Aloitetaanpa uusi ketju.
Minulta on lähtenyt painoa 6 kg 3 kuukaudessa, siis maltillinen tahti. Kamppailulajitreeni kahdesti viikossa, muuten 2-3 päivänä kuntopyöräilyä sekä yhtenä päivänä shindo-venyttelyä. Ajokorttia ei ole, liikun muuten kävellen tai pyörällä. Ruokavalion muutoksista voi sanoa, että vaihdoin juuston tofuun ja tuoreisiin vihanneksiin, maidon rasvattomaan ja jugurtin viiliin. Vähän vegaanimpaan suuntaan siis. Tärkein motiva tekijä on kuitenkin toimiva MIELIALALÄÄKITYS. Vakavasti masentunut ihminen kun ei jaksa nousta ylös.
Minulta on lähtenyt painoa 6 kg 3 kuukaudessa, siis maltillinen tahti. Kamppailulajitreeni kahdesti viikossa, muuten 2-3 päivänä kuntopyöräilyä sekä yhtenä päivänä shindo-venyttelyä. Ajokorttia ei ole, liikun muuten kävellen tai pyörällä. Ruokavalion muutoksista voi sanoa, että vaihdoin juuston tofuun ja tuoreisiin vihanneksiin, maidon rasvattomaan ja jugurtin viiliin. Vähän vegaanimpaan suuntaan siis. Tärkein motiva tekijä on kuitenkin toimiva MIELIALALÄÄKITYS. Vakavasti masentunut ihminen kun ei jaksa nousta ylös.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Hyvä suunta sinulla, kovasti tsemppiä!
Itse olen kohta 14 viikossa tiputtanut 12 kiloa. Aika hurja tahti, mutta tästä ihramäärästä on "helppo" tiputella tuommosia lukuja. Enkä oikeastaan ajattele laihdutusta tiputettujen kilojen määrällä vaan eiköhän se kokonaiskuva ja yleinen hyvinvointi laihdutuksen myötä ole tärkeintä.
Minulle rankinta urakassa on ollut uuden työpaikan myötä jatkuva uuden oppiminen ja kotona opiskelu vielä töiden ohessa. Miten jaksaa nälkäisenä töistä väsyneenä lukea tenttiin? Jokatapauksessa hyvin on selvitty ja uskoa ja motivaatiota piisaa, toivottavasti muillakin. Vaaka näytti 98,4 kg aamulla, se on vähiten mitä vuosikausiin. =)
Täällä on painittu koko viikon pikku flunssan kourissa. Ei ole oikein ollut intoa liikkumiseen, töissä olen ollut, että työmatkoilta sentään on tullut hitusen liikuntaa.
Syömisetkin on niin ja näin ollut, mutta nyt taas olen ottanut itseäni niskasta kiinni. Vaa'alle en uskalla ennen kuin muuten tuntuu pudotusta. Nyt uskoisin olevani -0 tilanteessa. Tällä mennään, kohti uutta viikkoa!
On tosiaan vierähtänyt vähän aikaa viime kirjottelusta joten kommentoitavaa taitaa olla oikein urakalla :p
sämppis: Joulukarkkihyllyt tosiaan kummittelee. Kävin tänään kaupassa ja ne hyllyt tulevat pakostakin vastaan kassalle mentäessä. Mielessä kävi ajatus, että josko ostaisi JOULUKSI pari Julia-rasiaa; ne kun täällä yleensä loppuvat reilusti ennen joulua eikä saa enää lisää. En kuitenkaan ostanut, sillä ei ne kuitenkaan olisi säilyneet jouluun asti. Tulos olisi silloin ollut sama eli ei Julia-rasiaa jouluna, erona vain se että olisin vetänyt ne nassuuni jossain vaiheessa. Parempi oli siis jättää kauppaan ja toivoa parasta että niitä saisi vielä lähempänä joulua!
Nirinna: Lähetähän tännepäinkin sitä itsekuria :p Ostin kuitenkin sunnuntain ”kunniaksi” suklaalevyn jota aion herkutella illemmalla lempisarjojen/elokuvan parissa.
Syyslaihduttaja: Täällä Lapissa päin on aika yleinen käytäntö ettei kaikkia työpaikkoja ilmoiteta työkkäriin. Työntekijät hommataan jotain muuta kautta, esim. ilmoitetaan lehdessä avoimesta paikasta tai sitten ”puskaradiolla”. Työpaikalle tässä on se etu että kyseistä työtä hakevat VAIN ne henkilöt jotka haluavat tehdä töitä. Työnantajan ei myöskään tarvitse haaskata aikaa sellaisiin ”hakijoijin” jotka työkkäri on pakottanut hakemaan karenssin uhalla; tällaiset työntekijät eivät yleensä kauaa ”viihdy” ks. työpaikassa.
Kokemusta löytyy siis sen työntekijän osalta joka on joutunut opettamaan näitä pakotettuja työntekijöitä kyseiseen työhön.
Niin ja onnea painon pudotuksesta, alaspäin se on sekin =)
pientenostostentekijä: -0 tilanteessa taidan minäkin taas olla sillä tuli vietettyä viikko anopin luona, hän näet tykkää hemmotella minua :p
Mutta huomenna uusi viikko ja uudet kujeet. Tsemppiä meille! Totta kai kaikille muillekin :)
Ja nyt omia kuulumisia.
Ollaan oltu viikko anopin luona ja siellä ei ole tietokonetta saati nettiä. Kauppaankin on matkaa reilu 40km joten sinne ei ihan huvikseen suklaapatukan takia lähde ajamaan :p No onhan toi lähikauppa 20km päässä mutta ei sinnekään yhden asian takia viitsi mennä ja jos on enemmän kauppa-asioita niin parempi ajaa sen 40km markettiin josta saa varmasti kaiken tarvittavan.
Meillä tosiaan rahatilanne kävi niin ahtaaksi että ”jouduimme” anopin hoteisiin viikoksi ettemme olisi olleet viikon nälissään. Anopille emme tietenkään tätä kertoneet sillä hän vain murehtisi silmät päästään.
Oli kyllä ihanaa olla viikon hemmoteltavana :) Anoppi näet tykkää hyysätä ja laittaa minun lempiruokia :D Viikko tulikin syötyä lasagnea, lohikeittoa, lohilaatikkoa ja OIKEAA perunamuussia sekä hirvenlihakäristystä *slurps*. Niin ja totta kai kanelipullia, anoppi kun tietää että rakastan hänen leipomuksiaan!
Paino on todennäköisesti -0 taas vaihteeksi :p Ellei enemmänkin… Vaa’alle en oo vielä uskaltanut mennä mutta huomenaamuna olis tarkoitus kun noi menkatkin ovat loppuneet.
Edelleen odottelen työpaikoista vastauksia. Yhdestä pitäisi nyt marraskuun alussa tulla jotain vastausta. Odottelen vielä keskiviikkoon ja jos mitään ei kuulu niin kyselen perään että missä mennään.
Tämä toinen paikka mistä viimeksi kirjoitin että se meni minun osalta mönkään niin siellä on haastatteluun päässeiden osalta tapahtunut joukkokieltäytymistä. Toisinsanoen vielä on mahdollisuus että tästä paikasta otettaisiinkin yhteyttä… Mikäli pääsisin haastatteluun niin pitää kyllä muistaa kysyä kaikki olennainen; jospa siinä samalla selviäisi miksi nämä haastatteluun päässeet ovatkin kieltäytyneet paikasta…
Kolmas paikka oli naapurikunnassa ja emme ole vielä löytäneet sitä asuntoa sieltä. Aikaa meillä on tämä kuukausi löytää se asunto koska tämän kuun lopussa sieltä ilmoitetaan saanko työn vai en ja jos saisin niin hyvähän se olisi että asunto olis jo valmiina katsottuna!
Muuttaisin kyllä niin mielelläni sinne sillä se on vähän isompi paikka kuin tämä missä nyt asun. Työnsaantimahdollisuudetkin saattaisi olla paremmat…
Lisäksi ole lähettänyt kaksi avointa hakemusta joihin ei ole mitään vastausta tullut. Enpä siinä kuitenkaan mitään häviäkään joten miksi en lähettelisi.
Näyttäis olevan niin paljon näitä huolia ja murheita että ei tässä tilanteessa mitään painoa voi eikä pysty pudottaan :( Se kun on pienin näistä murheista. Millä muulla sitä nyt itseään lohduttelisi kuin suklaalevyllä tms…. Niistä vähistä ruokaostoksista jättää vain jotain pois ja ostaa jotain hyvää itselleen; onpahan edes hetken parempi mieli…
Joo, se itsekuri taisi kadota... Tosin johtuen taas mun joka kuukausi tapahtuvasta muutaman päivän syöpöttelystä. Eilen söin sekä kebab-aterian että Big Mac-aterian. Normaalisti tuollainen kuvottaisi mutta ei niinä parina päivänä, ja vielä illalla tuntui että olisi nälkä. Mutta; ensimmäistä kertaa paino siis nousi tuon syöpöttelyn seurauksena vain puoli kiloa! Yleensä se nousee sen 2 kiloa. Olen siis jotain itsekuria tainnut saada hormonimyllerrykseenkin kun en kolmatta satsia lähtenyt enää hakemaan. ;)
Mutta ikään kuin nollassa ollaan, silti hyvillä mielin, eväänä töissä kasvissosekeittoa ja omena.
Lueskelin tuossa vanhan ketjun viestejä ja sitten tämän uuden, kun olen nyt jonkin aikaa ollut pois koneen ääreltä, ihan vain sen vuoksi ettei ole ollut minkäänlaista intoa kirjoittaa yhtään mitään.
Onneks täällä on muitakin työttömiä tässä ryhmässä, tuntui jotenkin lohduttavalta lukea etten ole ainut joka ei ole saanut yrityksistä huolimatta uutta työtä. Ja se vetää nyt tässä mieltä maahan, enkä sen vuoksi ole oikein jaksanut mitään.
Painossa tapahtui huimia muutoksia huonompaan suuntaan edellisen ilmoittelun jälkeen. eli kävi hetkellisesti yli 80 kg mutta nyt taas jo 77-78kg. Siis aloituslukemissa. Söin karkkia, melkein pelkästään karkkia joka päivä, lähes viikon, ja naamasta näkee nyt että on syöty makeaa. Joten nyt olen jo kolmatta päivää ilman makeaa ja hyvin sujuu,toistaiseksi.
Liikuntaa täytyy taas rueta ajattelemaan joka päiväisenä tekemisenä, kun sekin on ollut muutaman päivän vähän vähemmällä.
Kun vaan sais nyt taas itsensä pakotettua liikkeelle.
Voi hitsi kun tämä elämä on joskus rankkaa. Tai kai se vain tuntuu siltä.
Kiva tosiaan huomata, että tässäkin ryhmässä on kolme samassa tilanteessa kuin minä itse eli työttömänä. Ei ainakaan ole yksin.
Hyvä, että olet saanut itsesi taas pienempiin lukemiin. Tämä laihduttaminen ei ole kyllä ihan helppo juttu. Joskus sitä itsekkin sortuu herkkuihin. Tänään söin jäätelöä, kun kerran mieleni teki. Ei sitä kaikkea tarvitse itseltään kieltää vaikka laihduttaakin.
Minulla liikunta on kyllä joka päiväistä. Tänään olen kävellyt 6 kilsaa. Huomenna ajattelin lenkkeilä 10 kilometriä. Kalorit jäi tänään 1300. Painoni katson perjantaina seuraavan kerran. Liikuntaankin tulee kyllä himo, kun saa vaan itsensä liikkeelle. Sitten jollei ehdi/viitsi lenkkeillä jonakin päivänä, sitä tuntee itsensä huonommaksi ihmiseksi.
Tsemppiä koko porukalle tähän viikkoon, ja älkää antako periksi tämän projektin kanssa. Kyllä meistä jokaisesta vielä hoikkia tulee.
T: Syyslaihduttaja
Kevenemisintoni on ollut teillä tietämättömillä. Ylettömältä repsahdukselta olen välttynyt, mutta lipsunut olen sitäkin enemmän. Hautasin vaa'ankin pariksi viikkoa sängyn alle, enkä ilennyt käydä täältäkään tsemppiä hakemassa.
Jäätelösuklaakeksikuurista huolimatta paino on ennallaan ja tästä on taas hyvä jatkaa. Vaaka nököttää jälleen sängyn vieressä ja pari kertaa viikossa kiipeän nöyrästi se selkään.
Miten voisin oppia, että jos vieraiden jäljiltä jää herkkuja ja tunnen itsensä, ettei herkut pysy pakastimen uumenissa, niin voisin kylmän rauhallisesti heittää ne roskiin? Miksi on pakko syödä ne mahdollisimman nopeasti pois pilaantumasta?
Ai niin, ärsyttää, kun maha on ja pysyy. Poskien ei tarviis enää yhtään kaventua, eikä sormien. Sormissa on vain ryppyistä nahkaa luiden ympärillä. Ei ole nätit :(
Ja jos rinnat vielä pienenee, niin alkaa olla hankala saada istuvia vaatteita yläosaan.
-Hahaaa, sorrun turhamaiseen narinaan, mutta olen huomannut itsestäni, että laihtumisen myötä herää halu korostaa naisellisuutta. Miten muilla?
Tärkeintä on tietysti laihtumisen tuoma hyvä olo ja terveys.
Kuusi viikkoa jouluun. Hmmmm, miinus kolme kiloa olisi mukava saavutus siihen mennessä. Tänään vaaka sanoi 90,9 kg. Jos kaikki menee hyvin, olen joulun alla jo selkeästi uuden kevyemmän kympin kastissa. Jiiihaaa!!
Tsemppipotkuja kaikille kanssalaihduttajille =)
Kiva kuulla sinusta! Toivotan kovasti onnea ja tukea ennen joulua olevaan projektiin =) Kyllä me selviämme.
Itselläni on aivan sama vika noiden pakastimessa olevien herkkujen kanssa. Nyt olenkin päättänyt, että jouluksi en tee muuta kuin piparkakkuja (ja niistäkin suurin osa lahjaksi), en yhtään kakkua tai torttua! Niitä kun saa kyläillessä ja töissäkin popsia ihan tarpeeksi. Mites muut aikovat leipoa/kokata jouluksi? Onko jo suunnitelmia miten selvitä tästä kaikkien laihduttajien vuoden koettelemuksesta eli joulun pyhistä? Minulla oli lukemat tänään 97,9, uusi kiloluku. wau. Naisellisuuden heräämistä saa vielä odotella, edes uusia vaatteita en ole vielä ostellut. Hmmm...ei ole nyt vaan ollut inspistä siihen.
Mutta jakselehan motivo, olet tehnyt todella hienoja saavutuksia ja tsempannut minua kovasti urakassani etiäpäin, kunpa osaisin nyt sanoa jotain yhtä fiksua ja hienoa hengenravintoa sinulle. =)
Kiitos kannustuksesta laihiskaveri!!
Tietysti me selviämme. Meidät on luotu selviämään.
Onnittelut uudesta kilolukemasta. Sinulla on hyvä tahti.
Jouluksi leivon varmaan jonkun kuivakakun, sellaisen hedelmäversion. Tortut ei ole onneksi koskaan ollut mun herkkua. Ostan varmaan vähän pipareita jostain myyjäisistä, siten ei tule niin valtavaa määrää kuin itse tehtynä. Suklaata ilmestyy huusholliin muutama rasia, pyrin tarjoamaan ne kahvipöydässä mahdollisille jouluvieraille.
Varsinaiset jouluruoathan sopii laihduttajallekin kohtuullisen hyvin, mutta ongelmaksi muodostuu usein määrä ja se, ettei joulusyömistä osaa katkaista heti pyhien jälkeen. Olisi varmaan parasta, että jouluna syö hyvällä omallatunnolla mitä syö, mutta maanantaiksi 29.12. tekee jo valmiin suunnitelman kevyeen arkeen palaamiseksi.
Kiva, jos höpinöistäni on ollut sinulle apua =)
Muilla on tainnut mennä vähän lipsahtelujen puolelle viime päivät näiden viestien perusteella! Mulla on ihan sellainen olo kuin olisi roskaruuan vieroitusoireet, tekee mieli oikein kunnon moskaa, mutta yritän hillitä itseni, kotona on kunnon terveellistä ruokaa odottamassa ja vielä valmiiksi tehtynä joten ei todellakaan tarvitse mennä hakemaan mitään pikasapuskaa. Taistelen siis itseni kanssa!
Joku kysyi mitä leivotaan jouluna. Itse olen kokeeksi tehnyt täysjyvävehnäjauhoista pipareita ja voin sanoa että ainakin tämän koe-erän piparit maistuivat tosi hyviltä. Lisäksi sovelsin erästä kevyempää ohjetta jossa mm. oli ainesosana vettä.
Mutta vihjeenä vain kaikille että kannattaa rohkeasti korvata ainakin puolet tavan vehnäjauhoista täysjyväjauhoilla. Itse korvasin n. 80 % jauhomäärästä.
Torttujakin paistelen valmiista pakastevoitaikinasta, mutta olen jo useana jouluna noudattanut samaa kaavaa, eli en paista torttuja valmiiksi varastoon vaan sitä mukaa kun on tarvis ja sen verran kuin vieraita tulee+oma väki, ettei joudu uhrautumaan tähteiden syöntiin (minäkin harrastan sitä!)! Tykkään tortuista todella paljon ja siksi tämä vaihtoehto, etten tule syöneeksi koko pellillistä kerralla.
