petin :(

Petin poikaystävääni. Aluksi omatunto ei vaivannut, mutta myöhemmin kun oikeasti tajusin tekoni, olen ihmetellyt sitä että miksi menin tekemään sen. En olisi ikinä itsestäni uskonut noin alhaiseen tekoon. Pettämisestä on kulunut nyt kaksi vuotta ja sen nopean tekoni tajuamisen jälkeen olen katunut joka ikinen päivä. Olin kuukausia masentunut ja nyt masennus tuntuu taas valtaavan, itkenyt pahaa oloani kymmenet, ellen sadat kerrat, miettinyt että jätänkö poikaystäväni, koska hän ansaitsisi paljon paremman naisen, kertoisinko halpamaisesta petturuudestani että hän tietäisi jättää minut ja saisin nyrkistä ja että helpottaisiko se? itsetuntoni on laskenut niin paljon että tunnen olevani pelkkä likainen lutka. En tiedä enää enkä ole tiennyt pitkään aikaan mitä tehdä.

Toivottavasti joku ottaa tästä opikseen ja jättää pettämisen tekemättä.
61377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Aika luonnollinen teko kuitenkin. Jossain mielessäsi lutkana oleminen kiihottaa sinua. Seksi on vähän sellaista.

Äänestä

Poikaystävääsi kohtaan on tosi väärin, jos kaadat huonon olosi/omantuntosi hänen niskaansa..Säästä hänet siltä mielipahalta, mitä kertominen toisi mukanaan... sinä olet varmasti jo kaikki helvetintuskat pettämisestäsi kärsinyt, koska tapahtumasta on jo vuosia... kyllä minun neuvoni on, että unohdat koko homman ja ajattelet asian vaan niin, että se oli sinulle opiksi, etkä ainakaan sitä virhettä toisten tee..Tehtyä et saa tekemättömäksi, mutta tulevaisuuteen voit vaikuttaa... Nyt kuule katse tulevaisuuteen ja yhteiseen elämään tämän miehesi kanssa:)

Äänestä

Et ole likainen lutka! Olisit paitsi isosta asiasta jonka olet halunnut kokea. Olet yhtä kokemusta rikkaampi. Jos et ole tartuttanut ketään olet vain entistä parempi ihminen.

Joskus joku täällä sanoi osuvasti (lähes oikeaan osuen ;) ) että seksi on vain hieronta. Keksi keino miten pääset syyllisyyden tunteesta eroon.

Älä kerro parillesi ennekuin olet itse valmis jätetyksi. Miehet on tarkkoja näissä asioissa.

Äänestä
  • Kiitos kannustavista vastauksista.
    Onhan se totta, että olen nyt ainakin oppinut sen ettei toisen miehen sänkyyn kannata hypätä. Eikä ole sen jälkeen houkutellutkaan niin tehdä. Joten se tässä on hyvä puoli. Mutta en vain tiedä miten voisin unohtaa tekoni ja lähteä elämään elämääni syyllistämättä joka päivä itseäni. Sekä pelkäämättä joka ikinen päivä, että mitä jos poikaystäväni saa tietää asiasta. Olen ehkä tullut vaihoharhaiseksi tämän takia. Sillä välillä pelkään esim. hänelle tulevaa puhelua ja sitä, että jos joku kertoo nyt hänelle. En ole kertonut asiasta kuin kolmelle ihmiselle. Kahdelle ystävälle ja yhdelle samassa tilanteessa olleelle. Ja uskon että heihin voi luottaa. Mutta silti kadun, että kerroin edes heille. Mitä jos joku esim. humalassa kertookin...
    En tiedä mitä tekisin.

    Äänestä

joo ei se kertominen ole kauhean hyvä juttu.
Kuulostat hyvältä ihmiseltä. Ihmiset tekee virheitä ja hyvät ottaa niistä opikseen. Miehesi on onnekas kun hänellä on noin rakastava vaimo - se asia ei ole muuttunut.

Äänestä
  • ...tulee pettäneeksi seuraavan kerran
    kun riita tulee, niin käytät tätä tapusta aseena ja tunnustat sen kuitenkin, joten älä pitkitä petoksen salailua vaan anna miehes mennä kun on vielä nuori

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


petturi kirjoitti:

Petin poikaystävääni. Aluksi omatunto ei vaivannut, mutta myöhemmin kun oikeasti tajusin tekoni, olen ihmetellyt sitä että miksi menin tekemään sen. En olisi ikinä itsestäni uskonut noin alhaiseen tekoon. Pettämisestä on kulunut nyt kaksi vuotta ja sen nopean tekoni tajuamisen jälkeen olen katunut joka ikinen päivä. Olin kuukausia masentunut ja nyt masennus tuntuu taas valtaavan, itkenyt pahaa oloani kymmenet, ellen sadat kerrat, miettinyt että jätänkö poikaystäväni, koska hän ansaitsisi paljon paremman naisen, kertoisinko halpamaisesta petturuudestani että hän tietäisi jättää minut ja saisin nyrkistä ja että helpottaisiko se? itsetuntoni on laskenut niin paljon että tunnen olevani pelkkä likainen lutka. En tiedä enää enkä ole tiennyt pitkään aikaan mitä tehdä.

Toivottavasti joku ottaa tästä opikseen ja jättää pettämisen tekemättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu