Haluan erota

en tiedä miten tästä eteenpäin. Ei ole voimia. On lapsi. On asunnot ja kaikki härvelit. Koko urakka tuntuu hirveältä, uuvun jo pelkästä ajatuksesta. Miten olette edenneet vastaavassa tilanteessa? Miten olette lähteneet purkamaan vyyhtiä, jos kuitenkin yhdessä pysyminen on tilanteessa jo mahdoton vaihtoehto?
212926
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Yksi asia kerrallaan.
Selvität ensin asunto-asiat.
Sitten yhteys juristiin / oikeusaputoimistoon/ sosiaaliviranomaisiin jos tarvitset apua.
Kaikki jaetaan 50/50 jos ei ole avioehtoa.
Tuntuuhan se vaikealta lähteä kaikkia näitä toimittamaan - minäkin tein sen ja välistä tuntui että voimat loppuu kun ei saanut oikein otetta mistään.
Nyt on selkiintynyt kaikki - ositus tehty - ostin oman asunnon - kaikki hoituu. Luota siihen.

Äänestä
  • 50-50, vaikka ei olisikaan avioehtoa. Avioliiton kesto vaikuttaa osituksen määrään. Lyhyt liitto ja ilmiselvä näyttö, kummalta on rahat talouteen ja omaisuuteen tullut, eikä enää olekaan ihan itsestään selvää, että menisi puolet ja puolet.

    Äänestä

Naisilla on valtava tarve kehua miten erinomaisia he ovat kaikessa, mutta oman rakkaan kanssa toimeen tuleminen on kuitenkin aivan käsittämättömän ylivoimainen tehtävä?

Oletko nyt varmasti edes yrittänyt tosissasi ihan aikuisten oikeasti? Tuskin!

Äänestä
  • Naiset ovat niin erinomaisia kaikessa että mikään muu kuin peilikuva ei kelpaa kaveriksi. Muut eivät osaa mitään ja ovat tyhmiä.

    Äänestä

  • liittymätön vastaus kirjoitti:

    Naiset ovat niin erinomaisia kaikessa että mikään muu kuin peilikuva ei kelpaa kaveriksi. Muut eivät osaa mitään ja ovat tyhmiä.

    Ettehän edes tiedä mistä on kyse ja mistä syystä haluaa eron..väkivalta, huumeet, pettäminen..ihan "kunnon" syitä kyllä riittää myös erotarinoissa.
    Vai onko tää nyt trollien temmellystä nää vastaukset.

    Äänestä

  • jatätä kirjoitti:

    Herää kysymys, että jos naiset ovat NIIN erinomaisia, niin miksi ylipäätään pitää kysyä apua?
    Miten tilanteeseen on jouduttu?
    Eiköhän kyseessä ole v*****u siitä, että kotioloissa nainen osaa siivota jos viitsii, kokata (maailman parhaat kokit ovat kuitenkin miehiä) ja siihen se jääkin.
    Kaikkeen muuhun tarvitaan miehen apua 24/7, ja kun se vain ei ole mahdollista, niin nalkutetaan.
    Tyhmiä? Milloin se talvisota oikein käytiinkään ;-)))

    Äänestä

  • "Oletko nyt varmasti edes yrittänyt tosissasi ihan aikuisten oikeasti? Tuskin!"

    Eikös se parisuhde kuitenkin kahden kauppa ole, eli mielestäni aika turha syyttää pelkkää naista. Varsinkin kun aloitusviestistä ei parisuhteen ja eron taustoja sen kummemmin kerrottu.

    Äänestä

  • huoh? kirjoitti:

    "Oletko nyt varmasti edes yrittänyt tosissasi ihan aikuisten oikeasti? Tuskin!"

    Eikös se parisuhde kuitenkin kahden kauppa ole, eli mielestäni aika turha syyttää pelkkää naista. Varsinkin kun aloitusviestistä ei parisuhteen ja eron taustoja sen kummemmin kerrottu.

    En nyt ihan suoraan syyttänyt, kunhan epäilen.

    Asioilla on tapana järjestyä jos oikein tosissaan haluaa.

    Sen verran yleistän, että väitän naisten antavan periksi turhan herkästi.

    Useimmiten mies haluaisi jatkaa liittoa ja lupaa siinä vaiheessa käyttäytyä sopuisasti.

    Tässä naisten pitäisi mennä itseensä ja pyytää anteeksi aiheuttamaansa mielipahaa vaikka miten tökkisi.

    Mies on jossain vaiheessa saanut mittansa täyteen, eikä naisella ole minkäänlaista hajuakaan missä niin on käynyt.

    Hän on käyttäytynyt siitä lähtien sikamaisesti ja tietysti se ottaa päähän ja vie pohjan koko elämältä.

    Minusta naisen kannattaisi kokeilla edes kerran pyytää anteeksi ennen kuin ottaa eron.

    Mies joko tarttuu siihen tai sitten ei, mutta eipähän tarvitsisi jälkeenpäin katua.

    Äänestä

  • Joppe.... kirjoitti:

    Menikö se siis näin:
    Mies saa jossain vaiheessa tarpeekseen => mies alkaa käyttäytyä sikamaisesti.
    Nainen saa jossain vaiheessa tarpeekseen => naisen tulee pyytää anteeksi aiheuttamaansa mielipahaa. Ei siis missään nimessä alkaa käyttäytyä sikamaisesti tai haluta eroa.

    Äänestä

  • miehen logiikkaa??? kirjoitti:

    No ei noista tuollaisista väitteistä paljoa kannata perustaa; kirjoittelijat kun niiden perusteella ovat näitä reppanoita, joilla on suhde vain oikeaan käteensä ja anttilan postimyyntikuvaston naistenkuviin. Eli ei siis mitään realiteettia oikeista suhteista.

    Tottakai vika voi olla naisessa, mutta yhtä todennäköisesti myös miehessä ja kaikkein todennäköisimmin molemmissa. Vaikka tuo kaveri nyt mahdollisesti sitä mieltä onkin, että naisen pitää vain pyytää anteeksi ja parantaa tapansa, jotta mieskin taas olisi tyytyväinen ja käyttäytyisi kunnolla, niin kyllä se todellisuus taitaa olla ihan jotain muuta - koska ei sitä kummallakaan osapuolella ole oikeus käyttäytyä miten tahtoo.

    Äänestä

  • miehen logiikkaa??? kirjoitti:

    Menikö se siis näin:
    Mies saa jossain vaiheessa tarpeekseen => mies alkaa käyttäytyä sikamaisesti.
    Nainen saa jossain vaiheessa tarpeekseen => naisen tulee pyytää anteeksi aiheuttamaansa mielipahaa. Ei siis missään nimessä alkaa käyttäytyä sikamaisesti tai haluta eroa.

    "Mies saa jossain vaiheessa tarpeekseen => mies alkaa käyttäytyä sikamaisesti.
    Nainen saa jossain vaiheessa tarpeekseen => naisen tulee pyytää anteeksi aiheuttamaansa mielipahaa. Ei siis missään nimessä alkaa käyttäytyä sikamaisesti tai haluta eroa."

    Ihan oikea järjestys.

    Et vain tajunnut asian ydintä; Mies on saanut tarpeekseen jostain, eli siis suuttunut ja alkanut käyttäytymään sikamaisesti.

    Minusta naisen velvollisuus on ottaa selville mistä mies oikein on suuttunut.

    Voihan se olla vaikka väärinkäsitys tai joku ihan olematon asia, sillä ei nykyihmisillä ole isoja ongelmia kuten sata vuotta sitten rutto, kolera ja nälkä joka tappoi puolet lapsista.

    Niistä vain tehdään isoja.

    Vähän saman tapainen ilmiö tulee aina keväällä, kun jonkun koira on mennyt sontimaan pientareelle.

    Onhan siitä aivan pakko kirjoittaa lehteen!

    No jos on jostain suuttunut, niin eikös se on kaikkien eduksi kertoa se ääneen heti eikä kerätä pissaa päähän kunnes räjähtää. Jos ei osaa kertoa asia, eikä osaa keskustella, ei toisen mielestäni kuuluu arvata ja pyydä anteeksi varmuuden vuoksi, sillä nimittäin se ei auta. Kun anteeksi on pyydetty ja jatkettu eteenpäin tulee uudelleen sama tilanne eteen, jos toinen ei osaa kertoa mitä oikeasti ottaa päähän. Muistaako mies itsekään mistä on suuttunut? Parasta on sitten rauhallisesti keskustella asiasta eikä odottaa että toinen lähtee anteeksi pyytämättä. Sitähän varten inmisillä on puhekyky!

    Äänestä

  • Joppe...... kirjoitti:

    Herää kysymys, että jos naiset ovat NIIN erinomaisia, niin miksi ylipäätään pitää kysyä apua?
    Miten tilanteeseen on jouduttu?
    Eiköhän kyseessä ole v*****u siitä, että kotioloissa nainen osaa siivota jos viitsii, kokata (maailman parhaat kokit ovat kuitenkin miehiä) ja siihen se jääkin.
    Kaikkeen muuhun tarvitaan miehen apua 24/7, ja kun se vain ei ole mahdollista, niin nalkutetaan.
    Tyhmiä? Milloin se talvisota oikein käytiinkään ;-)))

    "Eiköhän kyseessä ole v*****u siitä, että kotioloissa nainen osaa siivota jos viitsii, kokata (maailman parhaat kokit ovat kuitenkin miehiä) ja siihen se jääkin."

    Mistä ihmeen valitusta tässä on kyse? Kyse on enimmäkseen siitä, että nainen käy töissä, laittaa ruuan, siivoaa, pyykkää, maksaa laskut, hoitaa lapset. Mies tarvitsee naisen apua jopa omien sukkiensa säilytyspaikan muistamiseen. Sen rinnalla on pientä, jollei yksi nainen hermostuksissaan muista talvisotaa. Mies ei osaa eikä taatusti ainakaan viitsi siivota, tuskin edes hakea kaljaansa jääkaapista. Kaikkeen vaaditaan naisen apua ja kun se ei ole heti mahdollista, huitaistaan nyrkillä silmään tai painutaan kapakkaan.

    Yhtenä kauniina kesäpäivänä mies kääntelee pihvejä grillissä naisen tehdessä salaatin sun muut lisukkeet. Sitten mies katsoo oikeudekseen valittaa, että kukaan nainen ei koskaan tee mitään eikä tiedä mitään, vaan kaikkeen tarvitaan miehen apua ja vielä kehdataan erota niin erinomaisesta miehestä.

    Äänestä

Miksi haluat erota? Onko teillä lapsia.

Itse odotin vuosia, että puoliso ottaisi eron...
olisin voinut tehdä sen itsekkin mutta halusin välttää sitä haukkumista ja paskan levitystä, miten olen surkea puoliso (vaikka en ollut,kävin töissä, opiskelin,hoidin kodin lapsen jne.) ja jätän hänet vielä....
Puolisoni oli kasvanut lastarissa vanhemmat alkoholisoituneita...Pyysin häntä menemään terapiaan jne. mutta ei.
Hänellä oli hyvä palkkainen työ mutta hän ei pysynyt työpaikoissaan jotka vaihtui jatkuvasti...
Elämä oli yhtä vuoristorataa...paitsi että se meni koko ajan alaspäin...
Viimein siihen pisteeseen, että hän halusi erota.
Olin tosi helpottunut, kun pääsin hänestä eroon ja pikkuhiljaa sain talouden tasapainoon...No toki hän olisi tullut takaisin vuoden päästä.
Mutta sanoin että loppu mikä loppu.

Se vain,että kun ikää on töiden saaminen on vaikeaa itse teen keikkaa tällä hetkellä...tekisin enemmän töitä jos saisin.

Niin eli sinä (ja puolisosi) päätät(te) mitä teette..eroon vaikuttaa niin moni asia ei se helppo ole. Mutta riippuu siitä mikä "helvetti" kotona on...ei sekään ole helppo...onko lapsia...riitoja...Olisitteko lapsille parempia vanhempia ilman toisianne kuin yhdessä...
Mieti mikä aiheuttaisi vähiten murhetta...Ja mitä itse arvostat? Mitä kauemmin suhteessa on sitä vaikeampi on lähteä...Ja riippuen syystä jos voi sopia,puhua antaa anteeksi...
mutta päätöksen tekee jokainen itse.
Voimia sinulle.

Äänestä

katso vielä puoli vuotta, säästä rahaa
ja etsi ed. kalusteita yms. tarvikkeita
ja etsi asuntoa yhdessä miehellesi, vuokralle.

Anoppi aiheuttaa riidat.
Lapsi ei mukamas kelpaa. 100% totuus,
että on.

Samaten naapurinne ikioma sisko.
Joku kaipaisi avuksi, jos ei vessa
vedä tms.

Älkää etsikö eroa, jos selvitätte nämä riidat.
Mikäli pärjäätte, olkaa..

Äänestä

Elämä on kovaa välillä suhteessa kui suhtees mut ei avioeroa haeta ton pohjalta mitä sinä syyksi sanot!Satutko muistamaan mitä lupasit papin edes kun olit alttaril!?Niin myötä kuin vastoinkäymisis!Nykyää tuntuu et luulette et mennää avioon ja helppo erota!Ei se niin ole! Avioliitto on ikuinen!Ainakaan minä en ikinä eroa halua.Olen mieheni valinnu teki sitten vaikka mitä!

Äänestä
  • Niin toivottavasti et joudu syömään sanojasi...!!!
    Aika paljon luvattu...Olet ilmeisesti vielä auvoisessa onnen huumassa. Tai sitten valinnut oikean puolison.
    Koska elämä...siis pitkä sellanen voi tuoda eteen mitä vain. Silloin ei enää lausu jotain noin päätöntä.

    Äänestä

Tuntui että kaikki asiat kaatuu päälle, mutta kun alkaa ajattelemaan asioita järkiperäisesti, niin parempi että eroaa. Ei kenenkään tarvitse kestää enempää kuin normi avioliitossa on tarpeen. Minulla on paremmat suhteet lapsiini kuin avioliitossa eläessäni. Lapset näkevät minut todellisena ihmisenä eikä jonkun muun luomisena ihmisenä. nyt minulla kaikki asiat on reilassa, mutta se ottaa aikaa.voimia.

Äänestä
  • ...joku selittäisi tinakaminan tekstin mun miehelle! Hän on lähdössä, koska on sotkenut omat asiansa ja ei halua olla mulle "taakka". Eikä kuulema ole "sitä kipinää" enää... Mitä *tun kauniita ja rohkeita se oikein katsoo ja ottaa sieltä mallia elämään! Lähes 10v yhdessä olon jälkeen niitä kipinöitä joutuu vähän puhaltelemaan ja pääosin sitä osaa olla tyytyväinen siihen kytevään hiillokseenkin. Ei kai kenekään mielestä ainoa onni ole alkuhuumassa? Eikö onni tulekaan arjen sujumisesta ja pienistä yhteisistä asioista, haaveista, välittämisestä ja yhdessäolosta?
    Me (ja siis nimenomaan me, ei vain minä) olemme olleet onnellisia ja tyytyväisiä suurimman osan ajasta! On riittänyt hellyyttä ja lämpöä ja tunne on taatusti ollut molemmin puolinen, myös ulkopuolisten mielestä. Olen ollut aikaisemmin ns. kylmässä suhteessa ja tämä ei sitä ollut!

    Minä olen luvannut, myötä ja vastoinkäymisissä ja nyt kun on se pirullinen ylämäki, onkin _tuettava_ se joka heittää pyyhkeen kehään ja pakenee paikalta kun tuntuu pahalle. Eikä anna auttaa... Onko kyse jostain miehisen itsetunnon jutusta, luolamies, perheen elättäjä jne... Voiko rahahuolet todella tuntua noin pahalle, että ainut keino on lähteä kokonaan pois?

    Kertokaa miehet, mikä tässä mättää?

    Äänestä

  • Ebba- kirjoitti:

    ...joku selittäisi tinakaminan tekstin mun miehelle! Hän on lähdössä, koska on sotkenut omat asiansa ja ei halua olla mulle "taakka". Eikä kuulema ole "sitä kipinää" enää... Mitä *tun kauniita ja rohkeita se oikein katsoo ja ottaa sieltä mallia elämään! Lähes 10v yhdessä olon jälkeen niitä kipinöitä joutuu vähän puhaltelemaan ja pääosin sitä osaa olla tyytyväinen siihen kytevään hiillokseenkin. Ei kai kenekään mielestä ainoa onni ole alkuhuumassa? Eikö onni tulekaan arjen sujumisesta ja pienistä yhteisistä asioista, haaveista, välittämisestä ja yhdessäolosta?
    Me (ja siis nimenomaan me, ei vain minä) olemme olleet onnellisia ja tyytyväisiä suurimman osan ajasta! On riittänyt hellyyttä ja lämpöä ja tunne on taatusti ollut molemmin puolinen, myös ulkopuolisten mielestä. Olen ollut aikaisemmin ns. kylmässä suhteessa ja tämä ei sitä ollut!

    Minä olen luvannut, myötä ja vastoinkäymisissä ja nyt kun on se pirullinen ylämäki, onkin _tuettava_ se joka heittää pyyhkeen kehään ja pakenee paikalta kun tuntuu pahalle. Eikä anna auttaa... Onko kyse jostain miehisen itsetunnon jutusta, luolamies, perheen elättäjä jne... Voiko rahahuolet todella tuntua noin pahalle, että ainut keino on lähteä kokonaan pois?

    Kertokaa miehet, mikä tässä mättää?

    Meillä kans eletään, kuilun partaalla. Itse en jaksaisi erota ja aloittaa uutta elämää, kun on lapsia ja muuta. Mutta tunteet ja suhde vain hävisi jonnekin lasten jalkoihin. Ei ole mitään yhteisiä juttuja eikä menoja. Ihan erilaisia ollaan ei saisi edes lempimusiikkia soittaa, kun toinen inhoaa... Kunnon hiilloskin, joskus kylmenee.

    Äänestä

Hei
Käytä hyväksesi asintuntijoden palveluita, mitä yhteiskunta tarjoaa; perheneuvojat, psykologit, sosiaalitoimi. Saat käytännön apua, mutta myös henkistä tukea, sillä sitä nimenomaan tarvitset.
Myös lakiasiantuntijaa tarvitset, ettet jää puille paljaille. Muista ei kysyvä tieltä eksy. Yksin ei kukaan jaksa, myös hyvät ystävät ja sukulaiset voivat auttaa. Voimia sinulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mutta... kirjoitti:

en tiedä miten tästä eteenpäin. Ei ole voimia. On lapsi. On asunnot ja kaikki härvelit. Koko urakka tuntuu hirveältä, uuvun jo pelkästä ajatuksesta. Miten olette edenneet vastaavassa tilanteessa? Miten olette lähteneet purkamaan vyyhtiä, jos kuitenkin yhdessä pysyminen on tilanteessa jo mahdoton vaihtoehto?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu