että minä järkevä ihminen en saa mielestäni miestä joka käväsi elämässäni!? Miten on mahdollista että toista ei voi unohtaa, vaikka ei edes pitkään tunnettu!? Järki huutaa epätoivoisesti jo luovuttamaan, mutta sydän pahalainen ei anna periksi!
Miten tällaisesta pääsee yli. Tämmöinen kaipuu kun estää uusiin ihmisiin tutustumisen, ja yritetty on. Mutta jokainen joutuu vertailuun ja häviää mennen tullen. Pää kyllä tietää että tämä on typerää, mutta sydänraukka yrittää epätoivoisesti pitää kiinni siitä, jonka oli valinnut suosikikseen...
Kertokaa mitä teen!? Miestä jota kaipaan en takasin saa, se on selvä, mutta miten saan hänet pois sieltä sydämestä!
Miten tällaisesta pääsee yli. Tämmöinen kaipuu kun estää uusiin ihmisiin tutustumisen, ja yritetty on. Mutta jokainen joutuu vertailuun ja häviää mennen tullen. Pää kyllä tietää että tämä on typerää, mutta sydänraukka yrittää epätoivoisesti pitää kiinni siitä, jonka oli valinnut suosikikseen...
Kertokaa mitä teen!? Miestä jota kaipaan en takasin saa, se on selvä, mutta miten saan hänet pois sieltä sydämestä!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Menneet asiat kannattaa selvittää, sitten ne eivät enää vaivaa. Etsi mies ja juttele asiat halki. Tai jos et uskalla ihan syvää ihastumistasi tunnustaa, niin ainakin hakeudu hänen seuraansa, että saat tietää ovatko käsityksesi ja kuvitelmasi hänestä edes totta.
Ja saattaa olla että sydämesi on oikeassa. Ehkä mies etsii myös sinua, mutta ei jostain syystä löydä. Sinulla on ehkä yleinen nimi, jonka nimisiä on paljon, tai sukunimesi on vaihtunut menneen avioliiton myötä. Niin monta asiaa voi saada ihmisen tavoittamattomaksi. Numerotiedustelut eivät auta, Google polkaisee tyhjää.
Ajattele miten ihanaa olisi, jos kävisi ilmi että sydämesi olisi oikeassa ja löytäisitte toisenne. Ja siltikin jos näin ei kävisi, ehkä tapaamisestanne ja asioiden selvittämisestä sydämesi saisi viimein rauhan, ja pääsisit hänestä yli ja eteenpäin.
Vain sitä täytyy katua, mitä ei koskaan tehnyt. Älä jätä tekemättä. Sydämesi voi olla oikeassa. Ja jos ei ole, niin vasta yhteydenoton tuoma järki voi sen sydämelle kertoa.
Ainoastaan kuolema todella erottaa, ja ehkä sekin vain väliaikaisesti. Elämässä kaikki on mahdollista.
Mutta kerro, mistä saan sen voiman, jotta uskallan lähestyä rakastamaani miestä?
Hänen kanssaan puhuminen pelottaa kaikkein eniten!
Pelkään, että joudun luopumaan unelmistani, niin älytöntä kuin se onkin.
kanssasi tuossa menneitten asiotten selvittämisestä ja siitä myös että käsitykseni ja kuvitelmani voivat olla nyt jo vääriä, vaikka tästä käynnistä elämässäni ei ole kulunut pitkää aikaa. Mutta äkkiäkös ihastunut sydän pystyy muuttamaan kohteen kultaisemmaksi kuin olikaan. Ja siinä ei edes se järki pääse sanomaan sanaansa.
Ongelma on se että emme asu samalla paikkakunnalla, eli en voi edes vaivihkaa tarkkailla oliko hän sellainen kuin luulen hänen olevan. Myös elämäntilanteemme ovat erilaiset, joten polkujen yhdistäminen yhteen ei onnistu. Kumpikaan ei ole kylläkään varattuja - tai siis ainakaan olleet silloin.
Kun kohtasin hänet, oli sydän heti sitä mieltä että tässä on nyt se oikea... mutta valitettavasti juuri yllämainituista seikoista johtuen ei meillä ollut kuitenkaan tulevaisuutta.
Sitä mietin että onko edes mahdollista antaa periksi tosiasioille jos kokee löytäneensä ns sen oikean!? Ja kun muistaa ja tuntee hänen kosketuksensa iholla vieläkin...
Nopeastikos sitä toisella paikkakunnalla piipahtaa. Eikö asioiden selviäminen olisi paras vaihtoehto.
Itse olisin ainakin otettu jos saisin salaihailijan vierailun ja vielä vieraalta paikkakunnalta. Kyllä hänelle aina aikaa löytyisi.
On niin monia tapoja ottaa yhteyttä ettei pitäisi valinnanvarastakaan jäädä kiinni!
Mitä kaikkea hyvää siitä voisi seurata, parhaimmillaan elinikäinen onni teille molemmille!
Jos suora puhuminen silti pelottaa, lähesty kiertoteitse. Unelmistaan ei kannata koskaan luopua. Usko tämä vanhemman sanomana. Se on surkea tilanne kun kymmeniä vuosia myöhemmin ymmärtää, että olisi sittenkin pitänyt...
..unohtaa, jos homma ei onnistu. Siis kun menet tapaamaan miestä toiselle paikkakunnalle, niin olet jo valmiiksi turvassa, mikäli hän ei ole kiinnostunut, niin ei muuta kuin maitojunaan ja kotia kohti.
Mutta mikäli hän on elämäsi mies, niin sen takia kannattaa nähdä vaivaa ja mennä tapaamaan tms.
Itselläni on paljon ongelmallisempi tilanne. Mies on lähipiiristäni ja häntä en pääse karkuun muutoin kuin muuttamalla puoli elämää, että hänen suunnaltaan saadun tyrmäyksen kanssa on varmasti vaikea elää.
Olen tämän muutaman vuoden aikana oppinut tuntemaan miestä, ne kultareunukselliset pilvetkin on jo kaikonneet taivaalta, ollaan riidelty ja sovittukin useasti. Hän on selkeästi vaikea luonne ja usein kiukuttelee minulle, välillä taasen suoraan sanottuna flirttailee.
Jossain vaiheessa hän osoitti kiinnostustaan todella avoimesti, nykyään tuntuu, että hän jopa yrittää kieltää tunteitaan, vaikkei näytä kuitenkaan päässeen minusta yli. Aina seurassani käyttäytyy poikkeavasti ja tuttavapiirissämme muut ovat asian huomanneet.
Tunnen sähköä välillämme sekä tunteita ainakin omassa sydämessäni.
Haluaisin niin kovasti sulattaa miehen, mutta hänen kova kuorensa tekee lähestymisestä niin uskomattoman vaikeaa.
Mitä tuollaiselle miehelle voi sanoa tai tehdä??
ongelmajärjestyksen väärin, eli ei tuo etäisyys ole oikea haitta, koska itse olisin ollut valmis vaikka matkustelemaan hänen takiaan. Vaikeus on elämäntilanteiden erilaisuus, hänella lapsia minulla ei. Hän koki että omaa reviiriään pitää puolustaa, ja myös tuon elämäntilanteen erilaisuuden haitaksi. Itselleni se ei olisi ollut ongelma, mutta ...
Ja valitettavasti elämä ei ole elokuvaa, eli vaikka haluaisin ja haaveilisin siitä että tähän tilanteeseen tulisi onnellinen loppu, se ei ole mahdollista. Eli järkeä on pakko kuunnella.
Vastaukset olleet hyviä ja järkeen käyviä, mutta valitettavasti silti lietsoneet sydäntä kuvittelemaan jotain. Tosiasiat kun kuitenkin on mitä on, niin edelleen neuvoja kyselen siitä että miten saan sydämen kuriin. Vai pitääkö vain antaa ajan kulua odottaen että sydän arkistoi hänet lopullisesti muistojen joukkoon. No ehkä tuo olikin jo vastaus itselleni... En vain ole enää tytönhupakko(vaikka siltä kyllä tuntuu välillä) ja aikaa ei olisi enää halula tuhlata tällaiseen suremiseen... Mutta, mutta ja mutta.. ei kai sillekkään mitään voi jos sydän on hupsu!!!
Ei sille sydämelle mikään muu auta kuin jotenkin käsitellä asia läpi, ja nimenomaan ihastuksen kohteen kanssa...
Usein sydän tuntee oikein, joskus väärinkin, mutta se ei koskaan oikeasti ratkea ilman että sen käy kunnolla läpi. Muuten jää Ikuinen Kaipaus. Ja se voi olla asia joka kummittelee läpi loppuelämäsi. Vielä pahemmin niin, että joskus myöhään, hyvin ja aivan liian myöhään, saat tietää että hän sittenkin olisi ollut sinulle sopiva.
Parempi ottaa asia heti selville ja ratkoa se tavalla tai toisella.
ei voi muuta sanoa ja pakko myöntyä.....Olen yrittänyt jo lokeroida hänet arkistoon, luulut jo onnistuneeni. Olen yrittänyt tavata uusia ihmisiä. Mutta vaikka uuden miehen kohtaaminen olisi lähtenyt liikeelle ihan lupaavasti on kuitenkin tämä sydämen valitseman miehen muisto tullut ja sotkenut koko jutun. Eli häirinnyt jo minun elämääni likaa.
Häätyy vain miettiä miten asiaa alkaa purkamaan käytännössä....
meissä naisissa on vikana! Kun me jäädään näin roikkumaan ns epätoivoisiin tapauksiin. No tietysti hieman erilainen tilanne, mutta väliin tuntuu että miehet osaavat paremmin unohtaa vaikka olisivatkin olleet kuinka rakastuneita... No yleistystähän tämä tietenkin on.
Tarkoittamatta loukata nyt seuraavilla sanoilla. Onkohan hän oikeasti sinun arvoisesi, kannattaako antaa toisen pomputella itseä. Kyllä - sydän on tyhmä ja tekee päätöksiä joihin ei järjellä pääse vaikuttamaan (kuten tässä olen jo muutaman viestin verran valitellut). Silti vaikuttaa aika turhauttavalta tuo sinun tilanteesi. Itse olen kokenut miehen joka oli tuommoinen tuuliviiri, väliin olin parasta mitä maailma päällä kantoi sit taas pelkkä ilmaa... Eikä sellainen muutu miksikään, turha kuvitella pystyvänsä sulattamaan sellaisen sydäntä. Onneksi osasin hänet jättää ja unohtaa....
Osittain varmaan tuommoisiin miehiin ihastuminen tai roikkuminen heissä johtuu siitäkin, että ei voi itselle myöntää että olisi tehnyt 'virheratkaisun' ja pitää väkisin yllä toivetta ja ihastusta. Ja onhan se tietysi niinkin että toisiin tuntee sitä vetoa vaikka ei olis lainkaan järkevä ukko itselle.
Helposti kehittelee utukuvia toisesta ja myös ummistaa silmät vaikka näkisikin toisessa huonoja piirteitä. Kuvittelee voivansa 'auttaa' ja 'pelastaa' toisen. Tahtoo vain olla että tuommoset piirteet ei katoa vaan moninkertaistuu iän myötä!!!!
Itse luulin aikanaan sen tuuliviirin olevan sen oikean, mutta niin ei ollut. Nyt siis jälleen tunne että olen kohdannut oikean.. jos kuitenkin vertaan tuntemuksia ja omaa iän tuomaa kokemusta, kuvittelisin että nyt olen enemmän oikeassa kuin silloin. : ) Toisaalta asian voi kääntää niinkin, että sen minkä luule olevan oikean ei tarvitse olla sen ainoan oikean... eli tunne voi tulla uudelleen, ja jopa parempana kuin aiemmin. No yhtäepätoivoista se voi silti olla!
Etsi miten saat häneen kontaktin, ja anna sydämesi hoitaa puhuminen...kerro hänelle ne asiat mitä olet kertonut täälläkin. Miten paljon olet tuntenut kaipausta häntä kohtaan. Miten paljon kontaktin puuttuminen häneen on elämääsi häirinnyt. Että vaikka hän ei tuntisikaan mitään sinua kohtaan, niin haluat silti saada tämän jotenkin päätökseen, ja siihen tarvitset hänen apuasi: että saat edes hieman tuntea hänet sellaisena kuin hän todella on, ettei mieleesi jää virheellisiä toivekuvitelmia.
Toivon sinulle kaikkea parasta ja vain hyvää!
Näin pikkujoulujen alkamisen aikaan on muuten hyvä ottaa yhteyksiä, monilla on silloin sydämen asiat esillä, ja rakkauden liekki valottaa kaamoksen alkua ihanasti.
Vaikka kuinka otat yhteyttä ja vaikka kuinka kerrot mitä. Ja silti juuri häntä pitää rakastaa.
Oletko ajatellut, että asiat voivat olla näinkin pahasti.
heittää kaiken rakkautesi romukoppaan ja vain alkaa vältellä sinua. Siihen loppuu sitten kaikki, se ystävyskin mikä ennen oli.
Oikeassa olet sinäkin! Ja siksi haluaisinkin sen järjen voitavan sydämen!!!! Olen miettinyt asiat suuntaan ja toiseen, eli ei ole tämäkään vaihtoehto lainkaan minulle uusi asia! Tässä on koko asian pointti miksi halusin saada neuvoja, miten päästä erilleen asiasta. Aiemmat vastaukset on totta mutta myös tätä puolta on katsottava silmiin ja kyse voi nimenomaan olla siitä että minä olen jäänyt kiinni ja toinen ei lainkaan minua halua nähdä... Enkä edelleenkään usko mihinkään elokuvaloppuun.. haluaisin vain päästä omassa elämässä eteenpäin, vaikka se tarkottaisi sitä että joudun särkemään osan omaa sydäntä!
sinulle sanoistasi. Pakko pähkäillä asiaa vielä ja antaa ajan kulua, josko järki kuitenkin voittaisi! Kiitos sinulle kannustuksestasi ja kauniista sanoistasi!
Mitä tässä miehessä sitten on niin erikoista, mitä muissa et satu näkemään? Mistä miehen löysit, kuinka kauan juttunne kesti ja mihin se sitten lopulta päättyi?
osuit asian ytimeen!!!! Samaa kysyn itsekkin - siis mitä siinä oli niin erikoista että sydän ei irti päästä! Kyse ei ole siitä että en tajuaisi asian tyhmyyttä ja mahdottomuutta tai sitäkään että joku toinen voisi olla jopa parempi kuin hän... vaan siitä että jostain hiton syystä tämä elämässä käväsijä teki minuun sellaisen vaikutuksen että en häntä saa unohettua..