mullon sp-tauti

Mullon herpes ja joudun nyt kertomaan siitä treffi kumppanille... Ahdistaa

Ollaan tapailtu jo useempi viikko. Ollaan oltu toistemme luona yötä.

Pelottaa ettei se haluukka mua, kun saa kuulla.

Pitikin mennä ihastumaan..
192272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Toivottavasti ei haluakkaan mitään tautista...

Äänestä
  • Mielenkiintoista herpeksessä onkin se, että se voi tarttua aivan hyvin siitä huolimata, että kondomia käytettäisiin. Rakkulat nimittäin saattavat olla niin laajalla alueella sukuelimissä, että ne voivat tarttua muualtakin kuin kondomin suojaamalta alueelta. Ja rakkuloita voi olla esimerkiksi pakaroissa tai mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Genitaaliherpes voi olla myös huulissa. Joten kondomi ei auta. Vain pidättäytymällä täysin seksistä voi herpekseltä suojautua.

    Äänestä

  • Random kirjoitti:

    Mielenkiintoista herpeksessä onkin se, että se voi tarttua aivan hyvin siitä huolimata, että kondomia käytettäisiin. Rakkulat nimittäin saattavat olla niin laajalla alueella sukuelimissä, että ne voivat tarttua muualtakin kuin kondomin suojaamalta alueelta. Ja rakkuloita voi olla esimerkiksi pakaroissa tai mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Genitaaliherpes voi olla myös huulissa. Joten kondomi ei auta. Vain pidättäytymällä täysin seksistä voi herpekseltä suojautua.

    mikää kovin välkky olla, että tajuaa olla haarastamatta suuseksiä tai yhdyntää, jos toisella on rakkuloita! Jokainen joka tautia kantaa on ITSE syyllinen ja keneltäkään taudittomalta ei varmasti heru sympatioita pätkän vertaa, se on varma! YÖK!

    Äänestä

  • Sain taudin 5v kestäneestä suhteesta. Äijä vaan ei vaivautunut kertomaan omasta tartunnastaan ja tartutti sen mullekki.

    Ja itsellesikin tiedoksi että voit saada sen tietämättäsi. Ellet sitten ole selibaatissa aina.

    Äänestä

  • tiukuv kirjoitti:

    Sain taudin 5v kestäneestä suhteesta. Äijä vaan ei vaivautunut kertomaan omasta tartunnastaan ja tartutti sen mullekki.

    Ja itsellesikin tiedoksi että voit saada sen tietämättäsi. Ellet sitten ole selibaatissa aina.

    ei vaadi kumppaniaan menemään testeihin ennen kuin vedetään paljaalla. Siis uskomatonta mitä vajakkeja nykyään on olemassa! Ihan alkaa hävettämään teidän paiseisten puolesta. Hyi helvetti!

    Äänestä

  • jälkeen jäänyt kirjoitti:

    ei vaadi kumppaniaan menemään testeihin ennen kuin vedetään paljaalla. Siis uskomatonta mitä vajakkeja nykyään on olemassa! Ihan alkaa hävettämään teidän paiseisten puolesta. Hyi helvetti!

    Herpeskin kun voidaan oireettomana testata vain verestä....mikä ei käsittääkseni ole mikään halpa juttu, elleivät suostu terveyskeskuksessa sitä teettämään (mitä ainakaan omalla kohdallani ei tapahtunut).

    Ja sitä paitsi, kumppanin tulisi itse huolehtia testaamisestaan - minullekin kirkkain silmin väitettiin, ettei mitään ole, ja jollei edes rakastamaansa ihmiseen voi tässä maailmassa luottaa, niin mihin tässä ollaan menossa?

    Taudin sain, vieläpä ensimmäiseltä seksikumppaniltani.

    Mielestäni moralisoijat (jotka eivät itse sairaudestakaan tunnu mitään tietävän) voisivat pitää fiksusti suunsa kiinni. Itse olen siinä määrin onnekas, ettei tautini ole ensireaktion jälkeen oireillut. Aloitin kuukausi sitten vielä kaiken lisäksi jatkuvan estolääkityksen syömisen, jottei tautini jatkossakaan vaikka joka kuukausi oireilisi. Ja myös siksi, että kehoni virustaso pysyisikin mahdollisimman matalalla - estolääkityksen kun on todettu vähentävän ainakin hiukan tartunnan riskiä.

    Genitaaliherpeksen kantaja on ihminen siinä missä muutkin, ja aloittajalle tiedoksi: jos se mies sinut tämän takia jättää, niin sietääkin mennä menojaan. Hän ei ole siten vilpittömien tunteidesi arvoinen.

    Äänestä

  • nyt tarvitse kirjoitti:

    mikää kovin välkky olla, että tajuaa olla haarastamatta suuseksiä tai yhdyntää, jos toisella on rakkuloita! Jokainen joka tautia kantaa on ITSE syyllinen ja keneltäkään taudittomalta ei varmasti heru sympatioita pätkän vertaa, se on varma! YÖK!

    Ota asioista selvää, ennen kuin rupeat kirjoittelemaan. Valtaosa tartunnoista saadaankin kumppanilta, joka ei sairaudestaan oireettomuuden varjolla tiedä.

    Äänestä

  • niissä testeissä oikeasti käy? kirjoitti:

    Herpeskin kun voidaan oireettomana testata vain verestä....mikä ei käsittääkseni ole mikään halpa juttu, elleivät suostu terveyskeskuksessa sitä teettämään (mitä ainakaan omalla kohdallani ei tapahtunut).

    Ja sitä paitsi, kumppanin tulisi itse huolehtia testaamisestaan - minullekin kirkkain silmin väitettiin, ettei mitään ole, ja jollei edes rakastamaansa ihmiseen voi tässä maailmassa luottaa, niin mihin tässä ollaan menossa?

    Taudin sain, vieläpä ensimmäiseltä seksikumppaniltani.

    Mielestäni moralisoijat (jotka eivät itse sairaudestakaan tunnu mitään tietävän) voisivat pitää fiksusti suunsa kiinni. Itse olen siinä määrin onnekas, ettei tautini ole ensireaktion jälkeen oireillut. Aloitin kuukausi sitten vielä kaiken lisäksi jatkuvan estolääkityksen syömisen, jottei tautini jatkossakaan vaikka joka kuukausi oireilisi. Ja myös siksi, että kehoni virustaso pysyisikin mahdollisimman matalalla - estolääkityksen kun on todettu vähentävän ainakin hiukan tartunnan riskiä.

    Genitaaliherpeksen kantaja on ihminen siinä missä muutkin, ja aloittajalle tiedoksi: jos se mies sinut tämän takia jättää, niin sietääkin mennä menojaan. Hän ei ole siten vilpittömien tunteidesi arvoinen.

    Totta helvetissä niissä testeissä käydään ja jos sinä et käy niin älä yleistä, että kovinkaan moni ei kävisi. Kaikki normaalit ja omasta terveydestään huolehtivat ihmiset käy testeissä AINA ennen kuin kumi jätetään pois ja sinkkuna ollessa (seksuaalisesta aktiivisuudesta riippuen) 1-2 kertaa vuodessa.

    "Herpeskin kun voidaan oireettomana testata vain verestä....mikä ei käsittääkseni ole mikään halpa juttu, elleivät suostu terveyskeskuksessa sitä teettämään (mitä ainakaan omalla kohdallani ei tapahtunut)."

    En tiedä missä perähikiällä sinä asut, mutta täällä pääkaupunkiseudulla, minulta on aina testattu kaikki, kusi, veri, ja puikko munaan. Ja jos sinä luotat kumppaniisi niin paljon, niin eikö se että hän olikin tautinen kerro jotain arviontikyvystäsi/älykkyydestäsi?

    Se on aivan sama saitko taudin ensimmäiseltä vai viimeiseltä kumppaniltasi, koska olet jo pilalla. Ja noista sun lääkityksistä sun on turha itkeä tänne, koska ne ei ketään kiinnosta. Paiseinen on paiseinen ja sillä sipuli!

    Tottakai tautinen ihminen on ihminen siinä missä muutkin (paitsi on valillä paiseinen). Kai kuitenkin ymmärrät, että noin 95% ihmisistä ei ole valmis seurustelemaan tai harrastamaan seksiä kanssasi, koska kannat tautia? Hyväksy se!

    Äänestä

  • ihmettä!? kirjoitti:

    Niin, minua syytetään turhasta yleistämisestä, mutta mitäköhän itsekin harrastat?

    Kaikki eivät asu pääkaupunkiseudulla - kaikilla ei ole yhtä sujuvia terveydenhoitopalveluita, varsinkaan sukupuolitauteja koskien. Itsehän en ensioireiden aikana päässyt inttämälläkään herpeksen vasta-ainetesteihin, vaivaani kun yritettiin hoitaa hiivana, miksi sitä alapäähäni edes katsoa. Kokemukseni saattaisi osaltaan todistaa, että vastaavanlaista kohtelua ovat kenties saaneet muutkin; esimerkiksi klamydia ja tippuri kyllä testataan mukisematta, mutta kuten monet viestit tällä palstallakin ovat todistaneet, herpeksen mahdollisuus jätetään liian usein huomioimatta.

    Lääkityksestäni en mielestäni "itkenyt" yhtään... miksi ihmeessä itkisinkään, auttaahan se osaltaan minua elämään stressaamatta tästä taudista liikaa. En koe myöskään olevani sen enemmän "pilalla" kuin kukaan muukaan - samalla lailla arvokas ja rakkauden arvoinen olen kuin muutkin. Ja minun arvostelykyvystäni/älykkyydestäni se, että luotan rakastamaani ihmiseen ei kerro yhtään mitään - se, että sinä kehtaat suustasi tuollaista edes päästää, kertoo sinusta tosin sitäkin enemmän. ;) Tätä tautiakaan kun ei voi päälle päin nähdä. Osaisitko kenties itse sanoa kaupungilla vastaantulevista ihmisistä, ketkä tätä virusta alapäässään kantaa, ketkä ei? Ja jos olet oireeton, ei sitä näe intiimimmässäkään yhteydessä!

    Onneksi itse olen kohdannut vain ihmisiä, jotka osaavat tähän kypsästi suhtautua - vaikka tämä oireillessaan saattaa mahdollisesti hiukan ikävä kaveri ollakin, ei maailma siihen kaadu. Joten yleistyksesi siitä 95 prosentista, jotka eivät tämän takia minuun suostuisi koskemaankaan, ei kenties sekään pidä paikkaansa.

    Suhteellisuudentajua hyvät ihmiset!

    Äänestä

  • niissä testeissä oikeasti käy? kirjoitti:

    Herpeskin kun voidaan oireettomana testata vain verestä....mikä ei käsittääkseni ole mikään halpa juttu, elleivät suostu terveyskeskuksessa sitä teettämään (mitä ainakaan omalla kohdallani ei tapahtunut).

    Ja sitä paitsi, kumppanin tulisi itse huolehtia testaamisestaan - minullekin kirkkain silmin väitettiin, ettei mitään ole, ja jollei edes rakastamaansa ihmiseen voi tässä maailmassa luottaa, niin mihin tässä ollaan menossa?

    Taudin sain, vieläpä ensimmäiseltä seksikumppaniltani.

    Mielestäni moralisoijat (jotka eivät itse sairaudestakaan tunnu mitään tietävän) voisivat pitää fiksusti suunsa kiinni. Itse olen siinä määrin onnekas, ettei tautini ole ensireaktion jälkeen oireillut. Aloitin kuukausi sitten vielä kaiken lisäksi jatkuvan estolääkityksen syömisen, jottei tautini jatkossakaan vaikka joka kuukausi oireilisi. Ja myös siksi, että kehoni virustaso pysyisikin mahdollisimman matalalla - estolääkityksen kun on todettu vähentävän ainakin hiukan tartunnan riskiä.

    Genitaaliherpeksen kantaja on ihminen siinä missä muutkin, ja aloittajalle tiedoksi: jos se mies sinut tämän takia jättää, niin sietääkin mennä menojaan. Hän ei ole siten vilpittömien tunteidesi arvoinen.

    kiitoksia edes muutamasta kannustavasta viestistä! ehkä tästä vielä elämä voittaa :)

    Äänestä

Itselläni samanlainen tilanne. Tosin vasta vielä lyhyemmän aikaa tunnettu ja todellista ihastumista on molemminpuolin. Mietityttää etukäteen, millaisen ilmeen saan kaverini kasvoille, kun kerron tuon. Joillekin se on ollut helpompaa kertoa, mutta tämä henkilö on melko erilainen kuin aiemmat seurustelukumppanini... Mutta aion ottaa sen esille nyt ajoissa ennenkuin päädymme rakastelemaan, siihen tämä hieno suhteen alku kuitenkin tulee päätymään. Mutta entä päättymään - se selviää, onko tuo asia (mikä ei ole kuolemanvakava, kuten tiedät!) liikaa säikäyttävä kaverille...

Vinkki, neuvo häntä googlettamaan aiheesta kaikki fakta. Ja totuushan on, että tuon taudin aiheuttamat rakkulat esiintyvät itselläni nykyään TODELLA harvoi eli ei ole elämää haitannut. Ja faktahan on, että joka 5. ihminen kantaa sitä veressään!!

Äänestä

Itse ajattelen niin, että sellainen ihminen, joka on valmis hylkäämään minut tai jättää tutustumisen minuun tuon asian takia, ei ole minua ansainnut! Niitä on kuule pilvinpimein, joille tuo asia ei ole este rakkaudelle!

Onneksi olen sellaisia tavannut, jotka ovat välittäneet minusta eivätkä ole säikähtäneet moista pikkuasiaa.

Äänestä
  • Siitä pitää vain avoimesti kertoa ja pitää hyväksyä sekin seikka että se saattaa aika isolla todennäköisyydellä karkoittaa toisen pois. Vaikka joka viidennellä on kyseinen tauti oireettomana niin se ei tarkoita sitä että etteikö se herättäisi luonnollisia kauhun ja kuvotuksen tunteita.

    Äänestä

  • pikku asia. kirjoitti:

    Siitä pitää vain avoimesti kertoa ja pitää hyväksyä sekin seikka että se saattaa aika isolla todennäköisyydellä karkoittaa toisen pois. Vaikka joka viidennellä on kyseinen tauti oireettomana niin se ei tarkoita sitä että etteikö se herättäisi luonnollisia kauhun ja kuvotuksen tunteita.

    Juu, näin voisi kuvitella. Kuitenkin oma henkilökohtainen kokemukseni on, että 90 % miehistä jotka olen tuntenut, eivät ole halunneet käyttää tuon takia edes kondomia. Jokaiselle olen aina kertonut ajoissa ennen seksiin ryhtymistä (seur.suhteita kaikki olleet, en harrasta yhdenyönpelkkääseksiä-juttuja) asiasta ja ovat siis saaneet vapaasti valita minut tai pelkonsa.

    Eräskin mies kertoi minun kertomukseni jälkeen, että hänelläkin on sama tauti. Se ei todellakaan ole kuolemaksi ja oireet harvenevat ja harvenevat vuosi vuodelta. Faktaa. Ei fiktiota!

    Äänestä

  • perusteella kirjoitti:

    ja kohta sinulla todetaan HIV! Hyi saatana mikä vajakki!

    Äänestä

  • vetää paljaalla kirjoitti:

    ja kohta sinulla todetaan HIV! Hyi saatana mikä vajakki!

    Katsos kun aito maksullinen eli prostituoitu ei anna vetää paljaalla vaikka kuinka mies haluaisikin mutta normaali suomi-nainen antaa!! Maksulliselta on varmasti pienempi riski saada SP-tauti kuin perinteiseltä yhdenillan juttuja harrastavalta puoliammattilaiselta.

    Joten se että herpes voi olla kaikilla piilevänä ei ole todellakaan mikään puolustus että tautia pitää tartuttaa muihin!

    Äänestä

löytää itsellesi tautisen kumppanin. Itseäni ainakin kuvottaa tautiset ihmiset. Tässä ero tautisen ja puhtaan välillä.

Tautinen

http://www.visualdxhealth.com/images/dx/webTeen/genitalHerpesSimplexVirusHSV_10066_med.jpg

Puhdas

http://www.sex-pleasures.com/tgp/photo/c14.jpg

Sinä olet ollut tuon naisen paikalla ja minä EN halua olla tuon miehen paikalla!

http://www.buyzoviraxonline.com/buy-zovirax-prevents-infecting.html

Sitä paitsi herpes voi tarttua äidistä lapseen ja itse haluan että lapseni ovat terveitä ja puhtaita. :)

Äänestä

Ukollani on kans, mutta minä en ole saanut, ja parikymmentä vuotta ollaan yhdessä täs oltu.

Lapsiakin on. Mutta nyt taas viimeisimpään lapseen testattu, minä olen puhdas. Ei se vaan kaikkin siis tartu.

Äänestä
  • heikkoihin ja huonot elämäntavat omaaviin ihmisiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tiukuv kirjoitti:

Mullon herpes ja joudun nyt kertomaan siitä treffi kumppanille... Ahdistaa

Ollaan tapailtu jo useempi viikko. Ollaan oltu toistemme luona yötä.

Pelottaa ettei se haluukka mua, kun saa kuulla.

Pitikin mennä ihastumaan..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu