Pääsenkö yli?

Olen 37 v mies, ja avioliitossa. Perheessämme on 11 ja 9 vuotiaat lapset.Olen aina pitänyt liittoamme onnellisena, ja kaikin tavoin tasapainoisena. Viikonloppuna keskustelimme vieraista suhteista, jolloin vaimoni alkoi yhtä-äkkisesti nyyhkimään, ja muuttui puhumattomaksi.
Pitkän patistuksen jälkeen sain hänet kertomaan ihastuksestaan toiseen mieheen. He ovat olleet sängyssä ja tapailleet. Vaimoni kertoi halustaan lähteä tämän miehen mukaan, mies ei siihen kuulemma ole halukas.Tätä on kestänyt lähes vuoden.
Oma elämäme on ollut ihanaa. Rakastan syvästi vaimoani, ja olen pyrkinyt sen hänelle osoittamaan joka päivä. Seksielämämme on aina ollut aktiivista ja uusia virikkeitä on aina haettu. Olen osallistunut aina lastemme hoitoon. Taloutemme on kunnossa. Käymme molemat töissä. Itse urheilen aktiivisesti, fysiikkani on kovassa kunnossa, ja ulkonäöstäni ovat naiset aina pitäneet. Mitään suoranaisia viitteitä ulkopuolisesta suhteesta en ole saanut. Näin jälkeenpäin tietysti monet asiat loksahtavat kohdalleen.
Olen ollut kaksi päivää lähes hysteerisessä tilassa. Töiden teosta ei tule mitään.
Voiko tästä vielä selvitä, vai onko kaikki jo menetetty.
122894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kerrassaan paska juttu!

Asia on kiltämättä haastellinen, mutta kyllä asiat tavalla tai toisella aikanaan selviävät.

Tee näin:

1. Järjestä itsellesi lomaa.
2. Vuokraa mökki, jostain rauhaisasta paikasta
3. Anna itsellesi aikaa.
4. Ajattele.
5. Ajattele uudelleen.
6. Juo pullo kossua tai vastaavaa!
7. Lepää ja sauno.
8. Tee hyvä päätös!
9. Palaa kotiin.
10.Toimi päätöksessi mukaan
--> elämä jatkuu

Äänestä

Tuota on vähän helvetin vaikea päästä korjailemaan. Olet tehnyt perheesi eteen kaikkesi, ja sinua on kustu päälle. Heikko lähtökohta, että voisi jatkaa menettämättä itsekunnioitustaan. Paljon kuitenkin riippuu siitä, minkälainen suhde teillä vaimosi kanssa on, ne kun ovat kaikki erilaisia. Älä tee hätäisiä ratkaisuja, mutta älä myöskään anna säälin tai muiden tragediaan liittyvien tunteiden ohjailla päätöksiäsi.

Äänestä

sain vaimoni tunnustamaan suhteen josta jo olin häntä epäiilyt 6 kuukautta. Mulle oli valehdeltu täysin päin näköä. Tuosta tunnustuksesta vielä n. 3 kk eteenpäin tuli lisää paskaa naamaan kun vaimoni avautui lopullisesti kertoen asioita joita ei 1. kerralla ollut sanonut.
Parisuhdeterapiassa juostiin 5..6 kertaa. Näin vuosi näistä tapahtumista oloni on melko neutraali vaikkakin parisuhdepalstoilla surffailen. Enää ei hääpäiviä meidän taloudessa juhlisteta.
Yhteiselomme jatkui/jatkuu lasten vuoksi.

Äänestä
  • Marsupilami! Miten teillä menee? Siis voitko sanoa että olet onnellinen jne.? Onko
    luottamus palannut? Jos ei, niin luuletko, että asiat jonain päivänä ovat vielä hyvin, ja
    olet onnellinen ja luottavainen jälleen?

    Äänestä

  • kinttura kirjoitti:

    Marsupilami! Miten teillä menee? Siis voitko sanoa että olet onnellinen jne.? Onko
    luottamus palannut? Jos ei, niin luuletko, että asiat jonain päivänä ovat vielä hyvin, ja
    olet onnellinen ja luottavainen jälleen?

    päivä rutiinit ok. Mutta todellisa onnellisuuden hetkiä koen lastemme kautta. Nautin heidän kasvustaan ja edistymisestä koulussa ( 1 & 3 luokka). Luottamus vaimooni on kyllä palannut. En epäile häntä ja luotan häneen. Tapahtuneet asiat kuitenkin pyörivät mielessäni ajoittain. Tällä on vaikutusta myös makuuhuoneen puolelle. Anteeksi en pysty antamaan.

    Äänestä

  • kinttura kirjoitti:

    Marsupilami! Miten teillä menee? Siis voitko sanoa että olet onnellinen jne.? Onko
    luottamus palannut? Jos ei, niin luuletko, että asiat jonain päivänä ovat vielä hyvin, ja
    olet onnellinen ja luottavainen jälleen?

    päivärutiinit ok. Mutta todellisa onnellisuuden hetkiä koen lastemme kautta.
    Nautin heidän kasvustaan ja edistymisestä koulussa ( 1 & 3 luokka).
    Luottamus vaimooni on kyllä palannut. En epäile häntä ja luotan häneen.
    Tapahtuneet asiat kuitenkin pyörivät mielessäni ajoittain.
    Tällä on vaikutusta myös makuuhuoneen puolelle. Anteeksi en pysty antamaan. Se vaatii aikaa 1000 vuotta.

    Äänestä

Kertomus... kuin suoraan omasta avioliitostani. Paitsi, en ole vielä sänkyyn mennyt ihastukseni kanssa. Kaksi viikkoa sitten kuitenkin kerroin tästä ihastuksesta. Mies on sen jälkeen saanut silmänsä auki. Nimittäin pitkin kesää olen hänelle vihjeitä antanut... tavallaan kai olen halunnut tulla paljastetuksi... pelastetuksi ennenkuin pahempaa tapahtuu.
Voin sanoa rakastavani miestäni, hän on ihana rakastava ihminen. Mutta... itse romanttisissa kuvitelmissani haluan enemmän... tunteen paloa... Ymmärrän, että kuvitelmat ovat todennäköisesti harhaa, ja arki koittaa muihinkin suhteisiin. Mutta... arki on joskus niin puuduttavaa. Kiire tappaa tehokkaasti eroottisuuden kahden ihmisen väliltä.
Itse en voisi antaa anteeksi pettämistä. Näin olemme sopineet molemmin puolin, ja luulen mieheni myös tarkoittavan todella sitä. Mieli olisi tehnyt, mutten ole tohtinut.
Olen onnellinen, että kerroin miehelleni, vaikka tiedänkin olevani "tarkkailun" alla. Mutta koen tämän vahvistaneen meidän suhdettamme. Toki mieheni suuttui ensin voimakkaasti, mutta kertoi arvostavansa sitä, että puhuin asiasta.
Puhumalla selvitään monesta.
Tsemppiä teille!

Äänestä
  • Koska minunlla on tylsää, ja arkirutiinit puuduttavat saan leikkiä mieheni kustannuksella petänkö vai enkö, paljastunko vai enkö vihjeleikkiä. Saat miehesi varmasti todella onnelliseksi toiminnallasi. Suhteenne on parantunut, koska miehesi ilmeisesti nyt tsemppaa ylenmäärin vuoksesi. Kuinka kauan, se on eri asia jos tyylisi ei muutu. "En ole vielä mennyt sänkyyn...", kai sanoit juuri noin miehellesikin?

    Ei kielletyillä asioilla pidä leikkiä. Todella toista rakastava ja kunnioittava henkilö ei tekisi tuollaista. Mutta kun on vain Minä, Minä ja Minä.

    Äänestä

Omalla kohdallani en pystynyt unohtamaan pettämistä, ja se heijastui koko suhteeseen. Tunsin itseni lähinnä typeräksi kun uskottomuuden paljastuttua mietin menneitä, ja sitä kuinka paljon olin rakastanut miestä. Olin elänyt sinisilmäisen onnellisena parisuhteessa, ja kun kaikki paljastui tuntui kuin matto olisi vedetty jalkojen alta.
Tilanne oli mielestäni sama kuin jos suhdetta vertaisi hehkulamppuun: kun kaikki on hyvin lamppu hehkuu ja loistaa. Kun sen lampun kerran potkaisee rikki, se ei syty, ei hehku, ei loista. Vaikka mies kuinka vannoi ja vakuutteli, luottamus oli mennyt.
Luulen, että vaikka jatkaisit vaimosi kanssa, niin jotain on peruuttamattomasti mennyt ns. rikki. Suhteesi vaimoon ei ikinä palaudu sellaiseksi kuin mitä se oli ennen kuin sait tietää uskottomuudesta. Vaimosi on nyt rakastunut toiseen ja ei näe muuta. Kun hän jossain vaiheessa "herää" todellisuuteen, hän varmasti katuu.
Mitä neuvoisin sinulle.Ensiksi voimia ja paljon. Älä tee mitään hätiköityä, anna tilanteen rauhoittua,ja kun teet päätöksen, pysy siinä. Kuullostele omia tuntemuksia, ja mieti haluatko jatkaa vaimosi kanssa.
Jos yhtään lohduttaa, niin sinunlaisesi uskollinen mies on ainakin minun unelmamies. Et varmasti tule jäämään yksin, jos suhteesta lähdet. Arvoisesi naisen löydät varmasti. Ethän kuitenkaan katkeroidu ja laita vahinkoa kiertämään vain siksi että typerä vaimosi kohteli sinua huonosti.

Äänestä
  • Kiitos kaikille vastanneille rohkaisevista sanoista. Palikat ovat kuitenkin päässäni niin pahasti sekaisin, etten pysty kuin ajattelemaan voimieni riittämistä seuraavaan päivään asti. Voimattomuuden ja muserretuksi tulemisen tunne on liian vahva. En ainakaan vielä pysty ajattelemaan millään muodoin tulevaisuutta, oli se minkälainen tahansa.

    Äänestä

Itse olen kokenut saman, annoin anteeksi ja jatkettiin yhdessä vuosi, ja käytiin parisuhdekurssit ja perheterapiat, kunnes mieheni teki saman uudelleen. Silloin oli mittani täysi, annoinhan hänelle mahdollisuuden, ja hän teki sen taas, tuntui kuin kaikki olisi romahtanut. Olin pitkällä sairaslomalla ja shokissa. Eroon päädyttiin. Vaikeaa oli 3 vuotta, elämä voitti ja nyt olen onnellinen, löysin uuden ihmissuhteen, joka oli kokenut saman tuskan jo vuosia sitten.
Nyt olemme avioliitossa ja olemme onnellisia, kumpikin on löytänyt parinsa, ex-mieheni elää uudessa avosuhteessa ja katuu tekemäänsä, herkkänä hetkenä, hän soitti ja kertoi, ettei koskaan voi lakata rakastamasta minua.
Itse elän tätä päivää ja nautin jokaisesta päivästä ja siitä,että uusi suhteemme on rehellisyyteen ja luottamukseen perustava, ja se onkin sellainen kivijalka, ettei rakkautemme hevillä kaadu.
Sinulle toivon, rauhallista harkinta-aikaa ja avointa keskustelua kumppanisi kanssa, jospa tässä olisi uuden alku teille molemmille.
Voimia ja lämpöisiä ajatuksia lähetän Sinulle!

Äänestä
  • Miten miehesti petti sinua? Yksi yö, vai suhde? Entä tuntuiko sinusta, että hän oli
    tosissaan jatkamassa kanssasi? Antoiko hän sinun ymmärtää, ettei toista tekoaan?
    Minun mieheni petti minua vuosi sitten, ja pelkään, että tekee sen uudestaan.. Vaikkei
    ole kyllä mihinkään pelkoihin antanut aihetta. On ollut rinnallani jne. Ja haluaa ensi kesänä
    naimisiin.. Mitä mieltä olet? Voisiko tämä kaikki olla vain paskanjauhamista??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SSL kirjoitti:

Olen 37 v mies, ja avioliitossa. Perheessämme on 11 ja 9 vuotiaat lapset.Olen aina pitänyt liittoamme onnellisena, ja kaikin tavoin tasapainoisena. Viikonloppuna keskustelimme vieraista suhteista, jolloin vaimoni alkoi yhtä-äkkisesti nyyhkimään, ja muuttui puhumattomaksi.
Pitkän patistuksen jälkeen sain hänet kertomaan ihastuksestaan toiseen mieheen. He ovat olleet sängyssä ja tapailleet. Vaimoni kertoi halustaan lähteä tämän miehen mukaan, mies ei siihen kuulemma ole halukas.Tätä on kestänyt lähes vuoden.
Oma elämäme on ollut ihanaa. Rakastan syvästi vaimoani, ja olen pyrkinyt sen hänelle osoittamaan joka päivä. Seksielämämme on aina ollut aktiivista ja uusia virikkeitä on aina haettu. Olen osallistunut aina lastemme hoitoon. Taloutemme on kunnossa. Käymme molemat töissä. Itse urheilen aktiivisesti, fysiikkani on kovassa kunnossa, ja ulkonäöstäni ovat naiset aina pitäneet. Mitään suoranaisia viitteitä ulkopuolisesta suhteesta en ole saanut. Näin jälkeenpäin tietysti monet asiat loksahtavat kohdalleen.
Olen ollut kaksi päivää lähes hysteerisessä tilassa. Töiden teosta ei tule mitään.
Voiko tästä vielä selvitä, vai onko kaikki jo menetetty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu