Iltarukous

Kuului valitettavasti. En aio opettaa kenellekään sellaista pahuuden sanomaa.

eikä omilla lapsillanikaan kuulu.

Jo pienenä minulle optetettiin vanha rukous; levolle lasken Luojani...jne

Pienenä hoin sitä joka ilta tajuamatta mitä siinä oikeasti sanotaan.
Kunnes tajusin kuinka sairasta tekstiä se on ja aiheuttaa vain pelkoa lapsen mielessä.

Omille lapsilleni en ole opettanut mitään rukouksia.

Kuuluu myös aikuisuuteeni samoin kuin lapsuuteenikin.

Tottakai opetin lapsillenikin. Miksi pihtaisin ilmaista hyvää heiltäkään?

omista lapsista en tiedä. Asiasta pitää neuvotella tulevan puolison kanssa, mut kyllä mie oon sitä mieltä että sen vois ottaa iltarutiineihin... Ainaki ihan pienenä ja niin kauan kun rutiineja nukahtamiseen tarvitaan. Sen jälkeen se sit on sen lapsen oma asia lukeeko se sen rukouksen, mut se vois olla osa opetusta että se osaa sit itse päättää suhteensa kristinuskoon.

jonkun aikaa - esikouluiästä jonnekin vajaaseen kymmeneen. Kotini ei ollut uskonnollinen varsinaisesti.
Kun omat lapseni syntyivät, olin jo eronnut kirkosta, enkä sitä tapaa ole itse ylläpitänyt.

Mulla ei ole mitään erikoista asennetta, mikä estäisi rukoilemisen, mutta kun en itse usko, niin en ole pitänyt tyhjää tapaa yllä.

Omia lapsia ei ole. Tiiä sit tuleeko.
Mut jos sattuis vaik tulemaan jostain syystä (esim. et tulisin raskaaksi ihmeen kautta vähä niinkö Maria), niin voisin opettaakin. Vaikka eihän uskonto ole enää muodissa.

Pelkästään se, että meillä oli ala-asteella jotain rukoustuokioita ja virsien laulamista oli tarpeeksi järkyttävää.