Huoltoteknikko

Kuinka paljon huoltoteknikko saa palkkaa? Kertokaa myös esim. toimiala, työkokemus alalta, ikä ja työskentelyajat ja oletteko samassa paikassa vai liikutteko paikasta toiseen ja jos liikutte niin kuinka paljon tulee kilometrejä vuodessa?. Hyvät ja huonot puolet työstä?.
1012483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

saa palkkaa 1900-2400 eur/kk plus ylityökorvaukset ja päivätahat plus km-korvaukset.

Äänestä
  • Osaatko sanoa että kuinka paljon huoltoteknikoilla tulee kilometrejä vuodessa, itse olen kuullut että saattaa joissakin tehtävissä tulla 50tkm siis työ omat ajot yhteensä.

    Äänestä

Riippuu ihan firmasta, työnkuvasta ym. asioista.
Huoltoteknikkoina työskentelee henkilöitä jotka eivät ole koulutukseltaan teknikoita, heidän ansiotasonsa ei liene samaa luokkaa kuin itselläni.

Itse olen vanhempi tekun käynyt teknikko ja teen huolto-, myynti- sekä pieniä projektitöitä omalla alueellani, pääosin kyllä huoltotöitä.
Minulla on kk-palkka provikat päälle. Vuosiansiot ovat pyörineet 40 - 50 tEur, ei nyt hyvin mutta toimeen tulee.

Äänestä
  • Olen aina ihmetellyt, kuinka teknikoiksi nimetään ihmisiä, jotka eivät ole teknikoita.

    Jos ryhtyisin käyttämään lääkärin titteliä ilman lääkärin koulutusta puuttuisi joku taho siihen oitis!

    Äänestä

  • kuitenkaan.... kirjoitti:

    Olen aina ihmetellyt, kuinka teknikoiksi nimetään ihmisiä, jotka eivät ole teknikoita.

    Jos ryhtyisin käyttämään lääkärin titteliä ilman lääkärin koulutusta puuttuisi joku taho siihen oitis!

    Meillä teknikko on insinöörin vakanssilla, siis vaikka on teknikko. Insinöörinä luonnehtisin teknikoin työntekoa siten että koulutuksen ero näkyy työn tuloksissa. Teknikko on askeleen lähempänä tee-se-itse miestä. Raportointi-, neuvottelu- ja kommunikointitaidoissa on aika pahoja puutteita. Tarkkaavaisuutta sais olla lisää.

    Äänestä

  • øøøøøøøøøøøøøøøøøø kirjoitti:

    >Insinöörinä luonnehtisin teknikoin työntekoa siten että koulutuksen ero näkyy työn tuloksissa. Teknikko on askeleen lähempänä tee-se-itse miestä.

    Juu, tiedän tilanteen. Ja siksi olenkin palkannut teknikoita,koska he ovat hyödyllisempiä kuin insinöörit. Maksan heille lähes insinöörin tasoista palkkaa, koska työtaidoiltaan ja ajattelykyvyltään ovat käytännöllisempiä ja järkevämpiä kuin liian teoreettiset,ja jos nyt sanon ilman turhaa diplomatiaa: tyhmät insinöörit.

    Äänestä

  • Henkilöstön rekrytoija kirjoitti:

    en suuremmin eriarvoisuutta lietsomatta ainakin meillä yhden teknikon töiden korjailuun tarvitaan useampaa insinööriä. Teknikko on ihan hyvä omalla osaamisalueellaan ronkkimaan vehkeitä, mutta ei sellaisen työn tekemisessä josta teknikolla ei ole muuta kuin oma puolittainen ajatus. Meillä erään teknikon tuunnittelutyön laatu on ajoittain tee-se-itse -miehen tasolla. Messujen kiertäminen yleensä onnistuu teknikkoa vähäisemmälläkin koulutuksella. Entisaikainen tehtäväjako jossa teknikko taso työskenteli laitteiden parissa ja insinöörit suunnittelivat oli oikein hyvä. Suunnittelusta poistuu paljon vaiheita kun ei tiedä mitä ja miten pitäisi tehdä. Jos unohtaa puolet suunnittelun lähtökohdista niin eipä ole ihme että lopputulos on yksinkertainen.

    Äänestä

  • Korjaileva inssi kirjoitti:

    Monesti tämä on myös henkilökysymys. Meillä on teknikko esimiehenä ja hänellä on alaisenaan parikymmentä insinööriä ja diblomi-insinööriä ja hyvin menee. Teknikkokoulutus oli myös esimieskoulutus, joten tehtävänjako, jossa teknikko johtaa ja vetää suuria linjoja ja insinöörit miettivät yksityiskohtia toimii oikein hyvin.

    Olen myös törmännyt tapauksiin, joissa insinööri on esimiestehtävissä, joita ennen hoiti teknikko. Voin kokemuksesta sanoa, ettei se aina niinkään päin kovin hyvin onnistu...

    Äänestä

Riippuu ihan siitä onko minkälainen koulutus ja esim. jos tulee päivärahoja ja kilometrikorvauksia.

Itse olen huollossa töissä, mutten omaa teknikon koulutusta. Palkka n. 2600€/kk. Mitään lisiä ei tule kun ei ole liikkuva työ.

Äänestä

Heips
Olen työssä tarkkuusmittalaitteiden huollossa ja kalibroinnissa, joka on globaalia toimintaa.Työhön liittyy lisäksi varaosamyyntiä, koulutusta ja etäneuvontaa Työkokemukseni on
15 v ja palkka (päivätyö) n. 2300 €. Voipa siis sanoa ettei työtäni paljon arvosteta ainakaan yrityksen sisällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Unknown kirjoitti:

Kuinka paljon huoltoteknikko saa palkkaa? Kertokaa myös esim. toimiala, työkokemus alalta, ikä ja työskentelyajat ja oletteko samassa paikassa vai liikutteko paikasta toiseen ja jos liikutte niin kuinka paljon tulee kilometrejä vuodessa?. Hyvät ja huonot puolet työstä?.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu