Olen seurustellut miesystäväni kanssa hieman yli vuoden verran. Alunperin aloitin seurustelun hänen kanssaan koska hän kertoi että haluaa vakinaisen parisuhteen, lapsia, kodin jne. Lapsista puhuimme aika alkuvaiheessa kun halusin varmistaa että onko se edelleen se mitä hän elämässään haluaa esim. parin vuoden seurustelun jälkeen. Hän vastasi että hän voisi tehdä lapsia kanssani vaikka heti.
Aikaa kului ja kesällä aihe tuli taas esille ja tällä kertaa olikin sitten toinen ääni kellossa. Hän asui koko kesän ulkomailla, työstä johtuen ja samalla reissasi lomatarkoituksessa ympäriinsä. Vastaus oli siis tällä kertaa se että "jaksatko hoitaa sitä lasta? Ja että ei hän oikein tiedä koska se rajoittaa niin paljon hänen vapaa-aikaa ja liikkumista." Oli hieman ymmälläni ja vastasin, että lapsesta pitää toki molemman huolehtia, ei jaksaminen ole ainoastaan minun eli äidin vastuulla.
Nyt olen sitten yhdeksännellä viikolla raskaana. Miesystäväni oli hieman hämillään kerrottuani asiasta, silti sanoi että se on ihan hyvä asia. Seuraavana päivänä mieli oli taas muuttunut. Tällä kertaa hän murehti että hänen elämä on ohi, hän ei pääse mihinkään enää vapaasti. Itse en ymmärrä alkuunkaan hänen itsekkäitä kommentteja. Enhän minäkään pääse enää mihinkään kuten ennen, mutta sisäistän asian enkä tee siitä numeroa. Ei elämä tähän kuitenkaan pääty.
Tällä viikolla, sain puhelimessa häneltä sen käsityksen, että hän haluaa asua eri osoitteissa ja syytti minua, että ei voi asua minun kanssani, koska olen mahdoton. Ehkä olen tiukka tietyissä kotiin liittyvissä asioissa (ihan normaalia kaikilta naisilta), mutta enemmän epäilen tässä olevan takana sen että hän ei halua sitoutua minuun ja lapseen, eli perheeseen. Hän haluaa asua toisella paikkakunnalla ns. sinkkuna ja käydä joskus viikonloppuisin leikkimässä isää.
Tilanne huolestuttaa minua todella, en halua että hän käyttää minua tekosyynä eroon. Raskausaika pitäisi olla onnellista aikaa, mutta itse olen lähinnä stressaantunut tästä tilanteesta.
Jos hän ei todellakaan halua yhteistä elämää minun ja lapseni kanssa haluan täyden yksinhuoltajuuden ilman mitään tapaamisoikeuksia. Onko tämä mahdollista?
Aikaa kului ja kesällä aihe tuli taas esille ja tällä kertaa olikin sitten toinen ääni kellossa. Hän asui koko kesän ulkomailla, työstä johtuen ja samalla reissasi lomatarkoituksessa ympäriinsä. Vastaus oli siis tällä kertaa se että "jaksatko hoitaa sitä lasta? Ja että ei hän oikein tiedä koska se rajoittaa niin paljon hänen vapaa-aikaa ja liikkumista." Oli hieman ymmälläni ja vastasin, että lapsesta pitää toki molemman huolehtia, ei jaksaminen ole ainoastaan minun eli äidin vastuulla.
Nyt olen sitten yhdeksännellä viikolla raskaana. Miesystäväni oli hieman hämillään kerrottuani asiasta, silti sanoi että se on ihan hyvä asia. Seuraavana päivänä mieli oli taas muuttunut. Tällä kertaa hän murehti että hänen elämä on ohi, hän ei pääse mihinkään enää vapaasti. Itse en ymmärrä alkuunkaan hänen itsekkäitä kommentteja. Enhän minäkään pääse enää mihinkään kuten ennen, mutta sisäistän asian enkä tee siitä numeroa. Ei elämä tähän kuitenkaan pääty.
Tällä viikolla, sain puhelimessa häneltä sen käsityksen, että hän haluaa asua eri osoitteissa ja syytti minua, että ei voi asua minun kanssani, koska olen mahdoton. Ehkä olen tiukka tietyissä kotiin liittyvissä asioissa (ihan normaalia kaikilta naisilta), mutta enemmän epäilen tässä olevan takana sen että hän ei halua sitoutua minuun ja lapseen, eli perheeseen. Hän haluaa asua toisella paikkakunnalla ns. sinkkuna ja käydä joskus viikonloppuisin leikkimässä isää.
Tilanne huolestuttaa minua todella, en halua että hän käyttää minua tekosyynä eroon. Raskausaika pitäisi olla onnellista aikaa, mutta itse olen lähinnä stressaantunut tästä tilanteesta.
Jos hän ei todellakaan halua yhteistä elämää minun ja lapseni kanssa haluan täyden yksinhuoltajuuden ilman mitään tapaamisoikeuksia. Onko tämä mahdollista?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tätä ei oikein voi kommentoida ennen kuin tietää pettikö ehkäisy vai päätitkö hankkia lapsen jättämällä ehkäisyn pois.
et voiko saada täyden yksinhuoltajuuden ilman mitään tapaamisoikeuksia. En ihan ymmärrä, meinaatko että sitä kysytään silloi, kun yksinhuoltjuudesta päätetään? Lue kysymys ja yritä vaikka vastata siihen!
Oma vastauseni: Soita sossuun, vaikka toisen paikkakunnan tai jotain ns. nimettömänä, ja kysy sieltä!
Omakohtainen kokemukseni: Sain yksinhuoltajuuden, lapsen isäkään ei laittanut hanttiin, voisin kuvitella että oikeuden kautta isä voi hakea yhteishuoltajuutta ja tapaamisoikeuksia.
Itse olin meillä toista mieltä myös tapaamisjutuista, ja sossukin yritti saada vain miehen tahdon läpi, loppujen lopuksi sanoin yksinkertaisesti ei, silloin sossun muija sanoi, että isä voi viedä sen halutessaan oikeuteen, sanoin vain, että niin voi! Mutta eipä tehnyt kuitenkaan niin!
Sillä juuri neuvoin nimettömänä soittaan johonkin muuhun sossuun kun omaan, että saa tiedon juridisista asioista, ei minullekaan kerrottu, että minulla on aina oikeuden päätökseen saakka oikeus päättää tapaamisista, kun oli yksinhuoltajuus! Että ne ämmät siellä voi olla jos jonkinlaisia, ja ajaa vain toisenpuolen etua =(
Ehkäisy ei pettäntyt kun sitä ei ollut. Lopetin kesällä pillerit ja miesystäväni kyllä tiesi sen, kerroin siitä hänelle heti. Hän sanoi ettei halua käyttää kondomia. Kävimme keskustelun aiheesta, ettei varmasti jäänyt epäselväksi että voin tulla raskaaksi. Kerroin myös oman kantani, että minulle se on ok jos näin käy. Jos olisin tiennyt miten hän tämän asian todellisuusdessa ottaa niin todellakaan se ei olisi ollut ok.
Tiedän että hän pelkää näin suurta sitoutumista, koska on aina ennen harrastanut ei niin vakavia suhteita ja naisia on ollut paljon. Olenkin sanont hänelle joskus, että ei aina kannata pelätä, kannattaa ajatella toisella tavalla, koska jos pelkäät koko ajan asiat ei varmasti onnistu kun et sitä itse halua, vaan pelkäät koko ajan pahinta. Sekin puhe meni näköjään seinille...
Hirveästi en myötätuntua voi sinulle osoittaa. Olet tieten tahtoen tehnyt lapsen sellaisen miehen kanssa, joka ei lasta halunnut elämäänsä ja oli ilmaissut ettei halua sitä vastuuta kantaa. Nyt kannat aikuisena naisena vastuun ja kasvatat lapsen hyvin. Kuvauksesi perusteella en usko että sinä saat tuosta miehestä lapsellesi isää mitenkään. Puheesi on tosiaan mennyt ihan seinille koska mies ei ole ollut asioista samaa mieltä.
Miehen kiristäminen ehkäisyn pois jättämisellä on raukkamainen teko. Suurin osa heistä ei kykene himoissaan kuitenkaan käyttämään sitä kondomia vaikka he eivät isäksi haluaisi tullakaan. Mies laskee sen varaan että saa pakotettua sinut aborttiin tai voi lähteä yksinkertaisesti kävelemään suhteesta jos vaimo tuleekin raskaaksi.
Vauvakuume on rankka juttu. Sillä on myös taipumusta saada naiset katsomaan maailmaa ruusunpunaisten silmälasien läpi: Mies muuttuu kunhan vauva on saatu alulle, pieni asunto venyy vastaan ottamaan lapsen, rahat mystisesti riittävät kunhan lasta vain rakastaa jne. Älkää hyvät naiset antako hormonienne viedä teitä kuin pässiä narussa tekemään typeriä ratkaisuja!
En todellakaan ole kiristänyt häntä missään muodossa. Olen kokeillut useanlaisia pillereitä, eikä mikään niistä minulle sopinut, joten päätin jättää ne pois ja asiasta keskusteltiin yhdessä. Eli korostan että asiasta puhuttiin pariinkin kertaan ja loppupeleissä asia ei tullut hänelle yllätyksenä kuten hän itse sanoikin. Asia tuli yhtäkkiä mutta ei yllättänyt.
Tottakai kasvatan lapseni ja huolehdin hänestä, mutta kyse onkin nyt siitä, että miesystäväni haluaa yhteishuoltajuuden hänen ehdoilla. Eli vauva-vaiheessa ei ota häntä itselleen ja minä hoidan ja valvon vauvan kanssa ja elän omilla tuloillani. Sitten kun lapsi on isompi ja omatoimisempi hän haluaa että lapsi on yhtäpaljon hänellä. Minusta tällainen ajatus on ihan metsästä . Itse olen sitä mieltä että hän on osa perhettä ja jos ei hänelle tällainen sovi niin on varmaan parempi ettei tule olemaan osana eikä arpana lapseni elämässä ollenkaan.
Mielestäni hän on todella väärässä ja itsekäs jos luulee voivansa valikoida ajakohdan milloin hänelle sopii olla lapselle isä. Itse joudun huolehtimaan lapsen kasvatuksesta, mikä todellakin on ok, en valita siitä yhtään, mutta hän haluaa sitten vaan viedä lasta huvipuistoihin ja olla sitä laatuaikaa yhdessä, ei tavallista arkea.
Eli onko siis mahdollista ettei hän saa tapaamisoikeuksia jos niin haluan?
Nimimerkille "Yks vain":
Ihmettelen tyyliäsi vastata kaikkiin avun huutoihin lynkkaavasti. Lakkaa kommentoimasta, jos sinulla on ainoastaan negatiivista sanottavaa. Oletko koskaan kuullut sanan "empatia"? Olen surullinen puolestasi, mikäli kommenttiesi ilkeys johtuu henkilökohtaisesta pahasta olosta tai muusta psyykkisestä vammasta tai ehkäpä siitä asperger-diagnoosista, mitä myös työnnät jokaiseen väliin.
Jokainen täällä tosissaan ongelmansa avaava kaipaa positiivista vertaistukea, mitä sinulta taitaa olla turha odottaa.
Osaan toki olla empaattinen mutta en kertakaikkiaan jaksa ymmärtää (nyt puhun ihan yleisellä tasolla) miten osa kanssasisaristani voi tehdä elämässään välillä kertakaikkisen typeriä päätöksiä. Vastuuta kyllä perätään isukilta mutta itse ei olla valmiita tekemään vastuullisia päätöksiä. Mennään vaan hormonimyrskyssä eteenpäin.
Minulla on toki lievä asperger jonka tiedän aiheuttavan suorapuheisuutta.
Älä kosta lapsellesi.
Suuri osa jopa suurin osa miehistä ottaisi mieluiten lapset vastaan 3-4 -vuotiaina. Äidit haaveilevat vauvoista, isät lapsista joiden kanssa voi jo tehdä jotain. Moni mies ei pidä vauvoja mitenkään ihanina. Meidän naisten on tätä vaikea ymmärtää, koska kropamme ja hormonimme yleensä toimivat niin että väkisin ihastumme vauvoihin. Tämä on nyt vaan realiteetti jonka kanssa on elettävä.
Lapsellesi voi olla tuosta "laatuaika" isästä iloa. Sen näet sitten käytännössä. Lapsellesi sinun ei tule kostaa isänsä tekemisiä. Hänellä on oikeus tavata isäänsä, vaikka hän ei pikkulapsiaikaan osallistuisikaan. Jos isän tapaamisesta seuraa enemmän murhetta kuin iloa niin keskustelette tietenkin isän kanssa niiden lopettamisesta.
Ajatuksesi siitä että kumpikin hoitaa lasta koko lapsuuden ajan tasapuolisesti on toki kannatettava . Se vaan ei tule toimimaan kuin tietynlaisten perhe-orjentoituneiden miesten kanssa.
Teidän kahden olisi pitänyt keskustella jo ennen pillereiden poisjättöä siitä millaisena te näättä lapsiperheen arjen ja rutiinit ja omat roolinne siinä. Sinulle olisi viimeistään siinä vaiheessa selvinnyt ettei suhteellanne ole tulevaisuutta ja ettei seksiä enää harrasteta jos mies ei kondomia käytä.
lienee tässä kohtaa luottamuksen puute. Mies on aiemmin vannonut haluavansa perheen ja lapsia => eipä haluakaan, mies on esittänyt olevansa sinut ehkäisyn poisjätön kanssa => ei olekaan kun huvit on huviteltu, tästä seuraavaan vauvauutiseen mies reagoi aluksi tukemalla=> seuraavassa hetkessä suunnittelee eroa ja tapaamisia oman mielensä mukaan. Tämä kaava ei näytä hyvältä, ja nimenomaan lapsen kannalta. En pidä isättömyyttä ihanteena, mutta vielä pahempaa on isättömyys jatkuvan päättämättömyyden, sanojen syömisen, lupausten pettämisen kautta. Se, että isä ei pysty ottamaan vastuuta hänestä on paljon helpommin käsiteltävissä kuin jopa aikuisikään jatkuva viha, syyllisyys (lapsi ajattelee herkästi että vika on tällöin hänessä), luottamuksen menetys (mahdollisesti kaikkiin aikuisiin) jne. Onko lapsen suojelu tällaiselta kohtelulta sinusta kostoa?
Itse en äitinä allekirjoita sitä, että hormonit ja luonto tekisi automaattisesti tehtävänsä. Lapseen kiintyminen ja hänen rakastamisensa (siis ei pelkkä hormonimyllerryksen aiheuttama vaaleanpunaisuus) ottaa aina aikansa. Mies alkaa rakastaa lasta toki myöhemmin, koska on tähän todellisessa kontaktissa vasta syntymän jälkeen. Mutta sekin vaatii lapsen hoitoa ja häneen tutustumista ihan alusta asti. Ei asiat mene niin, että lapselle tutustutetaan 3-4 ikäisenä tuntematon mies isänä/tuntematon lapsi miehelle ja kaikki onkin sitten yhtä iloa. Perhe-elämä nyt vain vaatii ihan tietoista orientoitumista, siitä ei pääse yli, ympäri eikä syömällä kakusta pelkät koristeet.
Ap:ta neuvoisin etenemään harkiten, yritä kannustaa miestä osallistumaan MUTTA pidä varasi. Tee selväksi (toki asiallisessa, perustellussa hengessä) miksi hänen suunnitelmansa ei käytännössä katsoen toimi. Yhteishuoltajuus olisi ensisijaisesti lapselle parhaaksi, ja usein mies osaa katsoa asiaa realistisesti vasta kun lapsi on syntynyt (=hänelle todellinen). Jos lapsen syntymän jälkeen näyttää siltä ettei näin tule olemaan, mieti yksinhuoltajuuden hakemista uudestaan.
En tiedä mikä meissä ihmisissä on vialla kun teemme elämämme tärkeimpiä päätöksiä juurikaan niistä keskustelematta. Yhdeksän kymmenestä täällä lapsiperheen parisuhde ongelmista valitelleista ei ole käynyt puolisonsa kanssa keskustelua ennen raskautta. Kumpikin toteuttaa omaa käsitystään perhe-elämästä ja kun nämä eivät kohtaa niin syytetään toista.
Kun mieheni 10-v sitten väläytti ensimmäisen kerran ajatuksen jälkikasvusta nostimme kissan pöydälle ja ruodimme asian läpi. Vertailimme käsityksiämme perhe-elämästä, lapsen rahoittamisesta, kasvatusperiaatteista, vanhempien rooleista jne. Lapsen tekoon ryhdyttiin vasta sitten kun oli löytynyt se kummallekin kelpaava kompromissi siitä miten perheen perustaminen hoidettiin. Kumpikin teki myönnytyksiä omista ehdoistaan lapsen ja parisuhteen parhaaksi.
Puhukaa ihmiset, älkää olettako! Suurin osa tällä hetkellä lapsentekoiässä olevista miehistä on saanut kotoaan mallin jossa isä osallistuu lapsiperheen arkeen vain vähän. Jos teillä äideillä on muunlaisia odotuksia niin teidän täytyy kertoa niistä puolisollenne. Jos hän ei ole valmis olemaan osallistuva isä on teidän vedettävä asiasta omat johtopäätöksenne. Joko etsitte uuden isäehdokkaan tai valmistaudutte kantamaan lapsen kasvatuksesta suuremman osuuden.
Tunnen kyllä empatiaa aloittajaa kohtaan, mutta olen aivan samoilla linjoilla 'yksi vain' nimimerkin kanssa.
Olen ihmetellyt aina tänne ilmaantuvia viestejä kyseisestä aiheesta, että miten siihen pisteeseen ollaan tultu. Vastata tähän on helppo, mutta asiana en sitä ymmärrä.
Ei siis mitään lisättävää.
Näitä samanlaisia tilanteita riittää joka päivälle...:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=690&posting=22000000039203692
saat täyden yksinhuoltajuuden pelkästään ilmoittamalla lastenvalvojalle, että et halua lapsellesi tunnustettavan. Se on niin yksinkertaista. Ilman tunnustusta miehesi ei ole lapsesi isä, ja sinä yksin päätät saako hän lapsensa tunnustaa vai ei. Siis jos ette ole naimisissa.
Tämä ei pidä paikkaansa. Myös mies voi vaatia isyyden tutkimista vaikka nainen ei sitä haluaisikaan. Ainoa poikkeus tähän on se jos pariskunta on naimisissa ja joku ulkopuolinen mies epäilee olevansa lapsen isä. Silloin hän ei voi nostaa isyyskannetta kun lapsi on syntynyt avioliitossa jos nainen ei tätä hyväksy.
mikäli lapsen vanhemmat ovat avioliitossa, sovelletaan lähtökohtaisesti isyysolettemaa. Tällöin lapsen isä on syntymän hetkellä äidin kanssa avioliitossa oleva mies. Kun isyys on määräytynyt isyysolettaman nojalla, se voi syrjäytyä vain aviopuolisoiden tai lapsen toimesta (vanhentumisajat huomioon ottaen) nostetulla kanteella eikä ulkopuolinen mies voi pätevästi tunnustaa isyyttään ennen kuin aviomiehen isyys on kumottu TAI MOLEMMAT aviopuolisot antavat suostumuksensa.
Isyyden määräytymisestä säädetään isyyslaissa 700/1975.
Tämä viesti ei ole oikeudellista neuvontaa. Lähettäjä I, ANAL ei ota vastuuta viestissä esitettyjen tietojen oikeellisuudesta.