Yritin, painotan sanaa yritin, kuunnella eräänä iltana radion kanavilta Giuseppe Verdin oopperaa Rigoletto mutta valitettavasti on rehellisyyfen ja totuuden nimissä sanottava, että kyseinen italialaisen oopperataiteen tuote ei epäprofessionalistitiseen sävellystekniikkansa flirttailussaan ja suuria massoja ja kansanjoukkoja kosiskelevassa retoriikassaan ainakaan minuun tehnyt suurta vaikutusta nautintoindeksini korostaessa sinfonista orkesteridraamaa, saksalaista kontrapunktista ajattelua, musiikidraamallista logiikkaa, yhteneväisyyttä, ja jatkuvuutta potpurrimaisten sävelketjujen sijaan, sinfonistaq arkkitehtuuria ja laajamittaisten muotorakenteiden edellyttämää muototajua hajanaisesta konseptiosta kärsineessä karusellimaisessa sirkustaidetta muistuttavassa tivolirivolioopperasillisalaatissa jossa jopa kadensiaalisten perusfunktioiden bongaaminen ja tiedostaminen alitajuisesti kävivivät hermoilleni teoksen perin yksinkertaisesta harmonisesta rakenteesta huolimatta jossa rohkeasta ja rehevästä soinnunkäytöstä ei voi juuri puhua samana päivänä kuin saksalaisen ooppera-ja musiikiikulttuurin parhaiden edustajien ajattomista saavutuksista kuten Schubertin ja Deliusin seriöösistä syvällisestä vakavuudesta ja dramaattisesta kiihkeydestä ja uskottavuudesta, melodisen lumovoiman ja lyyrisen lämmön ohella.
Verdin Rigoleton kuunteluyritys
6
261
Vastaukset
- 9658746
ja schubertin alfonso ja estrella ovat selkeästi parempaa musiikkia kuin verdin la traviata, vaikka eivät ole edes säveltäjiensä absoluuttisia huippuja, kun taas la traviataa sellaisena verdin tapauksessa pidetään.
- stahanov
Sävelsikö Schuffe oopperoitakin? Uusi tieto minulle.
- pasifistinen pakana
stahanov kirjoitti:
Sävelsikö Schuffe oopperoitakin? Uusi tieto minulle.
Sävelsi kuin sävelsikin fragmentiksi jääneiden yritelmien ohella lukuisan määrän näyttämöteoksia, sillä tuohon aikaan oli varsin tavallista, että säveltäjä kuin säveltäjä toivoi saavuttavansa nopeimmiten taloudellista vaurautta, mainetta ja kunniaa menestyneenä oopperasäveltäjänä, joksi niin moni onnenonkija haaveili tulevansa nopeinta mahdollista reittiä ja tiedetään Joseph Hüttenbrennerin kehoittaneen veljeään Heinrichia kirjoittamaan libreton Schubertille, jotta tämän nimi tulisi tunnetuksi kaikkialla maailmassa menestystä seuraavan maineen ja taloudellisen hyvinvoinnin vanavedessä. Kenties Schubertin viimeiseksi jäänyt oopperaprojekti der graf von Gleichen olisi saattanut saavuttaa yleisön suosion libretistin ollessa paremmin perillä siitä kuinka dramaturgisesti onnistunut oopperalibretto kirjoitetaan kuin edelliset työn alla olleiden teoksien yhteydessä saattoi olla tavallista joitakin onnistuneita poikkeuksia lukkuunottamatta
- stahanov
pasifistinen pakana kirjoitti:

Kovin ovat unhon yöhön jääneet. Syystä vai suotta, se jääköön kuultavaksi. Vaan tokkopa oopperoitaan kovin taajaan missään päin maailmaa esitetään.
- Huomautus
Tuo genetiivi kuuluu olla "Rigoletton" eikä Rigoleton.
- Prolekofjev
Kuunteles vielä kerta. Verdi on Mozartin jälkeen oopperan suurin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3207600Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1761853
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j561181Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019