Heti alkuun sitten sanon, et ei heikkohermosille, eikä arvostelijoille - tää on elämää, josta yksilö ottaa itse vastuun.
Olen ollut naimisissa 5 vuotta, yhteiseloa kuitenkin 12v. Tahkoomista on ollu, kuten kaikilla parisuhteessa elävillä; ei läheisyyttä muuten kuin esim. oluthöyryissä, sellaista apaattista eloa viimeset 3-4v ja tarkemmin ajatellen kauemminkin jo. Tapasin 3kk sitten mukavan miehen ja se että tällainen tapahtui on ja oli mulle järkytys. Sängyssä ei olla oltu, tavattu kyl n. 6 kertaa.Ei ole ennen ollu "ulkosuhteita", olen ollut aina vähän niinkuin miesten kaveri.
No, tää mies on sinkku, 40:nen, ei lapsia.
Tää mies sai sitten tietenkin melkoisen mylläkän aikaan sisälläni; aloin katteleen eloani vähän toisesta näkökulmasta ja parisuhdetta, jossa olen elänyt. Omalle miehelleni olen kertonut tästä "viestisuhteesta". Mies sanoi, et kaippa tämä on sitten joku kohtaloasia.
Erokeskusteluja mun taholta on käyty viimeset 2 kk. No, se asia erikseen.
Tämä ulkopuolinen mies on hyvä keskustelemaan ja hellä. Tekstiviestejä on vaan aika laiska lähetteleen, vastaan niiden lähettämisestä 60% yksin. Hän tietää meidän tilanteesta ja välillä toivotteleekin voimia mulle. Hän asuu puolet viikosta toisel puolel suomea ja toisen puolet toisel puolel. Hän on tosi paljo kii töissä, kavereissa ja harrastuksissa. Olen sitten neljäntenä. Useat kerrat olen petttymyksissä ajellu kotia ku jonkun työhomman takia ei olakaan voitu tavata. No, olen yrittänyt ajatella asian, et eihän sen tarvii kantaa vastuuta mun tunteista.
Näin kävi taas viime perjantaina: piti tavata, mut tuliki joku työhpmma. Kokosin itseni ja sanoin selvä, taytyyhän jonkun hommat tehä, et nähään joskus. En halunnut näyttää pettymystäni. Kertoi olevansa kyl pahoillaan.
Sen jälkeen ei ole kuulunut viestejä.
Epätietoisuus on hirveää. Ja toisaalta olen ajatellut, että yritän olla ottamatta häneen yhteyttä, koska muutenkin olen ehkä liikaa viestitellyt siitä päätellen, kuin paljo saan takasi viestejä.
Mitähän lie päässään aattelee.
Olen ollut naimisissa 5 vuotta, yhteiseloa kuitenkin 12v. Tahkoomista on ollu, kuten kaikilla parisuhteessa elävillä; ei läheisyyttä muuten kuin esim. oluthöyryissä, sellaista apaattista eloa viimeset 3-4v ja tarkemmin ajatellen kauemminkin jo. Tapasin 3kk sitten mukavan miehen ja se että tällainen tapahtui on ja oli mulle järkytys. Sängyssä ei olla oltu, tavattu kyl n. 6 kertaa.Ei ole ennen ollu "ulkosuhteita", olen ollut aina vähän niinkuin miesten kaveri.
No, tää mies on sinkku, 40:nen, ei lapsia.
Tää mies sai sitten tietenkin melkoisen mylläkän aikaan sisälläni; aloin katteleen eloani vähän toisesta näkökulmasta ja parisuhdetta, jossa olen elänyt. Omalle miehelleni olen kertonut tästä "viestisuhteesta". Mies sanoi, et kaippa tämä on sitten joku kohtaloasia.
Erokeskusteluja mun taholta on käyty viimeset 2 kk. No, se asia erikseen.
Tämä ulkopuolinen mies on hyvä keskustelemaan ja hellä. Tekstiviestejä on vaan aika laiska lähetteleen, vastaan niiden lähettämisestä 60% yksin. Hän tietää meidän tilanteesta ja välillä toivotteleekin voimia mulle. Hän asuu puolet viikosta toisel puolel suomea ja toisen puolet toisel puolel. Hän on tosi paljo kii töissä, kavereissa ja harrastuksissa. Olen sitten neljäntenä. Useat kerrat olen petttymyksissä ajellu kotia ku jonkun työhomman takia ei olakaan voitu tavata. No, olen yrittänyt ajatella asian, et eihän sen tarvii kantaa vastuuta mun tunteista.
Näin kävi taas viime perjantaina: piti tavata, mut tuliki joku työhpmma. Kokosin itseni ja sanoin selvä, taytyyhän jonkun hommat tehä, et nähään joskus. En halunnut näyttää pettymystäni. Kertoi olevansa kyl pahoillaan.
Sen jälkeen ei ole kuulunut viestejä.
Epätietoisuus on hirveää. Ja toisaalta olen ajatellut, että yritän olla ottamatta häneen yhteyttä, koska muutenkin olen ehkä liikaa viestitellyt siitä päätellen, kuin paljo saan takasi viestejä.
Mitähän lie päässään aattelee.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Taivaanrannassa näkyy tummia pilviä: sydänsurua tiedossa.