Huonosti nukutun mutta hyvin ajatellun yön ja tavanomaisen harmaan päivän jälkeen iski lopulta viiltävä totuuden hetki, jolloin käsitin oman ajatusrakennelmani perustuvan ristiriitaisuudelle ja itsepetokselle. Jos kerran olen tullut siihen pisteeseen, jossa ei ole mitään menetettävää, mitä ihmeen järkeä on näivettyä hitaasti niin fyysisesti kuin henkisesti, odottaa vanhuutta ja kuolemaa vuosikymmeniä tyhjänpäiväisen status quon vallitessa? Yhtä hyvinhän voin ryhtyä aktiiviseksi toimijaksi ja kaiken determinismin sijaan ottaa kohtaloa omiin käsiini.
Huomenna lienee otollinen aika junailla asioita, lähteä peräkammarista ulos, ottaa se ratkaiseva askel kohti tuntematonta, jolla koko ATM-ongelma – ainakin henkisellä tasollaan – ratkennee. Ei muuta kuin metsälle siis, silmukkaa köyteen ja katsomaan, josko saisi lassonsa takertumaan johonkin ensin silmämääräisesti sopivaksi arvioituun kohteeseen. Niskojen nakkelua toki voi olla aluksi tiedossa, mutta eiköhän sekin ole niitä asioita, joita ei vähän ajan kuluttua enää edes huomaa. Kenties riittää, että tyydyn vain roikkumaan näytillä ja odotan, että joku minut pois korjaa (mikä lienee hyvinkin todennäköistä, minun on erinäisistä syistä syytä uskoa); kauniiden puheiden ja muiden pakollisten rituaalien aika tullee sitten hieman myöhemmin, kun sinne saakka on päästy.
Palstalla minua siis tuskin enää näette. Tästä alkaa suuri seikkailu.

Vastaukset 6
Vanhimmat
IHANAA
No, miten kävi?
Jos ei palstalla enää näe, mistä voimme lukea ex-ATM:n menestystarinan?
Ja tsemppiä lassouspuuhiin :-D
kiristyisi oman kaulan ympärille se lasso...
tuo saattoi olla elämäsi päätös!!! niin sitä pitää!
well played, well played...