Minä olen kontekstualisti ja siten rakennan omat konseptioni jengini kanssa ja käyn millaista diskurssia haluan ja millä termeillä haluan.
Klasari on meille suurin piirtein sama kuin absoluuttinen tai puhdas musa, siis omaehtoinen, itseriittoinen ja autonominen genre jota eivät kahlitse ulkopuoliset merkitykset, epiikka, sanat tai kuvat, edes lyyrinen runous, ja joka ei symboloi mitään eikä referoi itsensä ulkopuolelle. Sen kuunteleminen on vain yksi aspekti säveltämisen, sovittamisen, tulkitsemisen ja analyysin ohella. Näihin aspekteihin liittyy sitten, jos asiaa halutaan psykologisoida, tilanteesta riippuen kognitiivisia, emptionaalisia, älyllisiä ja kulttuuriaspekteja, mutta ennen kaikkea esteettisiä - jotkut sanovat "kauneutta", mutta on muistettava että nyyhkykauneuden lisäksi on jotain kestävämpää: abstraktia kauneutta.
Konsertot , sonaatit, sinfoniat ja jousikvartetot ovat esimerkkejä kunnon musasta. Bartokin Musiikkia jousille, lyömäsoittimille ja celestalle on jo rautainen esimerkki jo nimensäkin puolesta.
Sitten on muita genrejä jotka ovat etäämpänä puhtaasta musasta, kuten uusi pienimuotoinen brassikama ironisine sanoituksineen ja moderneine rakenteineen, melodioineen, harmonioneen ja rytmeineen, tai huippupostbop-tavara, joka on äärimmäisen vaativa, sanaton laji.
Pyppytavara, flooopperat, liedit ja sotilamarssit olemme jättäneet taaksemme. Joka hakee visvaa valuvaa patetiikkaa, säälittäviä ihmiskohtaloita, koppalakkilättäjalkojen sankaruutta, hervotonta nussimista, uljasta Suur-Suomea, pistämätöntä spedehuumoria tai Hiroshoman urheaa ydinpommitusta, ei sitä puhtaasta musasta löydä.
Klasari on meille suurin piirtein sama kuin absoluuttinen tai puhdas musa, siis omaehtoinen, itseriittoinen ja autonominen genre jota eivät kahlitse ulkopuoliset merkitykset, epiikka, sanat tai kuvat, edes lyyrinen runous, ja joka ei symboloi mitään eikä referoi itsensä ulkopuolelle. Sen kuunteleminen on vain yksi aspekti säveltämisen, sovittamisen, tulkitsemisen ja analyysin ohella. Näihin aspekteihin liittyy sitten, jos asiaa halutaan psykologisoida, tilanteesta riippuen kognitiivisia, emptionaalisia, älyllisiä ja kulttuuriaspekteja, mutta ennen kaikkea esteettisiä - jotkut sanovat "kauneutta", mutta on muistettava että nyyhkykauneuden lisäksi on jotain kestävämpää: abstraktia kauneutta.
Konsertot , sonaatit, sinfoniat ja jousikvartetot ovat esimerkkejä kunnon musasta. Bartokin Musiikkia jousille, lyömäsoittimille ja celestalle on jo rautainen esimerkki jo nimensäkin puolesta.
Sitten on muita genrejä jotka ovat etäämpänä puhtaasta musasta, kuten uusi pienimuotoinen brassikama ironisine sanoituksineen ja moderneine rakenteineen, melodioineen, harmonioneen ja rytmeineen, tai huippupostbop-tavara, joka on äärimmäisen vaativa, sanaton laji.
Pyppytavara, flooopperat, liedit ja sotilamarssit olemme jättäneet taaksemme. Joka hakee visvaa valuvaa patetiikkaa, säälittäviä ihmiskohtaloita, koppalakkilättäjalkojen sankaruutta, hervotonta nussimista, uljasta Suur-Suomea, pistämätöntä spedehuumoria tai Hiroshoman urheaa ydinpommitusta, ei sitä puhtaasta musasta löydä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Älä ylennä klassista musiikkia. Voi olla, että klasarimusan piirteet miellyttävät juuri sinua, mutta yleisesti populaarimusiikki on suositumpaa kuin klassinen.
Ja kuinka niin klasari ei referoi itsensä ulkopuolelle? Bachin koko tuotanto oli kristillistä sanomaa. Mozartin Requiemia unohtamatta...
Mitä tarkoittaa käyttämäsi termi "abstrakti kauneus"? Ihan yleisenä neuvona sanon, että omakeksimät termit olisi hyvä määritelläkin.
Ammattilainen saatat olla, mutta ala jäi mainitsematta. Ei taida kuitenkaan musiikki olla?
Ihan vaan tiedoksesi, jos et ole jo aiemmista kirjoituksistaan huomannut. Ei edes sanankäyttäjänä mikään virtuoosi, vaan oman sekavan ilmaisunsa ympärillä pyörivä suoltaja, jolle alatyyliset ilmaisut nussimisineen yms. ovat luonteenomaisia. Ei kannata noteerata enempää.
Loogisesti minun lähtökohdistani, koskien sinun mainitsemiasi tekeleitä ja säveltäjiä: Bach ei teknisestä taituruudestaan huolimatta ole minun maailmassani mikään erityinen kuvatus, joskin yksi Goldberg-variaatio on hyvä, mutta G-variaatiossahan EI OLLUTKAAN sitä musan ulkopuolista uskontoa tunkemassa mukaan, joten tulos on sen mukainen, raskas, kömpelö ja kuiva köntsä. Mozart requiemeineen ja muineen jääköön yhtä lailla omaan vähäpätöiseen arvoonsa.
Jos pitäisi valita niin ehdottomasti perse. Tuo klasriporukka on koulutettu idiooteiksi. Ne pyrkivät edelleenkin käyttäytymään kuin 1800-luvun pedofiliaan ja homoiluun syyllistynyt sukurutsattu aatelisto. Se paska ei enää mene läpi. Vähän eloa meininkiin. Klasa näyttää olevan pelkästään epäluovan ja heikkoälyisen pikkulauman harrastus.
Kaikki tietää että nämä Michael Jacksonit ja Elton Johnit säveltävät saadakseen rahaa ja päästäkseen leikkimään pikkupoikien perärei'illä. Ei siinä toiminnassa mitään luovuutta tai älyä haeta vaan pelkkää peräreiän taikaa.
Pyppymusiikki siis kuvaa paitsi harvinaisen hyvin tätä mölyä itseään myös motiivia sille miksi sitä sävelletään. Sikäli tietysti se on tarkoitustansa palveleva lajike.