En tiedä mistä aloittaisin. Olen vasta 20 vuotias ja saanut nähdä kuolemaa koko elämäni ajan läheltä tai ainakin läheltä liipaten.
Isäni ja äitini kuolivat samana päivänä kun olin 4 vuotias ja ikuiset jäljet se minuun jätti. Täys orpo siis olen.
Sitten kuoli omasta suvusta pappa mutta se ei paljoa harmittanut kun en hänestä niin pitänytkään.
Sitten on vuosien varrella kuollut paljon tuttavia.
Pari vuotta sitten kuoli veljeni kaveri oman käden kautta.
Nyt tämä viimeinen kulunut vuosi on ollut kuolemaa täynnä. Setäni ja hänen vaimonsa murhattiin, ottovanhempieni isän veli kuoli äkillisesti sydänsairauteen, biologisen äitini äiti (mummoni) kuoli, tuttava kuoli huumeisiin, mieheni ja minun ystävämme tyttöystävä jota en tuntenut kuoli sairauteen, ja yksi tuttava huumeisiin.
En ole oikein osannut surra enään. Kuolemia on tullut peräkanaa niin nopeasti ja kuolemat ovat olleet niin järkyttävällä tavalla että menee pää solmuun. Hautajaisissa en ole käynyt välimatkojen takia ja tuttavien hautajaisiin nyt en menisikään kun en ole lähempi ihminen.
Koskakohan osaan surra? Kun ei meinaa tulla oikein itkukaan..
Itse monta vuotta olen hautonut itsemurhaa mutta tiedän että se olisi väärin.
Tunnen olevani hyödytön.
Anteeksi sekava tekstini.
Isäni ja äitini kuolivat samana päivänä kun olin 4 vuotias ja ikuiset jäljet se minuun jätti. Täys orpo siis olen.
Sitten kuoli omasta suvusta pappa mutta se ei paljoa harmittanut kun en hänestä niin pitänytkään.
Sitten on vuosien varrella kuollut paljon tuttavia.
Pari vuotta sitten kuoli veljeni kaveri oman käden kautta.
Nyt tämä viimeinen kulunut vuosi on ollut kuolemaa täynnä. Setäni ja hänen vaimonsa murhattiin, ottovanhempieni isän veli kuoli äkillisesti sydänsairauteen, biologisen äitini äiti (mummoni) kuoli, tuttava kuoli huumeisiin, mieheni ja minun ystävämme tyttöystävä jota en tuntenut kuoli sairauteen, ja yksi tuttava huumeisiin.
En ole oikein osannut surra enään. Kuolemia on tullut peräkanaa niin nopeasti ja kuolemat ovat olleet niin järkyttävällä tavalla että menee pää solmuun. Hautajaisissa en ole käynyt välimatkojen takia ja tuttavien hautajaisiin nyt en menisikään kun en ole lähempi ihminen.
Koskakohan osaan surra? Kun ei meinaa tulla oikein itkukaan..
Itse monta vuotta olen hautonut itsemurhaa mutta tiedän että se olisi väärin.
Tunnen olevani hyödytön.
Anteeksi sekava tekstini.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulla on ollut vähän saman suuntaisia kokemuksia. Älä huolehdi jos et reagoi niin kuin oletetaan! Jokainen suree tavallaan, eikä yhtä oikeaa tapaa ole. Ihmiseen on viisaasti rakennettu sellainen palomuuri joka suojaa jos eteen tulee ylivoimaisia murheita, jotta selviytyisi elämässä eteenpäin.
Puhu näistä jonkun kanssa, vaikka ammattiauttajan kunhan jaksaa ja kestää kuunnella. Se on tärkeää!
Olet itsenäisen elämäsi alussa! Nauti siitä ja ota elämän haaste vastaan! Kun sinulla on paljon kokemusta vastoinkäymisistä, niin sinulla on hyvä pohja alkaa auttamaan muita kohtalon kolhimia. Toisten auttaminen vaikka salaa taustalta, antaa elämään mielekkyyttä.
samalla tulet auttaneeksi itseäsikin.
Lämpimiä ajatuksia sinulle ja elämän iloa kaikesta huolimatta.
Älä sinä surua tai sen puutetta sure. Kyllä se sieltä sitten tulee, jos/kun on tullakseen. Tähän saakka olet elänyt kovan elämän koulun, mutta jokainenhan meistä sitä tänne tullaan käymään. Toinen selviää lunttaamalla, toinen pakertaa lapaluut limassa... anna mennä vaan, elä elämääsi päivä kerrallaan. On turha puhua 'elämän hallinnasta' tai mistään muustakaan vastaavasta. Kas kun elämää ei voi hallita, sitä vaan eletään. Ja kukaan ei tietääkseni ole täältä hengissä selvinnyt.
Yksi asia on jokatapauksessa satavarma: Kukaan - siis KUKAAN - ei ole hyödytön. Älä edes kuvittele niin. Vaikkakin se on kohdallasi ymmärrettävää moneltakin kantilta, älä silti vaivu synkkyyteen. Sinulla on oma missio tässä elämässä. Pidä huoli, että täytät sen. Äläkä pulttaa mitään turhaa tyyliin 'miksi minä en tunne, sure, tee, mene, puhu... anna toisten elää niinkuin elävät. Elä sinä omalla tyylilläsi. Selkojärkinen tunnut olevat =) Elämän valtatiellä kaasua ja jarrua, kutakin vuorollaan, tuntemusten mukaan. Ja rattiakin saa välillä kääntää. Niin ja ohittaa! =)