kirkosta eroaminen ei ole ratkaisu!

Mieti kolmesti kirkosta eroamispäätöstäsi.
Kirkosta eroaminen ei ole ratkaisu mihinkään.
Vähän sama, kuin itsemurha ei ole mikään ratkaisu. Toivottavasti ymmärsit rinnastuksen?

Eli kun ihminen luopuu tärkeimmästään, myös tärkein tulee luopumaan hänestä!
Herra Jumala ei kauan kato kirkosta erkaantunutta ihmistä. Yksin ei uskossa kauaa pysy, se on taivahan tosi!

Esimerkki omasta elämästä.
Elettiin vuotta 1999. Minä ajattelin, että mitä minä kirkolla teen, kun pystyn uskomaan Jumalaan ilman kirkkoa. No niin, kävelin kirkkoherran virastoon ja täytin eroamiskaavakkeet.
Kaksi vuotta kului, niin huomasin, että en ole enää pysnyt Jumalassa.
Koska käyntini kirkon tilaisuuksissa lakkasi kokonaan, unohdin raamatun opetukset. Vieraannuin elävästä uskosta ja jouduin pimeyteen.

Aloin huudaa pimeydestä Herran nimeä ja kun koin armon valon valaisevan minua, tajusin, että nyt on jotain tehtävä. Menin sinne, missä tiesin Jumalasta saarnattavan. Löysin takaisin uskovien yhteisöön ja liityin takaisin kirkkoon!
331366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Kaikilla ei katsos ole samoja hallusinaatioita kuin uskovaisilla. Ja en; en todallakaan ymmärtänyt tuota rinnastusta.

Kirkosta eroaminen on ratkaisu on jos ei kiinnosta koko uskonto ja kirkon rahanahne toiminta ärsyttääPISTE

Äänestä

Kun eroat kirkosta ja liityt UUTEEN LUTERILAISEEN SEURAKUNTAAN, niin vanha kirkko harhaoppeineen on taaksejäänyttä elämää

Äänestä

aikapäiviä sitten, enkä ole missään vaiheessa joutunut mihinkään pimeyteen. Minulla on ansiotyö ja riittävä toimeentulo, hyvä puoliso ja lapset, jotka eivät aiheuttaneet murrosiässäkään ongelmia. Harrastan tietokirjallisuuden lukemista ja ulkoilua, en käytä päihteitä, en rötöstele enkä rettelöi missään yhteydessä.
Muuta en tarvitsekaan elääkseni hyvin, ja kun on ollut surua, olen surrut turvautumatta taikauskoon.

Äänestä

Omatuntoni rauhottui ja tunsin, että pystyn paremmin löytämään oman henkilökohtaisen uskoni.

Äänestä

Kirkosta eroaminen on ihan käypä ratkaisu silloin, kun ei halua kuulua kirkkoon ja kun ei usko kristinuskon opetuksiin, eikä jumalaan.

Äänestä

Esimerkki omasta elämästäni:

Elettiin vuotta 1989. Olin 19-vuotias. Minä ajattelin, että mitä minä kirkolla teen. Minä ajattelin, että mitä minä jumalilla yms. kummallisilla henkiolennoilla teen.

No niin, kävelin maistraattiin ja täytin eroamiskaavakkeen.

19 vuotta kului. Huomasin, että en ole edelleenkään tarvitse kirkkoa mihinkään. Enkä jumalia. En tarvitse mitään kummallisia henkiolentoja.

Käyntini luterilaisen kirkon tilaisuuksissa lakkasi kokonaan jo ennen vuotta 1989. Myöhemmin olen käynyt kerran katolisessa messussa. Ihan vain uteliasuuttani. Tylsää oli.

Äänestä

Kirkosta eroaminen oli oikea ratkaisu kohdallani. Nyt ei enää ahdista kirkon toiminta, kun en ole sitä enää veroillani tukemassa enkä numerona tilastoissa pönkittämässä kirkon toimintaa. Ei uskova kirkkoa tarvitse. Uskoni on luja ja samanhenkiset ystäväni tukevat uskonajatuksissani. Kirkko on muinaisjäänne jossa harjoitetaan teatterinäytäntöjä ennaltalaaditun käsikirjoituksen mukaan =Jumalanpalvelus. Ei sillä kaavamaisella liturgialla ja sakramentilla ole mitään tekemistä Jumalaan uskomisen kanssa. Kirkot on koreat ja prameat ja pappi saa roolisuorituksestaan kuukausipalkat. Thats it!

Äänestä

Ei seurakunnasta erota niin helposti. Kun kerran on kastettu ja jos vielä on uudestisyntynytkin.. niin se että onko nimi kirkon rekisterissä tai ei... eihän sillä ole mitään merkitystä pelastumisen kannalta...

Äänestä
  • että minut on avuttomana vauvana pakkokastettu

    Äänestä

Jos ois pakko valita uskonnon ja itsarin väliltä, tekisin itsarin. Ainakin siinä tapauksessa itsari olisi todellinen vaihtoehto.

Äänestä

"Koska käyntini kirkon tilaisuuksissa lakkasi kokonaan, unohdin raamatun opetukset. "

Tennistaidotkin ruostuvat kun lakkaa käymästä kursseilla.

Entä jos ei alun perinkään käynyt kirkossa muuten kuin pakotettuna, eikä koskaan viihtynyt siellä?

Millä pakolla pitää jatkaa ilveilyä ja raahata itseään katsomaan sitä pelleilyä, johon ei pätkääkään usko? Vieläpä maksaa siitä?

Äänestä
  • Eihän se ateistille pahitteeksi ole käydä välillä kirkossa. Toivottavasti sullekin valkenee asiat. Jumalan runsasta siunausta sulle!

    P.S. itse en kuulu evankelisluterilaiseen kirkkoon, vaan elävät kivet seurakuntaan. Tärkeintä on, että kuulut johonkin seurakuntaan, jos et nyt juuri ev.lut kirkkoon.

    Äänestä

  • käydä sanan kuulossa kirjoitti:

    Eihän se ateistille pahitteeksi ole käydä välillä kirkossa. Toivottavasti sullekin valkenee asiat. Jumalan runsasta siunausta sulle!

    P.S. itse en kuulu evankelisluterilaiseen kirkkoon, vaan elävät kivet seurakuntaan. Tärkeintä on, että kuulut johonkin seurakuntaan, jos et nyt juuri ev.lut kirkkoon.

    "Tärkeintä on, että kuulut johonkin seurakuntaan, jos et nyt juuri ev.lut kirkkoon."

    Jaa?

    Suosittelepa ateistille sopivaa seurakuntaa...

    Äänestä

  • Atte Ateisti kirjoitti:

    "Tärkeintä on, että kuulut johonkin seurakuntaan, jos et nyt juuri ev.lut kirkkoon."

    Jaa?

    Suosittelepa ateistille sopivaa seurakuntaa...

    Tyypillistä kopeutta ateistilta, ei teiltä muuta
    voi odottaakkaan.

    Äänestä

  • Anselmi111 kirjoitti:

    Tyypillistä kopeutta ateistilta, ei teiltä muuta
    voi odottaakkaan.

    Otapa se peruna pois pyllystä ennen kuin alat muita arvostelemaan.
    Vai onko se siellä ettei Pyhä Henki pääse karkuun...

    Äänestä

  • Anselmi111 kirjoitti:

    Tyypillistä kopeutta ateistilta, ei teiltä muuta
    voi odottaakkaan.

    Niin.

    Eikä uskikselta voi odottaa liirumlaarumin ja hokkuspokkusten lisäksi mitään järkevää vastausta.

    Äänestä

  • Atte Ateisti kirjoitti:

    Niin.

    Eikä uskikselta voi odottaa liirumlaarumin ja hokkuspokkusten lisäksi mitään järkevää vastausta.

    Mee hippi töihin ja leikkaa tukkas :)

    Äänestä

Kirkosta erotaan ja siihen liitytään takaisin, ihminen elää jumalasta, ihminen ja usko ovat aina
olleet ja tulevat aina olemaan yhtä. Ainoa syy tämän ajan kirkosta eroamisiin on se, että elintaso on noussut sille tasolle ettei kukaan kärsi puutteesta
ja suomella ei ole ulkoista uhkaa. Ihminen luulee ettei tarvitse Jumalaa ja etääntyy...

Kun sitten kaupasta ei saakkaan ruokaa ja syntyy huoli huomisesta niin kirkosta eronneet luikkii takaisin kirkkoon, odotamme teitä tuolloin ja tervehdimme takaisin, näin tuhlaajapoika palaa takaisin.

Äänestä
  • Juu, kun kaupasta ei saa ruokaa, tuntuu teidän kirkonne vaatimaton muutaman sadan euron jäsenmaksu varsin järkevältä sijoitukselta.

    Äänestä

  • Johan on Henrikillä suuret ja omahyväiset puheet. lol

    Kyllä tuntuu näillä kirkon puolustajilla loiskuvan kusi päässä ja rankasti.

