Joskus aina törmää näihin: olen ollut hyvä tyttöystävä/poikaystävä-fraaseihin kun puhutaan esimerkiksi jätetyksi tulemisesta. Eikö kuitenkin tärkeintä olisi olla oma itsensä? Olla suhteessa persoonana, ei tyttö/poikaystävänä?
Tottakai jotkut osaavat nämä parisuhteen säännöt paremmin kuin toiset, olla ikään kuin hyviä poikaystäviä/tyttöystäviä. Mutta mitä sitten. Niin osaa joku laulaakin paremmin kuin joku toinen, mutta ei koskaan pysty koskettamaan yleisöä samalla tavalla, koska kaikki se syvyys ja persoonallisuus puuttuu.
Ei itselleni ainakaan riittäisi se, että olisi unelmien poikaystävä, joka tiskaa ja imuroi, hieroo hartiat, huolehtii minusta jne. jos en oppisi tuntemaan henkilöä kuin poikaystävänä- en ihmisenä. Ja kai sen voisi ajatella toisinpäinkin. En haluaisi itselleni kumppania, joka vain ajattelee minua tyttöystävänä- ei ihmisenä.
Ihmisissä pitää olla säröäkin, inhimillisyyden tuntua.
Tottakai jotkut osaavat nämä parisuhteen säännöt paremmin kuin toiset, olla ikään kuin hyviä poikaystäviä/tyttöystäviä. Mutta mitä sitten. Niin osaa joku laulaakin paremmin kuin joku toinen, mutta ei koskaan pysty koskettamaan yleisöä samalla tavalla, koska kaikki se syvyys ja persoonallisuus puuttuu.
Ei itselleni ainakaan riittäisi se, että olisi unelmien poikaystävä, joka tiskaa ja imuroi, hieroo hartiat, huolehtii minusta jne. jos en oppisi tuntemaan henkilöä kuin poikaystävänä- en ihmisenä. Ja kai sen voisi ajatella toisinpäinkin. En haluaisi itselleni kumppania, joka vain ajattelee minua tyttöystävänä- ei ihmisenä.
Ihmisissä pitää olla säröäkin, inhimillisyyden tuntua.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.