Petetäänkö

Kerronpa vähän taustaa, että asia selventyisi paremmin. Olemme seurustelleet kohta 2 vuotta. Kihloihin mnetiin viime jouluna. Mies asui ulkomailla, ei kaukana pohjoimaissa kuitenkin. Puolitoista vuotta oltii kaukosuhteessa, kumpikin reissasi edes takas ja puhelinlaskut oli pilvissä. Kaikki oli tosi suloista, eihän meillä ollut arkea lainkaa, pelkkää juhlaa vaan kaikki tapaamiset. Kesän alussa muutti takas Suomeen ( puhutaan siis suomalaisesta miehestä, työn perässä vain lähtenyt)suoraan mun luokse.

Muutto sujui helposti, työnantajakin pysyi samana. Aika nopeasti arki tulikin vastaan, töihin, kotiin, töihin, kotiin, sitä normaalia elämää.

Nyt tämän syksyn aikana hänelle on tullut luonnollisesti omia menoja. Ihan normi juttuja, fudismatsia kundien kanssa, sulkista, korista, keilailuja ja kaljottelua. Yöksi löytänyt joka tapauksessa kotiin.

Viime perjantaina soittelin vielä töissä ollessani,josko mentäis mun kavereiden luokse iltaa istumaan. Hän ei jaksanut lähteä, halusi mennä raskaan työviikon jälkeen kotiin nukkumaan. Ok, minä menin ja kun yöllä tulin, herra ei ollutkaan kotona, eikä ollut töiden jälkeen käynytkään. Olin jo nukkumassa, kun ovi kävi.

Lauantai aamuna lähti jo kymmenen aikaan joka lauantaisiin peliharrastustensa pariin. Heräsin valmiiksi huonolla tuulella.
Lauantai on meidän ainoa yhteinen vapaapäivä. Ehkä yks viikonloppu 6 vk:ssa mulla on myös sunnuntai vapaa. Ollaan puhuttu että kun pelejä on kaksi kertaa viikossa, josko jättäisi joka toisen lauantain välii, että olis edes joskus yhteinen vapaa. Viime lauantai oli kolmas peliviikonloppu putkeen.

Mä otin koiran ja lähdin pitkälle lenkille. Kaveri soitteli matkalla ja pyysi pihatalkoisiin ja lompsittiin koiran kanssa sinne. Herra soitti kahden aikoihin, että oli tulossa kotia ja kyseli missä mä oon. Kerroin olevani sellaisten ihmisten kanssa, jotka haluaa viettää aikaa vapaapäivänä munkin kanssa, enkä muuta sitten sanonutkaan.
Tultii väsyneenä illalla kahdeksan aikaa kotiin, ei näkynyt herraa eikä vastaillut puheluihinkaan. Kotiutui varmaan 2 promillen humalassa joskus aamu yöstä. Sunnuntain aamusta eipä paljoa keskusteltu, lähdin puolistapäivin töihin.

Eilen tulin vasta kuuden hujakoilla töistä, herra oli juuri lähdössä koiran kanssa lenkille. Sanoin että lähden mukaan, äkkiä vaan vaihdoin vaatteet. Koko kävelylenkin ajan miehen puhelin piippaili teksiviestejä, ja ihmettelin onhan jollakin asiaa, miks ei soita. Kun tultiin kotia takas, kääntyi eteisessä ja sanoi lähtevänsä huoltoasemalle tankkaamaan autoa. Saman tien herätyskellot kyll hälyytt, että mistäs nyt tuulee. Tankkausmatka kesti tunnin, ja asutaan Helsingin keskustassa. Ihmettelin tankkauksen kestoa, johon kertoi samalla matkalla käyneen lipputoimistossa kyselemässä lauantaiseen konserttiin lippuja johon on veljensä kanssa menossa. Tämä asia oli jo aikaa sitten tiedossa, ei siis tullut yllätyksenä. Kyseessä on joku "hevibändi" ilmoitin jo alkutekijöissä, että musiikki ei minun makuuni.

