Hei,
Eron jälkeen on jos jonkinlaista pohdittavaa. Yksi vähäisimmistä murheista lienee se, että mitä kummaa noille vihkisormuksille ja muille puolison antamille helyille tulisi tehdä? Nehän on lahjoja ja niillä on ollut aikoinaan todella suuri merkitys... Meikäläinenkin piti vihkisormusta sormessaan seitsemän vuotta - yötä päivää. Pitäisikö se viedä panttilainaamoon vai lahjoittaako Afrikan nälkäänäkeville lapsille? Ei sitä säilyttämäänkään oikein viitsisi ruveta. Jorpakkoon viskaaminenkin tuntuu tuhlaukselta...
Onko hyviä vinkkejä tästä? Mitä itse teitte / suunnittelette tekevänne vihkisormuksille yms.?
Eron jälkeen on jos jonkinlaista pohdittavaa. Yksi vähäisimmistä murheista lienee se, että mitä kummaa noille vihkisormuksille ja muille puolison antamille helyille tulisi tehdä? Nehän on lahjoja ja niillä on ollut aikoinaan todella suuri merkitys... Meikäläinenkin piti vihkisormusta sormessaan seitsemän vuotta - yötä päivää. Pitäisikö se viedä panttilainaamoon vai lahjoittaako Afrikan nälkäänäkeville lapsille? Ei sitä säilyttämäänkään oikein viitsisi ruveta. Jorpakkoon viskaaminenkin tuntuu tuhlaukselta...
Onko hyviä vinkkejä tästä? Mitä itse teitte / suunnittelette tekevänne vihkisormuksille yms.?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos ne on kultaa niin kello/kultakaupat maksaa niistä muutaman euron/gramma. Ostat vaikka uutta helyä tilalle, tai kellon tai jotain....
siitä sen jo näki...sen ukon tykkäämisen...
Myy huutiksessa, kai joku niistä jotain maksaa!
Saita ostaa uudelle akalle ja saa nimetkin kaupan päälle.
Teetätä niistä uusi koru, sekin on mahdollista.
kohtuullisesti saa, tietysti jos ukko on rihkamaa lahjoitellut, se on asia erikseen.
Itse vein pari-kolme vuotta sitten kolme sormusta ja pari kultaista kaulaketjua kultasepälle, ja hommasin tilalle jotain itselleni mieleisempiä helyjä. Ei sillä rikastu, mutta ihan mukavat vaihtokaupat voi tehdä.
joka paikkaan hely rahoilla.
Minä laitoin kihla- ja vihkisormuksen roskiin. Halvimmat mahdolliset sormukset ostettiin ja ei niillä eron jälkeen mitään arvoa ollut. Muita koruja en mieheltä koskaan saanutkaan. Ja yksinhän minä kävin vihkisormuksenkin ostamassa omilla rahoillani.
Minullakin on ja ollut joskus käytössäkin isoäitini vanha kihlasormus ja he siis ovat eronneet jo ennen minun syntymääni. Silti se sormus merkitsee mulle paljon ja voisin kuvitella että niin myös tyttarelleni.
Samoilla linjoilla sun kanssasi että meinaan antaa omani vaikka tyttärelleni kaulakoruun riipukseksi , koska onhan sekin elämä joskus ollut että äiti ja iskä yhdessä olleet, siitähän ne lapsetkin ovat alkunsa saanneet.
Rahaa niistä ei saa. Tillanderin timantit eivät kelvanneet takaisin lainkaan vaikka ostaessa maksoivat maltaita.
Kulta olisi mennyt romukultana, eli lähes ilmaiseksi.
Kyllä ne ehdottomasti kannattaa säilyttää jos vielä on tytär jolle ne antaa.
Vaikka ei olisikaan, niin kyllä ne jollekin viimeistään perinnönjaossa kelpaavat tuhansia maksaneet helyt!
Niin siksi kun oon leski.
Mies kuoli vajaa 2 v sitten äkillisesti.
Ne korut, mitä jäi ; kaulaketjusta lyhennytin
toiselle tytölle sopivan ja toiselle on vielä pätkät tallessa, niistä kultasepänliike lupasi
valaa sydänkorun.
Kihla- ja vihkisormukset säästän lapsille,
jos jompikumpi joskus vaikka haluaa käyttää niitä aikanaan.
Jos sinun koruillasi ei ole mitään tunnearvoa niin ehkäpä ne kannattaisi vaan viedä kultasepälle ?
..hän kun oli niin rahan perään.
laitoin sen vaatteiden sekaan sormukset ja saamani korut. Mitä minä niillä enää olisin tehnyt? Hän pahastui ne löytäessään, mutta vei ne myöhemmin panttilainaamoon rahapulassaan ;o)
Sille tielle sitten jäivätkin. Eikä harmita yhtään!
Elikkäs sain entiseltä poikaystävältäni lahjaksi Kalevala korun, tosi kaunis. En nähnyt mitään syytä heittää sitä menemään, palauttaa eksälle tai myydä sitä.
Se on tallessa aarteideni joukossa. Vaikka eromme olikin tulinen, tänä päivänä hymyilen kun korun näen. Aika kultaa muistot. Se tuo mieleen vanhat ja hyvät muistot. Eli yksinkertaisesti muistoksi olen sen jättänyt.
Sitten olen saanut äidiltäni kihla- ja vihkisormukset(isäni kuoli kun olivat vielä naimisissa). Nekin kuuluvat aarteisiin. Ja myös isänäiti on antanu minulle kultaisen rannerenkaan jonka isänisä on hänelle antanut joskus lahjaksi.
Arvostan näitä kaikki koruja todella paljon! Ne ovat pieniä ja sisältävät niin paljon muistoja etten haluan enkä näe tarpeelliseksi tuhota niitä.
tuo sormusasia oli erossa kaikkein vaikeimpia... typerältä kuullostaa, tiedän.
Vihkisormukseni oli todella arvokas - maksoi puolet exäni senaikaisista vuosituloista! Eräs ystäväni sanoi, että hän oli naimisissa talon kanssa: Miehen kanssa ei mennyt hyvin, suhde oli kuollut. Ei vain saanut erotuksi, koska talo oli niin kaunis. Minä puolestani surin, etten voinut erottuani käyttää vihkisormusta, joka oli/on kaunis.... Pitkän aikaa käytin sitä oikeassa nimettömässä, mutta nykyinen mieheni tykkäsi siitä kyttyrää... Jokatapauksessa annoin sitten vanhimmalle tyttärelleni vihkisormukseni. Itsekin käytin nuorena äitini vihkisormusta, koska hän ei sitä työnsä vuoksi voinut käyttää.
Muita exäni lahjoittamia sormuksia pidän joskus vieläkin.
Ellei olisi ollut lapsia, joille voin sormuksen lahjoittaa, antaisin sen vaikkapa parhaalle ystävälle.. tai myisin kirpputorilla. Jorpakkoon ei ainakaan timanttisormusta kannata viskata. Timantithan ovat naisen paras ystävä.