Miksi Postiliitto ei

Nyt on monessa paikassa ollut Itellan irtisanotun työntekijän viesti siitä ettei Postiliitto ei mennyt hoitamaan hänen juttunsa työtuomioistuimessa, vaikkapa hän on ollut pitkäaikainen liiton jäsen ja maksanut maksut.

Kiinnostaisi:
1) miksi liitto ei mennyt hoitamaan kyseistä juttua?
2) mikä oli irtisanomisen syy?

Irtisanotun kannalta ajattelen, että jos liitto on kieltäytynyt auttamasta kyseisessä juttussa, voisiko nostaa kanteen liittoa vastaan vahningonkorvuksesta eli siitä että on maksanut jäsenmaksunsa useat vuodet ja luvattu apu jäi tulematta.

Laittomasta irtisanomisesta voi helposti saada koko vuoden ansion korvauksena, ja jos vielä lisäksi vaatii vahingonkorvausta siitä ettei liitto mennyt tukemaan.
3817
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse en tunne tätä tapausta lainkaan, joten siihen en pysty ottamaan kantaa.

Liittoihin tulee näitä kiista-asioita käsiteltäväksi jatkuvasti ja liitto tekee omat johtopäätöksensä asian tilasta. Mikäli tilanne nähdään lailliseksi eikä siis ole menestymisen mahdollisuuksia tuomioistuimessa, ei tapausta viedä eteenpäin. Ei siinä sen kummempaa tarvita.

Olen toisen liiton sisältä kuullut että ei ole kovin tavatonta että työntekijä itse kokee tulleensa kohdelluksi vastoin kaikkia mahdollisia lakeja ja sopimuksia, mutta kun tilanteeseen paneudutaan, selviää että kaikki on ollut täysin laillista.

Jäsen ei pysty käskyttämään liittoa ajamaan omaa asiaansa oikeudessa. Liitto menee oikeuteen jäsenen puolesta jos sopimus- tai lakirikkomus on olemassa.

Äänestä

Oliko tuo juttu ihan ok! ettei nyt anneta mitään vastausta?

Äänestä

Missä paikassa on mainostamasi viesti? Ihan mielenkiinnosta kyselen, koska olen itse perustuöntekijänä kyseisessä firmassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mennyt hoitamaan juttua? kirjoitti:

Nyt on monessa paikassa ollut Itellan irtisanotun työntekijän viesti siitä ettei Postiliitto ei mennyt hoitamaan hänen juttunsa työtuomioistuimessa, vaikkapa hän on ollut pitkäaikainen liiton jäsen ja maksanut maksut.

Kiinnostaisi:
1) miksi liitto ei mennyt hoitamaan kyseistä juttua?
2) mikä oli irtisanomisen syy?

Irtisanotun kannalta ajattelen, että jos liitto on kieltäytynyt auttamasta kyseisessä juttussa, voisiko nostaa kanteen liittoa vastaan vahningonkorvuksesta eli siitä että on maksanut jäsenmaksunsa useat vuodet ja luvattu apu jäi tulematta.

Laittomasta irtisanomisesta voi helposti saada koko vuoden ansion korvauksena, ja jos vielä lisäksi vaatii vahingonkorvausta siitä ettei liitto mennyt tukemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu