Se on nyt myönnettävä että vähän pelottaa.
Olen tavannut jonkun josta voisi tulla jotain merkittävää elämässäni. Mitään sen suurempaa ei ole vielä tapahtunut ja tässä nyt sitten arkailen. Välillä tuntuu jopa etten tunne häntä kohtaan oikeasti mitään ja että kuvittelen vain kaiken.
Pitäisi tehdä jotain ja viedä tätä eteenpäin mutta olen varautunut ja varovainen.
Enkä tiedä miksi. Ehkä entisten epäonnistuneiden suhteiden takia. Tai ehkä se johtuu siitä tosiasiasta että tämä on mahdollisimman huono aika suhteelle. Mutta toisaalta olisi pakko tehdä jotain muuten tämä kala karkaa. Miksi tämän juuri nyt piti tapahtua? Tässä ei ole mitään järkeä...tässä olisi tilaisuus mutta tuntuu että helpompi olisi vain peräytyä heti nyt. Ei ole naisesta kiinni kun hän on juuri sellainen mitä olen aina halunnut.
Onko se sitten niin että kun suuri voitto on lähellä niin pelko on suurin? Ehkä sitten pelkään laittaa niitä tunteita peliin ettei tule pettymyksiä. Jotenkin tämä suhteella taitelu tuntuu juuri nyt sellaiselta jota en jaksaisi mutta kai se olisi pakko.
Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia ja miten olette toimineet?
Tuntuu typerältä aikuisen miehen tällaisia käydä läpi.
Olen tavannut jonkun josta voisi tulla jotain merkittävää elämässäni. Mitään sen suurempaa ei ole vielä tapahtunut ja tässä nyt sitten arkailen. Välillä tuntuu jopa etten tunne häntä kohtaan oikeasti mitään ja että kuvittelen vain kaiken.
Pitäisi tehdä jotain ja viedä tätä eteenpäin mutta olen varautunut ja varovainen.
Enkä tiedä miksi. Ehkä entisten epäonnistuneiden suhteiden takia. Tai ehkä se johtuu siitä tosiasiasta että tämä on mahdollisimman huono aika suhteelle. Mutta toisaalta olisi pakko tehdä jotain muuten tämä kala karkaa. Miksi tämän juuri nyt piti tapahtua? Tässä ei ole mitään järkeä...tässä olisi tilaisuus mutta tuntuu että helpompi olisi vain peräytyä heti nyt. Ei ole naisesta kiinni kun hän on juuri sellainen mitä olen aina halunnut.
Onko se sitten niin että kun suuri voitto on lähellä niin pelko on suurin? Ehkä sitten pelkään laittaa niitä tunteita peliin ettei tule pettymyksiä. Jotenkin tämä suhteella taitelu tuntuu juuri nyt sellaiselta jota en jaksaisi mutta kai se olisi pakko.
Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia ja miten olette toimineet?
Tuntuu typerältä aikuisen miehen tällaisia käydä läpi.
Vastaukset 81
Vanhimmat
Jotenkin tutun oloinen tilanne.
En tiedä miten tästä eteenpäin. Mitään ei varsinaisesti ole tapahtunut, mutta pelkään kuitenkin menettäväni hänet ennenkuin mitään ehtii alkamaankaan.
Ajattelen, että hän on liian hyvä ollakseen totta, vain juttuhetkien ja muutaman tapaamisen perusteella.
Jotain kai pitäis tehdä, kun vain uskaltaisi. Hänen ajatuksistaan minua kohtaan ei ole mitään tietoa.
Voisit kuvailla minun tilannettani melkein.
Tosin tilanne vähän pidemmällä. Jotenkin melkein ajattelen että olisi hyvä jos hänestä paljastuisi jotain ikävää niin voisin heti ajatella että "hyvä ettei tästä tule mitään".
Se mikä minua oudoksuttaa on tämä vaihtelu pelon ja tunteettomuuden välillä. Se on kalvavaa.
Minulla sama ajatus että tämä ei ole totta että olisin todellakin voinut nyt tavata jotain tuollaista mitä hän on. Tässä on oltava jokin juju.
Pahinta kai tässä on se että olen kuitenkin niin helvetin rohkea että tiedän että tulen tekemään jotain joka vie sitten syteen tai saveen. Pelottaa vaan jo valmiiksi, kumpa tämä olisi helpompaa.
Harmittaa kun just nyt piti sattua kun kaikki asiat ovat muutenkin vähän rempallaan elämässäni. Nyt kai on vain pystyttävä tai sitten joutuu surkuttelemaan myöhemmin että miksei tullut toimittua.
On tyhmää kun ei uskalleta. Enpä itsekkään aina uskalla. Minussa ei aina ole tarpeeksi naista kertomaan toiselle toiveistani ja haaveistani. Entä jos toinen ei tunnekkaan samalla lailla? Tai entä jos toinen vaan tuntee samalla lailla, vain mielyttämisen tahdosta, pelosta kieltäytyä.
Kuitenkin olen sitä mieltä, että aina voi saavuttaa jotain arvokasta-uskalluksen kautta. Meni miten meni.
Onnea:)
Jos ei uskalla tehdä muutoksia elämässään ei muutoksia tule tapahtumaan. Rakkaus on parasta mitä elämässä on mahdollista kokea. Miksi ei kannattaisi ottaa selvää?
Saavuttaa varmaan voi paljonkin.
Taustalla on itselläni kai yksi epäonnistuminen joka tässä vähän vaivaa. Tuli tuhlattua liikaa aikaa siihen ja toisaalta en tahtois nyt tehdä samoja virheitä kuin silloin. Oli vaikee päästä sen yli mutta kulutin liikaa sen murehtimiseen.
Tiedän vain saman kuin sinä että tosiaan pitäisi uskaltaa. Mietin vain että miksi epäröin. Ehkä en olisi nyt just valmis suhteeseen mutta kai se olisi otettava vastaan jos sellainen on nyt tulossa.
Tuntuu vähän vain siltä että jos taas tästä ei tule mitään niin sitten en tiedä näistä asioista enää mitään. Se kai siinä vähän pelottaa että toinen on just kaikkea mitä on toivonnu ja jos ei ole valmis niin siitä ei tulekaan sitä mitään ja ei usko että toista mahdollisuutta tulee.
Taidan pelätä itseäni enemmän kuin hänen tuntemuksia, että teen jotain typerää ja osaa olla hänen kanssaan.
Se just on omituista että ei pitäisi ladata liikaa odotuksia mutta jotenkin nyt en ole osannut edes ladata. Tuntuu vain että tässä on "tyyntä myrskyn edellä" ja ei käsitä miten aikuista miestä voi pelottaa omat tunteet.
Lapsellista, mutta ei maha mitään.
Kuulostaa niin tutulta. Minun tapauksessani tilanne on se että kerran olen ihmisen tavannut, useamman illan viestitellyt netissä ja puhelimessa.Huomaan että tässä ihmisessä on niin paljon sellaista jota arvostan todella, ja että tämä mies on juuri sellainen jota olen etsinyt, mutta tätä en hänelle saa sanotuksi koska pelottaa se mitä vastaan tulee kun ääneen asiat sanon. Normaalisti asiassa kuin asiassa minun on helppo tuoda mielipiteeni ja tunteeni julki, mutta tämä mies on laukaissut minussa hiljaisuuden. Kun laitan hänelle viestiä pelkään häiritseväni, kun tapasimme, pelkäsin hänen reaktiotaan. Ja silti haluaisin sanoa hänelle että tavataan taas, tavataan vaikka joka päivä, minä pidän sinusta... ja kaikki nuo ovat niitä joita en saa hänelle sanottua. Ehkä tämä johtuu siitä että olen kovan ja itsevarman ulkokuoren alla arka ja erittäin epävarma ihminen joka pelkää yli kaiken sitä että tulee torjutuksi.
Samankaltaise tuulet myös minulla.
Olen tapaillut miestä jo aikaisemmin, epäonnnistuimme. Pidämme kuitenkin yhteyttä yllä. En vain saa sanotuksi kuinka paljon toivoisin, että voisimme kokeilla uudestaan, viisampina, oikealla tavalla, tehden valintamme.
Toisaalta, en usko, että menettäisimme siinä mitään, toisaalta pelkään juuri sitä hetkeä kun ilmaisen asian hänelle jotenkin. Luulen, että se on kuitenkin tehtävä, sillä muutoin en pääse vapaaksi. Ja minä haluan olla vapaa epätietoisuudesta mielummin tietysti hänen kanssaan, mutta jos se ei onnistu, niin sitten ilman häntä.
Hän on kuitenkin tähän elämänkohtaani mennessä ensimmäinen, jonka kanssa tuntuu tältä. Ensimmäinen jonka kanssa olisin valmis elämään, sillä hänen kanssaan olen juuri minä.
Toisaalta tuntuu siltä, että pitäisi odottaa, vaikka koko ajan pelottaakin, että mies löytää jonkun omasta mielestään ihanamman, helpomman jne.
"taustalla on yksi epäonnistuminen"...
Haluan vain kommentoida, että jos hommasta olisi tullut mitään, niin siitä olisi. Ja koska siitä ei tullut mitään, se ei toiminut niin mikä epäonnistuminen on se, että pääsit asiasta eroon.
Loistava juttu, onnea uudelle elämälle!
Pitemmän päälle ajateltuna elämän parhaita asioita ovat ne, että joistakin huonoista asioista pääsee eroon ja voi jatkaa matkaa parempaan.
Älä ajattele touhua epäonnistumisena vaan elämän opetteluhetkenä, josta jäi käteen jotain hyvääkin aivan varmasti.
Näin mä sen näkisin,
tai ei kirjaimellisesti elämän parhaita asioita, mutta parhaita onnenpotkuja niiden toisenkinlaisten seassa..
Todellakin ovat monesti suuria onnenpotkuja. Oppii oman polkunsa ja omat rajansa ja ulottuvuutensa. Ja oppii kunnioittamaan unelmiaan.
Omat epäonnistumiseni edellisten suhteiden kanssa ovat opettaneet, että oli suhde millainen hyvänsä, omaa itseään ja omia unelmiaan ei saa kadottaa. Jos toinen on se oikea, se pysyy vierellä. Samaan olen itsekkin valmis- valmis seisomaan ja olemaan valintojeni takana.
Kun kerroin aikaisemmin, että epäonnistuimme edellisen kerran nyt tapailemani miehen kanssa, luulen kaiken tapahtuneen liian pian. Vauhti sokaisi ja sitten alkoi pelottamaan ja ahdistamaan- elämänmuutokset kun on sellaisia..Ja miten nyt käy, sen näyttää aika..?
... olen ajatellut samankaltaisia aiheita naisen näkökulmasta. Tämän miehen kanssa on helppo puhua, mikä on minulle oikeastaan todella "uusi" juttu useammasta takanaolevasta parisuhteesta huolimatta. On puhuttu paljon, kipeistäkin asioista, lähes huomaamatta. Ja sellaisella yhteisymmärryksellä, että jälkeen päin vain havahtuu ihmettelemään.
Tällä hetkellä molemmilla on omat henkilökohtaiset tilanteensa... minulla on kliseisesti ilmaisten tarve etsiä itseäni ja löytää oma paikkani, ja hänellä taas - no, sanotaanko että vaikka kaikki meidän välillämme olisikin selvää, mahdollisen suhteen alkaminen voisi aiheuttaa aaltoliikettä lähiympäristössä. Sellaista jota olisi vaikea pysäyttää ja vielä vaikeampi korjata vahingot. Lähinnä siis tsunami, ei mikään pieni liplatus...
Tällaisten havaintojen äärellä sitä varsin mielellään koittaa unohtaa koko jutun. Ainahan sitä saa miettiä, mutta. Se pieni mutta.
parisuhde on kuitenkin lähinnä kahden kauppa. En mä pitäis kenenkään suhdetta niin tärkeänä, et siitä mitään tsunamia kuitenkaan tulis, jos ei ole kysymys mistään aiempien perheiden hajoamisesta. Ei kenenkään asiat lopulta kuitenkaan pitemmän päälle vaikuta toisten elämään, vaikka itse asioiden keskipisteessä voisi niin kuvitelakkin.
Mikä muka voi olla sellainen tilanne, et siitä mitään tsunamia kukaan sain päälle, niin aika harvinaisia ne loppujen lopuksi on. Kahden ihmisen väliset ihmissuhteen noin yleensä ottaen nyt on vaan kuitenkin maailmassa sen verran pieni juttu, ettei ne jonkun mielipiteistä huolimatta lopulta ole mitään maatakaatavia asioita kuitenkaan. Muuten tää maa oliskin jo kaatunut muutaman miljardia kertaa. :)
Ja ketä pitemmän päälle edes lopulta kiinnostaa toisten suhteet, kun omassakin elämässä on tekemistä? Ei sunkaan suhde nyt niin ERIKOINEN voi olla, vaikka miten haluisit, että se olis jotain NIIN outoa ja kummallista, et siitä mitään myrskyä tulis. Ei vaikka taustalla olis avioeroja ja lapsiakin. Luonnollisia asioita.
Itselläni on taas sellainen tilanne etten jaksa edes miettiä löytäisikö hän jonkun toisen. En ole ehkä uskaltanut miettiä asiaa edes noin pitkälle, koko asian käsittely aiheuttaa melkein huimausta, sen verran sekaisin olen.
Toisaalta se on hyväkin asia koska ei sitä voi arvuutella. Itse juuri mietin että mitä tässä arvuuttelen, ehkäpä sitä miten tässä aiemmin on käynyt ja kun tunne on vahvempi kuin koskaan niin pakenen sitä jotenkin. Kuten sanottua, typerää.
Se mikä tässä on hirveintä on elämäntilanteet koska minun olisi varmaan toimittava pian vaikka tahtoisin vielä vähän odottaa.
"Hän on kuitenkin tähän elämänkohtaani mennessä ensimmäinen, jonka kanssa tuntuu tältä. Ensimmäinen jonka kanssa olisin valmis elämään, sillä hänen kanssaan olen juuri minä."
Minulla on hyvin pitkälle sama tunne ja siinä kai se pelottavankin kohta onkin. Tässä olisi nyt ihminen joka hyväksyisi minut sellaisenaan mutta jos siitä ei tule mitäään niin...mitäs sitten eteen?
