Minulla on ollut profiili suomi24 treffeissä jo jonkin aikaa, enkä oikeastaan odotakaan, että naiset oikeasti vastailisivat sen perusteella minulle. Sen sijaan selaan paljon naisten ilmoituksia ja laitan heille viestiä, josko kiinnostaisi tutustua tarkemmin. Jostain kumman syystä heiltä ei vain tule mitään vastausta. Ei edes, että ei kiinnosta.
Profiilini on kuvaton ja semmoisena pysyy, olen semmoisessa tilanteessa, että ei ole järkevää jakaa naamakuvaa tässä yhteydessä. Olenkin yleensä linkittänyt viesteihin urlin, mistä kuvani löytyy. Eli tämänkään ei pitäisi olla ongelma.
Olen aika rankalla kädellä arvostellut kelle lähetän edes viestiä, tiedän tarpeeni kumminkin aika hyvin. Olen nyt joutunut laajentamaan hakukriteerejäni, kun vastauksia ei tule. Mutta ei vain naisia tunnu oikeasti kiinnostan seuranhaku täältä.
Onko teillä kokemuksia tai naisilla mitään järkevää logiikkaa heittää tähän, millä mielellä kauniimpi sukupuoli on liikkeessä?
Profiilini on kuvaton ja semmoisena pysyy, olen semmoisessa tilanteessa, että ei ole järkevää jakaa naamakuvaa tässä yhteydessä. Olenkin yleensä linkittänyt viesteihin urlin, mistä kuvani löytyy. Eli tämänkään ei pitäisi olla ongelma.
Olen aika rankalla kädellä arvostellut kelle lähetän edes viestiä, tiedän tarpeeni kumminkin aika hyvin. Olen nyt joutunut laajentamaan hakukriteerejäni, kun vastauksia ei tule. Mutta ei vain naisia tunnu oikeasti kiinnostan seuranhaku täältä.
Onko teillä kokemuksia tai naisilla mitään järkevää logiikkaa heittää tähän, millä mielellä kauniimpi sukupuoli on liikkeessä?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Eihän omista kriteereistä tarvi karsia, mutta ilmeisesti sun suosikkinaiset on muidenkin miesten suosikkeja.
Tai sit sä et vaan täytä näiden naisten kriteereitä, turhaapa sitä vaahtoo tyhjästä.
Naisena olen jo oppinut että miehet todellakaan ei viitsi vastata mitään jos nainen ei niitä kiinnosta. (ulkomuodoltaan tai lapsien takia)
vastasitko likimain ihannekumppanin kriteereihin? Sehän tässä ihmetyttääkin, jos vastaa näitä kriteereitä, niin luulisi, että haluaa tutustua. Mutta mutta...
Tutustuminen kun ei vielä mitään merkitse, mutta kun ei haluta edes sitä pientä vaivaa nähdä.
Ilmeisesti tarjontaa on kyllin paljon tai sitten odotellaan vielä monen vuoden päästäkin sitä löytöä....
kaikille kohteliaasti vaikka en kiinnostunutkaan, mutta huomasin ajan mittaan että miehet useimmiten vain jättivät kylmästi vastaamatta viesteihini jos heitä ei minun olemukseni kiinnostanut - tai mikä nyt sitten syynä olikin. Niin omaksuin saman tavan ja miksipä ei - onhan aivan sama sanoa ettei kiinnosta kuin jättää vastaamatta josta toinen voi päätellä ettei kiinnosta.
Se taas, miksi ei kiinnosta - ihannekumppanin kriteerini ovat niin suurpiirteiset etten millään voi ajatella että kuka tahansa ne täyttävä olisi tuleva mieheni. Jo yksi sana profiilissa tai viestissä voi riittää turn-offiksi - kuten myös esimerkiksi alatyylin käyttö tai lukuisat oikeinkirjoitusvirheet.
Onko sitten parempi sanoa: "ei kiinnosta koska kirjoitat rumasti", tai "ei kiinnosta koska vaikutat tyhmältä"?
vastasin kyllä hakukriteerejä, joillakin jopa melkotäydellisesti...
Sivuhuomautuksena aika monella miehellä näyttää olevan kriteerit aika oudot, esim 0-300kg ja pituus jotain 100-300cm ikäkin voi olla 18-100v
En yleensä kirjoita mokomille jotka ei edes tiedä mitä itse haluavat :)
Tuolla Treffi-osiossa on pakko tottua siihen että vastauksia ei tipu, ja sillä selvä. Ei auta kuin pistää uutta matoa koukkuun,
Ajatteletteko te default-kriteereistä napisevat naiset, että ehkä joitakuita ei kiinnosta vedellä rajoja vaan ovat avoimin mielin katselemassa, ketä vastaan tulee? Ai että kun sanoisitte nuo ajatukset myös siellä profiilissa, niin tietäisi jättää kana-aitaukseen kotkottamaan. :)
No kai nyt ikää voi rajata vaikka 30-50v tai pituutta :)
Ei munkaan profiilissa niin tarkkaan oon määritelty miehen kokoo, kunhan on yli 70kiloo ja alle 150kiloo, pituutta 170-200 ja ikää 32-48
Elä sie revi ressii, hyvä mies;D
Niin, naisille se tarkka miettiminen taitaa sitten olla tyyliin 177,4-183,2cm pituutta ja muuta. Ei kaikkea kannata alkaa viivaamaan. Voisi se ihan oma stressitasosikin olla alempana, ettei tartte muille älähdellä. :P
Ja muuten... olisiko 31-vuotias siis aivan poissa laskuista? Olisiko siinä niin kuin tippa liikaa ja koko elämänjärjestys vaakalaudalla? Ei hyvää päivää... sinäkin Brutukseni. :D
se 31v :)ihan liikaa... kun mää oon itte 43v
jos ei ole kuvaa niin profiilisi ei näy kuvalliset-haussa. Ei siinä sillon auta vaikka kuinka olisi linkkiä kuvaan. Kun ei näy haussa niin ei näy ja siinä se.
Kokonaisuudessaan profiileja on niin paljon ettei niitä kuvattomia jaksa selata kuin erittäin epätoivoinen, kuva kuitenkin kertoo enemmän kuin ne klassiset tuhat sanaa. Ainakin jos osaa katsoa ja lukea ihmistä. Jos sinä et osaakaan niin älä oleta etteivät muut osaa.
Minä tosiaankaan en edes viitsi vastata miehelle takaisin mitään, jos miehen profiilissa ei kerrota yhtään mitään ja viestikin on vain "Mitä kuuluu?" tai "Kiinnostaisiko?".
Täytyy tehdä itsestään myyvä ilmo ja meili.
Kerro sun nicci niin helpompi määrittää mikä siinä oikein mättää...!!?
Jos sun viestit on tyyliin "moi olen seppo ja haluan että otat muhun yhteyttä...ps. kuvaani en voi laittaa koska olen poliisin vanha tuttu"
- Kirjoita profiiliisi itsestäsi, ihan oikeasti, ei ketään kiinnosta alkaa udella ja onkia tietoa kenestäkään kun tarjolla on sellaisiakin jotka vapaaehtoisesti osaavat kertoa.
- Älä laita viestiä, josta näkee heti että se on tehty useammalle kopioitavaksi. Sinänsä ihan aikaasäästävä ja kätevä käytäntö, mutta minä ainakin haluan henkilökohtaisen viestin josta näkee että lähettäjä on lukenut profiilini ja ajatellut sitä. Ekana voi laittaa flirttikutsun, jos ei jaksa kaikille alkaa persoonallisia viestejä kirjoittamaan.
- Älä mene suoraan ulkonäköä koskeviin asioihin, kauniitkaan naiset eivät halua miestä jolle se on pääasia. (Paitsi idiootit.)
- Ole rehellinen, koska liiallinen oman persoonan siloittelu antaa yleensä joko epäilyttävän tai tylsän kuvan kirjoittajasta.
Itse vastaan niille, jotka ovat vähänkin nähneet vaivaa profiilinsa ja viestinsä laatimiseen ja jotka siitä päätellen ovat tosissaan.
Olen kirjoittanut profiiliin itsestäni ja siitä mitä haluan naiselta.
Lähetettyyn viestiin olen usein myös laittanut, että minkä takia lähetin viestin juuri hänelle. Mikä hänen profiilissaan sai minut kiinnostumaan, ja että haluaisin tutustua paremmin.
En odotakaan, että kukaan minua löytäisi haulla. Mutta ihmettelen, että ei haluta tutustua ollenkaan profiilia tarkemmin vaikka minä teen aloitteen!
Ja mielestäni nämä eivät ole kaikki olleet edes mitään kaikkien unelmatyttöjä, jotka saavat 100 viestiä päivässä. Kaikilla ei ole ollut edes kuvaa, niin tuskin montaa viestiä saavat. Ja ovat käyneet katsomassa profiilini, sen näkee historiasta.
Tulee "paha olo" kun ei saa mitään vastausta. Miettiin ovatko edes lukeneet viestiä, vaikka tietty tuolta näkee, että ovat katsoneet profiilini. Silti. Olisi paljon parempi olla kun saisi suoran vastauksen, että et valitettavasti ole ihannetyyppiäni.
lohduttaa, niin täsmälleen samassa tilanteessa ollaan. Tuntuu välistä siltä, että viestit katoaa johonkin bittiavaruuteen, kun mitään vastausta ei kuulu.
Mihinkään massaviestien postituksiin ei kuitenkaan kannata ryhtyä. Mikäli normaali ja henkilökohtainen lähestyminen ei kelpaa, niin eipä se ole minun ongelmani. Lukekoot jatkossa sitten näitä alatyylisiä viestejä, joita varmasti on runsaasti tarjolla. :D
Mihinkäs tässä olisi kiire ja suotta hakata päätä seinää. Se oikea löytyy jos on löytyäkseen tai sitten ei.
Voi olla se, että naisella on jo sen verran viestinvaihtajia, ettei halua enempää. Itse en ainakaan kykene/halua viesteilemään kovin monen miehen kanssa samanaikaisesti. Netissähän pitäisi olla sitten jatkuvasti, ja eiköhän ihmisillä ole muutakin elämää.
Ja tosiaan: miehetkin jättävät vastaamatta viesteihin. Vastaamatta jättäminen ei ole kyllä eikä ei.
Tämä mitä kirjoitan on tietty oma kokemukseni ja mielipiteeni.
Ihmiset haluavat (miehet ja naiset) kumppanin kenestä he voivat hyötyä seksuaalisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti, psyykkisesti... Mitään rakkautta ei edes olekaan, vain pelkkää hyötymistä.
Netissä se näkyy niin, että jos olet esim. kiltin oloinen, sinuun ottavat yhteyttä naiset, ketkä etsivät sosiaalista ja psyykkistä hyötyä. Eli naisreppanat, joita on kohdeltu kaltoin tms. etsivät olkaa jota vasten itkeä ja kiltti mies sitten lohduttaa.
Jos vaikutat rikkaalta, ottavat sinuun yhteyttä köyhemmät tai statusta hakevat naiset. Jos vaikutat seksuaalisesti haluttavalta, saat yhteydenottoja seksiä kaipaavilta naisilta jne. jne. jne.
Mieti mitä voit 'asiakkaillesi' tarjota, hyödytä heitä sen mukaan mitä itsekin haluat. Hellurei ja hellät tunteet yms. kimpale kultaa jutut voi heittää ikkunasta ulos, ne eivät toimi.
Totakaan.
Taidat yksinkertaistaa asioita ihan liikaa.
Asia on melko yksinkertainen. Valokuvallisiin vastataan, etenkin jos valokuva miellyttää. Alastonkuvat ovat monen naisen suosiossa tai sitten vain mallinkomeat miehet. Kuvattomalla ei saa juurikaan mitään aikaiseksi, oli sitten mies tai nainen.
On varmasti 'syvällisiäkin' ketä kiinnostaa mitä profiilissa lukee, mutta valtaosaa ei tunnu kiinnostavan teksti, ellei se lupaa seksiä tms. Kerran kokeilin kuvattomalla profiililla huvikseni tekstiä tyyliin, missä tarjotaan sitomisleikkejä jne. Jopa tuli naisilta vastauksia, eivät edes kuvaa kyselleet kun oltiin jo tapaamaan tulossa ja hotellihuonetta järjestämässä.
Touhu tuolla treffeillä on aika huvittavaa ja siellä pärjää vain seksikkäimmät, kauneimmat ja komeimmat.
Sun kysymys oli että millä mielellä toinen sukupuoli on liikkeellä?
Loogisiin kysymyksiin saa loogisen vastauksen. Tähän en osaa sanoa mitään.
liikkellä.
Mutta en näytä vain kiinnostavaan ketään miehenpuolta tarpeeksi. Ja joo: minulla on kovat kriteerit: ei saa olla alko-, mielenterveys- tai työongelmainen. Pitää olla parisuhteeton. Pitäisi olla minua pidempi, samanikäinen suunnilleen, koulutustakin (en itse kestä että akateemisuuteni kyseenalaistetaan turhana mennen tullen... parempi ottaa toinen samanlainen eli koulutusta arvostava).
Yleensä toivon keskustelua, eli pidempiä viestejä. Haluan ekoille treffeille melko nopeasti, sillä toisen näkeminen on oleellista. Toivon myös toiselta aloitteellisuutta, että se en olisi vain minä, joka haluaa tavata ja jolla on tarve kirjoitella (tarvitsee seuraa siis).
Jotkut miehet voivat vieroksua korkeasti koulutettuja naisia. Vaikka olisivat itsekin korkeasti koulutettuja.
Mutta varmaan tiesitkin tämän jo.