mielialan vaihteluista...

On kokemusta tuosta samasta ongelmasta, ja tiedän että sillä voi olla tuhoisat seuraukset. Minulla tämä ilmenee samalla tavalla, olen hyvällä tuulella ja viiden minuutin päästä kaikki voi olla ihan päin puita. Ilman mitään hyvää syytä. Enkä tiedä mistä tämä johtuu ja se on sinänsä aika ahdistavaa kun kukaan ei oikein voi ymmärtää paitsi tietysti sellainen ihminen joka on kokenut saman. Toisaalta pelottaa aloittaa esim. seurustelua kun ei tiedä miten toinen siihen asiaan suhtautuu, toisaalta se on kuitenkin osa minua enkä voi sille mitään. Yritän parhaani mukaan aina toiselle selittää tämän asian mutta harva sitä ymmärtää... Ei ole helppoa!

Kiitoksia vastauksistanne! Ei siis kovin hyvältä näytä omalla kohdallani. Tässä tapauksessa ei liene väärästä lääkityksestä kyse, vaikka mistä sitäkään koskaan tietää... Ehkäpä sen puutteesta? Tulevaisuudesta en tiedä, mutta toisaalta tuntuu, että en haluaisi vielä luovuttaa, vaikka toisaalta tiedän, että ihminen ei muutu pienessä hetkessä, eikä ainakaan ilman omaa halua. Kävelen siis eteen päin tätä siltaa, ilman kaiteita, toivoen, etten siltä putoa... =(

Minäkin olin melkein 20v naimisissa epävakaa persoonan kanssa. Siitä ajasta söin mielialalääkettä 15v jännityspäänsärkyyn/neuroosiin. Viime kesänä lopulta erosin vaimon uskottomuuden takia ja se tapahtui viekä useasti. Päänsäryt ja neuroosit loppui siihen paikkaan ja nyt on todella hyvä olla. Velipoika joka oli psykiatrian erikoislääkäri kertoi useasti vaimostani kun kysyin. Ja kyllä hän oli täysin oikeassa.
Välillä minä olin maailman ihanin puoliso ja kohta olin täysi paska joka ajattelee vain itseään.
Ajattelin monta kertaa,että tollaisen ihmisen kanssa en aio viettää loppuikää,mutta kun meillä
on 3lasta nyt 20,18,15v. Ratkaisu oli helppo jo lapsienkin takia.
Kasvoilta ja kropaltaan tosi kaunis, mutta pää
tyhjää täynnä.
ps. Että elämä voi ollakin ihanaa ilman neurooseja

Kuulostaa melko tutulta. Kun mennään alaspäin, pudotus on jyrkkä ja saattaa tulla itsetuhoisiakin ajatuksia. Meidän suhteessa elettiin oikeastaan alusta asti tuollaisessa tilanteessa, välillä kaikki oli ihan loistavasti ja sitten yhtäkkiä ei, pienikin vastoinkäyminen saattoi muuttaa kaiken. Yleensä taustalla on varmaankin jokin mielenhäiriö. Tässä tapauksessa kyse oli puolisoni lapsuudesta. Hän käsitteli näitä vaikeita asioita syömisen kautta ja hänellä oli siitä johtuen eräänlainen syömishäiriö. Hänen tapauksessaan apua oli saatavilla, lääkitys ja puhuminen ovat auttaneet ja meidän elämä on paremmalla tolalla. Itselläni helpotti siinä vaiheessa, kun huomasi, että toisen mielialan vaihtelut eivät johtuneetkaan mun virheistä tai tekemisistä, niihin ei yksinkertaisesti voinut mitenkään vaikuttaa. Puolisonikin piti käydä ihan pohjalla, ei jaksanut edes sängystä nousta, hän saattoi nukkua lähes vuorokauden ympäri. Sieltä on nyt kavuttu pienin askelin ylöspäin, välillä on tullut takapakkiakin mutta sitten on taas suunta käynyt parempaan. Ennen hoidon aloittamista riitamme saattoivat olla tosi hurjia, tavarat lentelivät yms. Ennen pohjakosketusta olimme jo todella "rikki" ja suhteemmekin olisi voinut olla vaakalaudalla. Onneksi pohjakosketuksen jälkeen tilanne on vain oikeastaan lähentänyt meitä ja kamalat riidatkin ovat loppuneet, nykyään se on sellaista normaalia nahistelua.

Mun neuvoni on, että miehen pitäis hakea ammattimaista apua, kotipaikkakuntanne terveyskeskuksessakin osataan varmaan auttaa, meidän tapauksessa oli apu ainakin asiantuntevaa. Ihmismieli on ihmeellinen, paljon ei tarvi olla pielessä, kun jo koko monimutkainen kokonaisuus kärsii. Usein kumppanilta vaaditaan melkoista henkistä jaksamista mutta pitää ajatella, että ei sillä toisella varmasti ainakaan yhtään helpompaa ole, hänhän se sairas on! Monesti olisi ollut helpompaa kävellä ovesta ulos ja ei tulla koskaan takaisin. Mutta olisiko se todella ollut hyvä ratkaisu? Jokainen tilanne on tietenkin erilainen ja yleispätevästi ei varmaankaan voi antaa ohjeita. Joskus voi olla parempi erota, molempien kannalta. Voihan käydä niin, että tilanne kärjistyy ja tapahtuu jotain peruuttamatonta. Tai jos omat voimat eivät vain yksinkertaisesti riitä, silloin pitää ajatella omaakin terveyttään...

Tässä jotain ajatuksia ja esimerkki todellisesta elämästä. Muuta en osaa sanoa kuin että tsemppiä ja voimia teille, vaikeina aikoina rakkaus auttaa jaksamaan, sillä selviää monista ongelmista.