Tuntuu niin helvetin typerältä miettiä tällaisia kun olisi niin helppoa kun toinen olis tuossa ja sille vain toteaisi miten asia on.
Uusi ja suuri ahdistaa, pelottaa. Ehkä se on se ikuinen dilemma, uskaltaako olla onnellinen toisen vuoksi ja säilyykö se tunne pidemmän päälle. Kantaako yhteiset siivet niiden asioiden yli, jotka elämässä on hankalia.
Kaikki suhteet ei kestä, toisaalta suhteita ei myöskään synny, jos ei uskalla hypätä tuntemattomaan ja antaa vain mennä ja antautua myöskin sille tosiasialle, että josku on myös se ihminen, joka ei osaa.
Luulen/toivon, että se mies, joka minulle on juuri nyt se tärkein, hyväksyisi myös minut niinä hetkinä kun itse olen väsynyt enkä osaa. Myös niinä päivinä kun olen hankala nainen. Vastaavasto minä olisin valmis olemaan hänen myös hänen hankalina päivinään. Ja myös antamaan tilaa hänelle.
Kaikilla meillä on omat haavamme ja, varmasti myös sillä naisellasi. Kuitenkin on uskallettava kurkoittaa ja hypätä.
Ettei kaikilla suhde kestä ja just tuo että toinen olisi valmis ottamaan toisen hieman hankalinakin ja heikkoina hetkinä huomioon.
Miehelle olisi tärkeää että nainen olisi valmis hyväksymään myös miehen haavoittuvaisuuden. Ei me mitään koneita olla.
Jotenkin kun olen tottunut vielä selviytymään yksin ylipäätään niin jotenkin olisi helpompaa vain paeta tätä ja keksiä jokin syy miksi tämä ei voisi toimia.
Pelkään myös toisaalta sitä ehkä että tulee hetki jolloin hän ei hyväksykään minua, näkee minussa jotakin tai minä näen hänessä jotain epämiellyttävää (varmaan vanhat muistot painavat mieltäni).
Varmaankin se seuraava paras mahdollinen hetki olisi käytettävä siihen että näyttää korttinsa ja katsoo mihin se johtaa. Ei vain voi käsittää kun katsoo mitä itsekin on elämässään kokenut jo että miksi tämä pelottaa niin helvetisti. Se tunteettomuus ja pako olisi vain niin helppoja...verrattuna siihen että kaikki menee päin mäntyä. Pelkään että keksin kohta jonkun tekosyyn minkä vuoksi voisin kääntää selkäni tälle asialle ja toisaalta mitäs sitten kun asiat etenee ja sitten tulee se pudotus?
Ehkä sitä on hieman rikkoutunut aiemmin ja ei jaksa sitä enää.
Mutta sinulle sanon samaa että vaikka nainen oletkin ja miesten pitäisi tehdä aloitteet niin kannattaa asiaa katsella ja kuunnella ja tehdä vaikka itse se liike. Sitä mitä toinen ajattelee on mahdoton tietää ennen kuin hetki on siinä käsillä. Odotan sitä hetkeä jolloin tulee tunne että teen päätöksen ja olisi pakko jatkaa mutta sitä ei ole vielä kuulunut, pelko on voittanut tähän mennessä.
Elämässä on aina kaikenlaista ylä- ja alamäkeä, pitää tarttua olennaisimpaan. Ei kannata kaikesta stressata, tai kannattaako oikeastaan mistään? Puhukaa ja tutustukaa.
Mitä tunnet, kun tapaatte?
Hyvin kiteytit. Hyvässä suhteessa uskalletaan molemin puolin olla "heikkojakin". Se on luottamusta.
Kun et todellakaan tiedä mistä on kysymys kenenkin elämässä, on kohtuullisen turha tarttua käyttämääni sanavalintaan. Osoittaa vain ja ainoastaan sen että omassa elämässäsi tuskin on mitään niin tärkeää, että sitä haluaisit mahdollisen onnenpotkusi kustannuksella suojella. Ehket edes itseäsi :)
Niin, mieskin on ihminen ja juuri ihmisen toivon kohtaavani. En miestä joka sohvallani istuu vain sen tähden, että kaikilla muillakin on.
Yksin pärjäämisen koen ansiona. Yksin selvityessä ja siihen tottuessa, on ehkä helpompi tunnistaa milloin toisesta oikeasti pitää. Silloin esille tulee herkemmin se, että toista ihmistä ei periaatteessa tarvitse mihinkään, vaan kyse on tahdosta ja tunteesta toista kohtaan.
Ihmiset on erilaisia,epäonnistumiset on erilaisia ja tuntuu erilaisilta eri ihmisten kanssa ja eri aikoina. Vaikka tämä nyt epäonnistuisi, olet uskaltanut ja päässyt ehkä lähemmäksi jotain, joka on arvokasta sinussa itsessäsi ja ainakin olet ollut rehellinen itsellesi.
Tosin tiedän itse, ainakin silloin kun sydän on ollut vielä vereslihalla ja palapelinä entisen jäljiltä, on ollut helpompi vain päästää toinen menemään ja olla tarttumatta mihinkään, olla yrittämättä. Enkä ole heitä kaivannut, lämmöllä tosin muistellut. Eivätkä hekään ole perään huudelleet.
Uskallusta! Itsensä turruttaminen tässä vaiheessa tuntuisi liian helpolta, eikö niin:)
aina puhtaalta pöydältä. Mikään mitä menneisyydessä on tapahtunut, ei tule automaattisesti toistumaan uudessa suhteessa. Ihminen on eri, tilanne on eri. Jokaisella voi kalvaa ne vanhat pettymykset, mutta mitään ei voi saada ellei uskalla heittäytyä. Ja eihän sitä tarvi heti niin pitkälle miettiä mitä suhteesta tulee. Kunhan elää päivä kerrallaan ja katsoo miltä alkaa tuntumaan. Tuntuu, että nykypäivänä pitäisi heti viikon jälkeen osata sanoa jo ties mitä uudesta suhteesta. Ympäristö niitä paineita tuntuu enemmän asettavan. Ja kuinkas usein voi tulla vastaan juuri sellainen nainen, jonka haluat..
Oletko varma, ettet ole minä ;)? Niin tutulta kuulostaa. Minä tosin jo menetin hänet. Luulen, että molemman kärsimme sitoutumiskammosta. Hän ehkä vielä voimakkaammasta. Tai sitten hän ei vaan yksinkertaisesti tykännyt tarpeeksi. Mutta minulle hän oli vuosiin sellainen, josta koko sydämestäni pidin. Ja pidän edelleen.
Aloittajalle: Älä säikähdä, mutta kyse saattaa olla jonkinasteisesta sitoutumiskammosta kohdallasi. Kun minulle väläytettiin tuota mahdollisuutta, tyrmäsin sen heti. Minähän haluan suhteeseen! Mutta itsetutkiskelun jälkeen huomasin, että siinä saattaa olla vinha perä. Tunteen valtaan ei pidä kuitenkaan jäädä, vaan hyväksyä se ja antaa mennä. Ainakaan minä en ole enää teini ja on normaalia miettiä asiota kriittisesti ja realistisesti. Kukaan ei ole täydellinen, eikä varmaan enää tunnu siltä. Anna mennä! Onnea matkaan!
Olen joutunut pettymään rakkaudessa ja parisuhteessa useammankin kerran. Kolaukset ovat olleet kovia ja olen typeryyksissäni toistanut samoja virheitäkin.
Mutta... Olen päättänyt mennä suraavaan suhteeseen täysillä mukaan, heilukoonsa tunteet ja, jos saan siipeeni, niin sitten saan. En aio pelätä elämää enää.Kerran täällä vain ollaan.
Vuosia sitten aloitin suhteen miehen kanssa, joka sai minut kokemaan äärimmäisin voimakkaita tunteita. Ikinä en ole ollut niin hullaantunut toisesta ihmisestä. Pelästyin tunteitani ja pelkäsin satuttavani itseäni liikaa, jos suhde ei onnistuisikaan. Päätin laittaa suhteen poikki. Olen katunut tätä kymmenen vuotta.
Kun luin sun tekstin, jo heti alussa tuli mieleen miesystäväni, tai entinen, ainakin tällä hetkellä.
Miestä rakastan kovasti, mutta hän on kiireinen ja joskus tuntuu kovastikin siltä ettei välitä. Tunteistaan hän ei osaa puhua, myöntänyt sen itsekkin. Vaikea siitä on päätellä mitä toinen tuntee minua kohtaan kun ei sitä itse kerro.
Olen sanonut rakastavani häntä monta kertaa mutta hän ei vastaa siihen toivotulla tavalla.
Tahtoisin niin kovasti että hän uskaltaisi sanoa mitä tuntee, oli se sitten positiivistä tai negatiivistä.
Typerä mies, kaikki suhteet ei kestä, se on fakta, mutta kannattaa ottaa se riski. Siitä voi tulla jotain ihanaa, rakkautta, perhe...
Olen niitä joilla on ollut aina "vähän kiire" ja on ollut hankala kohdata noita tunneasioita. Ehkä osasyy että välillä olen joutunut käsittelemään kipeitäkin juttuja.
Mutta olisin valmis sanomaan nuo sanat tässä tapauksessa vaikka heti mutta tässä on vain se meininki juuri kun en tiedä mitä toinen tuntee tarkalleen ja mihin se sitten vie.
Osalle kai tämä on helpompaa kun eivät ota asioita näin tosissaan. En itsekään uskonut että otan aiemmin varmaankaan mutta nyt juuri ei paljon naurata.
Riski varmaan olisi vain otettava kuten just sanoit.
Ota riski. Me eletään vaan kerran. Tee itsesi ja naisesi onnelliseksi :)
Tuttua kauraa, valitettavasti. Itse mokasin ehkä lupaavan suhteen todella hienon miehen kanssa, silkasta kauhusta. Ymmärtääkseni hän hyväksyi minut pitkälti kovistakin kokemuksistani huolimatta, ainakin hyvin antoi niin ymmärtää ja mä ääliö käänsin selkäni, koska pelko söi maata jalkojeni alta.
Sydän sanoi kokoajan kyllä kyllä, järki kirkui vastaan ei ei.
En antanut tuolle miehelle edes mahdollisuutta osoittaa olevansa vaivan arvoinen ja silti hän sitä taisi olla... Niin kauniisti minua kohdeltiin, mutta sepä siinä, sen menettäminen myöhemmin olisi sattunut enemmän kuin itseni melko pian irti riuhtaistessa. Ja yhä edelleen ikävöin, sitä tunnetta, sitä yhteyttä, sitä kipinää. Kerrankin se mies joka oli hyvä ja hellä ja mitä mä teen? Olen idiootti...
Ja suuri pelko ainakin mulla johtui suurista tunteista, kerrankin kun joku tuntui omalta, alkoi ennakkoon pelätä kaiken päättyvän tuhoon.
Minusta ei ole typerää aikuiselta, kyllä menneet jättävät meihin jälkensä ja varsinkin ne suuret epäonnistumiset/huonot kokemukset, ei niitä ole helppo sivuuttaa.
Huono aikako suhteelle? No minulla se sitä juuri oli, niin väärä aika kuin vain mahdollista, mutta silti se tuntui oikealta, hassua.
Sinä selkeästi välität tuosta ihmisestä, koska mietit asioita noin paljon. Tee se minkä koet oikeaksi , se minkä "vaisto" kehottaa tekemään. Vaisto on hassu sana, mutta mä olen oppinut pelaamaan sillä ja tiedän, että vaikeissa asioissa ratkaisut tulevat ajatuksiin kyllä vahvoina.
Tsemppiä!
Niin kuin edellä puhuttiin, tällaiset tapaukset jäävät varmasti vaivaamaan, jos ei edes uskalla yrittää.
Olet kuten eräs mies joka oli minuun paljon ihastunut (niinkuin minäkin häneen), mutta hän ei uskaltanut aloittaa kanssani suhdetta. Vanhat asiat olivat jättäneet häneen arvet. Hän kuitenkin aloitti suhteen erään naisen kanssa jonka tunsi monen vuoden takaa, vaikkei heillä ollut mitään moneen vuoteen. Olen sitä ihmetellyt jo kauan, että miksi hän sitten uskaltautui suhteeseen tämän naisen kanssa, muttei minun kanssani? Olisi kivaa jos joku osaisi tähän vastata. Häneltä en voi enää asiasta kysyä. :(
siitä toisena osapuolena olemisesta. Molemmilla on tunteita toisiaan kohtaan ja itse olisi valmis suhteeseen, mutta se toinen osapuoli ei uskalla aloittaa tai ei ole vielä valmis uuteen suhteeseen, menneisyydessään tapahtuneiden asioiden vuoksi (esimerkiksi on edellisessä suhteessa tullut petetyksi tai on loukattu syvästi). Kuinka sitä toista ihmistä voisi auttaa pääsemään menneisyyden aiheuttamien pelkojensa yli ja saada hänet luottamaan ihmisiin ja siihen että voisi olla yhteinen tulevaisuus. Vai pystyykö itse tehdä mitään auttaakseen?
niin älä karkaa mihinkään, vaan osoita, että voin luottaa juuri sinuun. Sinun ei tarvitse tehdä temppuja tai yrittää olla mitään muuta kuin olet. Kunhan olet kärsivällinen, ongelmani eivät johdu sinusta. Minulla on jo tarpeeksi paha mieli siitä, etten uskalla luottaa sinuun täysin ja pelkään, että luotan huomatakseni, että olet poissa elämästäni.
Olen samanlaisessa tilanteessa, ja pelko hallitsee elämääni aivan täysin.
Olen miettinyt syytä, miksi asiasta puhuminen juuri hänen kanssaan pelottaa niin paljon. Joskus mietin, että onko hän sittenkin minulle se väärä, koska en uskalla avautua hänelle.
Sydän kuitenkin hakkaa päätäni ja vakuuttaa, että mies on Oikea, että hän on juuri se, jonka haluan omakseni.
Me tapailimme aiemmin, mutta suhteemme päättyi epäselvyyksiin, sitoutumisen pelkoon ja käsittelemättömiin entisiin suruihin. Itse ehdin rakastua pahemman kerran. Usein syyttelen itseäni omista tekemisistäni ja tekemättä jättämisistäni suhteen aikana.
Näemme muissa merkeissä säännöllisesti ja miehen tunteet minua kohtaan ailahtelevat, mutta en osaa tulkita hänen käytöstään. Välillä kun hän on ystävällinen ja vastaanottavainen, tulkitsen sen pelkästään ns. säälistä käyttäytymiseksi ja kun hän tiuskii ja piikittelee, niin tulkitsen sen siksi, että hän on todella kyllästynyt minuun.
Joskus hyvinä hetkinä tulkitsen samaiset käytökset niin, että hän yhä rakentaa siltaa luokseni ja paikoitellen osoittaa mieltään ollessaan esim. mustasukkainen. Hän tekee minulle pieniä palveluksia ja usein katsoo minua kauniisti ja mietteleväisen näköisenä.
Täytyy sanoa, että jos en tätä asiaa uskalla selvittää, en kyllä taida ansaita koko rakkautta.
Toisen tunteista pääsee parhaiten perille puhumalla niistä juuri hänen kanssaan. Näin sanotaan lähes jokaisessa oppaassa.
Minun kannaltani ongelmaksi on tullut erityisesti se, että olemme aiemmin puhuneet suhteestamme paljonkin, mutta hän ei ole koskaan suoraan kertonut, mitä tuntee. On vain sanonut, että kaikki on hänen mielestään mahdollista välillämme.
Tämä on kuin suossa polkemista. En voi uskoa, että näin vahva tunne voisi olla väärä.
Pelkään kovasti. Kun tunteita on paljon liian paljon. Ja toinen pelkää ja saa minut pelkäämään. Ja kun tätä on kestänyt pari kuukautta en enää tiedä mitä tehdä. En silti kestä heittää kaikkea pois, kun toinen merkitsee niin paljon. Pahasti voi käydä minulle ja toinen ajattelee vain itseään. Mutta on sen arvoinen että yritän kuitenkin, vaikka sitten tulisi pitkä itku.
mutta olen se toinen osapuoli nyt. Elän hirveässä, kuristavassa epävarmuudessa koko ajan. Koska en tiedä, onko se miehen puolelta pelkoa, epävarmuutta, vai yksinkertaisesti hän ei olekaan minusta kiinnostunut. Eikä vain kehtaa sanoa.
Itselläni on myös samanlainen tilanne. Itse olisin valmis, mutta mies ei ole vielä valmis uuteen suhteeseen elämäntilanteensa ja edellisen suhteen aiheuttamien pettymyksien vuoksi. Kerkesimme tapailla hetken verran (mies teki aloitteen), mutta pian hän huomasi ettei olekaan valmis uuteen suhteeseen ja tarvitsee aikaa. Lupasin hänelle aikaa miettiä asioita ja odottaa häntä. Hän vaikutti koko taipailumme ajan hyvin kiinnostuneelta. Kun olen yrittänyt nyt myöhemmin kysellä häneltä että voisiko tästä joskus vielä tulla jotakin, en ole saanut kunnollisia vastauksia ja enkä oikein tiedä mitä hän ajattelee. Välillä tuntuu ettei hän ole ollenkaan kiinnostunut, mutta taas seuraavan kerran hän vaikuttaa hyvinkin kiinnostuneelta. Elän epävarmuudessa, kun en tiedä mitä tuleman pitää. Välillä pelkään myös sitä, että mitä jos olenkin odottanut häntä ihan turhaan, jos hän ei olekaan minusta kiinnostunut, muttei vaan kehtaa sanoa sitä suoraan. Jos kohta huomaankin että hän on jatkanut elämäänsä eteenpäin ilman minua, mutta minä olen jämähtänyt paikalleni siinä toivossa että meistä tulisikin jotakin.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
parhaiten saat varmuuden kun jatkat oman elämäsi elämistä etkä ota häneen yhteyttä. Hän taatusti ottaa sinuun yhtetyttä jos sinä häntä tarpeeksi kiinnostat. Jos ei ota niin hän ei ole odottamisesi arvoinen vaan hänellä voi olla muitakin ongelmia. Itse olen tullut siihen tulokseen tuollaisen odottelun ja muun vatvomisen taki että jos se on vaikeeta, niin se ei ole oikeeta. Itse otan seuraavaksi vain sellaisen miehen jonka TIEDÄN olevan minusta kiinnostunut, eikä minun tarvitse todellakaan arvailla!
Ei ole kovin järkeviä nämä minun pelot.
Tänään oli mielessä että hän varmaan löytää pikapikaa uuden jos meille tulee ongelmia tai kun tässä aikailen etsii parhaillaan jotakuta.
Tuli jo tunne että "nyt on liian myöhäistä".
Hyvin järjettömiä ajatuksia, varmaan johtuu noista vanhoista suhteista ja niiden ongelmista.
Ajattelin rohkaistua ja yrittää saada asiaa eteenpäin vähän tällä viikolla kun on aikaa. Ei se nyt näin vaikeaa voi olla.
tehdä asian suhteen jotain! Muuten, todennäköisesti kadut lopunikääsi!
tämä nainen valmis enempään? Miten se ilmenee?
Sanoin jahkaavalle miehelle "Toivoisin, että uskaltaisit luottaa minuun ja antautua suhteeseen, mutta ellet, niin sinun tulee olla valmistautunut menettämään minut, sillä en voi jäädä epätietoisuuteen polkemaan."
Mies siihen: "Tiedän täysin sen, että voi tulla joku mahtava mies ja napata sinut, mutta olen niin rikki vielä avioerostani, että pelkään sitoutumista sekä pettymyksiä niin paljon, etten ole vielä valmis sitoutumaan. Haluan uskoa, että meidät on tarkoitettu yhteen, että asiat tapahtuu kun molemmat olemme valmiit."
Minä en jäänyt odottamaan. Olen jatkanut elämääni kaikin puolin, mutta uutta miestä en ole elämääni ottanut. Salaa toivon, että päädymme vielä yhteen. Uskon miehen ottavan minuun yhteyden, kun kokee olevansa valmis.
Niin, jos hän todella on minuun rakastunut.
Vaikeaahaan toisen tunteista on saada selvää ja eniten just pelottaa miten pitkään ne kestää. En minä pelkäisi näin paljon jos en olisi saanut naiselta vastakaikua, silloin olisin toisenlainen varmasti. Outoa just että silloin varmaan peloittaisi vähemmän kun omatkaan tunteet ei olisi silloin niin vahvat. Mutta kun ei ole mitään varmuutta ikinä mistään ja kun on noita epäonnistumisia takana.
Miten aiot sen viettää? Miettien mitä jos, vai tehden jotain ja ehkä saaden sen jättipotin?
Pettymys on suurin jos on saanut just täysosuman lotossa ja menee lunastamaan sitä kioskilta ja huomaa että kuponki on vuoden vanha.
Sitä romahdusta tässä pelätään mutta tiedän kyllä mitä tarkoitat, sitä kautta yritän asioita ajatellakin ja kuten jo totesin aion tehdä asialle jotain piakkoin. Kirjoittelen tänne sitten miten kävi.
...
Sä siis tykkäät. Nainen siis tykkää. Oonx ymmärtäny oikein? Mitä ihmettä pitäs tapahtua et voisit antaa mennä vaan? Tässä voi vaan kateellisena seurata sivusta. Kunpa itellä olis tollalailla asiat!
Kuolema kai on ainut pelättävä ja sekin kai tulee ajallaan. Mitä sulla on menetettävää kun oikeen aattelet asiaa? Ja mitä saavutettavaa? Ja jos kovin oottelet et saa kai koskaan tietää miten vois käydä. Jos jotain naisista tiedän ei ne kauaa elä epävarmuudessa. Miehiä piisaa varsinkin jos on tuollanen et saanu sunkin pään sekasin.
Ei ole sen kaltainen nainen että miesten päitä yrittää sekoitella. Sehän se hänessä ihastuttavaa onkin. Ei varmasti odottele ikuisuuksia, senhän takia tässä rohkeutta keräänkin. Menetettävää on ne tunteet jotka laittaisin linjalle jos nyt luottaisin niihin. Sitä minä pelkään että olen täysillä mukana asiassa ja kaikki sitten romahtaa. Saavutettavana olisi ehkä jotakin sellaista rakkautta jota en olisi kuvitellut edes olevan olemassa minulle.
En minä tiedä itsekään mikä siinä kaivelee, senhän takia siitä kirjoitinkin.
anteeks, mutta mä jotenki herkistyn niin paljon lukiessani sun viestejä tästä aiheesta ja niin toivon, että sä todellakin uskallat tehdä jotain, varsinkin kun nainen vastaa tunteisiisi!
Ei välttämättä nainen odottele ikuisuuksia, mutta toiset meistä ovat sellaisia, ettemme aseta aikarajaa rakkaudelle ja ala heti etsiä uutta kun vanha umpeutuu. Ihmiset on niin erilaisia, toivottavasti hänkin on juuri kaikkien tunteidesi arvoinen, koska rohkenen ennustaa, että tartut tilaisuuteen =)
täällä maailmankaikkeudessa.Toisaalta pelkosi on aivan ymmärrettävää,onhan se pelottavaa,kaikki me pelkäämme, ja aihuttaahan tilasi toki varsin ristiriitaisia tunteita,mutta sekin kuuluu asiaan. Uskon kuitenkin, että lopulta ei-keinotekoinen voittaa;hyväntahtoisuus,yksinkertaisuus,hijaisuus,hyvä voittaa.
Kun valitsee keinottoman tien,sitä kulkee jatkuvasti menetyksen kuilun partaalla,ja se vaatii suurta rohkeutta, mutta toden rakkauden löytämiseen vaaditaan puhdas sydän.Vaara on hyvin suuri,mutta palkkio suurenmoinen.
hei, nyt heti lopetat tuollalailla ajattelun.
Mieti miltä itsestäsi tuntuis, jos nainen miettis koko ajan, että kyllä se mies ( sinä) jotenkin kohta romahdutat tämän jutun, että varmaan suhun saisi pettyä, tai että sun kanssa kaikki menisi päin mäntyä. Tai että suhun ei ole ehkä luottamista ja sä saatat olla petturi toisten joukossa.. Jotenkin näinhän sä nyt ehkä naisesta saatat ajatella? Ja että sun kanssas kaikki romahtais ja sydän särkyis ja mitä kauheaa.. :)
Eikös tunnu hullulta, kun miettii asiaa itselleen, mutta kun kuitenkin mietit sitä toiselle, niin vaikuttaa susta ihan luonnolliselta ajatukselta.
Se on tää itsekkyys, joka saa meidät ekana ajattelemaan itteemme, mutta kun suhteessa on kaksi.
Luota nyt edes vähän enemmän, eikö niin. Tuollaiset ajatukset helposti voisi loukata sua itseä, kun tuntuu, että sä olet tosimielellä liikenteessä.
Naisella voi olla ihan sama juttu, joten älä torpedoi hyvää juttua noihin ajatuksiin. Nainen vois loukkaantuakin noista ajatuksista, vaikka olis kuin luonnollista, et voi pelottaa, mut jotain rajaa tuolle, ennenkuin olet edes kokeillut.
Toivottavasti nainen ei ajattele noin, mutta miten todennäköistä se olis sun kohdalla, että se oliskin sinä.. Käännä ajatukset ittees ja mieti silti, että se toinenkin on ihminen, ei mikään pelottava olento. On silläkin tunteet, jos et muistanut, kaikkia ihmisiä voi sattua aivan samalla lailla, ja kaikista tuntua myös hyvältä.
Sehän välittää susta. Äläkä ajattele hyvästä ihmisestä noin inhottavasti, ainakaan kun sulla ei ole nyt mitään syytä.
miten kauan oikein olet jahkaillut? Loputtomiin se ei varmaan kannata.
kun kuulostat niin tutulta. Minun suuri rakkaus meni ohi tuollaisen jahkailijan takia. Paha kipu vielä vuosien jälkeen. Älä kiusaa sitä naista, hän on vain ihminen myös. Miehet harvoin tajuaa, että naiset tuntevat syvästi myös. Jos välität hänestä oikeasti, näytä se. Tuskin petyt, varsinkin kun sanot, että hänellä on tunteita myös. Tällä tavalla sinä tuhoat itsesi ja hänet. Ota hänestä kiinni ja kerro mitä ajattelet. Muuten tulet katumaan ja tuotat kipua myös toiselle. Minulle jäi pahat arvet, kun uskalsin tuntea, ja toinen ei. Vaikka tiedän että oli tunteita ja paljon.
Pääsin varmaan puoleen väliin juttua mut alko heittään pahasti. Eihän tollasii miehiä oo en ainakaan ite oo tavannu. Ja mikä sitten on se nainen joka saa jannun noin sekasin, joku Karpela vai? Sanokaa mulle et tää ei oo totta. Jostain nyyhkyleffasta vetästyä enintään.
Tämä ei ole kirjoitettu missään vilunkimielessä. Ihan tosissani kerroin asiasta. En odottanut tällaista vastaanottoa, ehkä yhden tai kaksi vastausta. Mikä tässä ei voisi olla totta? Eikö miehellä saa olla tunteita ja pelkotiloja?
Ei hän Karpela ole jos ulkonäköön viittaat, muille varmaan ihan tavallinen nainen, minulle ei.
En nyt jaksa puida asiaa enempää ennen kuin asia on vähän selvinnyt.
Sä kuulostat unelmien mieheltä, siks kai vastauksiaki on tullu näin paljon. Et on olemas mies joka tuntee ja käsittelee sitä. Okei, ehkä olis aika käsitellä sitä sun kohtees kanssa? Mut voimia joka tapauksessa.
Tää juttu jotenkin kosketti tosi paljon. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja osaat tehdä oikeen päätöksen. Ja toivottavasti tuut joskus kertoon mitä päätit. Tää juttu on vetänyt mukaansa kun on niin erilainen ku mitä täällä yleensä näkee.
Tämä on ollut niin koskettavaa.
kertoisi yhtään mitään, koskaan, kenellekkään.
Olen tutustunut vastaanlaiseen tapaukseen;juuri noin hän toimii,antaa ymmärtää,vetäytyy ja taas antaaa ymmärtää,loputtomati. Kyllä,hän on sympaattinen,herkkä ja myötätuntoinen, saa ihmisten sympatiat puolelleen,nytkin jo n.4500 naista odottaa hänen seuraavaa siirtoaan.
