On tää pariutuminen helvetin rankkaa. Ensinnäkin työlästä päästä treffeille. Pitää ravata baareissa, ostaa viinaa, maksaa yöbussit/yötaxit monena vkl peräkkäin. Tai sitten chattailla tuntitolkulla tai selailla treffipalstoja. Mailailla, chattailla, meilailla, karsia, olla karsittuna, vaihella kuvia, tekstailla, soitella, meilailla. Tosi työlästä!
Tai sitten olla ihastunu duunissa/ harrastuksessa/ kurssilla/ lenkkipolulla / koulussa tms. johonkin ja vihdoin rohjeta pyytää treffeille siinä pelossa ettei toinen haluu, ei voi jatkaa enää ystävänä tai jos toinen onki varattu.
Noh kun työtä näkee niin pääseehän sitä treffeille vaikka melkein joka viikko. Mutta ei se siihen jää. Pitää käydä sitten treffeillä, tutustua, miettiä onko siinä toisessa "se jokin", miettiä pitääkö se mua "jonain", haluuko se mun kanssa seurustella, haluuko se vaan seksiä, tulisko meistä hyvä pari, uskaltaako kahen tapaamisen jälkeen heti soittaa ettei ois liian päällekäyvä, pitää miettii mitä laittaa päälle, mitä kertoo heti alussa toiselle. Kauheet pähkäilyt, ei treffeille kuiteskaan täysin oma ittensäkään voi olla. Tosi stressaavaa!
Noh jos treffailu lopulta menee seurusteluksi niin on se sittenkin hankalaa. Alkuhuuman jälkeen tulee ajankäyttöongelmat, mustasukkasuus, riidat, tappelut, erimielisyydet, mököttämiset, ehkä pettämiset, ja eroomiset. Tosi masentavaa ja raastavaa ja rankkaa.
Mutta silti vaikka kuin tuo pariutuminen on työlästä, stressaavaa, masentavaa, raastavaa ja rankkaa ja kallista puuhaa niin silti vaan jokin saa tekemään sitä. Eikai sitä ihminen pelkästä työstä, opiskelusta, harrastuksista ja kavereista elä. Pitää päästä panemaan, nuolemaan, halimaan, suutelemaan, juttelemaan, lisääntymään, silittelemään, matkustelemaan, jakamaan arjen, jakamaan onnen, puolittamaan surut vastakkaisen sukupuolen kanssa. Luonto tekee tehtävänsä.
Tai sitten olla ihastunu duunissa/ harrastuksessa/ kurssilla/ lenkkipolulla / koulussa tms. johonkin ja vihdoin rohjeta pyytää treffeille siinä pelossa ettei toinen haluu, ei voi jatkaa enää ystävänä tai jos toinen onki varattu.
Noh kun työtä näkee niin pääseehän sitä treffeille vaikka melkein joka viikko. Mutta ei se siihen jää. Pitää käydä sitten treffeillä, tutustua, miettiä onko siinä toisessa "se jokin", miettiä pitääkö se mua "jonain", haluuko se mun kanssa seurustella, haluuko se vaan seksiä, tulisko meistä hyvä pari, uskaltaako kahen tapaamisen jälkeen heti soittaa ettei ois liian päällekäyvä, pitää miettii mitä laittaa päälle, mitä kertoo heti alussa toiselle. Kauheet pähkäilyt, ei treffeille kuiteskaan täysin oma ittensäkään voi olla. Tosi stressaavaa!
Noh jos treffailu lopulta menee seurusteluksi niin on se sittenkin hankalaa. Alkuhuuman jälkeen tulee ajankäyttöongelmat, mustasukkasuus, riidat, tappelut, erimielisyydet, mököttämiset, ehkä pettämiset, ja eroomiset. Tosi masentavaa ja raastavaa ja rankkaa.
Mutta silti vaikka kuin tuo pariutuminen on työlästä, stressaavaa, masentavaa, raastavaa ja rankkaa ja kallista puuhaa niin silti vaan jokin saa tekemään sitä. Eikai sitä ihminen pelkästä työstä, opiskelusta, harrastuksista ja kavereista elä. Pitää päästä panemaan, nuolemaan, halimaan, suutelemaan, juttelemaan, lisääntymään, silittelemään, matkustelemaan, jakamaan arjen, jakamaan onnen, puolittamaan surut vastakkaisen sukupuolen kanssa. Luonto tekee tehtävänsä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olipa virkistävän hyvä kannanotto ja sujuva teksti!
Käsittääkseni kauniilla ihmisellä on vähemmän ponnisteltavaa.
Ja "kuuluisilla".
Vai mitä mieltä olette esim. tämän Dianan touhuista? Katso päivän iltalehti!
Varmasti sai pahimpia pariutujia potkia persauksiin!
Yksi katse voi pelastaa päivän, silitys lämmittää viikon ja joku päivä joku Ihanuus räjäyttää tajunnan...
Naiset käyttävät seksiä saadakseen rakkautta ja miehet käyttävät rakkautta saadakseen seksiä. Luota tässä nyt sitten enää kehenkään..
Kaiken tuon perusteella (olen samaa mieltä) on ylipäätänsä ihme, että ihmiset Suomessa ylipäänsä onnistuvat lisääntymään...