Hei!
Suositelkaa jotain hyvää kampaamoa Helsingissä. Mielellään idän suunnassa tai metron läheisyydessä. Olen onnistunut menemään viime aikoina vääriin paikkoihin ja joutunut lähtemään itku silmässä kotiin. Nyt olen saanut taas edellisen pettymyksen jälkeen kasvatettua tukkaani sen verran että olisi taas kampaamoreissu edessä, mutta mihin sitä uskaltaa mennä?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.