Mutta sitä ei tule,ei koskaan. Naisensa hän ajaa lähes lähes hulluuden partaalle.Säälin todella sitä naista,sillä tiedän missä helvetissä hän joutuu elämään,eikä ole kyse siitä että tämäkään nainen odottelisi tumput suorina.
Minulle vastaava tilanne aiheutti suunnatonta henkistä kärsimystä,sillä olen erittäin herkkä. Lopulta minusta tuntui, että tunteillani vain leikittiin...onhan se imartelevaa,jos toinen on ihastunut. Mutta sitten tuli se viimeinen niitti, ja totesin itsekseni että nyt saa riittää,paskiainen..kuinka vihasinkaan sinua.Mutten ole katunut hetkeäkään että rakastin.
Tarkoitus olisi huomenna kertoa miltä tuntuu mutta enhän minä hänen reaktioitaan tiedä. Jotenkin tuntuu että olen saanut tästä ketjusta pontta siihen mutta en tiedä miten pitkälle olen vielä valmis menemään. Kerron sitten miten kävi kyllä tännekin.
Olet varmaan oikeassa ettei moni uskalla kertoa. Jos kuitenkin joku uskaltaisi joskus jollekin. En minä tiedä onko hän (nainen) hulluuden partaalla. Olen kuitenkin asioita häneltä tiedustellut ja tunnustellut mutta ei hänestäkään ihan selvää ole saanut. Ehkä naisenkin pitäisi uskaltaa enemmän? En tiedä. Kuitenkin kyllä minä varmaan jotakin asialle teen.
Mietitkö vieläkin?
Koska jotakin oli suunnitelmissa nimenomaan huomiselle ja mielestäni pitäisi olla jonkinlainen sopiva tilaisuus tällaiseen. Ei mitään dramaattista mutta en tiedä olisiko se hyväkään soittamalla tai toisen luokse hoputtamalla mennä kertomaan näitä asioita. Ei tässä miettimistä ole. Katson vähän tilannetta ja miten se etenee mitä kaikkea tulen kertomaan. En haluaisi toisaalta toista ajaa poiskaan, tiedä vaikka pelästyy tunteideni syvyyttä.
luuletko, että naisesi pelkää syviä tunteita? Aika moni nimittäin pelkää...minäkin, jos rehellisiä ollaan.Tosin en pelkää enää niin paljon, ja se on minulle jo kova juttu,vaikka arka olen edelleen.
ähähähääääää
Jos mies miettii ja pohtii noin syvällisesti suhdetta, nainen saa melkoisen miehen itselleen. Jos mies nyt saa itsestään rohkeutta tarpeeksi irti.
Ei näytä olevan ihan mikä tahansa casanova kyseessä. Tällasia miehiä kun olisi enemmänkin.
Itse en epäile eikö typerän miehen kaltaisia miehiä olisi enemmänkin. Itse naisena huomaan, että me naiset silloin tällöin aliarvioimme miesten kykyä tunteä tai ajatella. Samoin löytyy miehiä, jotka vastaavasti aliarvioivat naisia. Ja eikö se ole hieman nurinkurista, sillä itse ainakin arvoitan toisen kunnioittamisen yhdeksi tärkeimmistä asioista.
No kuitenkin, typerälle miehelle suurta rohkeutta toivotellen ja siitä myös kiittäen. Kiitos kun olet ollut aito..antaa myös meille muille rohkeutta ja uskoa.
Uskon että on miehiä jotka käy samaa läpi kuin minä. Osalla se ehkä tuo pelko on myös tottumattomuutta tunteisiin. Te naiset käsittelette näitä lapsesta asti ehkä kuitenkin enemmän kuin mies. Meillä se tekee sitten tiukkaa kun pitäisi jotakin tällaista miettiä. Uskon että mieskin kyllä sitten huomaa kun on tosi kyseessä, kun tunteet on pinnassa.
Kiitos toivotuksista. Rohkeutta ja uskoa me kaikki tarvitsemme.
voi kun kuulostat ihanalta mieheltä:-) en tiennyt että miehetkin tuollaisia ajattelevat. Toivon todella tsemppiä sulle! että asiat sen naisen kanssa menisivät toivotulla tavalla.
Eksyin tänne suruissani, ja huomasin, ettei oloni ainakaan kohentunut. Olen niin kateellinen... Olen itse aivan sekaisin miehestä, joka sinun laillasi välttelee tunteittensa julkituomista. Vaikka tunteita uskon olevankin. Hän myös pelkää - kaikkea mahdollista. En halua häneltä mitään muuta kuin hänet sellaisena kuin hän on, haavoittuvana, erehtyväisenä, ihmisenä. Itsekään kun en sen kummallisempi ole. Elämä on osoittanut, että se mikä näyttää liian hyvältä, on myös sitä. Haluan rinnalleni ihmisen. Ja mies, joka on saanut minut sekaisin, on sitä suurin kirjaimin. Hyvä, vastuullinen, syvällinen, ajatteleva, sellainen jota pystyn kunnioittamaan (harvinainen ominaisuus)... paljon samaa kuin sinä tunnut olevan.
Toivon niin kovasti, että te löydätte onnenne, että se on todella edes joillekin mahdollista. Oma tilanteeni kun tuntuu niin epätoivoiselta.
----------
olisiko tällöin helpompi valita tutumpi tapaus kuin se henkilö joka laittaa koko tunneskaalan ihan sekaisin? Entä kun aikaa kuluu, muistaako tämän toisen kuitenkin?
Joo, toki voi ottaa jonkin "turvallisen", ja katua sitten loppuelämänsä.
Olen aivan samassa tilanteessa, paitsi että ekat treffit ovat ohi ja olen 16-vuotias. En osaa antaa itse ohjeita koska tarvitsisin niitä itsekin, sillä en ole varma uskallanko ryhtyä tähän seikkailuun..
katso vaan, mikä määrä on lukijoita.
Kirjoitan huomenna miten kävi. Ei tässä ilosta hihkuta tai itketäkään kuitenkaan. Ehkä yön jälkeen ajatukset on selkeämmät.
Tämä näyttää aiheuttavan paljon tunteita monissa ihmisissä. Itsekin toivon että tunteideni kohde saisi suunsa auki. Siksi sinunkin tarinaa seuraan.
Tiedän mistä typerä mies puhuu, vaikka olen itse nainen. Tavatessani tunteitteni kohteen punastun (onneksi on hyvä meikkivoide), katselen lautastani tai juttelen keskittyneesti jonkun muun kanssa. Viimeksi pakenin toiseen huoneeseen, joska huomasin tuijottavani hänen käsiään.
Uskon, että olemme samassa tunteessa, välillämme on sellainen intensiivinen humina... Mutta siitä puhuminen on hirveän vaikeata, ehkä siitä pystyy puhumaan vasta kun on ihan pakko.
Mutta ku aikuisten ihmisten välillä on tällainen vaistopohjainen rakastuminen meneillään, tajuaa mikä ero tällaisella ja tavallisella tutustumisella ja vaikkapa deittailulla on. Tavallisesti mittailen miestä katseillani ja kysymyksilläni, ja päässä pyörii kiinnostusmittari ("kohtalainen huumorintaju, muttei ihan natsaa mun juttujen kanssa, taidan olla tota älykkäämpi, upea nenä, hyvä kosketus"). Tunteitta voi halata, suudella, mennä sänkyyn.
Mutta kun on oikeasti rakastunut, on arka. Pieni kosketus riittää pitkäksi aikaa, ja liikkeissään pitää olla varovainen ettei kuormita tai riko herkkiä aistejaan. On aivan pakko edetä hyvin hyvin hitaasti. Mitään kevytmielistä ei voi sanoa, se ei ole sopivaa. En mitenkään voisi "naida" rakastettuni kanssa - se mikä meitä odottaa on ihmeellisempää ja jatkuu kuolemaan saakka.
kuoleman hetkellä voi sitten miettiä mitä kannatti pelätä ja mitä ei.
Kerroin siis eilen tunteistani varovasti naiselle. Olemme siis tapailleet jo hyvän aikaa ja edenneet hitaasti. Seurustelu on siis vasta alussa mutta olemme olleet toistemme luona esimerkiksi yötä ja viettäneet muutenkin aikaa yhdessä. Hankaluutta tuottaa koska hän asuu jonkun matkan päässä luotani ja kun työaikamme ovat vähän erilaisia yhteistä aikaa on vaikea löytää muiden menojen välissä.
Nyt tein selväksi että tahtoisin nähdä häntä useammin ja kerroin kuinka välitän hänestä. Mutta vaikuttaa siltä ettei hän tunne aivan samoin. Hänellä on ollut jokin tilanne tuossa ennen kuin tapasi minut jonkun miehen kanssa ja hän taitaa haikailla hänen peräänsä. Minulle tuli vain olo ettei tämä mies hänestä välitä vaan he ovat tavanneet jossakin ja viettäneet jonkun yön yhdessä. Sain tämän verran kyseltyä hänen ystävältään, siis naisystäväni ystävältä. Hän on ollut tässä asiassa "puolellani" ja rohkaissut myös minua koska on nähnyt mitä välillämme voisi olla sekä millainen mies minä olen. Olisin kuulemma sopiva hänelle.
Nyt sitten on kai hänen vuoronsa empiä. Hän ei saanut sanottua mitään syvemmistä tunnoistaan. En halunnut kaivaa asiaa enempää koska itsekin tarvitsin aikaa. Olisin vain halunnut tietää koska tunteeni ovat edelleen vahvat sekä tässä on toinen mutka matkassa. Minulle olisi tiedossa työpaikka toisella paikkakunnalla johon voisin siirtyä nykyisestä toimestani piakkoin. Tiedän että paikka olisi varma, työ mielekästä ja palkka hyvä. Mutta samalla joutuisin entistä kauemmaksi tästä naisesta. Orastava suhteemme muuttuisi kaukosuhteeksi ja jos nyt jo tuntuu vaikealta, mitä se olisi sitten? Olisi hirveä kaipuu hänen luokseen.
Jos hän olisi ollut varma tunteistaan minua kohtaan ja suhteemme olisi tästä vakaalla pohjalla niin olisin voinut harkita tänne jäämistä. Nykyinen työpaikkani on ihan hyvä mutta jos tämä nainen ei olisi maisemmissa en sitä epäilisi vaihtaa. Tietysti olisin voinut ehdottaa onko hänellä mahdollisuutta muuttaa jopa mukanani uudelle paikkakunnalle mutta se on niin aikaista että hän varmaan kokisi ahdistavana jos pyydän häntä sellaiseen.
Tänään on ollut vaikea olo kun en tiedä miten minun olisi pitänyt hänelle tästä kaikesta kertoa. Puhuimme toki avoimesti mutta jotenkin hän pidätteli itseään ja minä kerroin vain sen verran ettei hän säikähtäisi. Hän oli luvannut mennä sairastavien vanhempiensa luona illaksi joten vieraluni jäi lyhyeksi.
Olen pahoillani ettei minulla ole muuta kerrottavaa. Näin varmaan ne asiat aina menevät elämässä. Ei ole odotettu lopputulos millään tavalla. Odotin että hän tyrmää minut tai sitten kertoo omista tunteistaan avoimesti. Näin ei käynyt mutta hirvittää ajatus hänen menettämisestään vain enemmän. Ehkä hän ei uskalla kertoa että välittää tai sitten ettei välitä. Pelottaa ottaa selvää tuosta, olen täysin rakastumassa häneen.
En jaksa valitettavasti kirjoittaa enempää. Raskasta tällainen tunne-elämä. Olisipa sitä paljon "kylmempi" ja tunteettomampi niin ehkä sitä olisi helpommin onnellinen. Ei haikailisi tällaista. Vähän on tullut nieleskeltyä tänään noita tunteita, mutta eihän ne mihinkään häviä. Olen ihan euforinen kun menen hänen luonaan käymään vaikka se olisi vain lyhyt näkeminen mutta jälkeenpäin tulee heti ikävä. Mutta mitä tässä enempää tehdä? Ei toista voi pakottaa mihinkään myöskään eikä asioita saada tapahtumaan. Hän ei varmaan jaa samoja tunteita kuin minä, suruttaa...
Ehkä kirjoitan tälle joskus tässä jatkoa jos tilanne selkiytyy. Pelottaa kyllä edelleen miten tässä käy lopulta.
olen hengessä mukana. Niin samanlaiselta vaikka toisaalta erilaiselta tilanteesi kuulostaa omaani verrattuna. Mutta nämä tunteet ovat niin vahvana, etten itsekään tiedä miten toimisin.
nyt heitetty..ainakin näin ymmärsin. Nyt on naisen vuoro miettiä mitä hän haluaa.
Pienen vinkin, jonka oman kokemukseni kautta voin kertoa, on, että omat ratkaisusi, esim. työpaikan ja vastaavien asioiden suhteen teet sinä itse, ja sen mukaan, mikä sinusta itsestäsi on SINUN kannaltasi paras. Kaukosuhde onnistuu, mikäli todella haluaa. Kaukosuhde myös punnitsee mikä onnistuu ja mikä ei. Missään suhteessa ei saisi kadottaa yhteyttä omiin toiveisiinsa, omaan elämäänsä, ei edes niissä kaikista tunnepitoisimmissa.
Vaikka nyt kävisi niin, niin mitä olet menettänyt. Mielestäni et mitään. Mikäli nainen ei halua suhdetta kanssasi, hän ei ehkä ollutkaan se nainen joksi häntä luulit. Sitävastoin, kaikesta pelottavasta ja epäonnistumisen mahdollisuudesta huolimatta sinä olit se, joka olit rehellinen itsellesi ja naiselle.
Kiitos noista sanoista. Noin olen ajatellut itsekin. Mutta kyllä tässä varmaan pitää katsoa tätä vähän pidemmälle. Mietin olinko tarpeeksi selvä taas kun puhuin. Olen ollut hänelle rehellinen, paljon muuta voikaan kun on tällaisia tunteita. Lopulta varmaan pitää viedä omaa elämää eteenpäin. Mutta sitä miettii olisko jotain jolla nainen ymmärtäisi mikä tässä nyt on kyseessä pelästymättä kuitenkaan. Sattuu vähän sydämeen kun ajattelen tulevia vuosia jos joutuisin viettämään ne ilman häntä. En tiedä tulenko kohtaamaan enää mitään tällaista.