jossain

sanotaan sit lopulliset moikkamoit. minä lähden. sun takiasi tai oikeastaan itseni. en taida muuten päästä eroon näistä pakkomielteisistä ajatuksista sinusta ja "meistä". en halua nähdä sua ja kaikkea sitä mitä silmieni edessä puuhaat. tietää etten oo sulle mitään. en jaksa enää teeskennellä ettei satu kun oikeesti oon hajoomassa. yritätsä loukata mua tarkotuksella??! siltä se tuntuu. olin niin vakuuttunut että välität enkä edelleenkään usko että vaan pelasit. jokin vaan muuttui tai meni pois. sun katsekin on nykyään erilainen, välinpitämätön, etkä taida sitäkään feikata.
6902
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

työpaikkaasi. Itse en pääse monista syistä johtuen vaihtamaan toiseen työpaikkaan. Sinulle se olisi helpompaa. Olen toivonut tätä siksi, että kaikki olisi silloin helpompaa. Loputon sahaaminen ja tulkitseminen uuvuttaa vähitellen. Siis pidän sinusta valtavasti edelleen, mutta sitten kun olisimme eri työpaikoissa, voisi ihan uutta meidän välillämme alkaa. Tämä tilanne on liian rassaava.

Lähde vaan jos voit.Joudun pitämään etäisyyttä usein sinuun. Liian monet tekijät siellä töissä satuttavat minua. En siis sanoisi hyvästi vaan toivon yhä, että voisimme alkaa tutustumaan paremmin.

kaipaavin terveisin,

Äänestä
  • olisitkin Hän, mutta etpä taida olla. ei häntä mikään estä lähtemästä sen paremmin kuin itseänikään. itse asiassa hän on se syy että siellä enää roikun. kaikki muu on jo pitkään ollut pelkkää pahemman luokan pakkopullaa. joten so long & thanks, eiköhän tää ollu tässä, myös mun puolesta. hänen osaltaan kaikki tais päättyä jo aikasemmin.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    olisitkin Hän, mutta etpä taida olla. ei häntä mikään estä lähtemästä sen paremmin kuin itseänikään. itse asiassa hän on se syy että siellä enää roikun. kaikki muu on jo pitkään ollut pelkkää pahemman luokan pakkopullaa. joten so long & thanks, eiköhän tää ollu tässä, myös mun puolesta. hänen osaltaan kaikki tais päättyä jo aikasemmin.

    vielä.oliskohan niin että kyseinen henkilö on vaan niin sanotusti"jäässä" tunteittensa kanssa ja tarvii avautumista sunkin suunnalta...kokeile niin huomaat???!!

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    olisitkin Hän, mutta etpä taida olla. ei häntä mikään estä lähtemästä sen paremmin kuin itseänikään. itse asiassa hän on se syy että siellä enää roikun. kaikki muu on jo pitkään ollut pelkkää pahemman luokan pakkopullaa. joten so long & thanks, eiköhän tää ollu tässä, myös mun puolesta. hänen osaltaan kaikki tais päättyä jo aikasemmin.

    Sanos muuta.Itseni kyllä on helpompi lähteä mutta en todellakaan usko että Hän on kirjoittanut tänne yhtikäs mitään vaikka aina sitä toivoo sydämestään..Ja niin mä lähdenki tuolta monestakin syystä..Eikä hän minuun halua tutustua..Kumpa haluaisikin niin olisin onnellinen..

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    olisitkin Hän, mutta etpä taida olla. ei häntä mikään estä lähtemästä sen paremmin kuin itseänikään. itse asiassa hän on se syy että siellä enää roikun. kaikki muu on jo pitkään ollut pelkkää pahemman luokan pakkopullaa. joten so long & thanks, eiköhän tää ollu tässä, myös mun puolesta. hänen osaltaan kaikki tais päättyä jo aikasemmin.

    estettä, että en voisi vaihtaa työpaikkaa. Mutta on kuitenkin sellaisia myönteisiä mukavuus-puolia, että en nykyisestä työpaikastani niin vain haluaisi lähteä. Työpaikkkani sijaintikin on niin hyvä.

    Mutta vaihda sinä vain työpaikkaa! Olet sitä jo aikasemminkin vakavasti miettinyt. Tiedän kyllä siitä asiasta.

    Jospa sitten kun olosuhteet muuttuvat, voisimme alkaa elämään todeksi sitä meidän tarinaamme. Toivon kovasti näin.

    Äänestä

  • varsinaisesti mitään kirjoitti:

    työpaikkamme plussapuolia listatessa sijainti on ehdottomasti kärkisijoilla.

    no, voihan se sinulle olla, mutta et olekaan se jota kaipaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lähitulevaisuudessa kirjoitti:

sanotaan sit lopulliset moikkamoit. minä lähden. sun takiasi tai oikeastaan itseni. en taida muuten päästä eroon näistä pakkomielteisistä ajatuksista sinusta ja "meistä". en halua nähdä sua ja kaikkea sitä mitä silmieni edessä puuhaat. tietää etten oo sulle mitään. en jaksa enää teeskennellä ettei satu kun oikeesti oon hajoomassa. yritätsä loukata mua tarkotuksella??! siltä se tuntuu. olin niin vakuuttunut että välität enkä edelleenkään usko että vaan pelasit. jokin vaan muuttui tai meni pois. sun katsekin on nykyään erilainen, välinpitämätön, etkä taida sitäkään feikata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu