Osallistuisitko?

5242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ihan ok kampanja varmaan, MUTTA skitsofreenikon suhteen pieni varovaisuus ei välttämättä ole ennakkoluuloisuutta. Hoidon avulla moni saadaan ihan kuosiin. Vaan kun moni skitsofreenikko omin neuvoin leikkaa hoitoaan tai lopettaa kokonaan.

Ennakkoluuloinen tai ei, olen sattumoisin ollut paikalla kun skitsofrenia saa ei niin lupsakoita ilmenemismuotoja. En esimerkiksi itse päästäisi pieniä lapsia skitsofreenikon hoteisiin.

Äänestä
  • millaista käyttäytymistä?

    Äänestä

  • eli.. kirjoitti:

    millaista käyttäytymistä?

    Kun ihminen alkaa nylkeä itseään tai käy käsiksi tai juttelee erittäin outoja.

    Mikä ei ole mitenkään ihmeellistä, sitähän skitsofrenia teettää ja juuri tuollaiset hoito poistaa.

    Mutta kun ne pirut ei hoitoon osaa sitoutua, sairauden syytä sekin mutta seuraukset hankalia.

    Äänestä

vähän aikaa tajuta, että osallistuminen ei maksa minulle mitään. Olen tosin väsynyt, mutta silti tuo asia pitäisi olla sivustolla selkeämmin ilmaistu, sillä monet arvioivat sivuston todella nopeasti ja sen perusteella päättävät, häipyvätkö saman tien vai jatkavatko silmäilyä.

Äänestä

Syy:

"Kun lähetät sähköisen postikortin ystävällesi, Astra Zeneca lahjoittaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimelle ja netille 70 senttiä."


"AstraZeneca syntyi vuonna 1999 ruotsalaisen Astra AB:n ja brittiläisen Zeneca Group PLC:n fuusion tuloksena.
Tänä päivänä AstraZenecan osake on noteerattu Tukholman, Lontoon ja New Yorkin pörsseissä.
AstraZeneca-konsernin pääjohtaja on David Brennan.
Tavoitteemme on hyödyntää johtavaa asemaamme monilla tärkeillä terveydenhuollon osa-alueilla siten, että pystymme vaikuttamaan potilaiden ja heitä hoitavien terveydenhuoltohenkilöiden elämään.

AstraZeneca on Suomen toiseksi suurin lääkeyritys.
Tuotteidemme osuus Suomen lääkemarkkinoista vuonna 2007 oli 7,9 %.
Lääkkeidemme tukkuhintainen myynti Suomessa vuonna 2007 oli 146 miljoonaa euroa."


http://www.astrazeneca.fi/astrazenecasta/?itemId=386563&nav=yes

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Iina. kirjoitti:

http://www.elamaok.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu