Vinkki

Lihoin psyykelääkityksen aikana 30 kiloa ja olen yrittänyt laihduttaa noin kaksi vuotta. Kuitenkin onnistumatta siinä kovin hyvin.

Käänteentekevää minulle oli kun kävin lääkärissä, että haluan laihtua. Lääkäri neuvoi minua pitämään ruokapäiväkirjaa ja kirjaamaan kalorit ylös. Se on auttanut minua niin, että kahden kuukauden aikana olen nyt laihtunut ensin 4,6 kg ja sitten toisena kuukautena 3 kiloa.

Kalorien laskeminen aluksi on hiukan hankalaa, mutta pakkauksissa löytyy kalorimäärä 100 g:ssa ja sivuilta fineli.fi löytyy lisää kaloreista.

Syön ainoastaan 900 kilokaloria vuorokaudessa lääkärin valvonnasa. Suuremmlla kalorimäärällä en laihdu. Joku toinen voi laihtua esim. 1200 kcal.

Tarpeeksi alhaisella kalorimäärällä näköjään laihtuu. Esimerkiksi painonvartijoiden pistelaskusysteemissä minulle on siinä liian paljon kaloreita.
1322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niin, siis kaikille ei sovi tuo todella alhaisella kalorimäärällä laihduttaminen. Sinun kohdallasi varmasti mainitut lääkkeet ovat osa syynä miksi laihdut ainoastaan noin alhaisella kalorimäärällä. Lisäksi on hyvä, että laihdutat lääkärin valvonnassa, jolloin mahdollisiin ongelmiin saa helpommin apua.
Mutta miten liikunta? Vai laihdutatko pelkällä ruokavaliolla?
En kyllä kehoittaisi ketään ottamaan heti suoralta kädeltä laihdutus ideaa itselleen vinkistäsi. Liian alhaisella kalorimäärällä voi saada elimistönsä säästöliekille, eikä silloin paino putoa vaan kroppa pitää tiukasti kiinni joka grammasta.
Eli kannattaa käyttää järkeään sovitellessaan laihdutusajan kalorimäärää itselleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sinsarilo kirjoitti:

Lihoin psyykelääkityksen aikana 30 kiloa ja olen yrittänyt laihduttaa noin kaksi vuotta. Kuitenkin onnistumatta siinä kovin hyvin.

Käänteentekevää minulle oli kun kävin lääkärissä, että haluan laihtua. Lääkäri neuvoi minua pitämään ruokapäiväkirjaa ja kirjaamaan kalorit ylös. Se on auttanut minua niin, että kahden kuukauden aikana olen nyt laihtunut ensin 4,6 kg ja sitten toisena kuukautena 3 kiloa.

Kalorien laskeminen aluksi on hiukan hankalaa, mutta pakkauksissa löytyy kalorimäärä 100 g:ssa ja sivuilta fineli.fi löytyy lisää kaloreista.

Syön ainoastaan 900 kilokaloria vuorokaudessa lääkärin valvonnasa. Suuremmlla kalorimäärällä en laihdu. Joku toinen voi laihtua esim. 1200 kcal.

Tarpeeksi alhaisella kalorimäärällä näköjään laihtuu. Esimerkiksi painonvartijoiden pistelaskusysteemissä minulle on siinä liian paljon kaloreita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu