kun kattelin tuon MTV3:n 45min. Voiko mitään ympäripyöreämpää jutustelua olla?
Kuka kusipää tuon ohjelman oli tehnyt? Pitää ottaa selvää..
Kuka kusipää tuon ohjelman oli tehnyt? Pitää ottaa selvää..
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
emotionaaliset oksennukset
Tai oikeastaan sen osuuden, jossa Jokelan koulun laajennetun itsemurhan toteuttajan (Auvinen)vanhemmat purkivat tuntojaan ensimmäistä kertaa television välittämänä.
Ottamatta sen koommin kantaa heidän purkaantumiseensa. Siihen kuinka koulukiusattu poikansa oli, tai siihen, ettei äidin Linkolalainen ajattelumaailma olisi mitenkään ollut vaikuttamassa pojan kasvatukseen ja/tai teon motiiveihin. Jossain joku kyllä kirjoitti osuvasti, että kokoomus pitää siitä huolen, että aseita on vapaasti saatavilla ja vihreitten jälkikasvu siitä, että niitä myös käytetään.
Oli miten oli. Teko on tehty. On päätösten ja peiliin katsomisten aika.
sanonu yhtään mitään.
asenne, millä sinäkin itsesi nicität esim. tällä palstalla! Psykiatrian tohtori!!! Voi vittu... korkeintaan asiakaspuolella olet sellaisen tavannut.
Suurin osa mukuloista ja teineistä on ihan ok. Ne pärjää, käy koulua ja on ihan niinku nuoret on aina ollu. Myös hulluja on ollu aina. Onko normaali perhe jotenki hukassa? On niin trendiä yhteishuoltajuus, jossa lapset laukkaa isin ja äidin kodeissa kuin palikat. Saavat uusia siskoja/veljiä vain siksi, että aikuiset ovat rakastuneet toiseen ja sitten kolmanteen. Mut nyt näyttäis, että median avulla jokasesta nuoresta tehdään syrjääntynyt, yksinäinen ja vastuu otetaan vanhemmilta pois.
Perään ennenkaikkea vanhempien mielenterveyttä. Ja kysyn, miten joku saakelin koulukuraattori, tai vaikkapa leipäpsykiatri voisi korvata muksulle sen, mitä lapsen turvattomuudesta kehittyy?
Ase ei tapa.
oppinut palstan käytöstavoille
Enhän väittänytkään, että suurin osa nykynuorista olisi valmis laajennettuja itsemurhia suunnittelemaan vieläpä niitä toteuttamaan. Nämä harvat yksilöt, jotka niitä tekoja tekevät sensijaan vievät mennessään noita mainitsemiasi tavallisia kunnon nuoria.
Sanot, että hulluja on aina ollut. En toki kiistä väittämääsi. Hulluus on vain nykyaikana saanut uudet toimintamallit. Uudet ihanteet ja päämäärät. Kun ennenvanhaan riitti oman hengen riisto epätoivoon ajautuneessa tilassa, nykyisin kilpaillaan siitä, kuka vie mukanaan enemmän viattomia uhreja. Ovatko nämä laajennetun itsemurhan tekijät edes epätoivoisessa tilassa? Ovatko sittenkin täysin järjissään, suurta päämääräänsä toteuttamassa kylmän harkitusti.
Siinä olen samaa mieltä kanssasi, että koulukuraattoreiden, psykiatristen sairaanhoitajien, ym. paapojien apu on näennäistä noille kokonaan kieroon kasvaneille/kasvatetuille. Vaikka koukulaitoksissa olisikin ko. hoitohenkilökuntaa, eivät nämä suuren tehtävän tiedostajat heidän puheilleen menisikään.
Vanhempien vastuuntunto on tässä ajassa hämärtynyt. Kovin moni vanhempi juosee nykyisin oman maineen ja rahanhimon perässä. Samalla vaihdellaan mainitsemasi tyylin mukaan kumppania, niin etteivät lapset pysy kärryillä. Sitten tämä rakkaudeton välinpitämättömyys ostetaan rahan voimalla. Ollaan näennäistyytyväisiä lopputulokseen.
En ole psykiatri. Työni on paljon arkisempaa. Sinä voit siteerata oppikirjojasi. Mutta käytännön teoille niitä ei ole kirjoittanut kukaan.
Ei nuoret kenenkään tappamista ihannoi. Olet median uhri, eli kailotat juuri sitä, mistä helpommalla saat mielipiteesi sanottua ja siten itsellesi rauhan.
Tuotahan psykiatria on... tehdään tilostoja, joita luikerrellaan vetoamalla et näin tää nyt elämä nykyisin on.
Jos polullasi mönkisi vastaasi rupisammakko, jota suutelemalla saisit siitä ihmisen (nais, mies) - et edes tietäisi, kummasta päästä suutelet. Mene lähemmäksi työtäsi. Lähemmäksi ihmistä.
Meen nyt nukkumaan. Jaksan taas aamulla. Öitä.
hajuakaan mitä psykiatri käytännössä tekee
Minulla on ihan omat itsenäiset aivot, jotka viestittävät, mitä kulloinkin kirjoitan.
En niin ole väittänytkään, että nuoret ihannoisivat noita kolusurmien tekijöitä. Päinvastoin, eiköhän kauhun sekaiset tunteet liene se olennaisin tuntemus, mitä nuo nuoret koululaisemme kokevat kerta toisensa jälkeen. Väittäisin kyllä, että on hyvin pieni joukko myös niitä jotka ihaillen palvovat idolejaan. Janoavat uusia mestareita palvonnan kohteikseen.
Nukkumaan tästä minäkin lähden. Ensimmäinen asiakas saapuu vastaanotolleni jo klo 8.00
Hyvää yötä. Rauhallisia unia.
on oltava Perustuslaillinen Oikeus Puolustautua Tulittamalla Puoliautomaattiaseilla
Ethän vain tarkoittanut sellaisia järeämpiä puoliautomaattiaseita, jotka käyttävät kerralla kuolettavia luoteja.
Eiköhän ihan kevyempi puoliautomaattiase sopisi itsepuolustustarkoitukseen. Vaikkapa sellaiset aseet, joita noissa koulusurmissakin käytettiin. Pienoiskivääripatruunoin varustetut. Eihän niillä henkeä pois saa lähtemään, ellei sitten sätkyileviä haavoitettuja poista elävienkirjoista vaikkapa polttamalla.
että se polttaminen oli merkittävä mediatapahtuma
Kukahan ex-pressoista koki noin? Kauhajoella levisi huhu, ettei polttaminenkaan olisi henkiä poistanut. Olisi tarvittu armonlaukauksia. Toivottavasti se on pelkkä huhu.
sai hyvän aloituksen Asuntojen Hinnat palstalle
puhe, se oli vain Koiviston aikaista terminologiaa, esim. Neuvostoliiton hajoaminen oli merkittävä mediatapahtuma
On näköjään katsottavissa maikkarin nettisivuilla.
Mikä siinä vitutti? Olisitko halunnut saada suoria vastauksia ja syitä? Miten se voisi olla mahdollista kun kukaan ei voi toisen pään sisälle mennä?