onkohan minulla jotenkin outo käsitys siitä, kuinka nopeasti on ok ruveta uuteen suhteeseen.
Mies jätti minut yli 3 vuoden suhteen jälkeen ilman selityksiä. Ei kuulemma tiennyt miksi ei halua jatkaa suhdetta. Minussa ei sanoman mukaan ollut vikaa, mutta ei vain pystynyt enää jatkamaan. Rakasti minua kuulemma silti paljon. Kysyin tuolloin onko hänellä jo uusi, mutta kielsi jyrkästi ja vakuutti ettei ero johdu ulkopuolisesta henkilöstä. Uskoin, koska ajattelin, että mitä syytä hänellä olisi valehdella moisesta, kun kerran eropäätös oli jo tehty.
Nyt NELJÄ PÄIVÄÄ eroa myöhemmin miehelläni on uusi nainen, jonka on jo esitellyt ystävilleen ja lapsilleen (lapset ei meillä yhteisiä)!! Todennäköisesti nainen on jo pidemmän aikaa ollut kuvioissa mukana. Muistelen, että aikanaan meidän parisuhde oli kestänyt useamman kuukauden ennen kuin minut esiteltiin lapsille.
Tunnen itseni niin hölmöksi ja totaalisen petetyksi. En ymmärrä miksi mies valehteli tästä asiasta, olisi ollut minulla oikeus kuulla asia häneltä eikä kiertoteitse muuta kautta. Hänen täytyi tietää, että saan sen joka tapauksessa nopeasti tietooni.
Vielä muutama päivä ennen eroa mieheni vannotti minulle ikuista rakkauttaan ja kuinka hän pysyy rinnallani aina. Haaveilimme yhteisistä lapsista, talosta ja loppuelämästä yhdessä. Koko tänä aikana hänellä on nyt sitten ilmeisesti ollut jo toinen. Miksi luvata oma-aloitteisesti moisia asioita, jos ei ole aikomustakaan niitä pitää???!!! En ymmärrä...
Kun hän ilmoitti päätöksestään erota ja halusin keskustella asiasta hän oli koko ajan kovin kiireinen. Ei halunnut jäädä puhumaan asiasta, kun piti kuulemma olla menossa jo muualle. Vilkuili vain kelloaan ja ilmoitti, että asiasta on aikaa keskustella 5 minuuttia. Nyt tiedän mihin kiire oli..
Tuntuu kuin minut olisi vain siististi pyyhitty pois uuden ja paremman tieltä. Koko parisuhde tuntuu nyt vain suurelta valheelta ja minä täysin merkityksettömältä hänelle. Elin kolmen vuoden ajan hänen tarpeidensa ehdoilla, aina ajatellen vain hänen parastaan ja omaa elämääni hänen kauttaan. Minkä takia? hän osoitti ettei välitä tippaakaan minusta eikä kunnioita sitä parisuhdetta, joka meillä oli.

Vastaukset 5
Vanhimmat
on niitä miehiä, jotka eivät loppupeleissä ole onnellisia naisen kanssa, joka ns antaa kaikkensa, kuten tuossa lopussa sanoit - elit hänen ehdoillansa ja laittaen hänen tarpeensa omiensa edelle...
Karua - mutta kaverilleni kävi jokseenkin samalla tavalla: kaiken PITI olla ok, mies sivuutti kaiken muun ystäväni elämässä. Ja hups vaan, eräänä päivänä mies oli mennyt, ja parin viikon kuluttua kuljeskeli käsi kädessä uuden naisen kanssa - ovat nyt olleet muutaman vuoden naimisssakin. Mies sanoi selitykseksi, ettei kestänyt naista, jolle merkitsi "liikaa" ja joka unohti oman elämänsä.
Minulle kävi ihan samalla tavalla, mutta meille ehti syntyä 2 lasta ennenkuin mies lähti. Voimia sinulle :)
Eikö kaikki miehet tee näin? Ne ei ikinä tunnusta että heillä on uusi nainen pelissä mukana vaikka ero entiseen olisi jo selvä, en naisena tajua sitä. He ehkä luulevat että on parempi valehdella ettei toiseen sattuisi niin paljon mutta se valehteleminenhan se just on sitä kiduttamista, sanoisivat suoraan miten asiat on niin olis helpompi mennä eteenpäin. Miehet ehkä yrittävät pelata tämmöstä peliä että pidetään toi entinen nyt varmuuden vuoksi narun päässä jos vaikka ei hommat suju uuden kanssa, mutta naisena en kyllä ikinä menisi enää takaisin, eteenpäin päivä kerralla. Yritä nyt keskittyä itseesi ja tee asioita mistä tykkäät ja kyllä se siitä ajan kanssa vaikka sattuukin aika pirusti. Minä opin eroni kautta että odotin aina että se toinen tekisi minut onnelliseksi mutta eihän se näin ole, itse meidän pitää se tehdä. Ole kiitollinen että oli vain 3 vuotta suhde minulla oli 12 ja samalta tuntuu kaikki oli valhetta, no kai se vaan on elämää. Kaikella on tarkoituksensa ja ehkä tästä nyt sinulle tulee uutta onnea ja joku päivä olet kiitollinen että näin kävi?
Myös "pettäjä" naiset tekee näin!
Pettäjä on selkärangaton paskiainen.
Pettäjä joka salaa asiat eron yli on alinta paskaa mitä tältä planeetalta löytyy.
Itsekästä, raukkamaista, lapsellista...