Avioerosta ei ole kyse, mutta erosta kuitenkin. Mies jätti 1.5 vuoden seurustelun jälkeen, kihloissakin oltiin ja niin rakastuneita. Tai itse ainakin rakastin, kunnes hän eräänä päivänä tylysti ilmoitti että haluaakin elää sinkkuna. Tunteet on viilenneet ja piste. Tässä nyt sitten yritän keräillä itseni sirpaleita, koota elämääni jonkunlaiseen kuosiin. Yhtäkkiä on matto vedetty alta, eikä mitään järkevää selitystä, tai syytä.
Pahinta on se, että ihminen jonka kanssa on tottunut elämänsä jakamaan ja jolle on saanut kaikki asiansa pälättää, on poissa, mennyttä, ei pihaustakaan enää. Vain tyhjyyttä ja hiljaisuutta.
Ja vaikka viha puskee ajoittain pintaa, tuntuu että silti häntä rakastan enkä voisi ajatellakaan uutta suhdetta. Kuinka kauan toipuminen kestää, kertoisko joku kokemuksiaan vastaavassa tilanteessa? Mitään korviketta en kuitenkaan halua.
Aika varmaan parantaa, mutta täl hetkel olen niin murskana että yritän vain selvitä päivän kerrallaan. En kuitenkaan usko että voisin enää rakastua kehenkään, kun näin voi käydä aina vain uudelleenkin, mihin ihminen voi enää luottaa?
Pahinta on se, että ihminen jonka kanssa on tottunut elämänsä jakamaan ja jolle on saanut kaikki asiansa pälättää, on poissa, mennyttä, ei pihaustakaan enää. Vain tyhjyyttä ja hiljaisuutta.
Ja vaikka viha puskee ajoittain pintaa, tuntuu että silti häntä rakastan enkä voisi ajatellakaan uutta suhdetta. Kuinka kauan toipuminen kestää, kertoisko joku kokemuksiaan vastaavassa tilanteessa? Mitään korviketta en kuitenkaan halua.
Aika varmaan parantaa, mutta täl hetkel olen niin murskana että yritän vain selvitä päivän kerrallaan. En kuitenkaan usko että voisin enää rakastua kehenkään, kun näin voi käydä aina vain uudelleenkin, mihin ihminen voi enää luottaa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Otan osaa suruusi..
Kysyit, kuinka kauan toipumiseen menee .. hmm.. toisilla päivä.. toisilla vuosia. Joku on kai joskus kirjoittanut, että avioerosta toipuminen veisi noin viisi vuotta. Ensin pidin aikaa pitkänä, mutta kyllä se jollain tasolla pitää paikkansa. Tuon ajan jälkeen ei ehkä enää tule niin voimakkaita tunnetakautumia ja ne ei enää niin satuta. Mutta elämään pystyy kyllä ennenkin.. Ja uskon, että kohtaat monta ihanaa ihmistä ennen viittä vuotta.
Anna itsellesi lupa käydä tunteita läpi ja erityisesti vihan tunteita. Koska lukitsemalla ne itseesi lukitset myös elämääsi. Käy vaikka lenkillä,.. juokse vihaa ulos tai tee jotain fyysistä työtä, tai kirjoita haukkumakirje ja revi se ja vedä pöntöstä alas. Juttele kavereittesi kanssa.. varaa kasa nenäliinoja ja kaunista koskettavaa musiikkia ja anna itkun tulla. Huuda ja paru.. päästele pikkuperkeleet ulos. Hankalinta on ehkä tulla toimeen ikävän, läheisyyden ja hellyyden kaipuun kanssa ja silloinhan pakkaa ne kaikki mukavat muistot tulemaan mieleen. Niiden käsittely vie aikaa.. anna itsellesi lupa olla surullinen ja tarvittaessa hae apua ammattiauttajilta.. he ovat sitä varten.
Toivon, että jaksat
Asioiden läpikäynti kannattaa
Kiitos kannustuksestasi! Juuri noita kaikkia olen tehnyt, liikunta ja rääkki tekee todella hyvää ja sen jälkeen saa nukuttuakin, muuten vain valvoisi ja murehtisi. Ja ystävät on varmaan jo aivan kypsiä tähän juttuun, aina vaan riittää purkamista. Välillä on niin väsynyt olo ettei kertakaikkiaan jaksa enää ajatella, tahtoisi vain unohtaa kaiken. Voi kun voisikin pyyhkiä muistot pois noin vain tai olla tuntematta mitään ikävää ja kaipuuta.
Jollain tasolla toisaalta myös toivon että se toinenkin osapuoli tästä kärsisi, vaikka olikin jättäjä. Ei kai kaikki hänenkään puoleltaan voinut olla teeskentelyä, ei sellaista voisi teeskennellä. Joku kumma syy vain sai jättämään, pahinta on kun en tiedä mikä. Jos tietäisin mitä olen tehnyt väärin (jos olen) osaisin jatkossa toimia toisin, mutta hän vain väitti ettei tässä ole syyllisiä. Näin vain kävi ja piste. Helvetti tätä elämää. Paras vaan pysytellä yksin, eihän se parisuhde ja rakkaus ole kaikki, on oltava muutakin...
Hei!
Kirjoitit, että ystäväsi väsyvät purkamiseesi.. jos niin on, niin ota rohkeasti yhteyttä vaikka kotipaikkasi perheneuvolaan tai perheasianneuvottelukeskukseen. He kuuntelevat ihan viranpuolesta ja usein myös sieltä saa uutta näkökulmaa asiaan. Eroakin, kun voi tarkastella niin monesta näkökulmasta. Parhaimmillaan siellä käynti lisää itsetuntemusta ja sitä kautta ymmärrystä tilanteeseen.
On elämässä paljon muutakin.. ja ehkä se on niin, että se muu pitää löytää ensin ja sitten löytyy se "oikea" parisuhde. Vaikka kaikki kai ovat oikeita.. kunhan saa välimatkaa asioihin.
Antoisaa talven tuloa sinulle.
Nyt kun olen lukenut täällä monien muidenkin tarinoita, huomaan että omani on kuitenkin "kevyemmästä" päästä, me ei sentään oltu naimisissa eikä tästä jäänyt lapsiakaan. Ja näen kyllä kaiken sen positiivisen, mitä elämässäni on jäljellä. Ja vaikka ystävät ovatkin varmaan kypsiä kuuntelemaan, onneksi on näitä palstoja joissa saa asioihin ulkopuolista näkökulmaa ja kirjottaminenkin auttaa kummasti :)
Luin sun tarinaasi juuri tältä palstalta. Miten kummassa voi olla vielä tuollaisia miehiä? Oon tosi pahoillani sun puolesta, toivon että pystyt kantamaan kaiken sen mitä sun vastuullesi on nyt annettu. Jos mies on väkivaltainen (henkisesti, fyysisesti), se ei tule siitä muuttumaan. Vähän sama juttu kuin alkoholismi, sairaus, johon saa apua vasta kun sitä itse todella haluaa ja on muutokseen valmis. Mutta sulle jätetty, petetty ja hylätty, sanoisin että sä selviit. Vaikutat vahvalta ja vielä vahvempi susta noiden koettelemusten jälkeen tulee. Ei ihmiselle kuitenkaan anneta enempää kärsimystä kuin minkä jokainen pystyy kantamaan. Ja kärsimys jalostaa, paineen alla ne timantitkin syntyy.
Parempaa jatkoa sulle ja kaksosille! Ja kiitos vielä vastauksistasi!
Ymmärrän tunemuksesi, mutta asialla on monta puolta. Kumppanisi ei ollut valmis sitoutumaan, ehkä hän kaipasi elämältään eri asioita.
Hän varmasti on miettinyt asiaa vaikka sinusta se ei siltä tuntunut. 2-3 vuotta on aika jolloin tutustutaan, eikä silloin tiedetä halutaanko sitoutua lopullisesti. Sitoutuminen vaatii aikaa, ei sitä voi luvata toiselle lyhyen seurustelun jälkeen. Suhde kehittyy tutustumalla toiseen, eikä toisen tunteminen tapahdu hetkessä. Alussa on asioita jotka hämää todellisuutta esim. intohimo.
Ei tarvitse olla riitaa suhteen lopettamiseksi. Naisilla yleensä on vikana pakkomielle seurustelusta. On oltava oma kulta kainalossa, mutta kokonaisuus jää usein huomioimatta. Suhde on yhteisen elämän rakentamista, ei vain olemalla olemista.
Intohimo pitää suhteessa mielenkiintoa alkuvaiheessa, mutta se on lyhyt aikaista.
Suhteen pitää saada syvällisempiä arvoja jatkuakseen. Kaikki suhteet eivät ole tarkoitettu kestämään. Jätetty osapuoli on usein ollut tyytyväinen suhteeseen ja tuntenut saavansa sen mitä haluaa, mutta jättäjä ei. Jättäjällä on usein pahamieli aiheuttamastaan ikävästä toiselle, vaikka ei huonoa oloaan näytäkkään.
Jättäminen voi olla myös toisen kunnioittamista.
Jos sydämmessään ei tunne suhdetta oikeaksi, mutta arvostaa toista ihmisenä, silloin jättäminen on rehellisyyttä. Silloin ei jää näyttelemään suhdetta toisen vuoksi vaan on rehellinen ja antaa toiselle mahdollisuuden löytää sen oikean.
Vielä sanoisin, että älä yritä liikaa. Elä elämääsi sitoutumatta liian helposti. Monesti ihastus yritetään pitää väkisin. Halutaan säilyttää se tunne ja kiirehditään. Mennään nopeasti kihloihin ja asumaan yhdessä jotta ihastus ei karkaisi mihinkään. Rakkautta ei voi kuitenkaan vaatia, eikä sitä voi väkisin pitää.
Mieti mitä eroa on ihastuksella ja rakkaudella.
Mieti myös minkälainen olisi suhde jossa toinen kumppaneista jatkaa suhdetta vain toisen takia.
Vain siksi ettei kestäisi toisen sydämmen särkymistä, mutta itse olisi onneton. Sellainen suhde pidemmän päälle tuhoaisi molemmat.
Kokemuksesi voi olla opettevainen ja sen tarkoitus oli vain vahvistaa sinua. Se auttaa ymmärtämään elämää ja ihmissuhteita. Ajattele kokemuksesi positiivisena, vaikka alussa se voi olla vaikeaa. Todellista suhdetta ei saa niin helposti. Minun mielipiteeni suhteesta on se, että molempien pitää tuntea rakkautta. Ei minulle riitä, että vain minä pidän kumppanistani, mutta kumppanini ei minusta. Se olisi sairasta, mutta sellaista toisen väkisin pitämistä on paljon. Ei haluta päästää toista irti. Hankkiudutaan raskaaksi ja hankitaan yhteistä omaisuutta yms..kaikin mahdollisin keinoin yritetään pitää toinen väkisin jopa taloudellisen turvan avulla.
Miehille kauniin naisen pitäminen tarjoamalla taloudellista turvaa on yleistä. Se ei ole kuitenkaan aitoa rakkautta vaikka kunnioitettavaa omistautumista voi ollakkin. En tarkoita, että kaikki varakkaat miehet olisivat hankkineet vaimon vaurautensa perusteella. On miehiä jotka tutustuessaan uuteen naiseen eivät kerro vauraudestaan mitään ja pitävät sen aluksi salassa, koska haluavat olla varmoja toisen tunteista. Hieno auto, purjevene, paksu lompakko ja kalliit illalliset antavat vaikutuksen joka tehoaa, mutta rakastuuko nainen silloin mieheen vai hänen varallisuuteensa. Aitous on tärkeämpää ja varallisuus on kiva boonus.
Sinun tuntemuksesi ovat kuitenkin terveitä sillä sinulla on tunteita. Älä siis tee mitää hölmöä tämän vuoksi ja heittäydy välinpitämättömäksi.
Elä ja anna elämän tuoda eteesi uusia asioita.
En ehkä ole paras ihminen neuvomaan sinua, sillä olen ikuinen sinkku. Se on elämäntapani. Uskon kuitenkin pystyväni antamaan sinulle erilaista näkökulmaa asioiden ratkaisuun. Kaikki mieleipitet ja ohjeet foorumeissa ovat yksittäisten ihmisten mielipiteitä, eivät ainoita oikeita elämänohjeita.
Raikasta talvea ja aurinkoa sinulle.
Olet selvästikin asiaa pohtinut, ja sain itsekin tuosta kirjoituksestasi paljon uutta irti. Kiitos kun vastasit! Elämä jatkuu ja aika parantakoon haavat! Itselleni sinkkuus ei ole muuta kuin väliaikainen pakko, ja uskon että parisuhde on kuitenkin minua varten. Enää en silti kiirehdi, vaan annan asioiden tapahtua omalla ajallaan. Toisaalta on lohdullista tietää tuntevansa ja osaavansa rakastua/rakastaa. Vaikka siinä onkin riskinsä, voi sattua pahasti, silti olen uskaltanut heittäytyä ja elää. Nyt on henkisen kasvun ja itsensä tutkiskelun aika.
Valoisaa talven alkua sinullekin!