En hirveästi välitä jouluruoista, eikä miehenikään, joten todennäköistä on että jo tapanina syödään normaalia ruokaa.
Oikeastaan joulu ei ole ollut koskaan ongelma painon kannalta, sillä herkkujahan voi syödä samalla tapaa muulloinkin. Ja syötyä on tullut....
Mutta sen verran vielä että itselläni taas herkkujen pakastaminen aiheuttaa sen että ne säilyvät pakastimessa eli en viitsi alkaa niitä sulattamaan. Ja lisäksi pakastimeni on sellainen sekamelska että jos sinne jotain hautaa pohjalle niin täytyy olla todellinen tarve että sen viitsii alkaa sieltä kaivella esiin.
Täysjyväjauhoja kannattaa käyttää, mutta tekeekö ne tuotteesta kevyempää? Minun järkeni mukaan ei, mutta en kyllä ole tarkistanut niiden energiasisältöä vaikka itse käytänkin. Toki ne on muuten terveellisempiä kuin tavalliset ja siksi suositeltavia, ja mielestäni tulee paremman makuistakin.
Osan rasvasta voi monissa ohjeissa korvata jogurtilla tai rahkalla.
Tuo torttuidea on hyvä, että tekee vain "määräpalat". Muutenkin kannattaisi tehdä aina vain tarvittava määrä, mutta usein se vain on hankalaa.
Toisaalta joulu kestää vain muutaman päivän. Eikös mielummin, kuin kantaa murhetta noista päivistä, pitäisi keskittyä siihen, ettei aloita jouluherkuttelua jo joulukuun alusta ja jatka tammikuun loppuun.
sinälläänhän täysjyvä ei tee herkusta "kevyempää", enkä sitä väittänytkään(tarkoitin reseptiä jota muunsin, se oli kevennetty versio), mutta kuituhan tavallaan osittain huuhtoo hiilareita pois eli kaikki ei jää imeytymään elimistöön. Eli vaikka alkuperäinen kalorikuorma on sama kuin norm. puhdistetuilla jauhoilla valmistetussa tuotteessa, voi elimistölle jäävä energia olla silti pienempi. Jostain tämän luin aikanaan.
Voi v**** että tämä elämä vastustaa!
Tänään tuli vastaus siitä ensimmäisestä työpaikasta ja ylläri pylläri; EN TULLUT VALITUKSI :(
Tässä on nyt vaihtoehdot niin tiukassa että tämän tai joulukuun aikana pitäisi löytää toinen kämppä; pienempi ja halvempi sillä näyttää vahvasti siltä, että tästä tulee lähtö kun liiton päivät loppuvat. Ellei sitten mies pääse töihin, edes vähäksi aikaa… Mietin, että pitäis varmaan alkaa lämmitteleen miestä että muuttaisimme minun kotikaupunkiin… siellä meinaan pitäis olla asuntoja vapaana. Koska jos kuitenkin joudumme tästä muuttamaan pois eikä täältä saa asuntoa niin samahan se on sitten yrittää löytää se kämppä kokonaan muualta… Kummankaan vanhempien luokse emme voi molemmat muuttaa sillä silloin olisimme alivuokralaisia heille.
Siis mie olen ihan hermoraunio ja iltaisin en meinaa saada nukutuksikaan kun asiat pyörivät mielessä. Turhaa sinänsä vielä murehtia koska tässä on vielä 3kk aikaa… Siis helmikuun aikana pitäisi muuttaa pois jos asiat menevät niin.
Maanantaina kävin vaakalla ja en sentään ollut takaisin -0 tilanteessa sillä viikon anopin hemmottelusta huolimatta vaaka ei näyttänyt kuin 300g (kokonaistiputusta nyt siis 1kg). MUTTA Hel****iin painonpudotukset kun elämä on tällä raiteella. Pitäis varmaan unohtaa täällä parkuminen ja lopettaa kirjottelu kokonaan kun ei enää muuta asiaa tunnu olevankaan...
Älä vielä luovuta. Mulla ollut koko viikko hankala, en ole jaksanut ajatella laihduttamista ollenkaan. Liikkunut onneksi olen, mutta syömiset on heitelleet, eilen mässäystä, tänään taas ruokahalu ollut kokonaan poissa. Olen epäillyt olevani raskaana, mutta tänään sitten varmistui, etten ole. Eli laihdutus jatkuu ja sai sen mieltä painavan asiankin tieltä pois. Tai kyllä se mieltä painaa vieläkin, mutta ehkä jo kykenen ajattelemaan muutakin..
Mutta älä luovuta! Tsempataan toisiamme, en tahdo epäonnistua tässä "projektissa". Mulla on ehkä se kilo pudotusta alusta ja tuntuu, etten saa tippumaan vaikka kuinka liikkuisin ja söisin oikealla tavalla. Mutta muiden tsemppi auttaa paljon! Tiedän että heti jos lopetan tänne kirjoittelun, repsahdan lopullisesti.
Koeta jaksaa, vaikka en tilanteeseesi osaa muuten mitään sanoa.
Moikka!
Pystyn kuvittelemaan miltä sinusta tällä hetkellä tuntuu. Varmasti mietit tällä hetkellä miksi mikään asia ei onnistu, ja tuntuu, että maailma kaatuu päälle. Itselläni on myös samanlaisia tuntemuksia ollut työttömyyteni aikana. Onneksi sinulla on nyt vielä kolme kuukautta aikaa. Tänäkin aikana voi vielä tapahtua vaikka mitä kivoja yllätyksiä. Toivottavasti miehesi saa työpaikan lähiaikoina.
Itselläni tämä laihduttaminen maistuu myös hieman pakkopullalta tälä hetkellä. Voi olla, että huomenna ilmoittelen kilon plussa tulosta omalta kohdaltani. On tullut vähän herkuteltua muutamana päivänä. Tänään päätin taas jälleen kerran ottaa itseastäni tiukan niskaotteen, ja palataan terveellisempään ruotuun.
Jotenka kirjoittele vain Netta edelleenkin tässä ryhmässä. On hyvä, kun saa jollekkin purkaa paineitaan, kun maailma potkii päähän.
Kivaa päivänjatkoa kaikille. Huomenna ilmoittelen jälleen tuloksia. Periksi enne anna tämän projektin kanssa. Emmehän?
T: Syyslaihduttaja
"MUTTA Hel****iin painonpudotukset kun elämä on tällä raiteella."
>> Toden totta, ei yhtään helpota laihduttamista, kun on muita vastoinkäymisiä elämässä. Tulee hetkiä, jolloin ajattelee, että aivan sama mitä painaa, kun kaikki muukin menee päin ...
Olen tuollaisina suden hetkinä ajatellut, että yritän pitää painoni saavutetussa. Laihtumisen aika on taas, kun on jonkinlainen tasapaino elämässä.
"Pitäis varmaan unohtaa täällä parkuminen ja lopettaa kirjottelu kokonaan kun ei enää muuta asiaa tunnu olevankaan..."
>> Pöhhh ja Pahhh ja viell kerran PÖHH & PAHH.
Sitä varten tämä on, että täällä jaetaan hyvät kuin huonotkin hetket. Jokaisen eteen tulee kiviä. Ne täytyy kiertää tai ylittää, mutta paikalleen ei jäädä. Sinunkin murheesi kääntyy vielä menestystarinaksi. Ole kiltti ja jaa se kanssamme.
Toivon eloosi ilonpilkahduksia :)
tsemppiä minunkin puolesta, toivottavasti mielesi on jo parempi ja asiat kovaa vauhtia järjestymässä.
Asioilla on tapana järjestyä aikanaan, joten yritä jaksaa! Ymmärrän hyvin miten vaikeaa ja voimia vievää se on! Tsemppiä!
Vähän masis olo kun syöpöttely jäi päälle ja sorruin vielä herkutteluunkin. Olen oikeasti miettinyt onko mulla jonkinlainen ahmimishäiriö, tai kehittymässä sellainen. Nimittäin saatan syödä aika isoja määriä, santsaan ja santsaan niin kauan kuin ruokaa on jäljellä ja sen jälkeen on tosi paha olo, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Monesti olen ollut aivan oksentamista vailla mutta olen pystynyt sen välttämään kun pelkään että siitä tulee tapa jos sen kerran tekee.
Moikka!
Niinkuin arvelin jo eilen saan nyt sitten ilmoitella plussatulosta tälle viikolle. Eli tänä aamuna vaaka antoi painoksi 67,4 eli lisäystä viime viikkoon 1,100. Vähemmän hyvin menee täälläkin päin. No eilen päätin sitten aloittaa jälleen kovan kontrollin, ja jättää kaikki makeat pois. Olen tyytyväinen, jos saan painoni jouluksi 65, mutta taitaa olla toive ajattelua. Mutta katsellaan mitä tässä tapahtuu.
Tänään olen siivoillut hieman, ja täytyy huomenna vielä jatkaa samaa rumpaa. Lenkkeilen tänään 6 kilometriä. Viikonloppuna muutenkin käyn lenkillä molempina päivinä niinkuin tietenkin muulloinkin. Minä en pidä lenkkeilystä välipäiviä. Onneksi mitään juhlia ei nyt ole tiedossa ennen joulua. Kotioloissa pystyy paremmin kontrolloimaan syömisensä kuin juhlissa.
Viikkotuloksista kaikille onnitttelut, ja kivaa viikonloppua kaikille, vaikka vähän sateista. Periksi ei anneta tämän projektin kanssa.
T: Syyslaihduttaja
Vaa'alla tuli käytyä eilen, olin ihan varma, että painoa olisi tullut lisää, mutta sitä samaa 82kg se näyttäisi olevan. Eli -0-tilanteella jatketaan edelleen. Ei paljoa tarvitsisi, että se paino putoaisi. Nyt harmittaa, kun on tullut syöpöteltyä, varmasti olisi tippunut, kun olisin ollut tarkempi siinä, mitä pistän suuhuni. Mutta tällä mennään kohti uutta viikkoa, pakkasta ja luntakin ovat luvanneet, mikään ei olisi mukavampaa, kun lähteä kirpeään pakkasilmaan lenkille, aijai:) Pitäisi vaan talvitakki ostaa, kun töissäkin tulee oltua ulkona paljon, mutta ei tili riitä, pakko sinnitellä ohuella takilla joulukuuhun :(
Apui, kun oli taas vaikea talsia niiden joulusuklaiden ohi. Puoliso onneksi auttoi, etten retkahtanut :D
Miten muilla viikonloppu sujunut? Kertokaahan kuulumisianne!
siinäpähän tuo viikoloppu on vierähtänyt. Päätä on särkeny jo useamman päivän. Ajattelin että johtuuko karkista ja suklaasta... Tai jospa niska vain on jumissa. Ei oikein ole huvittanut taas mikään. Tänään sain aikaseks aamusta pienen ulkoilukierroksen ja kohta lähden uudestaan.
Vaaka näyttää 78kg, puoli kiloa plussaa viime punnitukseen, josta on aikaa. Ihme että ei tuon enempää näillä syönneillä.
Joulukarkit on kyllä nyt kivasti esillä joka kaupassa, mutta ei mulle yleensä tuota tuskaa päästä niistä ohi. Rahat kun on vähissä ja tietty summa kauppareissua varten niin ei viiti tuhlata kovin usein karkkiin. Tällä viikolla söin kylläkin todella pitkästä aikaa irtokarkkeja ja levyn suklaata kolmen päivän aikana. Karkkia olen syönyt viimeksi ennen tätä joskus kaks kuukautta sitten. Suklaata(tummaa sellaista 70% kaakaota) kylläkin pari palaa silloin tällöin.
No mutta nyt on mentävä ennen kun on säkki pimeetä!
Pilkahdus valoa tuli tähän elämään tänään. Miehellä nimittäin saattaa loppuviikosta alkaa työt; ainakin muutamaksi kuukaudeksi mutta onhan sekin parempi kuin ei mitään =) Saimme siis lisää aikaa emmekä ole vaarassa menettää kattoa päämme päältä!
Nyt uskaltaa jo ajatella laittavansa jouluakin tähän huusholliin :) Mutta sitä ennen pitäisi vetää yksi maalikerros keittiön seiniin! Kuun vaihteessa kuitenkin voisi alkaa laitella joulua!
Myös itselleni tuli pieni toivonkipinä sillä se työ mihin ensimmäisenä kysyin niin saattaa olla pääsen kuitenkin sinne töihin; tosin muihin tehtäviin kuin mitä hain mutta ei se haittaa kun palkka on sama :) Epävarmaahan se vielä on mutta antoi kuitenkin toivoa tähän synkkyyteen! Suunnittelin jopa, että hankkisin sitten henkilökunta-alennuksilla salikortinkin :p Innoissaan myös kaivelin kaappien syvyyksistä lounasrasioitakin esille :p
Nyt on kuitenkin pakko jatkaa hommia; en oo viikkoon tehnyt mitään ja kämppäkin on sit sen näkönen :/
Hienolta kuulostaa että alkaa muu elämä järjestyä, joskus kaikki tuntuu kaatuvan päälle ja tuntuu mahtavalta kun huomaa että ei niin käykään vaan kaikki järjestyy lopulta. :)
Itselläni mässäilystä jäi "vain" kilo ja kun vielä menkat alkoi niin mässäilystä ei siis jäänyt yhtään. Vähintään tuo kilo mulla nousee aina paino. Mutta nollassa silti tahkotaan. Lisää hyvää; olen iltaisin ottanut jumppapallon käyttöön, parina iltana on tullut sillä istuskeltua ja tehtyä vatsalihasliikkeitä sen kanssa (todella tehokasta muuten). Kaatunut itsekuri alkaa siis hiljalleen palata. Hyvä minä!! ;)
Heips!
Onneksi olkoon minunkin puolestani Netta. Se on ihanaaa kuulla positiivisia uutisia sinulta. Tässä näet ettei koskaan saa toivoaan menettää. Olen iloinen sekä sinun, että miehesi puolesta. Meillä on leivottu jo peruna- ja lanttulaatikkoa jouluksi pakkaseen. Vielä pitäisi tehdä pikkuleipiä hieman, pullaa, muutaman joulutortun, ja pasteijoita. Joulutorttuja ei tarvitse hirveästi tehdä, koska ne eivät oikein kulu.
Itselläni paino edelleen samassa kuin viime perjantaina, koska menkat alkamassa, ja turvonnut on oloni tällä hetkellä. Lenkkeillyt olen päivittäin. Eilen täälläpäin oli aivan ihana ilma aurinko paistoi, ja muutama aste pakkasta. Nyt taas ilma näyttää tosi synkältä.
Kivaa viikkoa teille kaikille, ja jatketaan edelleen tämän projektin kanssa.
T: Syyslaihduttaja
Huomenta! Mie olen ollut hereillä jo 05:30 asti kun mies heräsi alkoi valmistautumaan töihin lähtöä. Kyllä vain, hänellä alkoi tänään työt =)
Omaa kohtaloani en vielä tiedä mutta eiköhän se tämän viikon aikana selviä. Varmuuden vuoksi tässä ”harjoittelen” heräämistä ettei sitten ensimmäisenä työpäivänä mene edellisaamun silmillä 8)
Toivottavasti loputkin asiat alkaisivat järjestyä mutta se työn saaminen olisi nyt arvoasteikolla ensimmäisenä; siitäkin huolimatta että se kestäisi vain muutaman kuukauden… Sitähän ei tiedä mitä keväällä on taas tarjolla ja työnsaantimahdollisuudet ovat taas erilaiset.
Nyt kun tilanne näyttää menevän valoisampaan suuntaan niin se uinuva vauvakuumekin nostaa taas päätään :p Sen asian suhteen pitää kuitenkin parit neuvottelut käydä miehen kanssa!
Kiitokset kuitenkin kun olette jaksaneet valituksia koittaneet tsempata :)
Joulua tosiaan uskaltaa alkaa suunnitteleen :) Vois kaupasta varata pienen kinkun ja alkaa kyttäämään kalan hintoja. Joulutorttuja ja vaaleita pipareita meinaan myös leipoa. Laatikkoruokia ostan kaupasta; sen verran laiska olen :p
Viikonloppuna olis yhdet synttärit tiedossa mutta sen jälkeen voisi palata takaisin kurinalaisiin syömisiin… Edellyttäen että saan sen työn mistä jo vähän mulle vihjattiin.
Tänään olisi vähän lumitöitäkin tiedossa. Pari päivää on satanut lunta niin pitäis pihaa vähän kolata. Ainakin etupihan, mies saa kolata takapihan :p
Nyt pitää kuitenkin saada jotain murua rinnan alle!
Moikka!
Mukava kuulla, että sinulle kuuluu parempaa. On hyvä totutella aamuherätyksiin ettei sitten ole kovin väsyneen oloinen, kun menet töihin. Minä pidän ainakin peukkuja pystyssä, että saat tuon työpaikan, jota sinulle on hieman lupailtu. Tottakai rahatilanne paranee, kun pääset töihin. Ei tarvitse enää niin tarkasti laskea joka penniä.
Meillä kanssa on mietitty hieman jo joulukinkun hankintaa. Viime vuonna yhden firman kautta varasimme kinkun. Tässä firmassa eräs ystäväni töissä. Varasimme 7 kilon kinkun eikö joulun lähellä tämä ystäväni soittanut, että riittääkö meille 4 kilon kinkku. Sanoin heti, että ei riitä. Mielestäni kyllä maksavan asiakkaan pitäisi saada sellainen tuote minkä haluaa. No tämän firman kautta emme enää tänä jouluna kinkkua varaile, vaan ihan ostamme sen kaupasta.
Tännepäin satoi ensilumi eilen. Lumitöitä ei vielä tarvitse tehdä, mutta kyllä sitäkin työtä saa vielä talven mittaan kovastikkin tehdä. On aivan ihana ilma tällä hetkellä. Aurinko paistaa, ja muutama aste pakkasta. Kävin aamulla jo 4 kilometrin lenkin, ja illalla menen vielä 2 kilometriä. Painoni 67 hieman on turvonnut olo menkat pitäisi alkaa tuossa tuokiossa.
Aurinkoista päivän jatkoa kaikille, ja huomenna ilmoittelen tuloksiani jälleen.
T: Syyslaihduttaja
Netalle onnea heti tähän alkuun! Asiat kyllä järjestyy aikanaan, niinkuin olet varmasti huomannut!
Ei taaskaan tärpännyt minun työnhaku, joten taas saa odotella seuraavaa mahdollisuutta. Ei ollut taas kovin ruhtinaallista tuo työtarjonta, kun kävin tsekkailemassa. Onneks tulee edes veronpalautusta, niin ei oo vielä niin tukala olo.
Olin viime vuonna vielä vakituisessa työpaikassa, mutta kun sitten muutin vuoden alusta toiselle paikkakunnalle, niin en ole nyt uutta pysyvää työtä saanut. Väliaikaisia hommia vain. En kyllä olis luopunut työstäni, ellei tuo työmatka olis venyny niin kohtuuttoman pitkäks.
Taitaapa olla flunssa tulossa, olo on aika nyhjyinen ja nenä niiskuttaa.
Noh, se vain on itseasiassa hyvä, kun ei sitten ruokakaan ole niin kauheasti maistunut, eli nyt on oltu tosi hyvässä syömisrytmissä. Vain ne "pakolliset" ateriat päivässä.
Pieniä kävelylenkkejä olen kaikesta huolimatta tehnyt kun se parantaa hieman oloa. Vaikka ei kai sitä pitäisi, mutta yleensä en jää sisälle makoilemaan muuta kuin sitten jos tulee kuumetta.
Vaakalla en ole käynyt varmaan reiluun viikkoon tai sitten vain ajantaju huijaa. Mutta en ole varmasti laihtunut, kun ei yhtään siltä edes tunnukaan..
Huomenia kaikille!
Ilmoittelen jälleen viikkotuloksiani vaikka ei kovin hurraamista tällä kertaa ollekkaan. Menkat alkoi tänä aamuna joten painoni 68,2 eli turvotusta 800 gramman edestä viikossa. Eli ei hyvin mene täälläpäin. periksi en silti anna, koska tiedän, että tämä turvotus kestää vain muutaman päivän, ja sitten paino taas normalisoituu. Herkkuja tekee tällä hetkellä mieleni todella paljon. En aio niitä kyllä syödä.
Veronpalautusta minullekin hieman tulossa ensi kuun alussa. Joululahjoja onneksi ei tarvitse hirveästi ostella. Parin viikon päästä olen luvannut mennä hieman viihteelle muutaman ystäväni kanssa. Käydään syömässä ja niin edelleen. On ihan kiva unohtaa silloin päiväksi tämä laihduttaminen.
Viikonloppuna olen ihan kotona tietenkin lenkkeilen joka päivä, ja täytyisi ruveta tekemään pateijoita jouluksi pakkaseen. Kai sitä yhden sitten voi maistaakkin.
Onnittelut viikkotuloksista jälleen teille jokaiselle, ja lumista viikonloppua.
T: Syyslaihduttaja
...kun sattuu, joka paikkaan. Sairastuin kunnon vatsatautiin. Toivottavasti ei tule flunssa jatkoksi. Sairastaessa ei kannata vakaan luottaa, kun paino heittelee sen mukaan onko viimeksi käynnyt oksentamassa vai tankannut vettä.
Tsemppiä kaikille =)
Miellyttävän(!) räkäinen viikonloppu tulossa, jibiii, flunssa taas vaihteeksi vaivaa :/
Sunnuntaina olis kummipojan synttärit joten pitäis jaksaa lähteä lahjaa metsästään 20 asteen pakkaseen, huh. Mieli tekis vaan hautautua peiton alle ja nukkua!
Heips! Toivottavasti pöpöt häviää ja laihdutusystäväiseni paranevat pikaisesti. =) Tsemiä myös muille laihduttajille, päätös pitää, eikös niin?
Ajattelin itsekin tulla kertoilemaan kuulumisia. Painoni käväisi 97,4 kg.ssa. Tavoite olis jouluksi 95 alkuiselle luvulle. Tavoitteeseen on kyllä matkaa, mutta ei tuo mahdoton ole, ei ollenkaan. Itsehän pidin mahdottomana koko laihdutusurakkaa vielä elokuun alussa. Kyllä on upeaa olla 13 kiloa kevyempänä. Sitäpaitsi tiedättekö mitä? Minun ei edes tee mieli suklaata. Nyt on taas sellainen vaihe, että joulunamut ja herkut eivät kiinnosta. Töissä saa silloin tällöin suklaan palan ja se riittää vallaan hyvin. Hyvin on siis täällä mennyt, ilman minkäänlaisia pahoja mässypäiviä ja repsahduksia. Toivon, että asiat olisivat jatkossakin hyvin, ellei paremmin.
Yours sämppis =)
Täällä sitä mennään viikonloppua eteenpäin, ulkonakin on niin hurjan nätti keli, että taidan valita kävelyn bussin sijaan:)
Eilen tuli syötyä suklaapatukka, hui! Mutta muuten taas mennyt syömiset ihan kohtuudella, tuntuu, että housut alkaisivat hiukan löystyä... Olen liikkunutkin enemmän, kun lumi ja pakkaset tulivat. Minusta on ihanaa, kun pakkanen nipistää poskia, ei ole enää synkkää, eikä hikikään pukkaa niin nopeasti! Työmatkoillakin tulee käveltyä yhteensä se reilu tunti päivässä. Ennen lumentuloa sitä helposti sortui bussikyytiin.. :/ Tänään menen serkun synttäreille, siellä tulee varmaan telmittyä lasten kanssa ulkona:) Hyötyliikuntaa sekin. Pitää vain yrittää pitää näpit erossa tädin tekemistä herkuista :P
Kuinka paljon teillä muilla keli vaikuttaa liikkumiseen? Ja miten, onko kivempi ulkoilla tai muuten liikkua lämpimällä vai kylmällä? Haittaako sade? Itse liikun enemmän juuri talvella, pakkasen jälkeen on ihana mennä lämpimään suihkuun. Olokin on paljon virkeämpi. Kesäkuumalla jään helposti löhöämään, tunnen jonkinlaista vastenmielisyyttä hikoamiseen (minulla on paha ihottuma, joka pahenee hikoillessa). Kesällä tosin tulee syötyä vähemmän ja talvella enemmän, että oikeastaan ne kumoavat toisensa :D
Minä myös tykkään enemmän liikkua talvella ja yleensä kylmällä säällä. Vesisadettakaan en pelkää, mutta aivan kaatosateeseen en kyllä viitsi lähteä. Sellainen sopiva tihkusade saa ilman tuntumaan todella raikkaalta ja se virkistää mieltä.
Syömisitä sen verran että eilen tuli syötyä hampurilaisia 1,5 kpl. Toista en jaksanut loppuun asti, joten oli pakko jättää loput.
Mutta muuten on nyt ruokailu pysynyt suhtkoht hallinnassa!
Minulle saa olla todella huono keli, kun jätän lenkin väliin. Ehkäpä tämän päivän lumituisku kuuluu tuohon kategoriaan ja sitten todellinen rankkasade ja/tai myrsky.
Koiran omistajana tuli monet vuodet ulkoiltua päivittäin säässä kuin säässä, joten sen peruja lienee tämä. =)
Tein eilen karmean havainnon käytyäni vihdoin vaakalla. Voi kakkis, kilon olen lihonut vaikka olin varma ettei paino ole muuttunut tuosta 78 kg.
Nyt alkoi taas oikea taistelumieli hiipiä esiin, kokeilin nimittäin viimetalven toppahousuja. Menihän ne jalkaan ja on hyvät, jos ei aio liikkua ollenkaan saatika kyykistyä!!!!!!!!
Niihin on mahduttava jouluun mennessä, eli se vaatii n. viisi kiloa. Luulisin sen saavani pois siihen mennessä.
Ai että oli taas kiva herätä tähän todellisuuteen. Ei työtä ja paino senkun nousee, eikä ole varaa ostaa uusia vaatteita, joten pakko laihtua!
Hitsi, nyt rassaa taas kaikki!
Vaaka väitti mun lihoneen kahdessa päivässä kolme kiloa. Ärsyttää, vaikka tiedänkin, ettei se voi olla oikeassa. Nestetasapaino on vielä vatsataudin jäljiltä sekaisin. Viikonloppuna oli kaikkea touhua ja veden juominen unohtui.
puuuuhhh :(
Lepäilty on 2pv villasukat jalassa peittoon kääriytyneenä, findrexiä mennyt varmaan pari litraa ja leffoja katteltu vino pino :p Tällä reseptillä meni flunssa parissa päivässä ohi =) Varmaan kastelin ja palellutin itteni niissä lumitöissä… Mutta tällasia flunssapiikkejä mulla on talven tullessa useitakin joten siihen ei auta kuin tottua!
sämppis, voi vitsi kun saan pääsis itsekin suklaasta irti… mutta se on vain niiiin pirun hyvää :p
Jos saisin todella hyvän aloituksen painon pudottamiseen niin voisi olla, että silloin ei edes tekisi mieli mitään hyvää koska se vain sössisi koko projektin. Tuo hyvä aloitus vaan vaatii niin hyvät lähtökohdat ja resurssit että toistaiseksi se vielä jää…
Silloin kun liikuntakärpänen iskee niin mulle on aivan sama millanen sää ulkona on :p Tietysti kohtuudessa mennään eli ei kaatosateella, myrskyssä tai oikein kovilla pakkasilla mutta muutoin kaikki liikkumisesta kieltäytymiset syyt ovat tekosyitä :p Tällainen kärpänen puri viimeksi 2 vuotta sitten ja sitä keskitin puoli vuotta; vaivaiset -6kg lähti joten motivaatio katosi kuin pieru saharaan :/
Lumentulo on ihanaa
Olin menossa ulos koiraa käyttämään ja jouduin polvia myöten kahlomaan :O Koira tosin hyppi aivan innoissaan pehmeässä lumessa :D
Oli kuitenkin pakko alkaa lumitöihin koska mies ei olisi illalla päässyt autolla pihaan. Oli kuulkaa kova homma ensin lapioida jotta pääsi kolaamaan.
Nyt oon kuin uitettu koira; siis ihan likomärkänä. Laitoinkin veden kiehumaan ja juopasen kupillisen findrexiä ja parin tunnin päästä lisää. Parempi alkaa heti lääkitsemään ettei flunssa innostu.
Illalla on varmaan kädet niin kipeet ettei edes vesikannua pysty nostamaan....