En oikein tiedä, miten aloittaisin. Toivoisin kuitenkin saavani apuanne, sillä olen tämän asian kanssa sekaisin ja lohduton, epätoivoinenkin.Järkevä ja analyyttinen ihminen on menettänyt kaiken ongelmanratkaisukykynsä...Olen sokea ja harhailen pimeässä.
Eli ongelmana on mustasukkaisuus. Oma mustasukkaisuuteni, josta tiedän, ettei sille ole järkeviä perusteita. Se on ainoastaan epälooginen tunne, jota vastaan taistelen... Se vie tolkuttomasti energiaa ja liian usein ajatukseni kiertyvät vain sen ympärille. Se aiheuttaa ahdistusta, pahaa oloa ja alkaa jo näkyä väsymyksenä. Tiedän mustasukkaisuuden kourissakin, että sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa ja että ajatukseni ovat typeriä, mutta sekään ei auta. En tiedä, mikä auttaisi...
Minulla on ihana mies. Olen puhunut hänelle näistä tunteistani ja yrittänyt, etten kaataisi mustasukkaisuuttani hänen niskaansa, vaan sen yllättäessä pystyisimme puhumaan sen pois. Se toimii ja mieheni on suunnattoman ymmärtäväinen ja lähinnä huolissaan tästä yllättäen paljastuneesta piirteestäni. Olen selittänyt hänelle kaikki mustasukkaisuuteeni vaikuttavat seikat niin järkevästi kuin kykenen ja siksi hän ehkä osaa suhtautua asiaan ihanasti; toisaalta tehden vainoharhaisuuteni tyhjäksi etsimällä yhdessä kanssani perusteluja epäilysteni kumoamiseksi, toisaalta kertoen, kuinka kaunis, rakas ja ihana olen ja toisaalta taas lempeän huumorin keinoin... Mutta jos tähän ei ole mahdollisuutta mustasukkaisuuspuuskan iskiessä, olen hukassa. Enkä voi aina laskea sen varaan, että miehelläni on aikaa tai energiaa käydä tätä väsyttävää keskustelua kanssani.
Mustasukkaisuuteni on ehkä aiheuttanut se, että ensimmäistä kertaa rakastan näin voimallisesti ja aidosti. Olemme sitoutuneet suhteeseen ja turvallisessa parisuhteessa minullakin on rohkeutta pelätä. Meillä on takanamme myös pahoja kriisejä, joista yhden aikana sain mieheni kiinni asiattomasta tekstiviestittelystä exänsä kanssa... Tosin mustasukkaisuutta oli jo ennen tätä episodia, enhän muuten olisi salaa tutkinut hänen puhelintaan (häpeän sitä suunnattomasti!). Tekstiviestittely ei johtanut sen pidemmälle ja olemme pystyneet selvittämään tuon tapahtuman yhdessä. Mieheni on siitä äärettömän pahoillaan, nähtyään kuinka paljon asia minua (ja häntä itseään) satutti. Enkä pidä loogisena, että hän ainakaan tuon exänsä kanssa touhuaisi mitään eriskummallista, kun itsekin tunnen naisen melko hyvin ja samaan kaveripiiriä vielä paremmin. Eli mikäli jotain olisi meneillään, tiedän että exälle olisi suuri riemastus informoida minua asiasta (välimme eivät ole kaikkein lämpimimmät)...
Suhteemme toimii ihanasti ja mieheni on suunnattoman hellä. Harrastamme ihanaa seksiä ja usein. Puhumme ja nauramme yhdessä ja olemme onnellisia. Näen sen itsestäni ja näen sen miehestäni.
Mutta miksi tämä mustasukkaisuus kalvaa minua? Mistä juontuvat nämä vainoharhaiset tunteet? Haluan niistä eroon, sillä lopulta ne tuhoavat minut ja kauniin suhteemme...
En anna itselleni lupaa ripustautua tai sitoa miestäni. Yritän hallita näitä tunteitani niin, että ne vaikuttaisivat elämäämme mahdollisimman vähän. Ja lukuunottamatta ajoittaisia puuskiani, olenkin onnistunut hyvin. Mutta sisälläni henkinen paine kasvaa. Enkä jaksaisi tätä jatkuvaa sisäistä taistelua.
Pyydän, auttakaa. Kertokaa, kuinka olette selviytyneet vastaavista tunteista tai mitä voisin tehdä... Yritän parhaillani työstää asiaa taideterapiassa ja pystymme mieheni kanssa keskustelemaan siitä avoimesti. Auttaisikohan tiukka päätös torjua nämä inhat tunteet? Olen valmis melkein mihin tahansa…
Olen epätoivoinen.
Eli ongelmana on mustasukkaisuus. Oma mustasukkaisuuteni, josta tiedän, ettei sille ole järkeviä perusteita. Se on ainoastaan epälooginen tunne, jota vastaan taistelen... Se vie tolkuttomasti energiaa ja liian usein ajatukseni kiertyvät vain sen ympärille. Se aiheuttaa ahdistusta, pahaa oloa ja alkaa jo näkyä väsymyksenä. Tiedän mustasukkaisuuden kourissakin, että sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa ja että ajatukseni ovat typeriä, mutta sekään ei auta. En tiedä, mikä auttaisi...
Minulla on ihana mies. Olen puhunut hänelle näistä tunteistani ja yrittänyt, etten kaataisi mustasukkaisuuttani hänen niskaansa, vaan sen yllättäessä pystyisimme puhumaan sen pois. Se toimii ja mieheni on suunnattoman ymmärtäväinen ja lähinnä huolissaan tästä yllättäen paljastuneesta piirteestäni. Olen selittänyt hänelle kaikki mustasukkaisuuteeni vaikuttavat seikat niin järkevästi kuin kykenen ja siksi hän ehkä osaa suhtautua asiaan ihanasti; toisaalta tehden vainoharhaisuuteni tyhjäksi etsimällä yhdessä kanssani perusteluja epäilysteni kumoamiseksi, toisaalta kertoen, kuinka kaunis, rakas ja ihana olen ja toisaalta taas lempeän huumorin keinoin... Mutta jos tähän ei ole mahdollisuutta mustasukkaisuuspuuskan iskiessä, olen hukassa. Enkä voi aina laskea sen varaan, että miehelläni on aikaa tai energiaa käydä tätä väsyttävää keskustelua kanssani.
Mustasukkaisuuteni on ehkä aiheuttanut se, että ensimmäistä kertaa rakastan näin voimallisesti ja aidosti. Olemme sitoutuneet suhteeseen ja turvallisessa parisuhteessa minullakin on rohkeutta pelätä. Meillä on takanamme myös pahoja kriisejä, joista yhden aikana sain mieheni kiinni asiattomasta tekstiviestittelystä exänsä kanssa... Tosin mustasukkaisuutta oli jo ennen tätä episodia, enhän muuten olisi salaa tutkinut hänen puhelintaan (häpeän sitä suunnattomasti!). Tekstiviestittely ei johtanut sen pidemmälle ja olemme pystyneet selvittämään tuon tapahtuman yhdessä. Mieheni on siitä äärettömän pahoillaan, nähtyään kuinka paljon asia minua (ja häntä itseään) satutti. Enkä pidä loogisena, että hän ainakaan tuon exänsä kanssa touhuaisi mitään eriskummallista, kun itsekin tunnen naisen melko hyvin ja samaan kaveripiiriä vielä paremmin. Eli mikäli jotain olisi meneillään, tiedän että exälle olisi suuri riemastus informoida minua asiasta (välimme eivät ole kaikkein lämpimimmät)...
Suhteemme toimii ihanasti ja mieheni on suunnattoman hellä. Harrastamme ihanaa seksiä ja usein. Puhumme ja nauramme yhdessä ja olemme onnellisia. Näen sen itsestäni ja näen sen miehestäni.
Mutta miksi tämä mustasukkaisuus kalvaa minua? Mistä juontuvat nämä vainoharhaiset tunteet? Haluan niistä eroon, sillä lopulta ne tuhoavat minut ja kauniin suhteemme...
En anna itselleni lupaa ripustautua tai sitoa miestäni. Yritän hallita näitä tunteitani niin, että ne vaikuttaisivat elämäämme mahdollisimman vähän. Ja lukuunottamatta ajoittaisia puuskiani, olenkin onnistunut hyvin. Mutta sisälläni henkinen paine kasvaa. Enkä jaksaisi tätä jatkuvaa sisäistä taistelua.
Pyydän, auttakaa. Kertokaa, kuinka olette selviytyneet vastaavista tunteista tai mitä voisin tehdä... Yritän parhaillani työstää asiaa taideterapiassa ja pystymme mieheni kanssa keskustelemaan siitä avoimesti. Auttaisikohan tiukka päätös torjua nämä inhat tunteet? Olen valmis melkein mihin tahansa…
Olen epätoivoinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
miehestäsi ajatellen, että jokainen päivä jonka hän on elossa ja hetki jonka saat viettää hänen kanssaan on sinulle arvokas niin voit päästä tunteesta. Sitä jota rakastaa ei petä. Toista ei omista, jokainen on vapaaehtoisesti toisen kanssa. Pelkäät kai että onnesi hiipuu, että rakkaus loppuu alitajuisesti?
Tiedän tunteen sillä minullakin on ihana mies ja silti olen älyttömän mustasukkainen ihan pienistäkin asioista jotka liittyvät vastakkaiseen sukupuoleen. No, minun on ollut vain pakko ajatella että hän on minun jne.. Kerran olen räjähtänyt eräälle naiselle ja tavallaan näin sain purettua kaiken. Helpotti. Mutta se ei ollu viisasta. Onneksi teillä on noin hieno suhde ja luulen että aika parantaa tässäkin asiassa. Tsemppiä teille molemmille!