Maksamaan palkkaa? Hei, ihminen joka on ollut vuosia työttömänä, ei muutu työkyvyttömäksi juopoksi jouduttuaan irtisanotuksi! Eikä ammattitaito katoa vuodessa, tai perustelkaa miksi työttömänä katoaa mutta äityislomalla tai hoitovapaalla voi olla huoletta, eikö näiden ammattitaito muka katoa? On itsellä kokemusta molemmista ja enemmän se ammattitaito katoaa lapsia hoitaessa kuin työttömänä, milloin on mm. aikaa lukea.
Se, että työttömien väitetään olevan vaikka mitä, siinä on tarkoitus vain saada epätoivoiset ihmiset ilmaiseksi näyttämään työkykynsä, ilman aikoimustakaan palkata ketään, koska tiedetään että uusia näytönantajia aina löytyy ilmaiseksi. Haukkumalla nämä työsuhteen lopussa saa helposti uuden ilmaisen työntekijän, kuin postimyynnistä tilattua tavaraa, johon käytön ei ollakaan tyytyväisiä kun ilmaiskokeiluaika loppuu. Niin kauan kuin ilmaistyövoimaa on tarjolla, oikeita työpaikkoja syntyy vähän ja työssäolevat ovat vähän tyhmiä, kun eivät tajua että tämä polkee myös heidän palkkojaan. Samoin ulkomaalaisten maahantulo, kyllä niillä on tarkoitus jo työssäolvia korvata, niitä jotka kuvittelevat olevansa korvaamattomia mutta todellisuudessa ovat yhtä korvaamattomia kuin hautasmaan asukit.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.