Kertokaa

.. että yleisimmät naistyypit joiden kanssa eletään parisuhteessa ovat seuraavat:

1) Kotinatsi. Nainen käskee, itkee, valittaa ja pihtaa. Puolisona yleensä kiltti, kotona viihtyvä mies, joka ansaitsisi parempaa, muttei tee asian eteen mitään, koska on omistautunut perheelleen ja vaimolleen.

2) Hiirulainen. Nainen myöntyy kaikkeen, hoitaa kodin ja lapset, tekee ruuat ja kotityöt. Puolisona yleensä ison egon omaava vahvasti uraorientoitunut mies.

Itse olen elellyt kohta vuoden sinkkuna, erosin pitkästä avoliitosta jossa puolisoni oli em. uraohjus. Kun ensihuuma oli haihtunut ja arki tuli suhteeseen, loppui miehen panostus suhteeseen lähes totaalisesti. Aikani jaksoin vaatia huomiota myös kotielämään, sitten kypsyin ja jätin miehen, koska en ole em.hiirulainen.

Tässä vuoden aikana on tullut yksin ja sinkkuystävien kanssa pohdittua tuota "ongelmaa", että miksei miehelle kelpaa tavallinen, ystävällinen, oman tahdon omaava, nätti, älykäs nainen? Tiedän monta ihanaa naista (itseni mukaan lukien) joissa ei ole mitään vikaa, jotka tekisivät miehen ikionnelliseksi, eivät vaadi kuuta taivaalta ja jotka kykenisivät tasapainoiseen parisuhteeseen.

Yleisesti en esimerkiksi ikinä ole ymmärtänyt sitä, että parisuhteessa kaikkeen pitää aina olla lupa?! Jos on rehellinen ja parisuhteessa luottamus kohdallaan niin miksi esimerkiksi kaljalle lähdöstä pitäisi käydä joku kädenvääntö?! Tilanne on tottakai eri jos on lapsia hoidettavana, mutta kyllä kai lapsiperheessäkin on hyvä joskus saada vapaa-aikaa yksin ja erikseen..

Takaisin sinkkuuteen; sitten jos joskus onnistuu tapaamaan jonkun niin mies on joko friikki, sitoutumiskammoinen tai varattu TAI parhaimmassa tapauksessa kaikkea näitä kolmea.

Nettideittailuakin on tullut kokeiltua. Siellä nämä kolme miestyyppiä esiintyy myös hyvin usein, useimmiten profiilissa valehdellaan mennentullen esim. vartalotyyppi. Miksi?! Miksi pitää kusettaa heti kättelyssä, kun tietää ettei siitä mitään hyvää synny. JA HUOM: en todellakaan etsi urheilullista adonista, lähinnä riepoo se, että miksei voida olla rehellisiä..

Aaargh. Kertokaa mulle missä kaikki tasapainoiset ja normaalit miehet piileskelee? Onneksi kakkoskierros on jo alkanut ;)
4399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tähän sopii vertailukohdaksi se vanha viisaus, jonka mukaan vallankäyttäjä käyttää valtaansa samalla tavalla jolla on vallan saanutkin (ts. väkivalloin asemansa saavuttanut on hallitsijanakin väkivaltainen jne.). Samaan tapaan tapa, jolla av(i)oliitto solmitaan ja nimenomaan se, kumpi siinä on aloitteellisempi, määrää sen, millainen se liitto on. Jos alkuasetelma on se, että nainen tahtoo naimisiin mutta mies epäröi, on tuloksena tuo kotinatsi-tapaus. Jos taas mies on innostuneempi perheen perustamisesta, nainen on tuo hiirulainen.

Muuten: nuo tyypithän voisi kuvata toisinkin päin. Yhtä hyvin voisi sanoa, että parisuhteessa elävät miehet edustavat kahta äärityyppiä, kotinatsia tai hiirulaista, sillä kohdassa 1 kuvaat hiirulaismiehen ja kohdassa kaksi kotinatsimiehen.

Äänestä
  • Kyllä, olet täysin oikeassa; toimii käänteisenä, kyllä.