    Äänestä

  • ürpå kirjoitti:

    Johan on Henrikillä suuret ja omahyväiset puheet. lol

    Kyllä tuntuu näillä kirkon puolustajilla loiskuvan kusi päässä ja rankasti.

    vapaa-ajattelijoiden sivistystasoa? Ei ole minun makuuni.

    Äänestä

  • varmaan edustaa kirjoitti:

    vapaa-ajattelijoiden sivistystasoa? Ei ole minun makuuni.

    Voi voi... Kirjoittiko joku rumia sanoja in teh internetz???

    Mene nyt äkkiä kirjoittamaan johonkin yleisönosastolle ja kirkon ilmoitustaululle!!!

    Minusta et saa "vapaa-ajattelijaa" tekemälläkään.

    Äänestä

  • elä pelkällä pyhällä hengellä.´

    Äänestä

  • "Ainoa syy tämän ajan kirkosta eroamisiin on se, että elintaso on noussut sille tasolle ettei kukaan kärsi puutteesta."

    -Mielenkiintoinen teoria sinulla, mutta kirkon oma tilasto ei tue teoriaasi:

    http://www.evl.fi/kkh/ktk/kuvat/kteron79.gif

    Tuon tilaston mukaan eroaminen oli suurinta nimenomaan 1990-luvun alun lamavuosina. Laman pahimman ajan väistyttyä eroamiset vähenivät myös.

    2000-luvun puolivälissä kiihtynyt erotahti puolestaan tuskin selittyy elintason laskulla tai nousulla, vaan pikemminkin eroamisen muuttumisella entistä helpommaksi.

    Taantuman mentyä ohi kirkkoon ovat jääneet vain rikkaat?

    Äänestä

  • Atte Ateisti kirjoitti:

    "Ainoa syy tämän ajan kirkosta eroamisiin on se, että elintaso on noussut sille tasolle ettei kukaan kärsi puutteesta."

    -Mielenkiintoinen teoria sinulla, mutta kirkon oma tilasto ei tue teoriaasi:

    http://www.evl.fi/kkh/ktk/kuvat/kteron79.gif

    Tuon tilaston mukaan eroaminen oli suurinta nimenomaan 1990-luvun alun lamavuosina. Laman pahimman ajan väistyttyä eroamiset vähenivät myös.

    2000-luvun puolivälissä kiihtynyt erotahti puolestaan tuskin selittyy elintason laskulla tai nousulla, vaan pikemminkin eroamisen muuttumisella entistä helpommaksi.

    Taantuman mentyä ohi kirkkoon ovat jääneet vain rikkaat?

    Kyllä tilastoja on olemassa, mutta kun tulee suurempi kriisi ja kaupasta ei oikeasti saakkaan ruokaa ja valtio ei pysty oikeasti huolehtimaan kansalaisistaan niin tuossa vaiheessa ihmisistä karisee pois omahyväisyys, josta hyvin monet ateistit kärsivät, tuolloin he huomaavat ettei ihminen ole mitään ja korostaen ettei valtiot ole mitään verratuna iänkaikkiseen jumalaan.

    Äänestä

  • Henrik II kirjoitti:

    Kyseessä ei siis ollut mielipiteeni vaan kirkon omilta sivuilta kopioitu tilasto.

    Johtopäätökset siitä saat tehdä ihan itse.

    Äänestä

vitun pahvi!
kuulu vain hihhulilahkoosi jos siltä tuntuu. älä kuitenkaan neuvo toisia mukaan typeryyteesi.

Äänestä

En ole uskonut mihinkään jumalaan koko tietoisen elämäni aikana (suunnileen vuodesta 1965.) Rouva Jumala ei kiinnosta tippaakaan ja herra J. vielä vähemmän.

Jumalia on tuhansia. Mieti neljästi sitä, mitkä kaikki kiellät.

Äänestä
  • Huh huh kun nämä uuspakanat rienaavat kaikkea pyhää. Jumala uskoo sinuun mutta sinä et häneen vaikka sait elämän lahjaksesi häneltä, olet kiittämätön ja julkea pakana. Jumala ei ole nainen eikä Jeesus Herramme ole mikää J. Pakanalliset puheesi johtuvat typeryydestäsi. Olet varmaan saanut väärää tietoa rienaavista televisiokanavista (esim. Nelonen). Mene ja katso Raamattua. Sieltä löydät elämän ohjeet. Lisäksi jumalia voi olla tuhansia, mutta ne ovat vain epäjumulia joita Saatana on siittänyt maailmaan. On vaik yksi Jumala, sinun Herrasi. Rukoilen eksyneen sielusi puolesta että Jumala saattaa sinut tyköösi.

    Äänestä

  • Ei ole vielä liian myöhäistä, olet selvästikkin
    eksynyt ja peloissaan. Pyydän sinua rukoilemaan, tiedän että syvällä sisimmässäsi asuu ihminen joka
    kaipaa herran valoon.

    Ei ole olemassa muita jumalia vain yksi joka on kaiken luonut.

    Äänestä

  • Uuspakanat vaahtovat kirjoitti:

    Huh huh kun nämä uuspakanat rienaavat kaikkea pyhää. Jumala uskoo sinuun mutta sinä et häneen vaikka sait elämän lahjaksesi häneltä, olet kiittämätön ja julkea pakana. Jumala ei ole nainen eikä Jeesus Herramme ole mikää J. Pakanalliset puheesi johtuvat typeryydestäsi. Olet varmaan saanut väärää tietoa rienaavista televisiokanavista (esim. Nelonen). Mene ja katso Raamattua. Sieltä löydät elämän ohjeet. Lisäksi jumalia voi olla tuhansia, mutta ne ovat vain epäjumulia joita Saatana on siittänyt maailmaan. On vaik yksi Jumala, sinun Herrasi. Rukoilen eksyneen sielusi puolesta että Jumala saattaa sinut tyköösi.

    Lukekaa vaan itse sitä satukirjaanne paremmin.

    Minä ymmärrän näin ettei itse suuri jesse tykännyt synagogista, kirkoista jne. Jossain kohtaa sitä kirjaa hän hajoitti ne ja ajoi kansan tiehensä tmv.

    Niin siellä suunnilleen lukee... ei jessekään pitänyt kirkkoa tarpeellisena, miksi siis pitäisi suomalaistenkaan tukea tuollaista pakkopullaa.

    Huvittavinta kaikessa on se että valtiokin on sidoksissa kirkkoon ja joka yhteydessä JUMALA mainitaan, esim. jouluna. Joulun voisi ihan hyvin lakkauttaa koska todellisuudessa joulujuhla suomessa palvelee vain rahaa, eihän lapsetkaan muista miksi joulu on.

    Ja valtio tukee tuota pirullista järjestelmää muutenkin, eihän se nyt kirkkoon kuuluvien rahoilla pystyssä pysyisikään, riittäisikö raha edes palkkojen maksuun?

    yhteenvetona, kyllä jokainen voi jesseä ja jullia rukoilla ihan tykönään ilman mitään rakennusta, tehkööt sen kotonaan, ettei muita häiritsisi se pirullinen kirkonkellojen kumina. Kirkot järkevään, tuottavaan hyötykäyttöön tai polttaisi joku ne, jos ei muu auta.

    Äänestä

Mietin kerran, toisenkin, ja vielä kolmannen kerran ja sitten erosin. Aikaa tuohon meni 0,5 sekuntia.

Äänestä

Varmaankin tekstisi todella pelottaa niitä ihmisiä jotka aikovat erota kirkosta (eivät usko hölkäsen pöläystäkään löpinästäsi) :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mieti kolmesti, kun.... kirjoitti:

Mieti kolmesti kirkosta eroamispäätöstäsi.
Kirkosta eroaminen ei ole ratkaisu mihinkään.
Vähän sama, kuin itsemurha ei ole mikään ratkaisu. Toivottavasti ymmärsit rinnastuksen?

Eli kun ihminen luopuu tärkeimmästään, myös tärkein tulee luopumaan hänestä!
Herra Jumala ei kauan kato kirkosta erkaantunutta ihmistä. Yksin ei uskossa kauaa pysy, se on taivahan tosi!

Esimerkki omasta elämästä.
Elettiin vuotta 1999. Minä ajattelin, että mitä minä kirkolla teen, kun pystyn uskomaan Jumalaan ilman kirkkoa. No niin, kävelin kirkkoherran virastoon ja täytin eroamiskaavakkeet.
Kaksi vuotta kului, niin huomasin, että en ole enää pysnyt Jumalassa.
Koska käyntini kirkon tilaisuuksissa lakkasi kokonaan, unohdin raamatun opetukset. Vieraannuin elävästä uskosta ja jouduin pimeyteen.

Aloin huudaa pimeydestä Herran nimeä ja kun koin armon valon valaisevan minua, tajusin, että nyt on jotain tehtävä. Menin sinne, missä tiesin Jumalasta saarnattavan. Löysin takaisin uskovien yhteisöön ja liityin takaisin kirkkoon!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu