Mies inhoaa minua - onko mitään tehtävissä?

Hei.

Annoit todella miettimisen aihetta.

Epämääräisesti aloituksessa viittasin siihen että olen ollut kamala. Ihan oikeasti olen ollut. HÄPEÄKSENI sanoisin, että minä se meidän suhteessa olen alttiimpi käymään käsiksi ja solvaamaan. Siksi mieheni kai minua inhoaakin.

Teen koko ajan työtä itseni ja käyttäytymismallieni kanssa. Sairauden ja kaiken muun elämän haasteen kanssa en vain ole pärjännyt kovin hyvin.

Mitään taikatemppuja ei tietenkään ole, eikä valmiita vastauksia monellakaan. Mutta jos jollakin olisi jotakin vinkkejä tai kokemuksia...
Voiko vielä löytää sen lempeän rakkauden vastoinkäymisten jälkeen?

Hyvä että miehesi sentään puhuu.

Kysy seuraavaksi mitä hän sinussa oikein inhoaa?

Älä hyväksy epämääräisiä "no vähän sitä sun tätä" selityksiä, vaan vaadi ne paperille samalla luvaten katsoa voitko niille tehdä jotain.

Jos mies tosiaan saa asiansa selvästi sanottua, niin silloin sinulla on edes mahdollisuus yrittää tehdä jotain.

Tuskin sinä sen suurempia uhrauksia joudut tekemään, kuin mitä nyt teet koko ajan.

Ei miehillä yleensä ole mitään valtavia vaatimuksia ja useasti ne liittyvät johonkin vaimon pinttyneeseen tapaan.

Arvaan, että se on miehen mielestä "ainainen marina" jostain aivan olemattomasta, vaikkapa likaisista sukista tai siitä kuuluisasta vessan istuinrenkaasta.

Hän kyllä tietää mitä niille pitäisi tehdä, mutta kukapa meistä olisi täydellinen?

Mieti voitko vain kestää sukkien keräilyn muistuttamatta siitä ollenkaan? (Eihän se kuitenkaan edes auta, joten keräät ne joka tapauksessa).

Nainen ei ilmeisesti osaa kuvitella miten lujalle miehen ohimosuonet joutuvat nalkutukseksi käsittämästään puheesta!

Milloin muuten viimeksi olet kehunut miestäsi?

Pari viikkoa ilman huomauttelua ja pieni kehu, vaikkapa "kyllä sinä osaat tehdä minulle hyvää sängyssä", niin on pieni ihme jos mies ei muutu.

Ero on aina h*lvetin raskas ja loputon taival.

Kokeile edes hunajaa!

Toivon Sinulle koko sydämestäni voimia ja aurinkoa!

mutta mitä? kirjoitti:

Hyvä että miehesi sentään puhuu.

Kysy seuraavaksi mitä hän sinussa oikein inhoaa?

Älä hyväksy epämääräisiä "no vähän sitä sun tätä" selityksiä, vaan vaadi ne paperille samalla luvaten katsoa voitko niille tehdä jotain.

Jos mies tosiaan saa asiansa selvästi sanottua, niin silloin sinulla on edes mahdollisuus yrittää tehdä jotain.

Tuskin sinä sen suurempia uhrauksia joudut tekemään, kuin mitä nyt teet koko ajan.

Ei miehillä yleensä ole mitään valtavia vaatimuksia ja useasti ne liittyvät johonkin vaimon pinttyneeseen tapaan.

Arvaan, että se on miehen mielestä "ainainen marina" jostain aivan olemattomasta, vaikkapa likaisista sukista tai siitä kuuluisasta vessan istuinrenkaasta.

Hän kyllä tietää mitä niille pitäisi tehdä, mutta kukapa meistä olisi täydellinen?

Mieti voitko vain kestää sukkien keräilyn muistuttamatta siitä ollenkaan? (Eihän se kuitenkaan edes auta, joten keräät ne joka tapauksessa).

Nainen ei ilmeisesti osaa kuvitella miten lujalle miehen ohimosuonet joutuvat nalkutukseksi käsittämästään puheesta!

Milloin muuten viimeksi olet kehunut miestäsi?

Pari viikkoa ilman huomauttelua ja pieni kehu, vaikkapa "kyllä sinä osaat tehdä minulle hyvää sängyssä", niin on pieni ihme jos mies ei muutu.

Ero on aina h*lvetin raskas ja loputon taival.

Kokeile edes hunajaa!

Toivon Sinulle koko sydämestäni voimia ja aurinkoa!

Lue lisää

Varmaan on kyllä tullut nalkutettuakin. Ei ehkä sukista, mutta jostakin yhtä mitättömästä...

Pitääpä kokeilla tosissaan sitä hyviin asioihin keskittymistä ja niiden huomaamista edes.

Kiitti vinkistä.

Niin seksiä on. Mieheni on aikanaan sanonut, että seksi on hänelle vain fyysinen suoritus ja purkautumiskeino, ei muuta.

Minä taas kaipaisin tosiaan jotakin muuta - että hän olisi pyyteettömästi lähellä ja vaikka silittäisi selkää vähän. Tähän kaipuuseeni mies tuon "olet kamala..." vastauksen antoi.

Anteeksi toki olen pyytänyt, monen monta kertaa. Tuo "älä enää tee pahaa" on totta kai yritykseni. Ja todella teen työtä itsehillintää saavuttaakseni ja aggression voittaakseni.

Ilmeisesti asia on meillä niin, että nyt kärsin seuraukset pahoista teoistani. Eikä muu auta.
Ehkä aika? Jos mies niin päättää.

Hei.

Kiitos ajatelmistasi.

Alan olla kallellaan siihen suuntaan, että miehellä on tullut kuppi täyteen miun käytöksen kanssa. Hän ei enää jaksa edes yrittää ymmärtää tai sietää piikikkyyttä tai mitä milloinkin taholtani.

Eikä sitä voi loputtomiin toki vaatiakaan. Minulla taitaa vaan tosiaan mennä piiiitkä aika, kun prosessoin sairastumistani ja sen tuomia muutoksia elämääni. Tai elämäämme oikeastaan.

Sarla kirjoitti:

Hei.

Kiitos ajatelmistasi.

Alan olla kallellaan siihen suuntaan, että miehellä on tullut kuppi täyteen miun käytöksen kanssa. Hän ei enää jaksa edes yrittää ymmärtää tai sietää piikikkyyttä tai mitä milloinkin taholtani.

Eikä sitä voi loputtomiin toki vaatiakaan. Minulla taitaa vaan tosiaan mennä piiiitkä aika, kun prosessoin sairastumistani ja sen tuomia muutoksia elämääni. Tai elämäämme oikeastaan.

Lue lisää

se on ihan normaalia että toisiaan rakastavat ihmiset sanovat toisilleen ihan kamalia asioita ja vasta mitä tapahtuu sen jälkeen on sitten se missä rakkaus tapahtuu. Tämä ei tietysti tarkoita, vaikka helposti niin käy, totaalista alistumista.

Mutta, mitä läheisempi suhde, sitä raadollisemmat puolet näkyy, sitä enemmän joudumme kohtaamaan toisen lapsentasoisia tunteita. Vaikkei niitä hyväksyisi, vaikka ne luokkaisivat, kannattaa olla toisen reagtiota vasten hellä.

Minusta on hienoa, että miehesi kamala kommentti on saanut sinun miettimään omaa käytöstäsi, sillä usein ihminen reagoi noin voimakkaaseen torjuntaan silkalla kostolla, lähtee, lyö, käyttää negatiivistä valtaa.

Jos sinun oma prosessisi tarvitsee aikaa, niin se tarvitsee aikaa ja teidän on se aika mentävä läpi, mutta siitä ei pääse yli etteikö sinun prosessisi olisi puolisollesi vaikea. HänelläKIN on prosessi jota käy läpi, sinun elämäsi herättää ja vaikuttaa hänen elämäänsä.

Ehkä hänellä on ollut suuret kuvitelmat avioliiton onnellisuudesta ja omasta voimastaan tehdä sinut onnelliseksi ja tyytyväiseksi, ehkä hän tuntee itsensä miehenä voimattomaksi sairautesi edessä, kun ei pysty sinua auttamaan ja siksi haluaa sysätä sinut kokonaan pois. Ehkä se kamala mitä hän sinussa kokee, on oma pettymys ja epätoivo vaikeiden asioiden edessä.

Tottakai on mahdollista palauttaa rakkaus, auta miestäsi auttamaan sinua, nähdä tekevänsä sinut onnelliseksi, anna hänelle mahdollisuus kokea onnistuvansa sinun tukemisensa - avaudu.

Tämän tekee haasteelliseksi se, että toinen ei välttämättä tarjoa rakkautta sillä tavalla kuin sinä sitä ensin haluat. Tulee katsoa ja tunnistaa ne asiat joita toinen tekee lempeydestä, ne voi olla pieniä juttuja (nyt yleistän, mutta miehet usein näyttää rakkautta toiminnalla, vie roskat, kantaa painavammat asiat, tiskaa, tulee ajoissa kotiin...). Vasta kun hän alkaa saada vastakaikua näissä asioissa, tuntee hän kykenevänsä antamaan rakkautta niinkuin sinä sitä toivot.

Jos hän on jo lakannut tekemästä näitä asioita, niin olet luultavasti pikään jo ollut huomaamatta hänen tapaansa osoittaa rakkautta ja hän on turhautunut ja lopettanut, pettynyt ja vihainen. Ei silloinkaan kaikki ole menetetty, on vain paljon läpikäytävää, ala itse tehdä hänelle asoita lempeydestä äläkä väsy vaikka hän purkaa pettymystään olemalla huomoimatta ja vihaamalla niitä, ne on vain tunteita ja niilläkin on olemassa olonsa. Olette menneet naimisiin, kaikkien niiden alla (ja joskus jopa syynä) on rakkaus. Mutta älä myöskään väheksy omia tunteitasi, jos hän ei huomio sinun lempeyttäsi. Tässä on juuri se kohta jossa ei saa tulla liian kiltiksi, pitää olla lempeä, mutta ei kulkea itsensä yli. Pystyt siihen, pysyt tähän kaikkeen, ja ei haittaa vaikket onnistuisi heti.

Te olette kyllä aika pahassa jamassa paraikaa. Sinun tulee puhua paljon ja sinun on pakko löytää muu tapa purkaa agressiosi. Siinä sinun tunteesi ovat vielä lapsentasolla.

Siksihän siinä ollaan naimisissa yhdessä, jotta yhdessä toisiaan autetaan kasvamaan ja eheytymään, ei siksi että oltaisiin jotenkin jo valmiita. Ja meillä eka kolme vuotta meni riidellessä. Se helpottuu jos tekee työtä. Vaikka vaikeatahan se on, huomata itsestään ettei olekkaan se prinsessa kuin toivoi ja kokea satuttavansa sitä jota rakastaa.

Äläpä nyt anna periksi. Kyllä parisuhde kestää muutaman pahan riidan ja sanoit että olette sitoutuneet toisiinne, niin teillä on aikaa palautta rakkaus. Ei se rakkaus voi kaiken aikaa olla sama, se elää ja muuttelee muotoaan, palaa takaisin.

sesiitä kirjoitti:

se on ihan normaalia että toisiaan rakastavat ihmiset sanovat toisilleen ihan kamalia asioita ja vasta mitä tapahtuu sen jälkeen on sitten se missä rakkaus tapahtuu. Tämä ei tietysti tarkoita, vaikka helposti niin käy, totaalista alistumista.

Mutta, mitä läheisempi suhde, sitä raadollisemmat puolet näkyy, sitä enemmän joudumme kohtaamaan toisen lapsentasoisia tunteita. Vaikkei niitä hyväksyisi, vaikka ne luokkaisivat, kannattaa olla toisen reagtiota vasten hellä.

Minusta on hienoa, että miehesi kamala kommentti on saanut sinun miettimään omaa käytöstäsi, sillä usein ihminen reagoi noin voimakkaaseen torjuntaan silkalla kostolla, lähtee, lyö, käyttää negatiivistä valtaa.

Jos sinun oma prosessisi tarvitsee aikaa, niin se tarvitsee aikaa ja teidän on se aika mentävä läpi, mutta siitä ei pääse yli etteikö sinun prosessisi olisi puolisollesi vaikea. HänelläKIN on prosessi jota käy läpi, sinun elämäsi herättää ja vaikuttaa hänen elämäänsä.

Ehkä hänellä on ollut suuret kuvitelmat avioliiton onnellisuudesta ja omasta voimastaan tehdä sinut onnelliseksi ja tyytyväiseksi, ehkä hän tuntee itsensä miehenä voimattomaksi sairautesi edessä, kun ei pysty sinua auttamaan ja siksi haluaa sysätä sinut kokonaan pois. Ehkä se kamala mitä hän sinussa kokee, on oma pettymys ja epätoivo vaikeiden asioiden edessä.

Tottakai on mahdollista palauttaa rakkaus, auta miestäsi auttamaan sinua, nähdä tekevänsä sinut onnelliseksi, anna hänelle mahdollisuus kokea onnistuvansa sinun tukemisensa - avaudu.

Tämän tekee haasteelliseksi se, että toinen ei välttämättä tarjoa rakkautta sillä tavalla kuin sinä sitä ensin haluat. Tulee katsoa ja tunnistaa ne asiat joita toinen tekee lempeydestä, ne voi olla pieniä juttuja (nyt yleistän, mutta miehet usein näyttää rakkautta toiminnalla, vie roskat, kantaa painavammat asiat, tiskaa, tulee ajoissa kotiin...). Vasta kun hän alkaa saada vastakaikua näissä asioissa, tuntee hän kykenevänsä antamaan rakkautta niinkuin sinä sitä toivot.

Jos hän on jo lakannut tekemästä näitä asioita, niin olet luultavasti pikään jo ollut huomaamatta hänen tapaansa osoittaa rakkautta ja hän on turhautunut ja lopettanut, pettynyt ja vihainen. Ei silloinkaan kaikki ole menetetty, on vain paljon läpikäytävää, ala itse tehdä hänelle asoita lempeydestä äläkä väsy vaikka hän purkaa pettymystään olemalla huomoimatta ja vihaamalla niitä, ne on vain tunteita ja niilläkin on olemassa olonsa. Olette menneet naimisiin, kaikkien niiden alla (ja joskus jopa syynä) on rakkaus. Mutta älä myöskään väheksy omia tunteitasi, jos hän ei huomio sinun lempeyttäsi. Tässä on juuri se kohta jossa ei saa tulla liian kiltiksi, pitää olla lempeä, mutta ei kulkea itsensä yli. Pystyt siihen, pysyt tähän kaikkeen, ja ei haittaa vaikket onnistuisi heti.

Te olette kyllä aika pahassa jamassa paraikaa. Sinun tulee puhua paljon ja sinun on pakko löytää muu tapa purkaa agressiosi. Siinä sinun tunteesi ovat vielä lapsentasolla.

Siksihän siinä ollaan naimisissa yhdessä, jotta yhdessä toisiaan autetaan kasvamaan ja eheytymään, ei siksi että oltaisiin jotenkin jo valmiita. Ja meillä eka kolme vuotta meni riidellessä. Se helpottuu jos tekee työtä. Vaikka vaikeatahan se on, huomata itsestään ettei olekkaan se prinsessa kuin toivoi ja kokea satuttavansa sitä jota rakastaa.

Äläpä nyt anna periksi. Kyllä parisuhde kestää muutaman pahan riidan ja sanoit että olette sitoutuneet toisiinne, niin teillä on aikaa palautta rakkaus. Ei se rakkaus voi kaiken aikaa olla sama, se elää ja muuttelee muotoaan, palaa takaisin.

Lue lisää

Kiitos viisaista sanoistasi.

En minä ainakaan ole periksi antamassa. Mieskin vielä koittaa jaksaa, kai.

Pienin askelin tässä eteenpäin hoiputaan. Yhdessä. :)

Sarla kirjoitti:

Hei.

Kiitos ajatelmistasi.

Alan olla kallellaan siihen suuntaan, että miehellä on tullut kuppi täyteen miun käytöksen kanssa. Hän ei enää jaksa edes yrittää ymmärtää tai sietää piikikkyyttä tai mitä milloinkin taholtani.

Eikä sitä voi loputtomiin toki vaatiakaan. Minulla taitaa vaan tosiaan mennä piiiitkä aika, kun prosessoin sairastumistani ja sen tuomia muutoksia elämääni. Tai elämäämme oikeastaan.

Lue lisää

Mulla on ollut tosi raskasta aikaa omien lasteni kanssa ja uuden puolisoni( ei siis lasteni isä)kannalta se on aina rasite kun joudun puuttumaan lasteni asioihin,koska se vie mut pois kotoani ja ajatukseni ovat muualla silloin,kun harmittelen lasten asioita.Joudun pitämään yhteyttä heihin puhelimella päivittäin.Ovat juuri muuttaneet omilleen ja kaipaavat tukea paljon.Kaipaan kovasti keskustelutukea,mutta mieheni ei oikein osaa puhua.Ja kiusaantuu jos häneltä kysyn neuvoa kun olen epätoivoinen,koska ne ei ole hänen lapsiaan.Hänellä on omiakin lapsia.Siksi olen ratkaisuut asian niin että käyn ammattiauttajalla keskustelemassa asiani enkä rasita miestäni asioilla joihin ei osaa vastata.Häpeän lasteni ongelmia enkä siksikään mielelläni puhu niistä kotona.Onko sulla mahdollisuus puhua jollekin ammattiauttajalle pahasta olostasi ja keskittyä hauskanpitoon miehesi kanssa.Vertaistuki on valtavan tärkeää silloin kun perheessä ilmenee sairaus.Sä tarvitset tukea nyt.Hae siihen apua.Se tukee myös miehesi jaksamista rinnallasi.Piikikkyys ei ole hyvä juttu eikä sitä tarvitse sietää-mutta koita purkaa paha olosi muuta kautta.

*Annabelle* kirjoitti:

Mulla on ollut tosi raskasta aikaa omien lasteni kanssa ja uuden puolisoni( ei siis lasteni isä)kannalta se on aina rasite kun joudun puuttumaan lasteni asioihin,koska se vie mut pois kotoani ja ajatukseni ovat muualla silloin,kun harmittelen lasten asioita.Joudun pitämään yhteyttä heihin puhelimella päivittäin.Ovat juuri muuttaneet omilleen ja kaipaavat tukea paljon.Kaipaan kovasti keskustelutukea,mutta mieheni ei oikein osaa puhua.Ja kiusaantuu jos häneltä kysyn neuvoa kun olen epätoivoinen,koska ne ei ole hänen lapsiaan.Hänellä on omiakin lapsia.Siksi olen ratkaisuut asian niin että käyn ammattiauttajalla keskustelemassa asiani enkä rasita miestäni asioilla joihin ei osaa vastata.Häpeän lasteni ongelmia enkä siksikään mielelläni puhu niistä kotona.Onko sulla mahdollisuus puhua jollekin ammattiauttajalle pahasta olostasi ja keskittyä hauskanpitoon miehesi kanssa.Vertaistuki on valtavan tärkeää silloin kun perheessä ilmenee sairaus.Sä tarvitset tukea nyt.Hae siihen apua.Se tukee myös miehesi jaksamista rinnallasi.Piikikkyys ei ole hyvä juttu eikä sitä tarvitse sietää-mutta koita purkaa paha olosi muuta kautta.

Lue lisää

Toivon sinulle jaksamista elämäntilanteeseesi.

Oikeassa olet - pakko oppia muita tapoja käsitellä ongelmia kuin puolison "höykkyyttäminen". Vaikka sitten ammattilaisen avulla. Se prosessi minulla meneillään.

Sarla kirjoitti:

Toivon sinulle jaksamista elämäntilanteeseesi.

Oikeassa olet - pakko oppia muita tapoja käsitellä ongelmia kuin puolison "höykkyyttäminen". Vaikka sitten ammattilaisen avulla. Se prosessi minulla meneillään.

Lue lisää

Kun sulle on kerrottu asiasta eli sairaudestasi niin sen on selvittänyt sinulle lääkäri.Miten hänelle on kerrottu asiasta.Se voi olla kamalan ahdistavaa ja järkyttävää tajuta että rakas ihminen on joutunut sellaiseen tilanteeseen.Mun exä halvaantui parhaassa iässään pyörätuoliin.Se oli kamalaa meille koko perheelle.Olimme eronneet jo silloin ,mutta mä itkin kun sain tietää siitä.Asiallinen keskusteluapu auttaa häntäkin hyväksymään sun tilanteesi ja tukemaan sua ja myös löytämään uudet selviytymiskeinot yhdessä.
Kenellepä sitä purkaa tunteitaan muille kuin sille läheisimmälle, mutta se vaan karkoittaa hänet sun läheltäsi.HIenoa että olet ymmärtänyt asian.Tosi hienoa.Vain kuolema on lopullista mutta sairauden kanssa voi aina elää.Nykyisellä miehelläni on Maanis-depressivinen mielialatauti ja lääkityksellä elämämme on onnellista ja tasapainoista.Ex-anopillani tuli kuolio jalkaan ja se piti amputoida ,mutta hänen heikko sydämensä ei kestänyt sitä enää.Meillä on tämä päivä annettu-tehkäämme siitä paras mahdollinen.Lämmin halaus sulle!JA sille ukollesi myös!=)

Aloittajahan kirjoitti, että hän on heistä piikikkäämpi.

Kuvitteletko, että uusi mies kestäisi piikittelyä paremmin?

Uusioliitot eivät onnistu sitäkään vähää mitä ensimmäiset, oliko peräti niin että yhdeksän kymmenestä päätyy eroon?

Tätä paria saattaisi auttaa kuukauden mykkäkoulu!

Jos ei keksi mitään hyvää sanottavaa niin kannattaa olla hiljaa.

Mies rakastaa naista joka ei hauku.

Sama saattaa toimia toisinkin päin, en tiedä, mies kun olen.

Ette tiedä miten vähään mies loppujen lopuksi tyytyy.

Normaalit puheetkin kannattaisi sanoa malliin "Kaurismäki"!

Niinpä niin. Harmaan sävyjä on pakko nähdä.

Meidän elämä ei ainakaan ole niin mustavalkoista, että voisi tässä suorilta lähteä toista syyttäen.

Meistä kumpikaan ei ole täydellinen, minä jopa tosiaan pahempi.

Ja ainakin miun tavoite on parantaa suhde niin, että voitaisi kumpikin olla onnellisia vielä.