baarista ties minkälaisen naisen mukaan, kunhan saatte naselta sitä tiettyä asiaa vai onko ulkonäöllä merkitystä ja katsotte vähän minkälaisen naisen otatte mukaan? Entäs sitten yhden yön jälkeen voitteo ajatella naisen kanssa jotain vakavampaakin juttua vaikka nainen on antanutkin heti pienen tutustumisen jälkeen baari yönä?
miehet
oatteko
61832
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
En kyllä vois kuvitella minkäänlaista vakavaa, tai vähemmän vakavaa suhdetta, jos nainen lähtee baarista mukaan, ja ja antaa. Sellaisella naisella on ihan nimityskin olemassa, mutta jääköön sanomatta jokainen sen kyllä tietää.
itse kovasti kelpaavasi kenellekään kunnolliselle naiselle, kun olet tuollainen kiertokulli? Itse en harrasta yhdenillanjuttuja, joten kaltaisesi kuppakeppi, joka nussii ilman tunteita ja vielä huorittelee seksikumppaneitaan jälkeenpäin, ei kelpaisi kuin saunan taakse ammuttavaksi. Kaltaisesi miehet ovat turhia tässä maailmassa.
Eipä niistä yhden illan jutuista taida kannattaa sen vakavampaa ajatella. Ei taida olla hyvän parisuhteen peruskiven muurausta humalassa paneskelu muutaman tunnin tuttavuuden jälkeen. Harmi vaan, jäin ajattelemaan yhtä naista jonka tapasin pikaisesti viikko sitten. Oli ihan fiksun oloinen ja mukavaa juttuseuraa vielä seuraavanakin päivänä kun käytiin syömässä. Ollaan kyllä molemmat vapaita ja muitakin yhteisiä tekijöitä saattaisi olla, mutta olkoot perhana...
sama ja se, kunhan saa sitä riemurasiaa soitella. Yksi kerta riittää, aamulla lähden, enkä enää välitä samaa tavata. Jos joskus tapaan neitsykäisen, saattaa asenne hieman muuttua, mutta muuten käytän vain kertaalleen.
Miehenä en voi edes kuvitella että repsahtaisin pikkutunneilla naiseen joka ei edes muistuta ns,ihannenaistani. Tyydyn mieluimmin omaan käteen ellei löydy naista joka kiinnostaa/kiihoittaa ja josta tuntee pitävänsä, ja toivoo että voi syntyä pitempi suhde. Haen itse aina pysyvämpää suhdetta, jos se jää yhteen yöhön, niin se jää, mutta mielestäni suhde voi alkaa siitä yhdestä yöstä. Kerta se ensimmäinen kertakin.
mulle kelpaa nainen ku nainen, kunhan se antaa nussia perseeseen.