    Miksi sitten juuri tuon tyyppiset ihmiset elävät parisuhteissa ja ns. "normaalit" eivät?

    Äänestä

  • mieltä kirjoitti:

    Kyllä, olet täysin oikeassa; toimii käänteisenä, kyllä.

    Miksi sitten juuri tuon tyyppiset ihmiset elävät parisuhteissa ja ns. "normaalit" eivät?

    Nyt en ole asiasta enää yhtä varma, mutta voisiko olla että tässä mielessä ääripäitä edustavat persoonat tarvitsevat parisuhdetta johonkin (liioitellusti sanoen ikäänkuin eivät tuntisi olevansa olemassakaan ellei joku ole koko ajan vieressä todistamassa olemassaoloa ja antamassa palautetta kaikesta) ja sen vuoksi hakeutuvat siihen keskivertoa ihmistä aktiivisemmin. Voisi ajatella, että yksipuolisesta persoonasta tosiaan puuttuu se toinen puoli ja (ja nimenomaan aivan erityyppisen) kumppanin on se tarjottava.

    Äänestä

Vau. Ootpa tehny kavereittes kans hienoja päätelmiä.

Onnee vaan sinne 2.kierrokselle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mistä johtuu.. kirjoitti:

.. että yleisimmät naistyypit joiden kanssa eletään parisuhteessa ovat seuraavat:

1) Kotinatsi. Nainen käskee, itkee, valittaa ja pihtaa. Puolisona yleensä kiltti, kotona viihtyvä mies, joka ansaitsisi parempaa, muttei tee asian eteen mitään, koska on omistautunut perheelleen ja vaimolleen.

2) Hiirulainen. Nainen myöntyy kaikkeen, hoitaa kodin ja lapset, tekee ruuat ja kotityöt. Puolisona yleensä ison egon omaava vahvasti uraorientoitunut mies.

Itse olen elellyt kohta vuoden sinkkuna, erosin pitkästä avoliitosta jossa puolisoni oli em. uraohjus. Kun ensihuuma oli haihtunut ja arki tuli suhteeseen, loppui miehen panostus suhteeseen lähes totaalisesti. Aikani jaksoin vaatia huomiota myös kotielämään, sitten kypsyin ja jätin miehen, koska en ole em.hiirulainen.

Tässä vuoden aikana on tullut yksin ja sinkkuystävien kanssa pohdittua tuota "ongelmaa", että miksei miehelle kelpaa tavallinen, ystävällinen, oman tahdon omaava, nätti, älykäs nainen? Tiedän monta ihanaa naista (itseni mukaan lukien) joissa ei ole mitään vikaa, jotka tekisivät miehen ikionnelliseksi, eivät vaadi kuuta taivaalta ja jotka kykenisivät tasapainoiseen parisuhteeseen.

Yleisesti en esimerkiksi ikinä ole ymmärtänyt sitä, että parisuhteessa kaikkeen pitää aina olla lupa?! Jos on rehellinen ja parisuhteessa luottamus kohdallaan niin miksi esimerkiksi kaljalle lähdöstä pitäisi käydä joku kädenvääntö?! Tilanne on tottakai eri jos on lapsia hoidettavana, mutta kyllä kai lapsiperheessäkin on hyvä joskus saada vapaa-aikaa yksin ja erikseen..

Takaisin sinkkuuteen; sitten jos joskus onnistuu tapaamaan jonkun niin mies on joko friikki, sitoutumiskammoinen tai varattu TAI parhaimmassa tapauksessa kaikkea näitä kolmea.

Nettideittailuakin on tullut kokeiltua. Siellä nämä kolme miestyyppiä esiintyy myös hyvin usein, useimmiten profiilissa valehdellaan mennentullen esim. vartalotyyppi. Miksi?! Miksi pitää kusettaa heti kättelyssä, kun tietää ettei siitä mitään hyvää synny. JA HUOM: en todellakaan etsi urheilullista adonista, lähinnä riepoo se, että miksei voida olla rehellisiä..

Aaargh. Kertokaa mulle missä kaikki tasapainoiset ja normaalit miehet piileskelee? Onneksi kakkoskierros on jo alkanut ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu