä saa, mutta kyllä se on voimakas perustarve kuten ruoka ja juomakin. Hän sanoi tämän täysin tosissaan eikä minään vitsinä.
3306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

oliko opettajasi mies?

Äänestä
  • otit puheeksi, nimittäin ei ollut mies vaan vanhempi naisihminen.

    Äänestä

Saman tyyppinen muistikuva minullakin. Minunkin psykologian opettajani oli vanhempi nainen. Ei siitä seksiasiasta sen enempää puhuttu, mutta tuolla tavalla se ohimennen todettiin tärkeäksi asiaksi. Minä luulen, että kyseisellä opettajalla oli vanhemmalle ihmiselle ominainen kuvitelma siitä, että seksijutut olisivat tuttuja kaikille "nykynuorille". Ei halunnut sitten puhua seksiasioista enempää, kun pelkäsi, että nauramme. Villejä nykynuoria me varmaankin hänen mielestään olimme. Tuskinpa hänelle olisi tullut mieleenkään, että joku olisi ollut niin kokematon kuin ainakin me pari nörttiluuseria olimme. Hän oli eri ajan ihminen kuin me. Ihan kiva opettaja hän oli. Toivottavasti saa nauttia ansaituista eläkevuosistaan vielä pitkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naisasialuuseri kirjoitti:

lukion psykologian tunnilta, kun käsittelimme maslow,n tarvehierarkiaa jossa tuo, ah niin ihana ja kaikkien harrastama seksi esiintyy muistaakseni toiseksi alimmalla portaalla.

Siinä sitten noista tarpeista keskustelimme opettajamme kanssa ja seksistä hän totesi vähän aikaa mietittyään, että eihän se ihminen nyt ihan kuole jos ei se sitä seksiä saa, mutta kyllä se on voimakas perustarve kuten ruoka ja juomakin. Hän sanoi tämän täysin tosissaan eikä minään vitsinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu