Haluan miehen

Minulla on takana todella huono ja enemmän tai vähemmän väkivaltainen on/off suhde. Muuta hyvää siinä ei ollut kuin ihanien lasten syntymä.
Nyt haluaisin miehen, mahdollisesti sellainen saattaakin olla kiikarissa, mutta epäilen uuden suhteen onnistumista. Kukapa sitä haluaisi toisen miehen lapsia hoitaa, tai asua heidän kanssaan.. Lasten isä saattaisi myös omalta osaltaan ainakin yrittää vaikeuttaa mahdollista suhdetta, koska ei välttämättä haluaisi vierasta miestä omien lastensa kanssa asumaan. Minua tämä asia ei vaivaa, koska osaan olla välittämättä hänen puheistaan.
Olisiko kenelläkään kokemuksia jaettavaksi samankaltaisesta tilanteesta?
En tietenkään ole enää myöskään ulkoisesti saman näköinen kuin ennen synnytyksiä ja imetyksiä. Itse en juurikaan pidä omasta ulkonäöstäni, vaikka en mielestäni ole mitenkään erityisen rumakaan.
Kuinka todennäköistä on uuden suhteen toimiminen, tai uuden miehen saaminen kun on jo ennestään lapsia? Haluaisin todella kovasti itselleni miehen, erityisen rakkaan ihmisen ...elämänkumppanin.
6650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kannattaa aloittaa jo tänään, tee itsellesi treffiprofiili treffit.suomi24.fi

Ei se jahkaamalla parane!

Äänestä

oli joskus parivuosikymmentä sitten, miehen taholta koettu väkivalta, uhkailut, pelottelut ja elämään sekaantuminen eronkin jälkeen.

Löysin mukavan ja kiltin miehen joka oli lähes täydellinen, vain liika alkoholi oli se pahe mikä hällä oli. Mutta yhdessä olimme siltikin toistakymmentä vuotta. Kunnes mies löysi uuden "pelastettavan" Minä en enää tarvinutkaan pelastusta vaan olin vuosien saatossa toipunut ja kasvanut vahvaksi naiseksi.

Nyt etsin tasavertaista kumppania :) Miehestä jota ei tarvitse pelastaa ja jonka ei tarvitse pelastaa minua.

Äänestä

Minä kun etsin uutta emäntää, muuan nainen, jolla oli kaksi alle kouluikäistä lasta, oli halukas aloittamaan seurustelun kanssani.

Eivät lapset sinänsä mikään este ollut, mutta en lähes 50-vuotiaana halunnut toista elämää pikkulasten kanssa. Nuorempana se olisi kyllä käynyt.
Muitakin syitä oli, miksi en asialle lämmennyt.

Äänestä

Säätämistä riittää, joten suosittelen että tavoittelet ainoastaan miesystävää, etkä yhteistaloutta. Nimim. Yksinhuoltajan kanssa seurusteleva lapseton mies.

Äänestä

Mitä nyt miesten ja naisten kommentteja lukee, niin yh-äidit eivät ole kovin haluttua tavaraa pitempiin seurustelusuhteisiin. Lapset tulee tietysti naisille aina ykkösenä, lasten takia ei voi oikein käydä missään, ei yöpyä miehen luona, kahdenkeskinen aika voi olla rajallista, lapset näkee miehessä uuden isähahmon ja mies voi säikähtää sitä. Jotkut miehet eivät välttämättä tykkää kaveerata naisen muksujen kanssa..jne

Äänestä
  • Omasta kokemuksestani voin sanoa, että tuo yleistys "ei haluttua tavaraa" ei pidä paikkaansa!

    Mutta siksipä juuri yksinhuoltaja kohdatessaan kunnollisen miehen, joka haluaa rakentaa yhteisen elämän, tietää, että RAKKAUS pitää heidät yhdessä. Kun on aitoa rakkautta kahden ihmisen välillä, "hidasteet" ja monenlaiset vaikeudet voitetaan yhdessä eläen ja toisiaan rakastaen! Jos rakkaus puuttuu, ei toisen hyväksi ole valmis tekemään mitään eikä joustamaan missään asiassa vaan ajatellaan vain omaa etua ja mukavuutta. Onneksi meille kaikille on joku jossakin!

    Rakkaudellista elämää kaikille! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lapsia on jo kirjoitti:

Minulla on takana todella huono ja enemmän tai vähemmän väkivaltainen on/off suhde. Muuta hyvää siinä ei ollut kuin ihanien lasten syntymä.
Nyt haluaisin miehen, mahdollisesti sellainen saattaakin olla kiikarissa, mutta epäilen uuden suhteen onnistumista. Kukapa sitä haluaisi toisen miehen lapsia hoitaa, tai asua heidän kanssaan.. Lasten isä saattaisi myös omalta osaltaan ainakin yrittää vaikeuttaa mahdollista suhdetta, koska ei välttämättä haluaisi vierasta miestä omien lastensa kanssa asumaan. Minua tämä asia ei vaivaa, koska osaan olla välittämättä hänen puheistaan.
Olisiko kenelläkään kokemuksia jaettavaksi samankaltaisesta tilanteesta?
En tietenkään ole enää myöskään ulkoisesti saman näköinen kuin ennen synnytyksiä ja imetyksiä. Itse en juurikaan pidä omasta ulkonäöstäni, vaikka en mielestäni ole mitenkään erityisen rumakaan.
Kuinka todennäköistä on uuden suhteen toimiminen, tai uuden miehen saaminen kun on jo ennestään lapsia? Haluaisin todella kovasti itselleni miehen, erityisen rakkaan ihmisen ...elämänkumppanin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu