Entäpä jos vähennetään pelkästään hiilihydraattien määrää reippaalla tavalla, mutta ei lisätä rasvan käyttöä. Eikö se voisi olla melko hyvä tapa laihtua. Liikuntaa sekä hyödyksi että huviksi ei saisi unohtaa.
Entäpä jos?
Oman tiensä kulkija
26835
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
jos olet syönyt runsaasti hiilihydraatteja ja rasvaa niin voisi toimiakin. Jos rasvan saanti jää liian alhaiseksi sattaa koko laihduttaminen pysähtyä kokonaan kun elimistö menee säästöliekille. Energiaa pitää saada ja jos ei sitä saa hiilihydraateista niin sitten rasvasta.
Siinä on vaarana, että energiavaje tulee liian suureksi. Tämä voi johtaa siihen, että elimistö alkaa sulattamaan lihaksia polttoaineekseen ja sehän ei ole terveellistä. Lisäksi liian suuresta energiavajeesta johtuen elimistö luulee, että on nälänhätä ja alkaa säästämään energiaa eikä luovu läskeistä. Ja silloinhan ei laihtuminen onnistu. Suuresta energiavajeesta johtuen myös nälkä vaivaa jatkuvasti. Laihdutuksen tarkoitushan ei ole kärvistellä nälissään, vaan tiputtaa painoa.
Miksi sen rasvan syömistä pitäisi vältellä /pelätä?
olen tehnyt juuri noin. Muistaa vaan syödä muuten tarpeeksi ja terveellisesti, reilusti kasviksia.
Oisko tämä nyt sitten jotain Atkinsin Ja South Beachin välimuotoa. Hiilareita olen karsinut mutta rasvaa en varsinaisesti ole lisännyt, käytän sen verran kuin ruuanlaitto sitä vaatii. Lisäksi sitä tulee (hiilarittomista) vähäprosenttisista juustoista ja jonkin verran maitotuotteista.
Hyvin laihtuu ja lihakset säilyy hiilarit tuonne 100-200g tuntumaan proteiiniä reilusti ja kasviksia myös.
Oman kulutuksen määrä on käsittääkseni ratkaiseva. Olen varsin vakuuttunut siitä, että liikunnalla voidaan aikaansaada parhaat tulokset. Mistä sitten energiaa saa? Entisaikaan metsätyömiehet, jätkät, aloittivat raskaan työpäivänsä käristetyllä läskillä ja lihalla, jolla aterialla pärjätiin pitkä työpäivä, mitä ehkä välillä purastiin leipää. Tosin vatsakatarri vaivasi useasti. Minusta rasvan määrän olennainen lisääminen edellyttää myös liikunnan lisäämistä. Liikunnan vaikutukset ovat kiistattoman myönteisiä.
pelätä. Inehmo on rasvapolttoinen. Liika hh-kuorma sotkee nälänhallinnan ja aikaansaa liikasyömistä. Liikunta sinällään on hyväksi jos se on mieluisaa, pakonomaisesti harrastettuna aiheuttaa stressin.
Vatsakatarrista ja närästyksestä pääsee helposti viljattomalla ruokavaliolla.
"Oman kulutuksen määrä on käsittääkseni ratkaiseva. Olen varsin vakuuttunut siitä, että liikunnalla voidaan aikaansaada parhaat tulokset. Mistä sitten energiaa saa? Entisaikaan metsätyömiehet, jätkät, aloittivat raskaan työpäivänsä käristetyllä läskillä ja lihalla, jolla aterialla pärjätiin pitkä työpäivä, mitä ehkä välillä purastiin leipää."
Entisaikaan (siis ennen 50-luvua) suomalaiset elivät pääasiassa leivällä ja perunoilla. Yksi reikäleipä meni työmieheltä yhdellä aterialla. Harvalla oli varaa syödä lihaa koko ajan.
Liikunta on hyväksi, mutta sillä on myös helppo huijata itseään. Jos haluaa perusteellisempaa elämäntapamuutosta niin liikuntaa lisäämällä saa kulutusta lisättyä VÄHÄN, ja pitemmän päälle sillä ON väliä, mutta pikatuloksia on turha odottaa ellei sitten pistä itseään aivan mahdottomaan rääkkiin.
Rasvaa ei tarvita kuin 30% ravinnosta. Turha sitä rasvaa on enempää mässyttää, saapi vain puutosta vitamiineihin kun karttaa hiilaripitoisia ravinteita. Kiva se on sitten oirehtia kaiken maailman keripukkien ja muiden kanssa ja mittailla että pitäisiköhänkä tänään sallia yksi (1) grammma hiilareita enemmän kun siinä sivussa saisi niitä vitamiineja ja hiven aineita.
jos hiilihydraattien prosenttiosuutta VHH:lla pudotetaan 50-60 tasosta 15:ta niin väkisinkin rasvan prosenttiosuus nousee vaikkei grammat lisääntyisikään. Harhaa myös on se että vain hiilaripitoisissa elintarvikkeissa on vitamiineja. Jos ottaa talvella perunaa, kuorii ne ja keittää niin eipä nuo mitään vitamiinipommeja ole. Samoin ei pastassa ja riisissäkään niitä ole. Jos syö paljon hedelmiä niin helposti saa vitamiinien lisäksi paljon sokeria mikä on erittäin epäterveellistä. VHH:lla ei kukaan ole koskaan oirehtinut keripukkien kanssa.
Kyllä ainakin kotiseudullani pohjoisessa oli vanhankansan savotoilla aamuinen tapa syödä vankka käristys aamiaiseksi. Metsätyö justeerin varressa tai pokasahalla tai vaikka pöllin parkkaus oli rankkaa ja energiaa kuluttavaa työtä. Eihän se kevyttä ole nykyisenä moottorisaha-aikanakaan.
Kaikki ravinnonlähteet käytettiin hyväksi, mutta läski oli se jolla polttoainetta työhön otettiin. Toki myös leipääkin. Kuka muuten tietää, mitä on jankki? Tässä legenedaarisen jätkäruoan resepti:
"Kuivaa leipää
Silavaa, voita tai muuta rasvaa
Vettä
Suolaa
Kuivaa leipää paloiteltuna pakkiin, vettä ja suolaa. Pakin kannessa käristetään silavaa ja tämä käristys kaadetaan pakkiin, kiehautetaan ja syödään jankki lämpimänä. Silavan sijasta voi käyttää voita tai muuta rasvaa. Myös säilykeliha joukossa antaa hyvän säväyksen"
Aikanaan ei ollut pakkeja, vaan käristämiseen käytettiin metallista kauhaa.
Kyllä kai sillä pärjäsi. Oli rasvaa ja hiilihydraatteja! Olen joskus tehnyt jankkia ja on se ihan hyvää. Läski oli keksinen aines ennen ja olihna aikanaan se läskikapinakin. Tämä poliittinen välikohtaus sai nimensä agitaattorin pitäessä puhettaan läskilaatikon päällä. Läskiä tuli Yhdysvalloista ja sitä kutsuttiin Wilsonin pinnaksi. Kotoperäisen poron rasvaa nimitettiin kuuksi. Lapsuuteni lempiruokaa oli poron verestä tehty veripalttu eli punarieska. Punarieskaa ja kuuta päälle, nam nam!
purkista sitten, todella luonnollista?
Jos joku pudottaa tuollaiset määrät hiilareita eikä silti mene anoreksian puolelle, on kysymyksessä ahmija joka on syönyt liikaa.
Ja kun hänen energiansaantinsa putoaa oikealle tasolle, niin siitä määrästä on 30% rasvaa riittävästi ja siitä voi myös laskea tarvittavan grammamäärän. Ei tarvita sellaista syömisenhallinnan menettäneen ahmijan grammamääriä minkä sinä kuvailet.
VHH:lla taitellaan juuri ja juuri puutostautien kynnyksellä, 15%:n hiilarimäärät kertovat siitä että riittävät vitamiinimäärätkin ovat nipin napin riittävät. Jos yksikin ateria jää väliin... siitä jo puutos syntyy. Vaan mutta, voihan niitä vitamiineja ottaa purkistakin, ja sehän on pakkokin ravinneköyhää dieettiä noudatettessa. Lähes suora tuki lääketehtaille, ja vitamiineissa on hyvä kate.
On selvää että VHH:n valitsevat vain ihmiset jotka voivat elää yhtä säännöllistä elämää kuin mitä vankilassa eletään.
perunaa, riisiä tai pastaa niin vitamiineja en saa juuri ollenkaan, mutta kun VHH:lla syön paljon kaalia niin vitamiinien saanti moninkertaistuu. Perunaan verrattuna kaalista saan A-vitamiinia 55 kertaa enemmän, E:tä 12x, K:ta 70x, C:tä 3x.
Voi olla että sinulla on sitä puutosta enemmän jos luulet ravintoköyhillä hiilihydraattiruoilla saavasi kaikki vitamiinit ja hivenaineet.
Kun jätetään lautaselta pois pastat, riisit, perunat ja leivät ja niiden tilalle otetaan kukka- ja parsakaalia, pinaattia, paprikaa ja avokadoa, niin kummalla lautasella on enemmän vitamiineja?
Vhh:lla saa siis paljon enemmän mikroravinteita ravinnosta kuin virallissuositellulla ruokavaliolla. Jokainen voi miettiä tuota tykönään ja samalla pähkäillä sitä, miksi sinä jatkuvasti valehtelet tuosta vitamiiniasiasta.
Ihmiset eivät ole niin tyhmiä kuin sinä luulet...
... hiilaritietoisella ruokavaliolla. Lautasella voi osan lihasta korvata vaikka parsakaalilla. Ja se pasta on tummaa kokojyväpastaa, joka on hyvin vitamiini- ja kuitupitoista.
se tumma pasta on. On olemassa myös vähähiilihydraattista pastaa jossa hiilarit on 6g/100g.
... kuitu ja sokerikin kuin kuitu ja rasva.
Rasvaa ihminen tarvitsee vain 80 g päivässä. Kaikki tuon yli menevä on turhaa. Lisäenergiantarve kannattaa ottaa kuitu- ja vitamiinipitoisista hyvistä hiilihydraateista.
vaikka saisit jotain vitamiinia 55 kertaisen määrä se ei auta jos jotain muuta puuttuu.
Hiilihydraattipitoisia tuotteita syömällä pystyy kattamaan koko ravinteiden skaalan eikä puutosta synny, ei niitä korvaa runsas rasva vaikka siitä saisi tuhat kertaisen määrän muutamia yksittäisiä vitamiineja.
Jos dietillä syödään purkista vitamiineja nin dieeetti on ravintoköyhä.
"Kyllä ainakin kotiseudullani pohjoisessa oli vanhankansan savotoilla aamuinen tapa syödä vankka käristys aamiaiseksi."
Olet oikeassa, mutta niin olen minäkin. Kysymys on siitä, mitä miellämme "entisajoiksi". Suomessa ennen sotia maalaisväestö söi lähinnä viljatuotteita, perunoita, juureksia ja maitoa. Liha ja juusto olivat suhteellisen harvinaisia herkkuja. 50-luvulla Suomi pääsi sitten enenevässä määrin osaksi tehomaatalouden hedelmistä: säännöstelyn loputtua mentiin muutamassa vuodessa tilanteeseen että etenkin maitotuotteita tuotettiin liikaa. Puhuttiin voivuoresta. Tukkijätkät pistelivät poskeensa "masiinafläskiä" (nimitys tuli siitä että siivut olivat koneella leikattuja).
mistä selviäisi kokojyväpastan vitamiinipitoisuudet. Itse en sellaista löydä.
Montako kertaa sinulle pitää linkki antaa ennen luet sen? Tai onko ketoosin haperruttama ajukoppasi jo alkavan Altzheimerin kourissa kun et muista? Vai onko niin ettet vaan lue sitä aineistoa joka sinulle avuliaasti etsitään?
mistä saa tietoa täysjyväpastan vitamiineista. Ainakaan Myllyn Paras pastavalmistaja tuotetiedoissaan ei mainitse mitään vitamiineista, sarakkeet ovat tyhjiä. Jos sinulla on sisäpiirin tietoa niin anna tulla.
Pekonin vitamiinit? Sisäpiiritietokin kelpaa.
Ja naisetkin sitten olivat hoikkia?
Siksi kun he kuluttivat sen minkä söivät.
Entäpä jos syötäisiin tästä eteenpäin pelkkää lehtisalaattia, varmasti laihtuisi?
Hiilarit ovat polttoainetta, rasvoja taas tarvitaan että elimistö voisi toimia normaalisti. Etenkin välttämättömät rasvahapot todella ovat välttämättömiä. Rasvaton dieetti ei toimi. Rasvaa pitää saada riittävästi.
Se on eri asia kun rasvalla mässäily. Aivan kuten hiilarien vähentäminen on eri asia kun hiilariton ruokavalio.