miksi ei tipu??

moi,

Mietin miksi paino ei tipu. Käyn salilla 4 kertaa viikossa ja pyöräilen, kävelen ja hölkkään usean kerran viikossa. En syö perunaa, riisiä, pastaa, leipää, voita, karkkia, herkkuja.Syön hedelmiä(omenoita, appelsiini) ja vihanneksia sekä tietysti proteiinia kanasta, maidosta ja kalasta.
Olen nyt kuukauden elänyt näin eikä paino ole tippunut kuin ehkä 1kg ja housut puristaa edelleen.
Olen 160 pitkä ja painoa 65.

Mikä vikana???
5622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kilohan on varsin hyvin.

Toi ruokalista on juuri tyypillinen pikalaihduttajalle - luovutaan kaikesta helposta ja hyvästä ja "rankaistaan" itseä jättämällä herkut pois. Kuitenkin ainoastaan kokonaisenrgiamäärän suhde kulutettuun ratkaisee. Monipuolista ja vaihtelevaa - hyvää - ruokaa kannattaa syödä vitamiinien ja hivenaineiden saannin varmistamiseksi ja vaikka ottaa yksi monivitamiinitabletti päivässä varmuuden vuoksi.

Toinen asia mihin ei kiinnitetä huomiota on juominen. Maito on varsinainen kaloripommi, samoin tuoremehut ja hedelmämehujuomat, viinaksista puhumattakaan. Yksi iso latte vastaa samankokoista jäätelöannosta. Myös tavallisen kahvin ja teen sokeri ja mahdollinen maito pitää laskea päivässä saatuun kalorimäärään. Eli ohjeena: pääosin vettä juomaksi, vain lasi kaksi maitoa ja/tai tuoremehua, kuumien juomien sokeri- ja maitomäärän tarkkailu.

Kaikkein paras laihdutuskaino on pitää mukana pientä vihkoa mihin merkitsee kaiken mitä suuhunsa pistää vesilasillisesta ja kurkkupastilleista lähtien. Viikoittain voi sitten tarkistaa tilanteen onko sitä lopulta elänytkään niin terveellisesti kuin luuli.

Sitten vielä: salilla käydessä helposti lihasmassa kasvaa. Lihas painaa enemmän kuin läski, mikä näkyy painossa.

Äänestä

Taidat siitä huolimatta syödä vähän liikaa. Tai ainakin niin pienellä kalorivajeella ettet vaan huomaa laihtuvasi.

Äänestä

Kuten edellisetkin jo vastasi, niin 1. voit syödä liikaa. Ruokavalio on oikeantyyppinen sanomasi perustella, mutta siltikin voit syödä liikaa. Ota huomioon myös se että jos et saa tarpeeksi rasvaa ruoasta, myös sitä "pahaa" eläinrasvaa, niin sun elimistö ei ala omia varastojaan polttamaan.

Toinen juttu joka myös tuli jo esille, on tuo punttisali. Varsinkin aloittelijalla tulee normaalisti painoa runsaasti alussa lisää kun lihaksiin kertyy treenin seurauksena nestettä jne. Mutta seuraa peiliä!

Äänestä
  • Elimistö tarvitsee jonkun verran _tyydyttynyttä_ rasvaa, se ei ole sama asia kuin eläinrasva.

    Äänestä

sama homma. Itse liikun aikas paljon, pari kertaa salilla, kerta bodypumpissa, pari kertaa spinningissa ja pari kertaa pilateksessa viikossa. Runsaasti siis. Syön omasta mielestäni hyvin. Olen kiloklubin listoilla, jonka nettipalveluun olen tallentanut grammalleen joka suupalan, mitä olen syönyt, enkä ole huijannut! Ruoka-aineiden suhde on ollut todella hyvä, tarpeeksi kasviksia, rasvoja, proteeneja ja kuituja sekä joka päivälle kalorivajetta 500-600. Ei herkkuja eikä ole tehnyt mielikään. Paino senkun pysyy samana.

En tiedä sitten. Ehkä oma henkilökohtainen kulutukseni on pienempi kuin normaalisti. Alkaa kyllä vähän pännimään ja nälkäkin vaivaa ajoittain vaikka kasviksia ja kuituja menee.

Tosin farkut menee nykyään helpommin jalkaan ja muutenkin vaatteet näyttää paremmilta päällä. Olokin on terveempi ja hoikempi. Liikunta onkin koko ajan ollut kivaa ja pilatesohjaajanikin sanoi, että olen kehittynyt paljon. Ehkä ne kilot tulee sitten jälkijunassa. Mene ja tiedä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tipunen..... kirjoitti:

moi,

Mietin miksi paino ei tipu. Käyn salilla 4 kertaa viikossa ja pyöräilen, kävelen ja hölkkään usean kerran viikossa. En syö perunaa, riisiä, pastaa, leipää, voita, karkkia, herkkuja.Syön hedelmiä(omenoita, appelsiini) ja vihanneksia sekä tietysti proteiinia kanasta, maidosta ja kalasta.
Olen nyt kuukauden elänyt näin eikä paino ole tippunut kuin ehkä 1kg ja housut puristaa edelleen.
Olen 160 pitkä ja painoa 65.

Mikä vikana???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu