Olen ollut joitain vuosia samassa työpaikassa.Työni olen AINA hoitanut hyvin ja siitä ei ole kellään mitään huomautettavaa olla. Olen myös suunnitellut jatko-opintoja, työyhteisössä ei ole yhtään ihmistä joka kannutaisi opiskelemaan, lähinnä asian tiimoilta kohtaa vittuilua ja sellaista asennetta, että "minähän en enää opiskele riviäkään"
Minulla on elämässä ollut todella suuria vaikeuksia ja vastoinkäymisiä, mutta en ole tuonut niit kovinkaan syvällisesti työyhteisössä, koska todellisuudessa pelkään muiden suhtautumista. Enkä muutenkaan halua retostella ongelmillani. Ja olen ehkä sellainen positiivisesti ajatteleva ihminen tai ainakin yritän.
Minulla on vikas sosiaalinen elämä ja tämä puoli minusta on ainut jonka työkaverini ovat minusta oppineet tuntemaan, jotkut tietävät henkilökohtaisia asioitani.
Olen koittanut mennä ns. itseeni ja miettiä mikä minussa on vikana. Onko se se ettei minua oikeastaan kukaan tunne, kuka minä oikeasti olen, tai vedänkö jotain koviksen roolia suojatekseni itseäni vain mikä mättää.
Olen erittäin herkkä ja haavoittuvainen ihminen, vaikken sitä ehkä näytäkään. Työkaverit ovat ehkä tottuneet siihen, että minulle voi puhua ihna miten vaan, ilman että ilmekään värähtää naamallani. En koskaan tarkoituksella ole loukánnut ketään tai ollut paha.
Olen lapsena kokenut valtavan menetyksen ja nyt olen terapiassa saanut omasta mielestäni pääni asiat kuntoon. Minulla on muutamia HYVIÄ ystäviä, joihin voin luottaa. Heidän ja terapeuttini mielestään olen sympaattinen ja lämmin,kiltti ihminen.
Ongelma työpaikalla on se, etten jaksa työpaikalla minusta heitettävää herjaa, siitä minkälaisten ihmisten kanssa olen tekemisissä, sänkyasioistani, painostani (olen hoikka), opiskeluistani. Saa kuulla olevani vittumainen ja päällekäyvä, pelottava ihminen.
Olen kuitenkin saanut työstäni paljon vilpitöntä kiitosta ja opiskelijat ovat kiittäneet jne.
Tietyt ihmiset puuttuvat joka asiaan mitä minä sanon, vain sen takia kun minä sen sanon, toisen suusta asia on täysin hyväksyttävä.Minun uskonnolleni naureskellaan (olen kristitty) eikä minua oteta todesta, vaikka olen yrittänyt sanoa, että kaikissa ihmisissä on monia eri puolia.
Otan todella raskaasti nämä leikillään (muka)heitetyt jutut mitkä kaikkie eivät todellakaan kuulosta leikiltä. Yritän vain sulkea korvani ja ajatella, että siinäpä nauravat minun kustannuksellani...
Olen joutunut olemaan töistä sairaslomalla,koska en kertakaikkiaan jaksa minunuun kohdistuvaa vittuilua ja leikinlaskua.
En tiedä olenko vain liian herkkänahkainen, vai täytyykö lopettaa töissä täysin muiden kanssa keskustelu ja eristäytyä omiin oloihini? Sanon asiat liian suoraan.
Pelkään puhua esimiehelleni, koska pelkään että kaikki käännetään minun syykseni. On totta että varmaan olen antanut sellaisen kuvan itsestäni, ettei minun niin vaan jyrätä..
On raskasta kokoa ajan miettiä miten olla, etten ärsyttäisi ketään. En kuitenkaan ole mielistelijä...
Siis onko vika minun päässäni, käytöksessäni vai missä? Miltä tämä kuulostaa????
Minulla on elämässä ollut todella suuria vaikeuksia ja vastoinkäymisiä, mutta en ole tuonut niit kovinkaan syvällisesti työyhteisössä, koska todellisuudessa pelkään muiden suhtautumista. Enkä muutenkaan halua retostella ongelmillani. Ja olen ehkä sellainen positiivisesti ajatteleva ihminen tai ainakin yritän.
Minulla on vikas sosiaalinen elämä ja tämä puoli minusta on ainut jonka työkaverini ovat minusta oppineet tuntemaan, jotkut tietävät henkilökohtaisia asioitani.
Olen koittanut mennä ns. itseeni ja miettiä mikä minussa on vikana. Onko se se ettei minua oikeastaan kukaan tunne, kuka minä oikeasti olen, tai vedänkö jotain koviksen roolia suojatekseni itseäni vain mikä mättää.
Olen erittäin herkkä ja haavoittuvainen ihminen, vaikken sitä ehkä näytäkään. Työkaverit ovat ehkä tottuneet siihen, että minulle voi puhua ihna miten vaan, ilman että ilmekään värähtää naamallani. En koskaan tarkoituksella ole loukánnut ketään tai ollut paha.
Olen lapsena kokenut valtavan menetyksen ja nyt olen terapiassa saanut omasta mielestäni pääni asiat kuntoon. Minulla on muutamia HYVIÄ ystäviä, joihin voin luottaa. Heidän ja terapeuttini mielestään olen sympaattinen ja lämmin,kiltti ihminen.
Ongelma työpaikalla on se, etten jaksa työpaikalla minusta heitettävää herjaa, siitä minkälaisten ihmisten kanssa olen tekemisissä, sänkyasioistani, painostani (olen hoikka), opiskeluistani. Saa kuulla olevani vittumainen ja päällekäyvä, pelottava ihminen.
Olen kuitenkin saanut työstäni paljon vilpitöntä kiitosta ja opiskelijat ovat kiittäneet jne.
Tietyt ihmiset puuttuvat joka asiaan mitä minä sanon, vain sen takia kun minä sen sanon, toisen suusta asia on täysin hyväksyttävä.Minun uskonnolleni naureskellaan (olen kristitty) eikä minua oteta todesta, vaikka olen yrittänyt sanoa, että kaikissa ihmisissä on monia eri puolia.
Otan todella raskaasti nämä leikillään (muka)heitetyt jutut mitkä kaikkie eivät todellakaan kuulosta leikiltä. Yritän vain sulkea korvani ja ajatella, että siinäpä nauravat minun kustannuksellani...
Olen joutunut olemaan töistä sairaslomalla,koska en kertakaikkiaan jaksa minunuun kohdistuvaa vittuilua ja leikinlaskua.
En tiedä olenko vain liian herkkänahkainen, vai täytyykö lopettaa töissä täysin muiden kanssa keskustelu ja eristäytyä omiin oloihini? Sanon asiat liian suoraan.
Pelkään puhua esimiehelleni, koska pelkään että kaikki käännetään minun syykseni. On totta että varmaan olen antanut sellaisen kuvan itsestäni, ettei minun niin vaan jyrätä..
On raskasta kokoa ajan miettiä miten olla, etten ärsyttäisi ketään. En kuitenkaan ole mielistelijä...
Siis onko vika minun päässäni, käytöksessäni vai missä? Miltä tämä kuulostaa????
Vastaukset 3
Vanhimmat
Luultavasti kyse on "vain" kateudesta, kun suunnittelet jatko-opintoja.
Suosittelen, että seuraavan kerran, kun tunnet itsesi loukatuksi tai pahoitat mielesi, otat asian saman tien (kahden kesken sanojan kanssa) esille. Kerro, että se, mitä hän sanoi, ei tuntunut sinusta lainkaan mukavalle tms.
Moni peittää herkkyytensä niin hyvin, että muut saattavat luulla, että "se kestää mitä tahansa". Kuitenkin kyseinen henkilö saattaa todella loukkaantua ja pahoittaa mielensä. Joidenkin kohdalla tuo siis voi olla täysin tahatonta, mutta jos et nosta asiaa esille, niin tilanne saattaa muuttua sinun kannaltasi vain huonommaksi.
tärkeät yksityisasiat vain omana tietonaan. Jotain sellaista voi kertoa, mikä ei herätä heikkoluontoisissa kateutta. Hae tuki ja kannustus ystäviltä ja hankitse kaikessa rauhassa sitä opiskelun aloittamista niin, että kerrot vasta, kun päätös on tehty ja paikka hankittu. Olen jotenkin tullut siihen tulokseen, että (varsinkaan) työpaikalta harva löytääkään luotettavaa kaveria, sellaista jolle kannattaisi olla aivan avoin. Vaikka toinen vaihtaisi työpaikkaa, säilyy sellainen työkaveriasetelma. Se, jolle salaisuuksia kertoo, pettää hyvin helposti, eikä oikeasti itsekään luota toiseen. No, ehkä teen liian pienestä aineistosta liian suuria päätelmiä... Kertokaa vapaasti omista kokemuksistanne.
mitään vikaa.
Sinua mollaavissa on kaikki vika.
Jos olet ollut sairaslomalla, tietää työterveyslääkärisi tilanteesi - voisitko sieltä saada jotain apua ?
Kiusaamiseeen kuuluu, että uhria sanotaan herkäksi ym.
Puhu kiusaajien kanssa henkilökohtaisesti ja jos se ei auta käänny luottamusmiehen puoleen tai työsuojeluvaltuutetun.