Puhelin jatkoi piipatustaan ja jälleen kerran asiaa kysyessäni vastasi, että Kalle se viestittelee, auto juttuja vaan ja lukikin viestin ääneen. En ole kuulutkaan Kalle nimisestä kaverista ja sanoikin sen olleen vanha kaveri ja kun hän on ollut ulkomailla, ei ole ollu tekemisissä vuosiin.

Herra meni nukkumaan ja mua jotenkin jäi asia vaivaamaan. Mä tein jotakin tosi törkeetä,luin herran tekstarit. Omaksi puollustuksekseni kerron, että on herra myös kerran lukenut mun puhelimien läpi. Tosin mua se ei haittaa, lukekoon vaikka joka päivä, siellä ei ole mitään sellaista mitä hän ei saisi teitää.

Tämä Kalle, oliko se sitten Kalle kun ei ollut kuin numero.Joka tapauksessa hänelle oli lähtenyt viesti, "soitan kun pystyn, muija tuli just himaan"
Päiville oli lähetetty viesti, "liput tilattu ja portit avataan klo 19"
Ellu oli lähettänyt viestin, jossa pyydettiin bisselle. En enempää lukenut, tukka nousi pysttyn ja painelin suoraan makuuhuoneeseen, sytytin valot ja vetäsin peiton pois päältä ja vaadin selitystä.

Selitys oli että Kallen kanssa on sellaisia juttuja joita mä en halua kuulla.
Päivin on vanha kaveri vuosien takaa (olin toki kuullut nimen aikaisemmin, mutta en ole tavannut)ja ei halunnut kuulemma pahoittaa mun mieltä, kertomalla että että tämä Päivikin lähteen veljensä lisäksi konserttiin.

Ellu on joku vanha tuttu joka on yllätteän kuullut että herra on muuttanut takas suomeen ja soittanut pyytäen kaljalle, mutta ei ollut kuulemma mennyt.

Mulla on sellainen fiilis että mua on pettty. Mä en meinaa nyt mitään fyysisiä pettämisiä, voihan noi kaikki olla tottakin mutta mun seläntakana kuitenkin vehkeilty ja jätetty asioita kertomatta. Luottamuksen voi pettää muutenkin kuin fyysisellä pettämisellä.

Vai oonks mä vaan joku tiukkapipo joka näkee ja epäilee kummituksia joka paikassa? Onks nää kaikki uudet "vanhat" kaverit, jotka paluumuuton myötä putkehtaneet esiin, niin salaisia, ettei mulle voi kertoa vai mikä on.

Toki uskollisuudesta ollaan puhuttu ja hän henkeen ja vereen puhuu uskollisuuden puolesta. Eli petä hän ei, jos niinkin ihmellisesti kävisi, että olisi uutta pykälässä, ilmoitaa ja eroaa ennen kuulemma, niin kuin herrasmies tekisi. Me ollaan kuitenkin aikuisia ihmisiä 30-40 välissä, ei tässä eilisen teeren poikia olla kumpikaan.
Luonnolisesti rakastunut kun olen, sitä tietysti haluaa sulkea silmänsa ja uskoa toisesta vain pelkkää hyvää.

Ihminen saa olla hullu, mut tyhmä ei. Ja mietin oonks mä nyt tyhmä?
41447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Noilla tiedoilla asiat saattais olla hyvin huonosti tai sitten ihan okei. Onhan miehellä selitys. Mutta toisaalta pettäjilläkin on aina selitykset, ja ihan yhtä hyvät, ellei jopa paremmat.

Koti ja parisuhdekeskeisenä ihmisenä vähän tuo teidän meno kyllä ihmetyttää, kun eihän teillä tunnu olevan yhdessä vietettyä aikaa juuri ollenkaan. Mutta ehkä tämän näkökantani joku toinen taas kokisi ahdistavana läheisriippuvuutena.

Ehkä teidän kannattaisi vähän keskustella siitä, mitä oikein odotatte parisuhteelta. Onko se vaan sitä että käydään kotona nukkumassa ja purkamassa paineita vaan halutaanko todella myös olla yhdessä. Onko elämän keskipiste harrastukset ja kaverit vai puoliso ja koti.

Äänestä

Vaikutatte olevanne toisillenne täysin tuntemattomat.

"Is that your identity?"

Minä en tuossa tilanteessa enää jäisi miettimään.

PUHUKAA hyvät ihmiset, tai ottakaa ja lähtekää omiin suuntiin.

Miestäsi ei näköjään kiinnosta sinun seurasi tippaakaan, vaan veri tuntuu vetävän baareihin ja "bisselle" vähän yhen sun toisenkin kanssa.

Ellei miehesi ole halukas selvittämään asioita puhumalla, en näe muuta mahdollisuutta kuin lopettaa yhteiselonne, ja muuttaa erillenne.

Äänestä

Jotenkin kirjoituksestasi sain sen kuvan että olet dominoivanpi osapuoli suhteessa.





"Viime perjantaina soittelin vielä töissä ollessani,josko mentäis mun kavereiden luokse iltaa istumaan. Hän ei jaksanut lähteä, halusi mennä raskaan työviikon jälkeen kotiin nukkumaan. Ok, minä menin ja kun yöllä tulin, herra ei ollutkaan kotona, eikä ollut töiden jälkeen käynytkään. Olin jo nukkumassa, kun ovi kävi.

Lauantai aamuna lähti jo kymmenen aikaan joka lauantaisiin peliharrastustensa pariin. Heräsin valmiiksi huonolla tuulella.
Lauantai on meidän ainoa yhteinen vapaapäivä. Ehkä yks viikonloppu 6 vk:ssa mulla on myös sunnuntai vapaa. Ollaan puhuttu että kun pelejä on kaksi kertaa viikossa, josko jättäisi joka toisen lauantain välii, että olis edes joskus yhteinen vapaa. Viime lauantai oli kolmas peliviikonloppu putkeen."


Tuntuu että sinä päätät mitä tehdään ja miten. Tiedätkö yhtään kuinka tärkeitä miehelle pelit ovat? Ei niitä jätetä välistä koska nainen pyytää. Se pitää tulla itsestään halu olla menemättä.

Itse kyllä sanoit että mennään sinun ystäväsi luo.

Mies on selvästi löytänyt sielunveljen eikä halua sitä pilata kertomalla sitä enempää sinulle. Muuten rajoittaisit sitäkin. Jokainen tarvitsee muutakin kuin parisuhteen.

"Ei ole sinun tyylistä musiikkia"

En ihmettele silloin ollenkaan miksi miehesi ei kertonut myös ystävänsä siskon lähtevän mukaan.Koska et itse halua lähteä niin takuulla olisit hermonnut kun joku muu nainen sitten lähtee. Eikä halunnut pahoittaa mieltää.

"Tankkausmatka kesti tunnin, ja asutaan Helsingin keskustassa."

Öö,tota noin...katsotko sinä paljonko aika miehesi käyttää mihinkin menoon ja pitäisi antaa tarkka selonteko kauanko matkassa menee? Ajatteletko yhtään että miehesi tarvitsisi hegähdystauon kun tunnut kyttäävän ja vaativan jokaista asiaa. Kyllä minäkin silloin lähtisin tunniksi"tankkausmatkalle."

hellitä nyt hieman ja lähde miehesi mukaan HÄNEN menoihinsa. Saatat yllättyä miten miehesi arvostaa tätä eikä salaile asioita tämän jälkeen.

En usko että on pettämisestä kyse. Vaan omasta mielenrauhasta ja omista jutuistaan. Niitäkin kun saa olla perisuhteessa. Pelit,kaverit ynnä muut.

Äänestä
  • Vähän veikkaan, että mies ei kovasti ihastu, jos yrität kaupata itseäsi mukaan hänen menoihinsa. Niin kuin joku tossa neuvo. Koska te ette näköjään oikeastaan edes tunne toisianne ja asutte kuin kämppikset, niin mä kyl ehdottaisin et alkaisit kattelee itelles uutta miestä ja kämppää. Ei tollanen oo pidemmän päälle mikään onnellinen PARIsuhde. Ja ehkä se maisemanvaihdos avaa myös ukon silmät jos se sua niin kovasti rakastaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minua vai mitä vit...a?????? kirjoitti:

Kerronpa vähän taustaa, että asia selventyisi paremmin. Olemme seurustelleet kohta 2 vuotta. Kihloihin mnetiin viime jouluna. Mies asui ulkomailla, ei kaukana pohjoimaissa kuitenkin. Puolitoista vuotta oltii kaukosuhteessa, kumpikin reissasi edes takas ja puhelinlaskut oli pilvissä. Kaikki oli tosi suloista, eihän meillä ollut arkea lainkaa, pelkkää juhlaa vaan kaikki tapaamiset. Kesän alussa muutti takas Suomeen ( puhutaan siis suomalaisesta miehestä, työn perässä vain lähtenyt)suoraan mun luokse.

Muutto sujui helposti, työnantajakin pysyi samana. Aika nopeasti arki tulikin vastaan, töihin, kotiin, töihin, kotiin, sitä normaalia elämää.

Nyt tämän syksyn aikana hänelle on tullut luonnollisesti omia menoja. Ihan normi juttuja, fudismatsia kundien kanssa, sulkista, korista, keilailuja ja kaljottelua. Yöksi löytänyt joka tapauksessa kotiin.

Viime perjantaina soittelin vielä töissä ollessani,josko mentäis mun kavereiden luokse iltaa istumaan. Hän ei jaksanut lähteä, halusi mennä raskaan työviikon jälkeen kotiin nukkumaan. Ok, minä menin ja kun yöllä tulin, herra ei ollutkaan kotona, eikä ollut töiden jälkeen käynytkään. Olin jo nukkumassa, kun ovi kävi.

Lauantai aamuna lähti jo kymmenen aikaan joka lauantaisiin peliharrastustensa pariin. Heräsin valmiiksi huonolla tuulella.
Lauantai on meidän ainoa yhteinen vapaapäivä. Ehkä yks viikonloppu 6 vk:ssa mulla on myös sunnuntai vapaa. Ollaan puhuttu että kun pelejä on kaksi kertaa viikossa, josko jättäisi joka toisen lauantain välii, että olis edes joskus yhteinen vapaa. Viime lauantai oli kolmas peliviikonloppu putkeen.

Mä otin koiran ja lähdin pitkälle lenkille. Kaveri soitteli matkalla ja pyysi pihatalkoisiin ja lompsittiin koiran kanssa sinne. Herra soitti kahden aikoihin, että oli tulossa kotia ja kyseli missä mä oon. Kerroin olevani sellaisten ihmisten kanssa, jotka haluaa viettää aikaa vapaapäivänä munkin kanssa, enkä muuta sitten sanonutkaan.
Tultii väsyneenä illalla kahdeksan aikaa kotiin, ei näkynyt herraa eikä vastaillut puheluihinkaan. Kotiutui varmaan 2 promillen humalassa joskus aamu yöstä. Sunnuntain aamusta eipä paljoa keskusteltu, lähdin puolistapäivin töihin.

Eilen tulin vasta kuuden hujakoilla töistä, herra oli juuri lähdössä koiran kanssa lenkille. Sanoin että lähden mukaan, äkkiä vaan vaihdoin vaatteet. Koko kävelylenkin ajan miehen puhelin piippaili teksiviestejä, ja ihmettelin onhan jollakin asiaa, miks ei soita. Kun tultiin kotia takas, kääntyi eteisessä ja sanoi lähtevänsä huoltoasemalle tankkaamaan autoa. Saman tien herätyskellot kyll hälyytt, että mistäs nyt tuulee. Tankkausmatka kesti tunnin, ja asutaan Helsingin keskustassa. Ihmettelin tankkauksen kestoa, johon kertoi samalla matkalla käyneen lipputoimistossa kyselemässä lauantaiseen konserttiin lippuja johon on veljensä kanssa menossa. Tämä asia oli jo aikaa sitten tiedossa, ei siis tullut yllätyksenä. Kyseessä on joku "hevibändi" ilmoitin jo alkutekijöissä, että musiikki ei minun makuuni.

Puhelin jatkoi piipatustaan ja jälleen kerran asiaa kysyessäni vastasi, että Kalle se viestittelee, auto juttuja vaan ja lukikin viestin ääneen. En ole kuulutkaan Kalle nimisestä kaverista ja sanoikin sen olleen vanha kaveri ja kun hän on ollut ulkomailla, ei ole ollu tekemisissä vuosiin.

Herra meni nukkumaan ja mua jotenkin jäi asia vaivaamaan. Mä tein jotakin tosi törkeetä,luin herran tekstarit. Omaksi puollustuksekseni kerron, että on herra myös kerran lukenut mun puhelimien läpi. Tosin mua se ei haittaa, lukekoon vaikka joka päivä, siellä ei ole mitään sellaista mitä hän ei saisi teitää.

Tämä Kalle, oliko se sitten Kalle kun ei ollut kuin numero.Joka tapauksessa hänelle oli lähtenyt viesti, "soitan kun pystyn, muija tuli just himaan"
Päiville oli lähetetty viesti, "liput tilattu ja portit avataan klo 19"
Ellu oli lähettänyt viestin, jossa pyydettiin bisselle. En enempää lukenut, tukka nousi pysttyn ja painelin suoraan makuuhuoneeseen, sytytin valot ja vetäsin peiton pois päältä ja vaadin selitystä.

Selitys oli että Kallen kanssa on sellaisia juttuja joita mä en halua kuulla.
Päivin on vanha kaveri vuosien takaa (olin toki kuullut nimen aikaisemmin, mutta en ole tavannut)ja ei halunnut kuulemma pahoittaa mun mieltä, kertomalla että että tämä Päivikin lähteen veljensä lisäksi konserttiin.

Ellu on joku vanha tuttu joka on yllätteän kuullut että herra on muuttanut takas suomeen ja soittanut pyytäen kaljalle, mutta ei ollut kuulemma mennyt.

Mulla on sellainen fiilis että mua on pettty. Mä en meinaa nyt mitään fyysisiä pettämisiä, voihan noi kaikki olla tottakin mutta mun seläntakana kuitenkin vehkeilty ja jätetty asioita kertomatta. Luottamuksen voi pettää muutenkin kuin fyysisellä pettämisellä.

Vai oonks mä vaan joku tiukkapipo joka näkee ja epäilee kummituksia joka paikassa? Onks nää kaikki uudet "vanhat" kaverit, jotka paluumuuton myötä putkehtaneet esiin, niin salaisia, ettei mulle voi kertoa vai mikä on.

Toki uskollisuudesta ollaan puhuttu ja hän henkeen ja vereen puhuu uskollisuuden puolesta. Eli petä hän ei, jos niinkin ihmellisesti kävisi, että olisi uutta pykälässä, ilmoitaa ja eroaa ennen kuulemma, niin kuin herrasmies tekisi. Me ollaan kuitenkin aikuisia ihmisiä 30-40 välissä, ei tässä eilisen teeren poikia olla kumpikaan.
Luonnolisesti rakastunut kun olen, sitä tietysti haluaa sulkea silmänsa ja uskoa toisesta vain pelkkää hyvää.

Ihminen saa olla hullu, mut tyhmä ei. Ja mietin oonks mä nyt tyhmä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu