Suomessa ollaan alentamassa rikkaiden veroja. Jotta tämä voidaan rahoittaa, niin mm. työttömyysturvaa on alennettava rajusti, kuten SATA-komitea suunnittelee.
Mihin rikkaiden veronalennukset menevät, kun kulutusmahdollisuudet tyydyttyvät nykyisilläkin tuloilla? Sitä voi miettiä kaupunkilehti Metrossa olleen jutun pohjalta.
Metron mukaan veroparatiiseissa on suomalaista rahaa runsaat 5 miljardia euroa. Tämä summa on yli kymmenen kertaa enemmän kuin verottajalle on ilmoitettu. Kyse on siis verokavalluksesta.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Työttömät pannaan jälleen laman maksumiehiksi. Kuinkahan kyykkyyn työttömät voidaan panna, ennen kuin maassa on sota?
Viimeaikaiset otsikot kertoo että suomalainen osaa vitutuksissaan ampua muitakin kuin itseään. Tuolta pohjalta harkitsisin vielä kerran kannattaako alkaa kovin kyykyttelemään ja pelaamaan kokoomuslaista rulettia. Liipaisinsormi on nyt monella herkemmässä kuin edellisen laman aikaan.
Näinkö tässä sitten käy, se tietää lisää kyykytystä ja aktivointia työttömien riveissä.
että enempään kyykistymisen en pysty, en kykene, kun on polvissa kulumia.
Onneksi sormet pelittää!
Mun pitäis mennä töihin ja kyykistymässä pitäisi käydä ettei tule ns. rojut pöksyyn.
Joku raksaäijä vaan porailee tässä neukkukuutiossa ja vedet on poikki, mukava olis istunnon jälkeen saada kädet pestyä. Tarkemmin ajateltuna meille on päälliköitä tulossa joten jätänpä kädet sittenkin pesemättä.
niin kannattaa kätellä rehellisin ottein - eli paskaisin kourin.