Ripustautunut(ko)

Tapasin tässä aivan ihanan miehen, joka kuitenkin heti sanoi ettei tiedä varmaksi pystyykö aloittamaan uutta suhdetta, koska entisestä on niin vähän aikaa.

Tapasin tämän miehen yhteisten ystäviemme kautta, jotka nähtävästi halusivat tutustuttaa tämän miehen exää 'parempaan' vaihtoehtoon. Sinänsä ymmärrän jos sanoo olevansa vielä kiinni entisessään eikä näin pysty aloittamaan uutta suhdetta, mutta tämä entisen suhteen laatu hämmästyttää nyt kun olen kuullut siitä, mieheltä itseltään.

Hän sanoi että he olivat suunnitelleet ostavansa taloa, mutta tämä mies ei ollut koskaan taloa nähnytkään kun nainen oli jo mennyt ja ostanut tämän.

Mies sai kuulla joltain että nainen olisi pettänyt häntä ja lähti ja teki saman. Mies hankki oman asunnon, mutta ei osaa sanojensa mukaan hankkia tänne mitään koska ei tiedä mahdollisuudesta palata naisen kanssa yhteen. Koskaan hän ei saanut varmaksi tietää pettikö tämä nainen vai ei. Kuitenkin miehen lähdettyä 'yhteisestä' asunnosta oli naisella jo uusi mies asustamassa luonaan.

Hetken aikaa olimme hyvin läheisiä miehen kanssa, välillämme on kuitenkin este seurustelulle. Tai ei varsinainen este mutta mielipideasia, joten mies sanoi että parempi ettemme leiki tunteilla enempää. Mies kuitenkin sanoi aiemmin että jos vain voisimme olla yhdessä niin olisimme, eikä hän harkitsisi paluuta entiseen.

Tämä hänen exänsä laittoi viestiä ja soitteli aina välillä. Kun tämä sai tietää että miehellä voisi olla jonkun muun kanssa jotain, alkoi viestiä ja puhelua tulla hyvin paljon. Lopulta nainen sai miehen puhuttua ympäri ja mies kertoi minulle että he ovat päättäneet kokeilla taas kerran (käsittääkseni kolmas kerta) paluuta yhteen, mutta nainen ei kuitenkaan tahdo vielä olla yhdessä hänen kanssaan vaan viettää sinkkuelämää jonkun aikaa. Ikäeroa näillä on 8 vuotta, nainen on vanhempi.

Minusta tämä juttu vaikuttaa varsin oudolta. Onko tämä mies tälle vanhemmalle naiselle vain hetken leikkikalu jonka voi sysätä syrjään kun kyllästyttää ja jonka saa otettua takaisin heti kun alkaa illat olemaan yksinäisiä ja tylsiä?

Myöskin rahallinen puoli mietityttää kun miehellä tuntuu rahaa olevan käytössään, ja tämä myös käyttää sitä avokätisesti muille. Itse jouduin useasti sanomaan tämän pienen hetkemme aikana etten tahdo että mies ostelee minulle mitään tai maksaa puolestani mitään. Hyväksikäyttöä naisen suunnalta?

Ja miksi tämä mies suostuu kiltisti odottamaan omassa asunnossaan kun nainen viettää sinkkuelämäänsä ja pitää miehen talutusnuorassaan viesteillä ja puheluilla..

Käyttääkö nainen törkeästi hyväkseen ripustautunutta miestä vai mitä kummaa tässä on menossa?
2462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kysymyksiisi en osaa vastata, mutta se, että mies sanoo, ettei pysty seurustelemaan tarkoittaa todellakin sitä. Hän on vielä kiinni edellisessä. Ja jos vielä ovat päättäneet yrittää, niin sehän tarkoittaa, että hän haluaa vielä jatkaa, hänellä ilmeisesti on vielä entisessä suhteessa jotain menetettävää.

Jos sä pystyt, älä kiinny mieheen tässä kohtaa enempää. Tai jos kiinnyt, niin ole valmiina ottamaan osaksesi se, että saat joskus mieheltä huomiota, mutta et kuitenkaan muuta.
Se mitä sä koet ja mitä mies kokee on kaksi eri asiaa. Sekin, mitä tulevaisuus tuo tullessaan on silkkaa arvailua.

Mä elän vähän samanlaisessa kuviossa. Vaimo jo lähti, ero vireillä, mutta sitten ne vielä päättivät katsoa tilannetta. Lopullisen eron hakemisajankohta alkaa olla käsillä, en tiedä kuinka käy. Välillä ajattelen yrittäväni erkaantua miehestä, mutta pahus vieköön kuinka kiinni olen. Tietysti, jos hän sanoisi selkeästi, että jatkaa vaimonsa kanssa, niin toki pyrkisin eroon. Mutta kun. Olisin hyvä ja kaikkea mitä hän tarvitsee, mutta minulla ei ole ominaisuuksia mitä vaimolla on. Kyse ei ole kroppani mallista, alapääni kireydestä, vaan taloudesta. Vaimon menettäminen on taloudellisesti iso tappio, minun menettäminen "vain" henkisesti.

Itsekidutusta on kuunnella tilanteen kehittymistä, saada murusia, mies kiduttaa itseään jatkamalla suhdetta "yritystoimintana." Vaimosta en tiedä, hän paukahti kuvioon takaisin, kun sai tietää, että mies alkoi olla jo hyvävointinen ja jaloilleen pääsemässä. Vaimon talous koheni välittömästi entiseen osoitteeseen paluun myötä.
Ei oikein voi moittia, mutta jos tällaisessa ei ole kovin syvällä, en suosittelisi sinne menemistäkään. Tuskan saa pyytämättäkin. Tämä on jo omaehtoista.

Äänestä
  • ..vaikuttaa. lykkyä vaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielipiteitä? kirjoitti:

Tapasin tässä aivan ihanan miehen, joka kuitenkin heti sanoi ettei tiedä varmaksi pystyykö aloittamaan uutta suhdetta, koska entisestä on niin vähän aikaa.

Tapasin tämän miehen yhteisten ystäviemme kautta, jotka nähtävästi halusivat tutustuttaa tämän miehen exää 'parempaan' vaihtoehtoon. Sinänsä ymmärrän jos sanoo olevansa vielä kiinni entisessään eikä näin pysty aloittamaan uutta suhdetta, mutta tämä entisen suhteen laatu hämmästyttää nyt kun olen kuullut siitä, mieheltä itseltään.

Hän sanoi että he olivat suunnitelleet ostavansa taloa, mutta tämä mies ei ollut koskaan taloa nähnytkään kun nainen oli jo mennyt ja ostanut tämän.

Mies sai kuulla joltain että nainen olisi pettänyt häntä ja lähti ja teki saman. Mies hankki oman asunnon, mutta ei osaa sanojensa mukaan hankkia tänne mitään koska ei tiedä mahdollisuudesta palata naisen kanssa yhteen. Koskaan hän ei saanut varmaksi tietää pettikö tämä nainen vai ei. Kuitenkin miehen lähdettyä 'yhteisestä' asunnosta oli naisella jo uusi mies asustamassa luonaan.

Hetken aikaa olimme hyvin läheisiä miehen kanssa, välillämme on kuitenkin este seurustelulle. Tai ei varsinainen este mutta mielipideasia, joten mies sanoi että parempi ettemme leiki tunteilla enempää. Mies kuitenkin sanoi aiemmin että jos vain voisimme olla yhdessä niin olisimme, eikä hän harkitsisi paluuta entiseen.

Tämä hänen exänsä laittoi viestiä ja soitteli aina välillä. Kun tämä sai tietää että miehellä voisi olla jonkun muun kanssa jotain, alkoi viestiä ja puhelua tulla hyvin paljon. Lopulta nainen sai miehen puhuttua ympäri ja mies kertoi minulle että he ovat päättäneet kokeilla taas kerran (käsittääkseni kolmas kerta) paluuta yhteen, mutta nainen ei kuitenkaan tahdo vielä olla yhdessä hänen kanssaan vaan viettää sinkkuelämää jonkun aikaa. Ikäeroa näillä on 8 vuotta, nainen on vanhempi.

Minusta tämä juttu vaikuttaa varsin oudolta. Onko tämä mies tälle vanhemmalle naiselle vain hetken leikkikalu jonka voi sysätä syrjään kun kyllästyttää ja jonka saa otettua takaisin heti kun alkaa illat olemaan yksinäisiä ja tylsiä?

Myöskin rahallinen puoli mietityttää kun miehellä tuntuu rahaa olevan käytössään, ja tämä myös käyttää sitä avokätisesti muille. Itse jouduin useasti sanomaan tämän pienen hetkemme aikana etten tahdo että mies ostelee minulle mitään tai maksaa puolestani mitään. Hyväksikäyttöä naisen suunnalta?

Ja miksi tämä mies suostuu kiltisti odottamaan omassa asunnossaan kun nainen viettää sinkkuelämäänsä ja pitää miehen talutusnuorassaan viesteillä ja puheluilla..

Käyttääkö nainen törkeästi hyväkseen ripustautunutta miestä vai mitä kummaa tässä on menossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu